Klassikot 2.0: Kultahattu

Kirja on ollut luettuna jo viikon, mutta jotenkin tämä arvion kirjoittaminen tökkii.

Nick Carraway, kirjan minäkertoja, muuttaa Long Islandille. Hänen naapurinsa valtavassa talossa järjestetään valtavia juhlia päivästä toiseen, ja Nick kuulee mitä erikoisimpia huhuja Jay Gatsbystä, talon salaperäisestä asukista. Lahden toisella puolella asuu Nickin serkku Daisy aviomiehineen, ja kun Nick tutustuu naapuriinsa, saa hän tietää tällä ja Daisyllä olevan yhteistä historiaa...

Aivan ensimmäiseksi minun on pakko sanoa, mistä pidin Kultahatussa ehdottomasti kaikkein eniten. Vaikutuin siitä, että teoksessa on minäkertoja, joka ei kuitenkaan ole sen päähenkilö! Jay Gatsby on epäilyksettä Kultahatun päähenkilö, mutta sen kertoja on Nick Carraway. Ratkaisu on niin epätyypillinen mutta samalla niin kovin kiehtova ja toimiva, että en voi kuin ihailla. Lukija saa kaiken informaation Carrawayn kautta, hänen valitsemassaan järjestyksessä ja hänen haluamallaan tavalla. Toisen käden tietona. Voi vain arvailla, miten kaikki oikeasti sujui. (Carraway ei siis vaikuta erityisen epäluotettavalta kertojalta, mutta asetelma on minusta mielenkiintoinen.)

Eniten minäkertojuuden puolueellisuus näkyy henkilökuvauksessa. Tämä on tietysti tilanne aina minäkerronnallisissa romaaneissa, mutta Kultahatussa se nousi erityisesti Daisyn myötä esiin. Häntä kuvattiin aina kovin eteerisenä ja ihanana ja jokaiselle Daisyn lausumalle sanalle annettiin arvoa kuin ne olisivat tulleet itsensä presidentin suusta. Minua tämä ei häirinnyt, mutta kun Daisyn irrottaa Nickin hänelle antamasta sädekehästä, jää jäljelle pinnallinen nuori nainen, joka haluaa maailman toimivan hänen mielensä mukaan. Jos ei kiinnitä huomiota kerronnan yksipuoliseen näkökulmaan, voi tätä olla vaikea tajuta.

Tärkeimpien henkilöiden ryhmä noin ylipäätään miellytti minua. Nick Carrawayn ajatusmaailmaa on helppo seurata ja hyvä lukea. Välillä hän myös tipauttelee todella loistavia lauseita - kauniita, viisaita, teräviä - muun tekstin sekaan niin, että ne jopa saattavat mennä hieman ohi jos ei keskity. Muut henkilöt ovat kukin omalla tavallaan ikäviä tai omituisia, mutta heillä on kiehtovia piirteitä ja he ovat kovin inhimmillisiä. Tom on ainut josta en kerta kaikkiaan lainkaan pitänyt.

Kultahattu oli neutraalin positiivinen klassikkokokemus. Se on nopea- ja helppolukuinen, kiinnostava tarina, jossa on paljon hienoja ajatuksia (ja suomalainen sivuhenkilö!) Se on myös hieno ajankuva ja omalla tavallaan vaikuttava teos ihmisyydestä. Kuitenkaan se ei lopulta herättänyt paljon syvällisiä ajatuksia, tai muuta sellaista. Jos Kultahattu pitäisi tiivistää kahteen sanaan, ne olisivat: ihan kiva.

Neljä ja puoli tähteä.
F. Scott. Fitzgerald: Kultahattu. Otava, 2013. Englanninkielinen alkuteos The Great Gatsby julkaistiin vuonna 1925.

Ihanasti tämä kirja myös vei HelMetin haasteen yhden vaikean kohdan!