Ympäri Linnunrataa

Maailman ainoa viisiosainen trilogia. Piakkoin luettuani ensimmäisen osan joulukuun klassikkona lainasin kirjastosta tämän kaikki viisi osaa sisältävän yhteisniteen.

Ihan ensimmäiseksi on pakko tunnustaa, että luin nämä toisen ja kolmannen osan jo viime vuoden puolella ja yhteen pötköön, joten a) en muista niistä enää ihan tarpeeksi ja b) ne ovat sekoittuneet päässäni yhdeksi mössöksi. Yritän kuitenkin parhaani.

Maailmanlopun ravitolassa seikkailevat samat henkilöt kuin ensimmäisessäkin osassa: Arthur, Ford, Zaphod, Trillian ja Marvin. Tietenkin tapaamme myös paljon uusia jännittäviä henkilötä, monia tosin vain melko lyhyesti. Viisikkomme on matkalla maailmanlopun ravintolaan, kun he saavat huomata olevansa vogonien tuhoamisaluksen tulilinjalla. Monien vaarallisten tilanteiden myötä, jotka sisältävät aikamatkustusta sekä suoraan aurinkoon lentämään ohjelmoidun sukkulan sisälle joutumista, Arthur ja Ford päätyvät esihistorialliselle maapallolle ihmiskunnan tarpeettomien kera. Kuten ensimmäisessäkin kirjassa, juonta on oikeasti aika mahdoton selittää ja niinpä lopetan säälittävän yritykseni tähän.

Maailmanlopun ravintola on aivan samanlainen huumorin ilotulitus kuin edeltäjänsä. Lisäksi se sisältää myös yllättävää viisautta ja hämmentäviä oivalluksia, jotka tosin saattavat vähemmän keskittyneeltä lukijalta mennä ohi. Kirjassa on useita aivan käsittämättömän upeita kohtauksia, joista parhaita kuitenkin eittämättä on Marvinin tapaaminen Sammakkotähden taistelukoneen kanssa. Marvin vetoaa minuun niin syvästi.

Myönnetään, muistan liian vähän ja muistoni ovat liian sekavia. Sen kuitenkin sanon, että enää en ollut ärsyyntynyt. Se jokin asia, mikä minua Linnunradan käsikirjassa liftareille häiritsi, oli siivoutunut pois tästä osasta.

Viisi tähteä.
Douglas Adams: Maailmanlopun ravintola. WSOY, 2006. S. 162. Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistu nimellä The Restaurant at the End of the Universe vuonna 1980.



Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki jatkaa edeltäjiensä käsittämätöntä polkua alkaen siitä, mihin edellinen jäi, päätyäkseen vieläkin absurdeihimpin tulevaisuudennäkymiin. Arthur ja Ford tapaavat uudestaan ensimmäisestä kirjasta tutun Slartibartfastin ja päätyvät tämän mukaan pelastamaan universumia hirvittäviltä krikittiläissotureilta, joiden isänmaallisuus on lievästi sanottuna karannut käsistä. Tietenkin myös Zaphodin ja Trillianin on sekaannuttava asiaan, sillä mitä olisi elämä ilman pientä supernovapommeihin liittyvää jännitystä? Marvin käy eeppisiä keskusteluja patjan kanssa samalla kun Wowbagger toteuttaa elämäntehtäväänsä mollata joka ikistä universumin elävää olentoa.

En tiedä onko minulla enää mitään kovin omaperäistä sanottavaa tästä kirjasta kahden edellisen arvostelun (ja muistini reistailun) vuoksi. Yhä vain Adamsin huumori vetoaa minuun hyvin syvällisellä tasolla ja se minulle onkin pääasiallisesti jäänyt tästä kirjasta mieleen, joten koska minulla ei ole fiksumpaakaan sanottavaa, jaan kanssanne muutamia herkkupaloja.

"Kaikki lepää nukkuen", Marvin jorisi,
"minä siitä piittaa en,
infrapunavalon näen.
Vihaan yötä ankeaa.
-- Levolle kun lasken pään,
silloin sähkölampaat nään,
en saa unta vähääkään.
Vihaan yötä ankeaa."


