Melkein perillä: Blue Lily, Lily Blue

Blue Lily, Lily Blue on The Raven Cyclen kolmas osa. Luin aikaisemmat osat viime syksynä, ja viimeinen osa ilmestyi tänä keväänä (siitä postaus hieman myöhemmin). Halusin lukea tämän kirjan niin että pääsisin odottamaan neljättä kirjaa, joten ostin sen omakseni kun ensimmäistä kertaa pääsin Englannissa kirjakauppaan. Seuraava kappale sisältää spoilereita edeltävistä osista.

The Dream Thievesin sivuraiteiden jälkeen Blue Lily, Lily Blue palaa täysillä muinaisen walesilaisen kuninkaan Glendowerin etsintään. Gansey, Adam, Ronan ja Blue, sekä Noah aina toisinaan, kartoittavat kotiseutujaan ja yrittävät löytää järkevää ja turvallista reittiä maan alle. Bluen äidin Mauran kadottua sanoen "Glendower is underground. So am I", on selvää, että alas on päästävä, ei vain Glendowerin, vaan myös Mauran vuoksi. Samaan aikaan Ganseyn ennustettu kuolema lähestyy, ja Blue alkaa tiedostaa kirouksensa todelliset mitat.

Haluaisin sanoa niin paljon asioita tästä kirjasta, mutta yritän olla viljelemättä spoilereita. Blue Lily, Lily Blue oli suosikkini tähän mennessä; se yhdistää kaikki ensimmäisten osien parhaat ominaisuudet ja jättää The Dream Thievesin välillä laahaavan tunteen taakseen.

Toiseksi viimeisen osan asema näkyy ja kuuluu. Tarinan juoni ottaa useita merkittäviä harppauksia eteenpäin ja itse olin välillä aivan tuolin reunalla: nytkö se tapahtuu? miten tässä käy? apua, miten tämä ratkeaa? Stiefvaterilla on mieletön kyky sitoa tunnelma sanoihinsa ja välittää se lukijalle äärimmäisen elävänä. Etenkin kirjan loppu on hengästyttävä kauneudessaan ja kauhistuttavuudessaan. Sen jälkeen viimeisen osan odottaminen tuntui todella piinalliselta.

Kertojanäkökulmien suhteen tämä ei ollut yhtä selkeästi rakentunut kirja kuin edelliset; olen sanonut, että The Raven Boys on Bluen kirja ja The Dream Thieves Ronanin kirja, mutta Blue Lily, Lily Blue on kaikkien kirja. Kukaan ei nouse esiin erityisen dominoivana kertojaäänenä. Toisaalta tämä oli virkistävää, toisaalta hämmentävää, sillä olin jo tottunut siihen, että yksi hahmo hallinnoi kerrontaa muita enemmän. Olisin kaivannut hieman enemmän Ronanin kertojanäkökulmaa, sillä kaikkien odotusten vastaisesti hänestä on tullut rakkaani ja suosikkini. Onneksi Ronan saa ansaitsemansa sivutilan jälleen viimeisessä osassa.

Stiefvater on ottanut opiksi The Dream Thievesistä ja esittelee Blue Lilyn uudet hahmot juuri kuten uudet hahmot tulee esitellä. Vaikka Piper Greenmantlen moraali ja toiminta on kyseenalaista, hän on mielestäni nerokas hahmo. En myöskään rakentanut muuria Henry Chengiä vastaan (ja hyvä olikin).

Sarjan romanttiset suhteet ottavat uusia askeleita tässä kirjassa. Pidän kuitenkin kauheasti siitä, miten ne eivät ole juonta dominoivia ja ystävyyssuhteet ovat aina merkittävämmässä asemassa kuin romanttiset suhteet. Vaikka rakastan romanssia, ystävyys jää liian usein sen varjoon ja ikään kuin vähempiarvoiseksi. Arvostan sitä, että Stiefvater halusi kirjoittaa sarjan nimenomaan ystävyyden voimasta, sillä se on epätavallista ja hän on onnistunut niin kauniisti.

Viisi tähteä. Duh.
Maggie Stiefvater: Blue Lily, Lily Blue. Scholastic, 2014. S. 389.

Kaksi kohtaa HelMet 2016 -haasteesta pois tällä kirjalla!

Miten onni korjataan? Naomi & Ely's No Kiss List

Tämä on niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut vasta elokuvan katsomisen jälkeen. Totuuden nimessä täytyy kuitenkin sanoa, etten tiennyt kirjan olemassaolosta ennen kuin törmäsin siihen kirjakaupassa. Olin rakastunut elokuvaan niin syvästi, että ostin kirjan epäröimättä.

Naomi ja Ely ovat olleet naapureita ja parhaita ystäviä koko ikänsä. Ely on homo, Naomi ei, ja siksi he ovat luoneet No Kiss Listin - listan kielletyistä kundeista, listan, joka pitää heidän ystävyytensä kasassa. Tosin Naomi on rakastuneempi Elyhin kuin poikaystäväänsä Bruceen, joka taas, melko harmittomaksi pojaksi, onnistuu aiheuttamaan yllättävän paljon harmia täydellisessä Naomi&Ely -kuplassa.

