The Interpretation of Murder sijoittuu vuoteen 1909 ja kietoutuu Sigmund Freudin ensimmäisen ja ainoan Amerikan-vierailun ympärille. Vaikka vierailu meni hyvin ja Freud sai myös ensimmäisen kansainvälisen tunnustuksensa, hän myöhemmin aina puhui vierailusta kuin sen aikana olisi tapahtunut jokin traumaattinen asia. Elämäkerturit ovat käyttäneet paljon aikaa tämän tutkimiseen, ja tässä kirjassa (joka tosin on fiktiivinen, mutta tositapahtumiin pohjautuva) Jed Rubenfeld esittää oman arvauksensa siitä, mitä tapahtui.
Freudin ensimmäisenä aamuna Amerikassa löydetään rikkaiden ihmisten kerrostalosta murhattu tyttö. Seuraavana päivänä löydetään toinen vastaavalla tavalla pahoinpidelty, mutta henkiin jäänyt, myöskin rikas tyttö. Hän on kuitenkin menettänyt äänensä eikä muista tapahtuneesta mitään, joten onnellisen sattuman kautta hätiin saatu tohtori Freud on mies paikallaan. Yhdessä amerikkalaisen oppaansa ja kollegansa tohtori Youngerin kanssa hän ryhtyy selvittämään tapausta. Samalla Freudin henkilökohtainen elämä kääntyy päälaelleen hänen joutuessaan erimielisyyksiin rakkaimman seuraajansa kanssa.
The Interpretation of Murder herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Se dekkarien malli, jossa lukijalle paljastetaan enemmän kuin arvoituksen ratkojille, ei ole suosikkejani - minusta ei ole kiva turhautua siitä, mitä päähenkilö(t) ei tiedä. Rubenfeld oli onneksi käyttänyt tekniikkaansa varoen, eikä turhautumista juuri tapahtunut, lukija vain oppi kiinnostavia yksityiskohtia ennen päähenkilöitä, mutta ei niistäkään kaikkea.
Kirja on todella sympaattinen ja kaunis ajankuva 1900-luvun alun New Yorkista. Kaikki se uudistusinto, autoilu, pilvenpiirtäjien ja uusien siltojen rakentaminen... kansikuvaa myöten koko vaikutelma on täydellinen. (Rakastan muuten edelleen tuota kansikuvaa.) Jos historialliset kuvaukset ovat juttusi, niin ilman muuta lue tämä kirja. Vaikka pakko on sanoa, että välillä tekstin tyyli muuttui kummallisen tieteelliseksi: kuin näkökulma olisi siirtynyt hetkeksi meidän aikaamme ja kirja muuttunut historiankirjaksi. Tämä tietysti kielii kahdesta asiasta: esikoiskirjasta ja yliopistotaustasta. Rubenfeld on tottunut kirjoittamaan tutkimusta, ei fiktiota.
Kirjassa on pääjuonen lisäksi useita sivujuonia. Ne kaikki ovat kiinnostavia ja erityisesti pääjuonessa tapahtuu useampi erittäin yllättävä käänne, eikä kirja missään vaiheessa käy tylsäksi. Toisaalta paikoin kirja on jopa vaikeasti seurattava, kun sivujuonet elävät omaa elämäänsä ja pääjuonessa tapahtuu kunmia. Lopussa pää- ja sivujuonet kietoutuvat kuitenkin kauniisti yhteen ja tarinan palasista muodostuu vaikuttava kokonaisuus.
Myös henkilöitä riittää. Useimmat ovat sympaattisia tai jollain tavoin mielenkiintoa herättäviä. Heistä monia käytetään myös kerrontaan, missä on puolensa ja puolensa. Toisaalta se tuo heidät lähemmäksi ja lukija tutustuu heihin paremmin; toisaalta se tekee kerronnasta ja kokonaisuudesta hieman sekavan. Ehdoton suosikkihenkilöni on etsivä Littlemore. Hän on niin totaalisen valloittava.
Luulisin silti, että vasta seuraavat asiat saattavat tehdä The Interpretation of Murderista vaikean joillekin lukijoille. Ensinnäkin lukijan tulee tuntea jonkin verran psykoanalyysin perusperiaatteita ja keskeisimpiä teorioita, sillä niistä puhutaan paljon mutta niitä ei selitetä juuri lainkaan. Toiseksi Rubenfeld käyttää runsaasti lääketieteellistä sanastoa joka oli ainakin minulle vierasta, ja muutenkin teksti on pitkälti ylätyyliä, eli ei ihan niin helppoa ymmärtää.
Tiedän luetelleeni nyt paljon pahaa, mutta olen yrittänyt muistaa laittaa väleihin myös hyviä asioita, sillä oikeasti pidin The Interpretation of Murderista paljon ja se oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Pituudestaan ja osin hankalasta kielestään huolimatta se oli nopealukuinenkin ja ohi melkein ennen kuin huomasinkaan. Parasta silti mielestäni oli jo alussa mainitsemani ajankuva. Tunnelma ja kaupungin vilske oli vangittu kirjan sivuille niin taidokkaasti, että se tuntui aivan aidolta - jännittävää murhamysteeriä unohtamatta.
Voisin jatkaa loputtomiin, mutta alkaisin luultavasti vain toistaa itseäni joten ehkä nyt on hyvä lopettaa. Nautin tästä kirjasta monessa suhteessa.
Neljä tähteä.
Jed Rubenfeld: The Interpretation of Murder. Headline Review, 2006. S. 522.
Ilokseni myös saan tällä kirjalla kaksi kohtaa HelMet-haasteesta suoritettua.
Looking for Alaska on John Greenin ensimmäinen kirja, mitä ei kyllä kirjaa lukiessaan mitenkään The Fault in Our Starsiin ja kieltämättä kirjoissa on paljon samaa. Looking for Alaska on kuitenkin aivan omanlainen maailmansa ja jälleen uskomattoman täynnä John Greenin uskomattoman viisaita ajatuksia.uskoisi. Tietenkään en voinut olla vertaamatta sitä
Miles lähtee kotoaan sisäoppilaitokseen viimeisiä lukiovuosia varten. Hänen harrastuksensa ovat viimeiset sanat. Koulussa hän saa lempinimen Pudge ja ystävikseen koulun vannoutuneimmat keppostelijat, Alaska Youngin ja Colonelin. Pian käy kuitenkin selväksi, että varsinkin Alaskassa on paljon enemmän kuin mitä pinnalle näkyy. Tyttö kääntää Milesin elämän pahanpäiväisesti yli ja ympäri, johdattaa hänet nuoruuden ihmemaahan, jossa juodaan luvatonta viiniä, suunnitellaan ja toteutetaan uskomattomia kepposia, pohditaan elämän, kuoleman ja kärsimyksen ongelmaa... sekä tietenkin, ennen kaikkea, rakastutaan.
Kirjan rytmi on erikoisen päiväkirjamainen. Varsinkaan alkupuolella ei ole niinkään kyse dramaattisista tapahtumista kuin arjesta uudessa ympäristössä: uusista ystävistä ja uusien tapojen ja käytäntöjen opettelemisesta. Tietenkään, kun kyseessä on John Green, emme voi välttää dramaattisia tapahtumia, mutta jollain tapaa niistäkin tulee melkein luonnollisia, kun elämä vain jatkuu.
On todella vaikeaa sanoa mitään paljastamatta valtaisaa juonenkäännettä, mutta lopulta nuortenkirja Looking for Alaskasta tulee mysteeri aivan kuten The Interpretation of Murderkin on. Ketään ei kylläkään murhata, älkää nyt liikoja innostuko. Se on mysteeri elämästä ja kuolemasta ja ihmismielen käsittämättömistä liikkeistä, halusta ymmärtää tätä kaikkea. Aivan kuten The Interpretation of Murderkin on.
Looking for Alaskaa voi katsoa monesta näkökulmasta. Yhdeltä kannalta se on kirja sisäoppilaitoksessa elämää opettelevista teineistä. Toisaalta se on mieletön pohdinta kärsimyksestä ja inhimmillisyydestä. Kolmannelta kantilta se on kirja pojasta, joka osaa paljon viimeisiä sanoja. Näkemyksiä olisi varmaan vielä muitakin, mutta minulle nämä kolme nousevat päällimmäisinä mieleen, eikä kyse ole siitä, mikä niistä hallitsee tai minkä niistä pitäisi olla se tulkinta, jolla kirjaa esitellään. Ilman yhtä näistä kolmesta osatekijästä Looking for Alaska ei olisi enää Looking for Alaska, sillä ne kaikki muodostavat oleellisen osan kirjan kokonaisuutta. Jos Alaska ei pohtisi kärsimyksen ongelmaa, hän ei olisi Alaska; jos Pudge ei osaisi viimeisiä sanoja, hän ei olisi Pudge; jos he eivät olisi samassa sisäoppilaitoksessa, he eivät olisi koskaan tavanneet eikä tätä kirjaa olisi.
Tämä on minulle epätyypillinen kirja-arvostelu siitä, etten ole vielä sanallakaan maininnut hahmoja, juonta, kerrontaa tai miljöötä. Niistä siis lyhyesti. Hahmot ovat todella mahtavia ja kaikki omanlaisiaan, herättävät varmasti niin ihastusta kuin vihastustakin. He kannattelevat tarinaa ja tekevät sen hyvin, kukaan ei jää yksiulotteiseksi. Erityisenä plussana tulee mainita opettajat Old Man ja Eagle, jotka olivat mielestäni loistavasti toteutetut hahmot. Juoni on uskottava ja kiinnostavana pysyvä ja ah-niin-viisas... Pudge on kirjan minäkertoja ja hänen tyylinsä on hauska ja viihdyttävä, mutta tarpeen vaatiessa myös riipaisevan todenmukainen. Viimeiseksi, rakastan sisäoppilaitosmiljöötä. Se on yksi ikisuosikkejani ja Greenin elävä kuvailutyyli loi ainakin minun päähäni hyvin selkeitä mielikuvia siitä, miltä ympäristössä näyttää ja mitä kaikkea siellä on.
Monet ihmiset kirjoittavat kirjoja. Jotkut heistä kirjoittavat Kirjoja. Vain kaksi teosta luettuani olen vakuuttunut, että John Green kuuluu jälkimmäiseen kastiin. Hänellä on niin paljon sanottavaa ja niin paljon taitoa sanoa se, ettei häntä yksinkertaisesti voi olla kuuntelematta.
Viisi tähteä.
John Green: Looking for Alaska. Harper Collins Publishers, 2005. S. 263
Myös tämä kirja sulkee yhden HelMet-kategorian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti