Todellisuuden laitamilla

Minulla on nyt selvästi menossa jokin kotimaisen dystopian kausi. On kylläkin mahtavaa, että viime vuosina sitä on julkaistu näin paljon!


Näin aikoinaan mainoksia Siri Kolun uutuusromaanista Pelko ihmisessä ja kiinnostuin siitä, mutta silloin asia jäi sikseen. Nyt kuitenkin, kun kakkososan mainokset ilmestyivät lehtiin, päätin lukea vaikka molemmat kirjat samalla kertaa. Päätös oli yksi parhaistani viime aikoina.

Maailmalla raivonnut P-influenssa on saapunut Suomeen. Se tekee ihmisistä eläimen kaltaisia ja maailma on pulassa, kun lääkkeiden tehosta ei ole varmuutta ja pihmisten kehityksestä ei tiedetä mitään. Niinpä heidät suljetaan Luoliin ja Laitoksiin, eristyksiin muusta maailmasta. Yksi sairastuneista on Pilvi. Hänen veljensä Petri jää terveenä ulkopuolelle ja hänen entinen poikaystävänsä Tuomas organisoi ihmisoikeusjärjestönsä kanssa iskuja pihmisten ja erityisesti Pilvin vapauttamiseksi. Samaan aikaan Luolassa Pilvi opettelee sinuiksi uuden kehonsa ja uusien lajitovereidensa kanssa.

PI oli todella hurja kirja. Se sijoittuu nykypäivän Suomeen, kuin vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa tunnetaan niin Wilmat kuin Sports Trackeritkin, mutta niiden lisäksi myös P-flunssa. Virus on muuttanut kaikkien elämän, niidenkin, jotka eivät ole itse sairastuneet. Valtio muuttuu hetki hetkeltä totalitäärisemmäksi ja radikaalimmaksi. Luin kirjaa ja näin selvästi, kuinka tällainen kehitys tapahtuu. Jopa täällä meidän turvallisessa Suomessamme emme ole turvassa ennakkoluuloilta ja tietämättömyydeltä - niinpä helpoin tapa selvitä liian pelottavista ongelmista on hankkiutua niistä eroon.

Kirja tulee iholle ja pistää ajattelemaan, mikä on hyvä asia. Sen kolme kertojaa tuovat kaikki omat näkökulmansa tilanteeseen ja tarina etenee liukkaasti. Tämä on niitä kirjoja, joissa kirjanmerkki liikkuu suorastaan naurettavan nopeasti ja useiden kymmenien sivujen kerrallaan lukeminen ei ole temppu eikä mikään. Tämä oli kuitenkin mukavaa vaihtelua. Pelko ihmisessä loppuu hyvin kiinnostavasti ja jättää sormet syyhyämään seuraavaa osaa varten.

Viisi tähteä.
Siri Kolu: PI - Pelko ihmisessä. Otava, 2013. S. 284.

Onneksi olin varannut kirjastosta molemmat osat kerralla, muuten olisi ollut edessä tuskaista odottelua. Nyt säästyin siltä.

IP jatkaa siitä, mihin PI jäi. Pilvi on soluttautunut ihmisten keskuuteen ja välittää tietoja Luolaan. Hän löytää uuden perheen Ylioppilasteatterin jäsenistöstä, kun taas Petri yrittää selvitä vanhempiensa, tyttöystävänsä ja puolituttujen muodostamassa monimutkaisessa ihmissuhdeverkossa ja ymmärtää, mitä tapahtuu, milloin ja missä. Tuomaksen sijaan kolmanneksi kertojaksi on vaihtunut Pilvin entinen paras ystävä Mimosa, joka suunnittelee enemmän tai vähemmän veristä kostoa niin Tuomakselle kuin Pilvillekin.

Suurimmaksi osaksi kirja jatkaa ensimmäisen osan korkeaa tasoa. Petri on kaikessa itseironiassaan tämän osan paras huumorin lähde, mutta Mimosan motiivit jäävät kaikista hänen muistiinpanoistaan huolimatta hieman epäselviksi. Pilvi oli ainakin minulle kaikista samastuttavin hahmo ja myös P-eläimen oudot piirteet olivat jo tähän osaan mennessä käyneet tutummiksi. Tunsin erityistä läheisyyttä Pilvin teatterivalaistus -opintoihin, sillä opiskelin sitä itse viime vuonna koulun valotekniikan kurssilla. Hauskaa oli, mutta yhtä taitavaksi en kyllä ikinä tullut kuin Pilvi on.

Valitettavasti Ihmisen puolella ei kuitenkaan ollut lainkaan niin virheetön teos kuin edeltäjänsä. Juonta ja loppuhuipennusta kasvatettiin kiitettävästi, mutta kun sen aika tuli, kaikki se, mihin odotukset olivat latautuneet, tuntui lässähtävän käsiin. Dramaturgiset ratkaisut lopussa olivat onttoja ja asiat sujuivat aivan liian helposti, kaikki oli liian nopeaa, siistiä ja jopa siirappista. Lopusta jäi jotenkin tyhjä olo: ai näinkö tää nyt loppui? Osaksi tämä varmasti johtuu siitä, että luulin loppuun saakka kyseessä olevan trilogian, kunnes kirjailijan kiitoksista selvisi, että tämä on todellakin kirjapari. (Olin syvästi järkyttynyt. Trilogioiden kulta-ajan lapsena se on minusta erittäin sopiva mitta ja kaksi osaa tuntui jotenkin petokselta, kun olin odottanut kolmea.)

Loppu oli kurottu niin tiiviisti umpeen, että se aivan selvästi oli loppu, mutta sitäkin ikävämpää on sanoa, että avoimia langanpätkiä jäi runsaasti. Liikaa. Eivätkä ne olleet sellaisia asioita, jotka on tarkoituksella jätetty avoimeksi, vaan kerta kaikkiaan ne tuntuivat vain unohtuneen. Tärkeimmät tarinalinjat kyllä solmittiin umpeen, mutta asioita jäi selittämättä ja moni sivuhahmo jäi ilman loppua, mikä oli mielestäni sääli heidän kannaltaan ja ärsyttävää minun kannaltani, koska olisin oikeasti halunnut tietää. Erityisesti minua harmittaa, että Tuomas tuntui lopulta jäävän vain yksipuoliseksi tarinankerronnan välineeksi varsinaisen toimijan sijaan, vaikka hänellä molempien kirjojen ajan vihjailtiin olevan suuria suunnitelmia. Olisin halunnut tietää enemmän hänen motiiveistaa ja millainen hänen suunnitelmansa olisi lopulta ollut.

Kokonaisuudessaan kirjapari on kuitenkin nautittava, tuore ja erilainen lukukokemus. Nykypäivän suomalaisnuoren on toisaalta helppo solahtaa mukaan hahmojen elämään, toisaalta on ravistelevaa huomata, kuinka helposti omakin tuttu maa voi muuttua kaikkien sen ajamien arvojen vastakohdaksi. Molempiin kirjoihin on liitetty juonessa mukana kulkeva klassikkoelokuva, mikä oli kiinnostavaa ja antoi toisenlaisen näkökulman tarinaan, vaikken toista leffaa ollut nähnyt kuin osaksi ja toisesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Kolu on luonut todellisuuden rajamailla liikkuvan tarinan, joka imaisee mukaansa ja on miellyttävän nopeasti luettu. Mieleen se jää kuitenkin pidemmäksi aikaa.

Kolme ja puoli tähteä (en pääse yli lopun huonoista ratkaisuista, muuten saisi neljä)
Siri Kolu: IP - Ihmisen puolella. Otava, 2014. S. 316.