Poimin Heist Societyn mukaani sillä eräällä kirjastoretkellä, kun ei pitänyt lainata mitään. Jotenkin jännästi kuitenkin kävi niin, että näin sanan "heist" kirjan nimessä ja olin heti myyty. Olen heikkona hyville ryöstötarinoille, se myönnettäköön. Katsokaa vain arviotani vaikkapa Six of Crowsista.
15-vuotias Kat on kävellyt ulos rikollissukunsa elämäntavasta ja tahtoo aloittaa normaalin elämän. Hänen yrityksensä hankkia kelvollinen koulutus katkeaa kuitenkin lyhyeen, kun hänet potkitaan pois koulusta rikkeestä, jota hän ei tehnyt, ja syykin sille selviää pian: Katin isä on pulassa. Hänen epäillään varastaneen maailman vaarallisimman miehen henkilökohtaisista kokoelmista viisi taulua, ja jos taulut eivät palaudu omistajalleen kahden viikon kuluessa, on Katin isä mennyttä. Isä vakuuttaa syyttömyyttään, ja niinpä Katille jää yksi vaihtoehto: selvittää, kuka taulut todella varasti, ja varastaa ne takaisin.
Tuntuu, että Heist Societyn jokaista positiivista asiaa seuraa aina mutta. Kirja on ehdottomasti nopealukuinen ja viihdyttävä, mutta ei lainkaan niin mukaansatempaava ja kiehtova kuin kunnon ryöstötarinan pitäisi olla. Kirjan pääryöstö on jännittävä ja hienosti toteutettu, mutta siihen pääsemisessä vetkutellaan liikaa. Kirjan hahmojen kaarti on hauska, mutta kaikki hahmot ovat melko yksipuolisia ja päähenkilö on todella mitäänsanomaton.
En edes oikein tiedä, mitä muuta sanoisin. Koko kirja on niin keskiverto, ettei siitä tunnu riittävän asiaa edes muutaman kappaleen arvioon. Kirjalla on hetkensä, etenkin loppupuolella, kun suureen ryöstöön valmistaudutaan ja sitä toteutetaan, mutta enimmäkseen siinä ei ole mitään kovin ihmeellistä. Vähän niinkuin kansitaidekin: ihan kiva kuva, mutta ei anna kovin korkeita odotuksia kirjan laadusta.
Mielenkiintoisinta Heist Societyssa lienee sen maailmanrakennus, joka on huolellista, ja rikollispiirien tarustoa on sidottu kiinnostavasti mukaan kirjan juoneen. Sen sijaan taustatarina jää heikoksi: esimerkiksi siihen, miten Kat hankki hienostokoulupaikkansa, viitataan kyllä moneen kertaan, mutta varsinaisesti sitä ei selitetä, ja tämä ärsytti minua. Jos taas plussia mietitään, niin kirjan pakollinen romanssiosuus on hoidettu hyvin hienovaraisesti eikä se vie huomiota itse juonelta.
Kolme tähteä
Kaksi kohtaa HelMetin 2018-haasteesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti