Muukalainen aloittaa Diana Gabaldonin kahdeksanosaisen Matkantekijä -sarjan. Olen joskus vuosia sitten saanut sarjan seitsemännen osan Luiden kaiku syntymäpäivälahjaksi serkultani (hän ei tietenkään kirjaa valitessaan tiennyt, että se oli seitsemäs osa). Tämän ensimmäisen osan löysin ihan sattumalta tänä syksynä kirjamessuilta, ja se oli kuin siunaus - pääsen vihdoinkin aloittamaan tämän kiehtovalta vaikuttavan sarjan! Niinpä se päätyi toiseksi Oman hyllyn unohdetut -kirjakseni.
Toisen maailmansodan loputtua aviomiehestään pitkään erossa ollut ja sairaanhoitajana kenttäsairaalassa työskennellyt Claire lähtee miehensä Frankin kanssa lomailemaan Skotlannin ylämaalle, Frankin esi-isien asuinsijoille. Frank on intohimoinen historijoitsija ja selvittää sukupuutaan keskittyneesti, kun taas Claire opettelee tunnistamaan ja käyttämään paikallisia lääkekasveja. Eräällä tällaisella retkellään hän astuu läpi haljenneesta kivestä vanhassa kivikehässä, ja löytää itsensä keskeltä skottien ja englantilaisten rakuunoiden taistelua. Skottien matkaan päätyvä Claire joutuu pian hyväksymään, että hän on siirtynyt kivikehän kautta vuodesta 1945 vuoteen 1743. Elämä 1700 -luvulla on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta pikku hiljaa Claire huomaa kotiutuvansa... ja löytävänsä jopa rakkautta.
Olen lukenut Muukalaisesta ja koko sarjasta paljon ylistäviä arvioita, mutta itse en aivan sellaiseen ryhtyisi. Kirja oli erittäin viihdyttävä, hämmästyttävän nopealukuinen komeasta sivumäärästä ja pienehköstä fonttikoosta huolimatta ja miellyttävää luettavaa. Se ei polkenut paikoillaan ja hahmot olivatn inhimillisyydessään todella kiinnostavia, heidän motiivinsa ja toimintatapansa välillä kyseenalaisia. Lisäväriä toivat 1700 -luvun barbaarisilta tuntuvat tavat, kuten noitaoikeudenkäynti tai selkäsaunan antaminen vaimolle tottelemattomuuden tähden. (Yllätyin itsekin, kuinka voimakkaasti reagoin tähän jälkimmäiseen. Uskomaton raivo sisälläni ja vihan kyyneleet silmissäni luin Clairen ultimaalisesta nöyryytyksestä ja vannoin, että jos minulle tehtäisiin noin, olisin vieläkin kammottavampi tekijää kohtaan kuin Claire enkä taatusti ikinä voisi antaa sitä anteeksi. Pahahan minun on tietää, mutta edelleen ajatuskin suututtaa.)
Pidin siis Muukalaisesta, mutta ei se kyllä mitään suurta kirjallisuutta ollut, Juoni oli aika heppoinen, tosin sekin sai loppua kohden hiukan yllättävämpiä käänteitä. Kirjassa on paljon seksiä ja väkivaltaa (jälkimmäistä etenkin lopussa, edellistä kategorisesti läpi kirjan), eli se ei sovi herkimmille lukijoille. Kirjailija on myös niitä raivostuttavia tyyppejä, jotka a) nauttivat alistaessaan miespäähenkilönsä silmittömälle väkivallalle kerran toisensa jälkeen ja b) tykkäävät tehdä hahmojensa elämästä naurettavan, tarpeettoman vaikeaa - niin, ettei kertaakaan tosiaankaan päästä sieltä, missä aita on matalin. Ei, se on sadan metrin korkuinen sileä kivimuuri jonka päällä on piikkilanka ja sähköpaimen, Yritäpä siitä sitten päästä hengissä yli. Kuten eilen Libertélle valitin: ojasta allikkoon suohon virtaan koskeen.
Väkivaltahan on joskus hyvä tehokeino. Myös vaikeudet saavat lukijan tuntemaan sympatiaa. Kuitenkin siinä vaiheessa kun niitä on niin paljon, että lukija (eli minä) vain pyöräyttää tuskastuneena silmiään ja ajattelee: "Ei taas jotain tällaista", on menty liian pitkälle. Silloin sympatialla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vaan lukija yksinkertaisesti ärsyyntyy kirjailijaan, joka ei osaa leikkiä hahmoillaan nätisti. Hermo.
Kuten jo sanoin, pidin kuitenkin paljon hahmoista, jotka tuntuivat hyvin aidoilta. Kirjassa oli myös ihanan paljon huumoria. Historialliset yksityiskohdat 1700 -luvun ylämaan elämästä olivat hirmuisen mielenkiintoisia ja skottimurre taitavasti suomennettu. Kokonaisuutena kirja oli siis toimiva ja tosiaankin nopeasti luettu, mikä jaksaa edelleen hämmästyttää minua. Kuten myös se, miten kirjailija on saanut täytettyä yli 800 sivua tekstiä varsin vetävästi, vaikka juoni ei siis ole kummoinen...
Muukalainen, kuten myös epäilemättä jatko-osat, on tehty vahvoja hahmoja ja dramaattisia tapahtumia kaipaaville. Se on hyvää viihdettä ja pitää otteessaan, mutta ei pääse lempikirjalistoille eikä tosiaankaan ole mitään suurta kirjallisuutta.
Kolme ja puoli tähteä.
Diana Gabaldon: Muukalainen. Gummerus, 2002. S. 824. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä Outlander vuonna 1991.
Libertén Oman hyllyn unohdetut -postaus löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti