Tässäpä kirja, jonka olin jo unohtanut (melkein) lukeneeni. Lainasin Stardustin kesällä kuultuani hyviä asioita sen elokuvaversiosta jo vuosia, mutta koska olen enemmän kirjaihmisiä (ja varsinkin kirja-kuuluu-lukea-ensin ihmisiä), otin sen kirjastosta mukaani paperisena enkä dvd:nä. Uusin sen viidesti, ja viimeisinä päivinä ennen pakollista palautusta yritin saada kaiken luettua. Jäin 40 sivua tavoitteesta. Tänään kirjastossa muistin äkkiä kirjan jääneen kesken, ja onnekseni se oli hyllyssä, joten saatoin lukea sen loppuun siinä samassa, joutumatta uuteen viiden lainan kierteeseen. Tämä kirja siis lasketaan vielä vuoden 2017 kirjoihin, sillä palautin sen kesken jääneenä 27.12.
Tristran Thorne Wallin kylästä lupaa rakastamalleen Victoria-neidolle hakea tälle tähden, jonka he näkevät putoavan muurin toiselle puolelle. Muuri erottaa toisistaan tavallisen maailman ja haltioiden maailman, ja ylitettyään rajan Tristran joutuu mitä epätodennäköisimpiin seikkailuihin matkallaan kohti pudonnutta tähteä. Hän ei kuitenkaan ole ainut, jota tähden kohtalo kiinnostaa...
Stardust on ensimmäinen Neil Gaimanin kirja, jonka olen saanut luettua kokonaan. Hänen tyylinsä ei ole jotenkin iskenyt minuun siitä huolimatta, että tiedän hänen olevan fantasiapiireissä todella suosittu ja arvostettu kirjailija. Stardustkin meinasi jäädä minulta kesken, ensin alkupäässään ja sitten lopussa, sillä ensin en kerta kaikkiaan saanut otetta kirjan rytmistä, ja sitten olin jo unohtanut että en ollut lukenut sitä loppuun ennen palautusta. Vaikeuksien kautta voittoon! Nyt kirja on luettu, ja pidin siitä monilta osin.
Stardust on kuin satu romaanipituudessa. Sen kerrontatapa ja kieli on vanhahtavaa, ja asioiden kuvaukset ja hahmojen nimet kuin suoraan Grimmin veljeksiltä. Kirjan sadunomainen tunnelma ja tyyli pitää horjumatta kutinsa, mutta mikään lastenkirja tämä ei ole. Esimerkiksi seksiä kuvataan pariinkin otteeseen melko estottomasti.
Myöskin sadun tapaan kirjan hahmot ovat melko yksiulotteisia ja heidän motiivinsa suoraviivaisia. Päähenkilö Tristran on rasittava valittaja joka pitää itseään mukavana heppuna, mutta ei ymmärrä sanaa ei ja kohtelee muita huonosti omien "jalojen" tavoitteidensa vuoksi. Sekä Victoria että Yvaine, tähti jota Tristran lähtee noutamaan, kärsivät Tristranin itsekkyydestä. Yvaine on kiinnostavampi ja sympaattisempi hahmo kuin Tristran, mutta en pitänyt juonikuviosta jossa hänen jo vapauduttuaan tuli uudestaan sitoutua Tristraniin. Tämä esitettiin hänen omana tahtonaan, vaikka samalla sanottiin, että kyseessä oli pakko ja velka.
Kirjan sivujuonissa seikkailee joukko Stormholdin prinssejä ja ikiaikainen noita. Prinssit olivat ehkä lopulta suosikkiseurattaviani tässä kirjassa: he ovat kamalia, mutta äärimmäisen viihdyttäviä. Noita havittelee Yvainen sydäntä, ja hänen juonensa oli mielestäni melko ahdistava, joskin hyvin toteutettu. Kaiken kaikkiaan Stardustin parhaita puolia on sivujuonien ja pääjuonen yhteen kietoutuminen, se miten kaikki lopulta liittyy kaikkeen eikä mikään aiempi teko jää vaille merkitystä myöhemmissä vaiheissa tarinaa. Erityisesti jälkijättöisesti lukemani viimeiset 40 sivua olivat yhtä pyhää juonenkäännettä. Vaikken siis niin välittänytkään kirjan hahmoista, enkä ollut samaa mieltä kaikista juonellisista ratkaisuista, täytyy Gaimanille antaa krediittiä erittäin tarkasta ja onnistuneesta juonikuvioiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Myös haltiamaailma, jossa suurin osa kirjasta tapahtuu, on kiehtova ja olisin mielelläni lukenut siitä lisääkin.
Kolme ja puoli tähteä
Muistin just, että mulla on pari sun arviota lukematta ja kävin toimeen. Odotan innolla sun mielipidettä elokuvasta :D
VastaaPoista