Kuului ääni, jota hän ei heti pystynyt tunnistamaan, osittain siksi, ettei hän tuntenut sävelmää "Jätin jalkani Jaglan Betaan", ja osittain siksi, että orkesteri, joka soitti, oli hyvin väsynyt ja jotkut muusikoista soittivat 4/4- toiset 3/4- ja muutamat eräänlaisessa juopuneessa πr²-tahtilajissa siitä riippuen kuinka paljon kukin oli viime aikoina onnistunut nukkumaan.


 Hän tyhjensi lasin äkkiä ennen kuin mitään vakavaa ehti tapahtua. Sitten hän nappasi toisen ensimmäisen seuraksi ja lähetti sen katsomaan, että ensimmäinen voi hyvin.
  --
  "Minä en pärjää sen kanssa", Zaphod sanoi synkästi ja kulautti kolmannen ryypyn katsomaan miksi toinen ei ollut vielä raportoinut ensimmäisen voinnista. --
  Hän kaatoi uuden ryypyn toiseen kurkkuunsa ja idea oli, että se saavuttaisi edellisen nielussa, yhdistäisi voimansa sen kanssa ja että ne yhdessä saisivat toisen ryypyn ryhdistäytymään. Sitten kaikki kolme lähtisivät etsimään ensimmäistä sanoakseen sille pari valittua sanaa ja ehkä laulaakseen vähän.
  Hän ei ollut ihan varma, oliko neljäs ryyppy ymmärtänyt kaiken, joten hän lähetti viidennen selittämään suunnitelmaa tarkemmin ja kuudennen sen moraaliseksi tueksi.


Ihana kirja.

Viisi tähteä
Douglas Adams: Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki. WSOY, 2006. S. 152. Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistu nimellä Life, the Universe and Everything vuonna 1982.

Terve, ja kiitos kaloista alkaa omituisesti, mutta päätyy sen jälkeen olemaan hyvin sympaattinen ja jopa koskettava kirja, mitä en olisi ihan heti uskonut edeltävien osien perusteeella.

Järkyttävää kyllä, Maa ei olekaan tuhoutunut. Arthur Dent pääsee takaisin kotiplaneetalleen ja kohtaa ensi töikseen tytön, jonka väitetään olevan hullu ja näkevän näkyjä. Vaikka Maan ihmisten mielestä juttuun liittyy vesisäiliön myrkyttänyt kuollut CIA:n agentti, eivät Fenchurchin jutut kuulosta Arthurista lainkaan absurdeilta ja hän päättää vakaasti tutustua tyttöön. Myös Ford Prefect ilmestyy mukaan kuvioihin melko ei-toivotulla hetkellä ja yhdessä kolmikko päätyy tutkimaan miestä, joka väittää tavanneensa erikoisen näköisiä enkeleitä ja tietävänsä, miksi kaikki delfiinit ovat kadonneet. Lopussa kohtaamme myös Marvinin.

Siinä missä edelliset osat olivat lähinnä hauskoja, tässä kirjassa ensimmäisestä osasta tuttu parodia nostaa jälleen päätään ja rakastan edelleen kirjan huumoria. Tämä osa kuitenkin vakavoituu loppua kohden ja aivan loppu on tosiaan jopa haikea ja koskettava... yllättävää kyllä Adams pitää tällöinkin langat käsissään eikä vakavampikaan osuus tunnu sarjaan sopimattomalta. Juonenkäänteet ja henkilöt ovat aivan yhtä älyvapaita kuin aiemminkin, mutta se on pakko sanoa, että olen niin onnellinen Arthurin puolesta tässä kirjassa! Hän ansaitsee onnensa.

Lyhyiksi näyttävät nämä arviot jäävän - mutta lyhyitä ovat kirjatkin.

Viisi tähteä
Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista. WSOY, 2006. S. 131. Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistu nimellä So Long, and Thanks for All the Fish vuonna 1984.