Huomaan, että tästä kirjasta on erittäin vaikea kirjoittaa juonitiivistelmää joka (a) ei kuulosta Netflix-synopsikselta tai (b) täysin spoilaa koko tarinan kiinnostavinta juonielementtiä. Tein kuitenkin parhaani, ja vielä selvennettäköön, että tämä ei ole tarina tytöstä ja hänen homosta parhaasta ystävästään, jotka tappelevat samasta pojasta. Ei.

Tämä on tarina ystävyydestä, ja rakkaudesta, ja siitä millaista on olla 19 eikä oikein tietää, mitä haluaa. Naomin ja Elyn ystävyys on koko kirjan tärkein ja tulipaloherkin asia. Mitä kaikkea ystävyys sallii? Mitä kaikkea ystävyys on? Naomin yksipuolinen rakkaus Elyta kohtaan mutkistaa kaikkea entisestään, mutta hän ei halua päästää siitä irti. Hän uskoo, että jonain päivänä he menevät naimisiin, hankkivat talon ja lapsia ja täydellisen elämän. Naomin naiivius on ärsyttävää, mutta hienosti kuvattu. Joskus on niin paljon helpompaa roikkua mahdottomissa unelmissa kuin kohdata todellisuus.

Naomi ei kuitenkaan ole ainut. Kaikki tämän tarinan henkilöt roikkuvat omissa valheellisissa käsityksissään todellisuudesta, ja lopulta kaikkien on palattava maan pinnalle - tai heidät palautetaan sinne kovakouraisesti. Tämä on tarina aikuistumisesta, vastuun ottamisesta ja elämän jatkumisesta, siitä kuinka kukaan ei ole täydellinen, mutta ennen kaikkea ystävyydestä, ja rakkaudesta, ja mitä ne oikeastaan tarkoittavat. Tätä kirjoittaessani mieleeni tuli Hurtsin lyriikka we both know love is not that easy/I wish I'd known that it could be this hard, joka tästä eteenpäin aina muistuttaa minua tästä kirjasta. (Myös: taputa käsiäsi, jos tunnistit Tiktak-viittaukseni otsikossa.)

Tarina on kerrottu Naomin, Elyn sekä useiden sivuhenkilöiden näkökulmasta. Ihailen kirjailijoiden paneutumista siihen, miten jokainen hahmo saa oman äänensä ja tapansa viedä tarinaa eteenpäin. Naomi ei kirjoita pelkillä kirjaimilla; Gabriel käyttää musiikkia kerronnan tukena. Arvostan sitä, miten pienempiäkin sivuhahmoja on todella mietitty. Välillä kertojan vaihdos tehdään huonossa kohdassa, vähemmän kiinnostavaan kertojaan, ja se on aina yhtä harmillista. Lisäksi mielestäni Naomi ei olisi tarvinnut ihan niin montaa osuutta, ja Bruce 2 olisi ansainnut useampia. Taitaa tosin johtua lähinnä henkilökohtaisesta preferenssistäni näiden kahden hahmon kesken.

HLBT+ -näkökulmasta minun on sanottava, että rakastan tätä kirjaa. Paitsi näkyvä edustus, Naomi & Ely's No Kiss List sanoo ääneen sen, mikä niin usein jää huomiotta: ei ole olemassa vain homoja ja heteroita. On olemassa valtava määrä muita mahdollisia identiteettejä, eikä niistä ole edes pakko valita, jos ei tunnu siltä, mutta tärkeää on se, että jos et ole hetero, se ei automaattisesti tarkoita, että olet homo. Kiitos.

Kirjaa lukiessani minua huvitti huomata, kuinka pitkiä pätkiä dialogia ja kerrontaa oli siirretty sellaisenaan elokuvaan. Se kuitenkin kertoo, kuinka aitoa kirjan teksti on. Kieli elää, se on samastuttavaa ja liikuttavaa. Ja vaikka toisia asioita oli elokuvaa varten muutettu radikaalistikin, ymmärrän käsikirjoittajien päätöksiä. Ehkä se on etuna elokuvan näkemisessä ensin - ei ole niin hanakka tuomitsemaan muutoksia, joita sitä varten on tehty. Olen kirjan luettuani ja siitä paljon pidettyäni edelleen sitä mieltä, että se on käännetty elokuvaksi erittäin onnistuneesti.

Tämä on varmaankin melko sekava ja itseään toistava arvio - pahoitteluni. On myöhä ja minun oli erittäin vaikea saada ajatuksiani kasaan järkevästi. Viimeiseksi ajatukseksi haluan kuitenkin sanoa: tämä kirja kosketti minua syvältä. Anna sille mahdollisuus.

Neljä ja puoli tähteä.
Rachel Cohn & David Levithan: Naomi & Ely's No Kiss List. Electric Monkey Egmont, 2007. S. 238

Sain myös yhden kohdan HelMet 2016 -haasteesta!