Synkkä, synkempi, synkin: A Line in the Dark

Malinda Lo: A Line in the Dark. Dutton Books, 2017. S. 281

A Line in the Dark on niitä kirjoja, joiden kansikuva välittää täydellisesti kirjan tunnelman. Vaikka kuva itsessään ei ole tummasävyinen, siitä tulee kuitenkin aika hyytävä fiilis, ja juuri sellainen tämä kirja on. Kun ajattelen sen värimaailmaa, mieleeni tulee talven harmaa, väritön maisema, punainen mehuroiske valkoisella peitolla, sarjakuvaruutujen toisiaan vasten loistavat värit. Mutta näiden mielikuvien seurana on selkäpiitä kylmäävä tunne.

Jess on salaa rakastunut parhaaseen ystäväänsä Angieen, ja on varma, että jonain päivänä Angie ymmärtää hänen tunteensa - kunnes rikas, yksityiskoulua käyvä Margot astelee heidän elämäänsä ja saa Angien pään pyörälle kaikilla parhailla (tai pahimmilla) tavoilla. Jessin ja Angien välit viilenevät kun Angie alkaa viettää aikaa Margotin ja tämän rikkaiden ystävien kanssa, ja Jess kääntyy sarjakuvamaailmansa puoleen lohtua hakiessaan. Tyttöjen korjaillessa välejään Jessistä alkaa näyttää, että Angie on liian syvällä Margotin maailmassa selviytyäkseen ulos vammoitta, mutta ei hätää: Jess on aina rajan toisella puolella valmiina ottamaan Angien kiinni, kun tämä kaatuu.

A Line in the Dark on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen on Jessin minäkertoja-näkökulmasta, toinen kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Jess ei ole erityisen kiva tyyppi tai hahmo, josta on helppo pitää, ja niinpä kirjaan sisään pääseminen kesti minulla useamman kymmentä sivua. Harkitsin kesken jättämistä 60:n sivun kohdalla, mutta päätin Libertén kehotuksesta lukea sivulle 100 asti, ja uudelleenarvioida siellä. Siihen mennessä olin jo saanut käsityksen siitä, millaista kirjaa luin, ja halusin lukea loppuun saakka.

Siitä huolimatta, että juonen tärkeä liikkeellepanija on Angien ja Margotin romanssi, tämä kirja ei ole missään nimessä romanttinen. Jess on kateellinen, omistushaluinen, pakkomielteinenkin ystävä, ja lukijoina näemme Margotin ennen kaikkea Jessin silmien läpi. Jessillä itsellään ei kirjassa ole romanttista juonta, eikä sellaiselle kyllä olisi aikaa eikä paikkaakaan. Jos siis romantiikka ei ole juttusi, mutta hahmovetoinen tunnelmakirjallisuus on, pidät varmaan tästä. Tunnelmaa tässä kirjassa nimittäin riittää. Kuten jo alussa sanoin, kirja jätti hyvin vahvoja mielikuvia niin visuaalisesti kuin emotionaalisesti. Erityisesti kirjan ensimmäisen puoliskon viettäminen Jessin hieman häiriintyneessä ajatusmaailmassa jättää jälkensä.

Juonessa on... heikkoutensa. Osasyy kertojan vaihtamiselle kirjan puolivälissä tuntuu olevan se, että loppupaljastusta ei voisi pitkittää loppuun saakka jos kerronta pysyisi Jessin päässä, mikä mielestäni tekee juonesta hieman ohuen. Toisaalta kuitenkin pidän kertojan vaihdoksesta, sillä Jess ei tosiaan ole henkilö, jonka päässä halusin viettää yhtään enempää aikaa kuin oli pakko. Itse asiassa toisen osan kerronta oli paitsi miellyttävämpää, myös mielenkiintoisempaa luettavaa. Iso osa toisesta osasta kerrotaan asiakirjamuodossa (spoilereiden välttämiseksi en nyt spesifioi tarkemmin, minkälaisesta asiakirjasta on kyse). Ehkä siksi minua ei siis älyttömästi häirinnyt se, että juonta tällä lailla pitkitettiin. Kokonaisuus joka tapauksessa pysyy kasassa, ja loppuratkaisu ei ole liian ennalta-arvattava.

Tämä on siis kirja queer tytöistä, joka ei millään lailla keskity siihen, että he ovat queer - näin nyt vain sattuu olemaan, ja juoni käsittelee aivan muita asioita. Tällä mielestäni vältetään se, että kirjassa annettaisiin ymmärtää, että queer tytöt ovat järjestään ikäviä ihmisiä. Vaikka tässä nimenomaisessa kirjassa nyt onkin vähän tällainen tilanne, ja varmaan sen joku niin onnistuu lukemaan, niin minusta nämä piirteet olivat kirjan hahmoissa ennemminkin rinnakkaisia kuin korreloivia. On myös tärkeää näyttää, ettei seksuaalivähemmistöön kuuluminen tee kenestäkään automaattisesti hyvää tyyppiä. Lisäksi on sanottava, että Jess tulee alempiluokkaisesta aasialaisamerikkalaisesta perheestä, mikä tuo kirjaan hyviä intersektionaalisuuden elementtejä.

Hahmot ovat monipuolisia ja ikävyydessäänkin aidon oloisia. Ehkä parasta niin hahmosuunnittelussa kuin kirjassa muutenkin on kuitenkin Jessin sarjakuva, jota hän piirtää läpi tarinan, luoden rinnakkaisuuksia elämänsä ja piirrostensa välille. Fantasiamaailma, johon Jessin sarjakuva sijoittuu, on kiinnostava, ja sarjakuva tuntuu sitovan Jessin oman elämän kohtauksia toisiinsa, välillä ennakoiden, välillä jälkiviisaasti ihmetellen. Sarjakuvan tekeminen myös näyttää Jessistä itsestään pehmeämmän, samastuttavan puolen, mitä tarina kipeästi kaipaa, jotta Jess ei ole vain katkera, ikävä tyyppi.

Kolme ja puoli tähteä