Jo Terve, ja kiitos kaloista aloittaa hämmentävän puheen aika-avaruusjatkumoista ja rinnakkaisista maailmoista, mutta se ei ole mitään Enimmäkseen harmittomaan verrattuna. Tässä kirjassa tutustumme tuhoutumattomalla maapallolla elävään Triciaan, joka ei lähtenytkään Zaphodin mukaan avaruuteen, mutta saa uskomatonta kyllä toisen tilaisuuden avaruusolioiden laskeutuessa hänen puutarhaansa. Samalla kun Tricia on heidän vieraanaan Rupert-planeetalla, Arthur on asettunut voileiväntekijäksi eräälle syrjäiselle planeetalle ja aikonut viettää siellä rauhallisen loppuelämän, kun äkkiä hänen alkuperäisen todellisuutensa Tricia eli Trillian ilmestyy hänen luokseen heidän teini-ikäinen tyttärensä mukanaan. Linnunradan käsikirja on uudistusmielisten uusien omistajien pilaama emmekä tietenkään välty Ford Prefectiltä pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Jälleen viimeisessä osassa parodia ihmiskunnan yltiöpäisistä pyrkimyksistä nousee esiin. Huumorin osalta ehdottomasti parhaita kohtia koko kirjassa on selostus asiakaspalveluihmisten kapinasta yhtä aikaa tuuletuskapinan kanssa... Aika paljon tästä aika-avaruussepustuksesta minulta meni täysin ohi, sillä en ymmärrä senlaatuisesta fysiikasta yhtikäs mitään (tosin en ole varma ymmärtääkö Adamskaan, mutta hän osaa kuulostaa vakuuttavalta). Kuitenkin vakavampi tunnelma ja osittainen ei-tajuaminen pudottavat tämän kirjan samalle vain lähes-täydelliselle tasolle ensimmäisen osan kanssa.

Sen haluan vielä sanoa, että loppu on silti erinomainen. Se kokoaa ja tiivistää sarjan (uskomatonta kyllä, sekin on mahdollista) ja siitä jää rauhallisen tyytyväinen olo. Hyvä, nyt kaikki on kunnossa.

Neljä ja puoli tähteä
Douglas Adams: Enimmäkseen harmiton. WSOY, 2006. S. 171. Englanninkielinen alkuperäisteos julkaistu nimellä Mostly Harmless vuonna 1992.



Koko sarjasta haluaisin vielä sanoa muutaman sanan. Ensinnäkin on omituista, mutta yllättävän vähän häiritsevää, että ensimmäisten kirjojen punainen lanka eli Perimmäinen Kysymys ja se muu sellainen, tuntuu putoavan kelkasta jossain kolmannen kirjan loppupuolella. Siihen tehdään vielä satunnaisia viittauksia, mutta neljännessä ja viidennessä kirjassa rinnakkaisulottuvuudet tekevät vallankaappauksen elämän tarkoitukselta. Ehkä se on kuitenkin hyväksi sekä kirjoittajan että lukijoiden mielenterveydelle.

Vaikka koko sarjaa voi hyvin kuvata sanoilla sekava ja erikoinen, ovat viimeiset kirjat tämän käsittämättömän fysiikkansa kanssa vieläkin sekavampia ja erikoisempia kuin ensimmäiset. Pidin ehkä kuitenkin kaikista eniten kombosta kaksi, kolme ja neljä - niissä Adamsin kynä on terävimmillään. Lue silti alkuperäinen Linnunradan käsikirja liftereille ennen seuraavia osia, muuten et kyllä tajua mistään sitäkään vähää.

Todellinen lukemani teos, jonka kuva on ylhäällä, on siis:
Douglas Adams: Linnunrata. WSOY, 2006. S. 798. En voi antaa vastaavan englanninkielisen yhteisniteen tietoja, koska en tiedä, onko sellaista. Myös kaikki sivunumerot, joita yksittäisten kirjojen kohdalla on ilmoitettu, ovat tästä teoksesta tekemiäni laskelmia ja voivat siksi olla virheellisiä.



Lupasin myös kertoa teille, kun tiedän, sainko sen kavereideni Anna-projektin osan: en saanut. Odotus oli niin pitkä, ettei minua edes haittaa tämä - haluaisin vain, että he kuvaavat nopeasti jotta pääsen pian katsomaan sarjaa!