Toisen hyllyn aarteet: Sala kavala

Tässäpä siis taas Libertén hyllyn antimia. Hän sanoo kirjastaan näin: "Sezzie kertoi minulle olevansa valmis lukemaan hyllystäni löytyvää Kirjallisuutta. Hämmentyneenä tästä pyynnöstä menin tutkimaan tarjontaani ja harmikseni tajusin, että omistan lähes olemattoman määrän mitään Kirjallisuudeksi määriteltävää. Päätinkin lähteä vähän toiselle linjalle. Sala kavala vaikutti minuun intensiivisellä tunnelmallaan ja teinikirjallisuudelle epätyypillisellä vakavuudellaan. Kirjassa on paljon vakavia aiheita ja se jätti ainakin minun mieleni pyörimään lukemisen jälkeenkin. Fantasia on aina bonusta ja Sala kavalan kansi on koko kirjahyllyni kauneimpia."

Tämä on ollut minulla luettuna jo hyvän tovin, mutta en ole saanut aikaiseksi alkaa kirjoittaa. Liberté kuitenkin painosti minua tekemään asialle jotain, joten tässä sitä ollaan (hetkenä, joka minun todellakin täytyisi käyttää psykologian muistiinpanojen tekemiseen). Toivottavasti en ole unohtanut kaikkia ajatuksiani kirjasta, että tässä postauksessa olisi edes jotain järkeä.

(Tein kuitenkin ne muistiinpanot ensin, nyt on hyvä omatunto.) Leslien elämä on sekaisin. Hän ei ole turvassa kotonaan, hän ei voi enää jutella avoimesti parhaiden ystäviensä kanssa ja hänen lähimenneisyydessään on karmeita kokemuksia. Leslie on kuitenkin päättänyt muuttaa elämänsä ja sen symboliksi hän haluaa ottaa tatuoinnin. Sopivan kuvan löytäminen ei ole helppo juttu, mutta kun se viimein kävelee häntä vastaan, kaikki todellakin muuttuu. Aivan kaikki.

Sala kavala oli todella hurja lukukokemus. Leslien mukana lukija sukeltaa keijuhovien veitsenterällä tasapainottelevan rauhan maailmaan, tietämättä, ymmärtämättä. Erilaisten kertojanäkökulmien ansiosta lukija tutustuu useaan eri hahmoon ja moneen mahdolliseen Leslietä varten suunniteltuun tulevaisuudenkuvaan - vain huomatakseen, että ne ovat toinen toistaan huonompia. Välillä halusin vain paiskata kirjan kädestäni ja olla ajattelematta koko asiaa, sillä ilman tunnelin päässä pilkottavaa valoa kaikki tuntui niin mahdottomalta. Kuitenkin Lesliestä kasvaa välittämään ja niinpä kirja on vain pakko lukea loppuun.

Fantasian eli keijujen rooli on sikäli erikoinen, että heidät on vain kirjoitettu sisään osaksi maailmaa ja Lesliellä ja hänen aiemmilla sekä nykyisillä kokemuksillaan on suurempi merkitys. Kirjassa on useita tärkeitä keijuhahmoja, mutta tarkoitan sanoa, että fantasialle epätyypillisesti fantasia ei ole pääosassa. Tähän voi toki vaikuttaa sekin, että Sala kavala on sarjan toinen osa, ja luullakseni maailma on esitelty tarkemmin ensimmäisessä. En ole sitä lukenut ja voin sanoa, että Sala kavala toimii mainiosti myös itsenäisenä teoksena.

En pitänyt kirjan suomennoksesta. Se oli teennäisesti osittain puhekielinen ja sai minut huokailemaan ärsyyntyneesti. Viimeinen niitti oli kuitenkin se, että kirjassa viitataan Shakespearen näytelmään Midsummer Night's Dream, jonka nimi on suomeksi Kesäyön unelma, mutta jostain käsittämättömästä syystä se oli käännetty Juhannusyön uneksi. Haloo! Kyllä nyt sen verran pitäisi suomentajan Shakespearea tuntea.

Kirjan henkilöt ovat uskottavia ja tarpeeksi erilaisia toisistaan, vaikka moni heistä (eikä Leslie vähiten) ärsytti minua typerillä tempauksillaan. Juoni on monipolvinen ja kiinnostava ja pidin erityisesti siitä, kuinka koko tarina kietoutui Leslien tatuoinnin ympärille. Eri kertojat pitävät lukijan mielenkiintoa yllä ja tunnelmat ovat todella vahvoja. Kuvailu on selvästi kirjalijan suuri kyky, sillä erilaiset ja omituisest keijut oli helppo kuvitella ja loppupuolen Leslien hyvin sekava ja "sumuinen" olo välittyi kuin se olisi ollut oma tuntemus. Myös loppuratkaisu oli mielestäni toimiva.

Olen samaa mieltä Libertén kanssa siitä, että Sala kavalassa on nuortenkirjaksi hyvin rankkoja aiheita ja intensiivinen, minusta jopa synkän masentava tunnelma. Se oli minulle vaikeinta käsitellä; rankoista aiheista saa ja pitääkin puhua, mutta jos ulospääsytietä ei näy ja kaikki vaihtoehdot ovat toivottoman huonoja, se ei ole kovin piristävää tai anna syytä toivoa, että omista hankalista tilanteista voisi selviytyä. Vaikka kaikki lopulta päättyykin verrattain hyvin, toivottomuus laskee kirjan pisteitä jonkin verran. Teknisesti se oli silti erittäin hyvä kokonaisuus ja ainakin Sala kavala jäi mieleen. Siinä oli paljon pohdittavaa.

Kolme ja puoli tähteä.
Melissa Marr: Sala kavala. WSOY, 2009. S. 306. Englanninkielinen alkuteos Ink Exchange julkaistiin vuonna 2008.

Libertén postaus minun kirjastani löytyy täältä.