Klassikot 2.0: Anne Frankin päiväkirja

"Lauantaina, 20. kesäkuuta 1942
Minunlaiselleni ihmiselle päiväkirjan kirjoittaminen on kummallinen kokemus. Ei vain siksi, etten ole vielä koskaan kirjoittanut päiväkirjaa, vaan minusta tuntuu, ettei kukaan - en minä eikä kukaan muukaan - ole myöhemmin kiinnostunut kolmetoistavuotiaan koulutytön tunteenvuodatuksista. Mutta siitä ei oikeastaan olekaan kysymys. Minä haluan ennen kaikkea vain kirjoittaa ja ja kertoa avoimesti kaikista mieltäni painavista asioista."

Pelkäsin Anne Frankin päiväkirjaan tarttumista, sillä olen kiitos yläasteen uskonnonopettajani saanut enemmän kuin tarpeekseni juutalaisvainoista ja toisesta maailmansodasta. Kuitenkin minua on kalvanut tunne, etten voi rehellisesti väittää olevani intohimoinen kirjojenlukija, jos tietoisesti välttelen näinkin tärkeää ja tunnettua klassikkoa. Niinpä pyysin Libertéltä, että ottaisimme kirjan tämän vuoden klassikkolistalle, ja ilokseni se sopi hänelle mainiosti:)

Alusta lähtien kävi selväksi, ettei tämä ole mikään masennuskirja. Anne kirjoittaa arkisista sattumuksista ja ihmisistä ympärillään mukaansatempaavasti ja kiinnostavasti. Hän puhuu hyvin suorasanaisesti omista ajatuksistaan ja tunteistaan, kuvailee muiden ihmisten riitoja, pohtii paljon maailmaa ja sen menoa. Koska perhe on piileskeleviä juutalaisia, tietenkään sodan vaiheilta ja juutalaisten kärsimykseltä ei vältytä, mutta Anne käsittelee aihetta melko vähän ja aina omasta näkökulmastaa, niin, ettei mikään tunnu historian oppitunnilta.

"Keskiviikkona, 16. helmikuuta 1944
--
Peter sanoi vielä: 'Juutalaiset ovat aina olleet valittu kansa ja tulevat aina olemaan!'
Minä vastasin: 'Toivon vain, että heidät valittaisiin joskus... johonkin hyvään!'"

Annella on silmää ihmisille ja heidän välisilleen suhteille. Hän tarkkailee ja kertoo Salaisen siiven asukkaiden elämästä tehden hyvinkin teräviä ja viisaita huomioita - todella yllättävää 13-15 -vuotiaalta tytöltä! Toisaalta, kuten hän itsekin usein sanoo, sota pakotti hänet kasvamaan aikuiseksi liian aikaisin ja niinpä hän huomaa ja ajattelee asioita, joita muut hänen ikäisensä tytöt eivät huomaisi tai ajattelisi. Anne analysoi sekä ihmisiä ympärillään että kauempana itsestään erittäin tarkasti - hän sodasta puhuessaan esittää usein sellaisia huomioita, joiden älykkyys häikäisee. Voin olla vain samaa mieltä hänen kanssaan, mutta epäilen, olisinko kyennyt samanlaiseen ajatusprosessiin saman ikäisenä.

Päiväkirjan viimeisen vuoden aikana Anne nousee jopa itsensä yläpuolelle ja näkee hämmentävän tarkasti ja objektiivisesti sen, millainen hän oli aiempien Salaisen siiven vuosien aikana, ja myös miksi. Hän selittää omaa käytöstään pelottavan uskottavan ja totuudenmukaisen kuuloisesti. Kirjassa oli useita vaikutuksen tehneitä kohtia, joista kaksi valitsin myös tähän postaukseen, mutta pidempänä osuutena tämä itse-analyysi oli hienoimpia.

Annen vanhetessa päiväkirjamerkinnät pitenevät ja muuttuvat viisaammiksi ja syvällisemmiksi. Hänellä on ihmeellisen kauniita ajatuksia, mutta kaiken tämänkin keskellä hän säilyttää alkuvuosien suorasukaisen tyylin. Anne ei arastele puhua huonoista väleistä äitiinsä tai seksuaaliasioista - se on mahtavaa, vaikkakin Anne taisi olla aikaansa edellä jutellessaan tästä vapautuneesti myös pojan kanssa. Lukemani päiväkirjan versio on pidennetty alkuperäisestä Nuoren tytön päiväkirjasta, jota Annen isä Otto ilmeisesti sensuroi melko paljon ennen julkaisua. Voin hyvin kuvitella mm. juuri näiden kohtien jääneen pois tässä sensuurissa.

Mieleenpainuneiden kohtien muassa täytyy tietenkin myös kertoa, että Suomi mainitaan (kahdesti!) ja hauskin kohta, joka oli ehdottomasti Dusselille hänen saapuessaan kirjoitetut Salaisen siiven säännöt.

Kuten olettaa saattaa, Anne kirjoittaa paljon elämästä piileskelyn jälkeen, sodan loputtua. Niiden kohtien lukeminen tuntui aina enemmän tai vähemmän pahalta, kun tiesi, etteivät Frankit kumppaneineen lopultakaan selvinneet - vaikka läheltä se liippasi. Piileskelijöiden riemu Normandian maihinnousun jälkeen oli musertavaa luettavaa. Kamalimpia olivat kuitenkin kohdat, joista välittyi voimakkaasti Annen uskomaton energia ja elämänilo. Miksi kukaan haluaisi tuhota jotain niin kaunista ja inhimillistä?

Anne Frankilla oli todellinen kirjoittamisen ja havainnoinnin lahja. Hän ymmärsi ja osasi panna sanoiksi nuoren ihmisen tunteita ja ajatuksia todella taitavasti ja hänessä on paljon samastuttavaa. Osin hän oli hyvin moderni, osin vanhanaikaisempi. Hassua kyllä, aina Annen ilmaistua aikaansa edellä olevia mielipiteitä esimerkiksi naisten asemasta minua ärsytti tuplasti, kun hän sitten sortui johonkin puolittaiseenkin vanhentuneeseen ajatukseen. Olisin vain ollut tyytyväinen, että 1940-luvun tyttö ymmärsi niinkin paljon omista oikeuksistaan.

Annen ja hänen siskonsa Margotin muistomerkki Bergen-
Belsenin keskitysleirillä, jossa he kuolivat lavantautiin
vain muutamia päiviä ennen leirin vapauttamista. Tytöt
on todennäköisesti haudattu leirin joukkohautoihin.

Päiväkirja on antanut kasvot juutalaisten kärsimyksille toisessa maailmansodassa ja se on oikein. On kuitenkin ihanaa, että Anne on kirjoittanut pääosin positiivisuuden kautta, vaikka hirveitä asioita tapahtuukin. Hän ei jätä niistäkään kertomatta, mutta masennuskirja tämä ei tosiaan ole. Nauroinkin välillä. Toisaalta perheen syödessä mädäntyneitä perunoita aloin taas vaiheeksi miettiä, miten hyvin omat asiani ovatkaan.

Loppu on hirveä, mutta toisaalta olisi vielä pahempaa, jos piileskelijöiden kohtaloita ei olisi kerrottu ja lukija olisi jätetty kammottavaan epätietoisuuteen. Kirjan lukemisen jälkeen minulla on siihen liittyen vain kolme toivetta:
1. Haluan tietää, kuka kavalsi Salaisen siiven asukkaat.
2. Haluan matkustaa Amsterdamiin ja käydä Anne Frankin talossa.
3. Haluan, että kaikki muutkin lukevat tämän kirjan.

Anne Frank: Päiväkirja 12. kesäkuuta 1942-1. elokuuta 1944. Toimittaneet Otto M. Frank ja Mirjam Pressler. Tammi, 2002. S. 421. Laajennettu laitos julkaistu alun perin hollanniksi nimellä Het Achterhuis, Dagboekbrieven 12 juni 1942-1 augustus 1944. Herziene en vermeerde editie vuonna 1991.

Anne Frank myös kuittasi minulle kolme kohtaa HelMetin haasteesta.