Kuolema ei ole kivaa: Before I Die

Jenny Downham: Before I Die. Definitions, 2015 (ensipainos 2007). S. 326

Olin jo pitkään aikonut lukea tämän Jenny Downhamin esikoisromaanin, ja nyt viimein näin sen kirjaston hyllyssä minua kutsumassa. Before I Die oli hyvin erilainen kuin kumpikaan muista lukemistani Downhamin teoksista (You Against Me ja Unbecoming).

16-vuotias Tessa sairastaa kuolemaan johtavaa syöpää. Hän on masentunut ja äkkipikainen, hänellä on vain yksi ystävä eikä hänen äitinsä ikinä tule mukaan sairaalaan. Tessa on kuitenkin päättänyt elää ennen kuin kuolee. Hänellä on lista asioista, jotka hän tahtoo vielä tehdä: rakastua, rikkoa lakia, harrastaa seksiä, kokeilla huumeita, ajaa autoa. Mutta päivät kuluvat, Tessan voimat vähenevät ja lista sen kuin kasvaa.

En oikein tiedä mitä sanoa tästä kirjasta; se jätti minulle hyvin ristiriitaisen olon. Toisaalta pidin sen viestistä, tarinasta, mutta toisaalta en olisi oikein jaksanut Tessaa enkä hänen loputonta valitustaan ja typeriä valintojaan. Lienee siis ainakin turvallista sanoa, että Tessa ei ole kovin samastuttava eikä kovin miellyttävä päähenkilö, mutta kun asiaa pohtii tarinan kontekstissa, se on oikeastaan hyvä asia. Tuskin kukaan meistä olisi kovin rakastettava jos tietäisimme kuolevamme ennen kuin elämämme on oikein edes alkanut. Minua myös aina ärsyttää vastuttoman ja rikollisenkin käytöksen glorifiointi, mutta jälleen, Tessan näkökulmasta katsottuna tässä kirjassa voin sitä ymmärtää: eihän hänellä ole mitään menetettävää, joten miksei kokeilla kaikkea mitä tällä maailmalla on tarjota.

Kirjan muut henkilöt ovat myös tarkkaan ajateltuja ja kirjoitettuja kokonaisuuksia. Tessan isän uupumus, hänen äitinsä heikkous, hänen veljensä suru, viha ja hämmennys, ja jopa Tessan ystävän Zoeyn oma sivujuoni ovat käsinkosketeltavan aitoja tarinoita. Ainoastaan Adam jäi minulle hieman etäiseksi ja ehkä hieman epäuskottavan oloiseksi juonielementiksi - Tessan ja Adamin suhde tuntui hieman liian helpolta ottaen huomioon heidän tilanteensa.

Koko kirjan ajan pohdin sitä kohtaa The Fault in Our Starsissa, jossa Hazel puhuu siitä, kuinka kuolemassa ei ole mitään kaunista, jaloa tai kivaa. Hän puhuu siitä, kuinka popkulttuurissa kuolevat ihmiset usein esitetään uljaina taistelijoina, vaikka todellisuus on täynnä vihaa ja pelkoa. Sitä tämäkin kirja tuntui viime kädessä käsittelevän: Tessan tarina osoittaa hyvin selvästi, ettei kuolemassa ole mitään kivaa. Se on tuskallista ja ahdistavaa, ja kuolevalla on oikeus tuoda nämä tunteet esiin. Ehkä eniten olinkin yllättynyt Tessan epämiellyttävyydestä siksi, että tätä kirjaa on markkinoitu enemmänkin sankaritarinana kuin rehellisenä kuvauksena kuolemasta. Ja vaikka Tessasta ei ikinä tullut lempi-ihmistäni, itkin silti lopussa. Miten olisin voinut olla itkemättä.

Neljä tähteä, ja yksi kohta HelMetin 2017-haasteesta.