Maata näkyvissä!

Olimme viime viikonloppuna äidin kanssa Tallinnassa. Meidän piti mennä jo heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen (joista puheen ollen, L tuli niin äidinkielestä kuin englannista!!!) mutta emme erinäisistä syistä päässeetkään silloin matkaan, joten nyt oli korvaavan kokemuksen aika.

Hotellimme Old Town Maestro's sijaitsi erittäin keskeisellä paikalla vanhassa kaupungissa, joka paikkaan oli lyhyt kävelymatka. Oli myös oikein viehättävä, vanhaan kerrostaloon rakennettu hotelli (ja aamiaisella sai lettuja<3). Lähestulkoon hotellia vastapäätä oli myös maailman ihanin kahvila, Vanalinna Kohvik, joka on ensimmäisiä neuvostovallan kaatumisen jälkeen Tallinnaan perustettuja itsenäisiä yrityksiä. Miljöö on todella herttainen, juuri niin kuin kahvilassa pitää olla, hinnat halvat ja leivokset aivan taivaallisen näköisiä. Kävimme siellä kahdesti mutta söimme vain suolaisia. Nekin olivat oikein hyviä.

Nämä kuvat on otettu Toompean näköalapaikalta - oikein kaunista, vaikkei edes aurinko paistanut. Ylipäätään meitä siunattiin marraskuuksi todella hyvällä säällä, sillä lainkaan ei satanut tai ollut erityisen kylmä, ellei paikallaan seissyt. Merenkäyntikään ei ollut kummoista.

Toompean näköalapaikan vieressä oli pääministerin virka-asunto, Steinbecki maja. Ihan kiva maja pääministerillä.

Lisäksi löysimme perjantai-iltana Pikk -kadulta niin ihanan pikku divarin ettei mitään rajaa. Silloin se oli suljettu, mutta erityisesti huomiomme kiinnitti ikkunassa oleva pieni lappu, jossa luki: "It's warm inside..." Hyytävässä iltatuulessa tämä oli liikkeen paras myyntivaltti, ja niinpä palasimme seuraavana päivänä.

Liike myi lähinnä englanninkielisiä kirjoja, mikä oli tietysti mahtavaa. Pettämättömällä vaistollani onnistuin heti suunnistamaan nuorten fantasiahyllylle, ja vaistoni palkittiin: sieltä löytyi kovakantinen City of Fallen Angels! En ollut tähän mennessä päättänyt haluanko nämä minulta vielä puuttuvat osat suomeksi vai englanniksi, mutta tämä oli selvästi merkki. Lisäksi kirjaan kuuluva Jacen kirje Clarylle, mikä suomalaisessa painoksessa on vain sivuina kirjan lopussa, on tässä painoksessa ihan oikea kirje siellä kirjan sisällä! Eikä sitä oltu edes avattu! Tämä oli hyvin iloinen yllätys.

Käytyäni koko kaupan järjestelmällisesti läpi ja äidinkin löydettyä kirjan itselleen suuntasimme kassalle. Vasta silloin sain silmiini aivan kassan vieressä piilotelleen hyllyn jossa oli kaikkea sekalaista nuortenkirjallisuutta Annoista Nälkäpeleihin. Montgomeryn raaskin tällä kertaa jättää mutta Catching Fire ja Mockingjay olivat minulle liikaa... molemmat kovakantisina ja hyvässä kunnossa. Olihan ne siis pakko ostaa, jotta omistaisin täyden englanninkielisen Nälkäpeli -trilogian.

Tämä sen sijaan on katolinen kirkko jonka ohi kävelimme useaan kertaan. Ylemmässä kuvassa välittyy paremmin kirkon majesteettisuus, kun taas alemmassa sen pihan rauha, seesteisyys ja uskomaton marraskuinen vehreys, kuin kesällä. Illalla pihaan ei päässyt, sillä portti oli kiinni, mutta kirkon julkisivu oli valaistu kauniisti sinisellä valolla. Oven yläpuolella lukee: "Hic vere est domus Dei et porta coeli." Se merkitsee: "Täällä on Jumalan koti ja taivaan portti."

Ja sitten ehkä suosikkipaikkani. Löysimme tämän taianomaisen sisäpihan etsiessämme dominikaaniluostarin raunioissa olevaa luostarimuseota, jota Tallinnan kaupungin sivuilla mainostettiin. (Lopulta emme löytäneet sitä, eikä kukaan jolta kysyimme tuntunut lainkaan tietävän mistä puhuimme. Mysteeristä.) Tämä alin kuva on panoraama ja siksi hiukan vääristynyt - oikeasti tuo suoraan edessä oleva seinä on suora eikä kaareva. Löysimme kuitenkin luostarin sijasta taidepajan, sinne mennään tuosta ovesta jonka edessä seisoo punatukkainen nainen keskimmäisessä kuvassa. Ateljeessa oli todella rauhallinen ja taianomainen tunnelma ja maalaukset sekä muut kuvataidetyöt, joita siellä oli esillä jokaisella mahdollisella ja mahdottomalla pinnalla, olivat erittäin kauniita. Taiteilija oli vähän erakkomainen, ei kovin ystävällinen mies, mutta työnsä hän tunsi. Ostimme häneltä joitakin kortteja joulua varten. Suosittelen ehdottomasti visiittiä.

Kävimme myös vanhan kaupunginmuurin päällä kävelemässä. Sinne pääsi yhdestä vartiotornista ja tämä kuva on otettu tornin portaita alas mennessä. Hetken olo oli aivan kuin olisi itsekin elänyt keskiajalla!

Äidin lukema matkaopas kertoi meille hattukaupasta vanhassakaupungissa. Sitä sitten vain etsimään! Eikä retki todellakaan ollut hyödytön, sillä kas kummaa, lähdimme liikkeestä molemmat uuden hatun kanssa. On hauskaa tietää omistavansa täysin uniikin vaatekappaleen, ja suunnittelija oli todella mukava nuori nainen. Hattua voi pitää lippa edessä, kuten se on kuvassa, tai sivulla, kuten olen sitä useammin päätynyt käyttämään. Äidin hattu on samankaltainen, mutta siinä on 20-lukulaisemmat värit:) Jos pidät hatuista, niin Kypäräkota on osoitteese seuraavalla Tallinnan -matkalla.

Äidin olisiko-ollut-jokin-samppanja-systeemi -leivos.

Minun Düssedorf -kakkupalani.

Chocolaterie Pierre oli ihastuttava kokemus. Pieni, täyteen ahdettu ja tummin, kotoisin värein sisustettu kahvila oli kuin suoraan fantasiakirjasta. Leivokset olivat iiihaaania, mutta valtavan täyttäviä - en lopulta jaksanut syödä omaani loppuun. Myöskin kaakao oli omaa luokkaansa, paksua ja oikeasti suklaan makuista. Kannattaa tilata myös vettä (tai salakuljettaa oma vesipullo sisään, kuten me teimme), ottaa vain yksi leivos, jakaa se, sekä yksi lasi kaakaota (hot chocolate), ja jakaa sekin. Niin voi lähteä hyvällä mielellä ilman kalorinkulutuskävelyjä pois.

Ensimmäisenä iltana söimme kehutussa italialaisessa nimeltä Controvento, joka ehkä hieman petti odotukset. Tämä kuva on toisen illan intialaisesta ravintolasta Chakrasta, jossa ruoka sen sijaan oli ihanaa. Monimutkaiset intialaiset nimet annoksilemme kuuluvat seuraavasti: Bengan Bharta ja Murg Shahajani. Lisäksi söimme tietysti naanleipää ja raita-kastiketta, jotka olivat moemmat erinomaisia, ja ruoan päälle joimme kupit intialaista mustaa teetä, jota tarjoilija suositteli. Niin hyvää! Ja maitokin oli lisätty teehen ihan suoraan:)

Tallinna on ihanan kaunis ja historiaa huokuva kaupunki jopa marraskuussa. Minusta on sääli, että niin monet suomalaiset matkustavat sinne aivan muista syistä eivätkä pääse koskaan satamaa pidemmälle... mutta omapahan on menetyksensä. Minä nautin niin paljon.