En enää muista, mikä sai minut ostamaan Running with Lionsin, mutta sanoisin sen olleen yksi kesän parhaita päätöksiä.
Sebastian lähtee viettämään kesälomaansa koulun jalkapallojoukkueen moniviikkoiselle treenileirille yhdessä tiimikaveriensa kanssa. Leirillä kuitenkin odottaa yllätys: Emir, Sebastianin entinen paras ystävä, on päässyt joukkueeseen ja nyt heidän pitäisi laittaa vanha riitansa sivuun ja treenata yhdessä. Uudelleen tutustuminen ja vanhojen haavojen paikkaaminen ei ole helppoa, mutta pikku hiljaa pojat löytävät yhteisen sävelen. Pian Sebastian saa huomata, että hänen on yhä vaikeampi kieltää tunteita, jotka Emir hänessä herättää.
Sisältövaroitukset kirjalle: kehonkuvaongelmat, menneen kiusaamistrauman käsittely
Aloitetaan parhaasta: homoja urheilijoita. Lätkäjätkä-Villen aiheuttaman kohun jälkeisessä maailmassa olemme taas tulleet muistutetuiksi siitä, miten heteronormatiivinen ja cisseksistinen ympäristö urheilumaailma on, ja tämä kirja kääntää sen kaiken päälaelleen. Sebastian kertoo valmentajiensa tietoisesta päätöksestä tehdä joukkueesta turvallinen ympäristö kaikille pelaajille, eikä seksuaalista suuntautumista siksi pidetä kummoisenakaan asiana. Sebastian on bi ja toinen hänen parhaista ystävistään, Will, on homo. Heidän toinen paras ystävänsä Mason on ainakin bi-utelias, ja joukkueessa on muitakin miehistä kiinnostuneita pelaajia. Loppuja tilanne ei häiritse. Myös Emirin homous käy ilmi kirjan alkupuolella ilman sen kummempia seremonioita. Tämä on hienoa paitsi siksi, että pojat saavat olla avoimesti sateenkaarevia ympäristössä joka on perinteisesti sateenkaarivastainen, myös siksi, että kirja kuvaa aidosti sateenkaari-ihmisten välisiä ystävyyssuhteita. Joita on paljon. Jotka ovat tavallisia. Kuten aina sanon, me liikumme ryhmissä, ja siksi kirjat, joissa on vain yksi sateenkaarihahmo, eivät vain ole realistisia. Kirjan ystävyyskuvaukset ovat muutenkin kullan arvoisia, mutta sateenkaaren värit lämmittävät sydäntäni erityisesti <3
Kerrotaan tähän väliin huonot uutiset, jotta voidaan palata hyviin uutisiin loppuarvion ajaksi. Kirjasta hieman näkyy, että se on esikoisromaani. Kieli ja teksti tuntuu monin paikoin hieman irralliselta ja hyppivältä, ja pointit alleviivatuilta. Konflikti ei mielestäni ollut kovin vankka, vaan olisi tarvinnut hieman lisää lihaa luidensa ympärille, sekä muutaman sivukonfliktin. Nämä olivat ikäviä, mutta eivät erityisen kamalia piirteitä, sillä upeat hahmot kiinnostivat minua joka tapauksessa enemmän. Eniten minua häiritsi Masonin ja Greyn (yhden valmentajan tytärpuolen) juonikuvio, jossa oli todella kummallisia ja arveluttavia käänteitä. En tarkoita väkivaltaa tai mitään sellaista, vaan sitä miten inho ja pilkka heterotarinoissa todella usein käännetään ihastukseksi kuin selkeän negatiivinen lataus ei merkitsisi mitään, enkä olisi odottanut sitä tältä kirjalta.
Takaisin hyviin uutisiin. Emir on tunnustava muslimi, mikä yhdessä hänen homoutensa kanssa tekee hänestä harvemmin nähdyn hahmon, vaikka sateenkaarimuslimeita maailmassa riittää. Jee representaatiota! Sebastian kärsii kehonkuvaongelmista, mikä olikin hyvä muistutus, että vaikka ulkonäköpaineet miehiä ja naisia kohtaan ovat jossain määrin erilaisia, eivät miehet ja pojatkaan ole niiltä turvassa. Kaikki kirjan hahmot ovat upeita, moniulotteisia, hyvin kirjoitettuja, ja Sebastian on ihanin kaikista. Hän on ihana, suloinen, ja täysi disaster bi. Loppuhuipennusta lukuun ottamatta Sebastian on suunnilleen yhtä hyödyllinen Emirin suhteen kuin paahtoleipäpala xD Rakastan. Samastuttavaa sisältöä.
Pienimuotoinen spoileri: Sebastian ja Emir pääsevät pahimmasta hyödyttömyydestään yli suhteellisen nopeasti, ja niinpä kirjassa on paljon yhdessäoloa. Se on ihanaa! Kurjinta rakkaustarinoissa yleensä on se, että ne loppuvat juuri kun paras osa alkaa, ja tässä kirjassa ei todella ole sitä vikaa. Kirjassa on myös hyvät puitteet outtaamisjuonelle, mutta sitä ei tapahdu, mistä olen syvästi kiitollinen. Sebastian on jo ulkona joukkueelleen, ja hän saa tulla kaapista perheelleen omaan tahtiinsa.
Tässä kirjassa on aivan huippu kesätunnelma. Luin tämän alkukesästä, ennen helteiden alkua, mutta kirjaa lukiessa tuntui kuin olisi ollut juuri tällainen hellekesä kuin nyt on. Se oli ihanaa, ja tunnelma tuli iholle. Sanottakoon tässä kohdin myös, että en ymmärrä jalkapallosta mitään, mutta se ei haitannut. Kirjassa kyllä pelataan, mutta se ei ole niin jatkuvaa tai niin yksityiskohtaista, että pelistä perässä pysyminen olisi vaatimus kirjasta nauttimiselle. Lisäksi joukkueasetelma tuo pojille ihanaa yhteisöllisyyttä ja koko tarinassa on sydäntälämmittävä löydetyn perheen tuntu. Kaiken kaikkiaan kyseessä on samanlainen happy place -tarina kuin Simon Vs. The Homo Sapiens Agenda, sillä lisäplussalla että tämän kirjan on kirjoittanut homomies!
Neljä ja puoli tähteä
Yksi kohta uusimmasta HelMet-haasteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti