#Queer52: If I Was Your Girl

Meredith Russo: If I Was Your Girl. Usborne Publishing Ltd., 2016. S. 293

Lähestulkoon kaksi vuotta sitten ostin If I Was Your Girlin Brightonin Waterstonesista. Sittemmin se on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Tyttösi sun. Kuten niin monet muutkin sateenkaariteemaiset lukemistoni, bongasin If I Was Your Girlin alun perin YA Pridesta. Kirja kehuttiin siellä maasta taivaisiin, ja kuulin myös, että se on #ownvoices - kirjailija on itse transnainen. Sittemmin kuulin tai luin jostain, että kirja sisältää seksuaalista väkivaltaa, ja niinpä lukemisen aloittaessani suhtauduin kirjaan ristiriitaisin odotuksin. Ristiriitaiset odotukset muuttuivat lukiessani ristiriitaisiksi tunteiksi.

Amanda on transsukupuolinen tyttö, joka aloittaa pahoinpitelyn jälkeen elämänsä puhtaalta pöydältä isänsä pienessä kotikaupungissa. Hän tahtoo vain elää ja käydä koulua kuten kuka tahansa tyttö, ja löytääkin nopeasti ystäviä... sekä pojan, jolla on söpö hymy, ja joka vaikuttaa olevan kiinnostunut Amandasta. Pian Amanda joutuu kuitenkin ratkaisemaan, miten pitkälle hän voi mennä kertomatta totuutta menneisyydestään.

Arvio sisältää spoilereita. 

Sisältövaroitukset kirjalle: itsemurhayritys, pahoinpitely, seksuaalinen väkivalta/raiskausyritys, outtaaminen, transfobia, homofobia, kiusaaminen.

Yhtäältä, tämä kirja on todella söpö ja suloinen tarina omien ihmistensä löytämisestä. Amanda ystävystyy ensin kuviskurssinsa tytön kanssa, jonka nimen olen nyt täysin unohtanut, mutta joka on biseksuaalinen. Hän löytää kokonaisen ystäväporukan kolmesta muusta tytöstä, joista yksi on syvästi uskonnollisesta perheestä ja toinen paljastuu myöhemmin lesboksi. Hän tutustuu Grantiin, ja heidän suhteensa kehittyy nopeasti ja on äärettömän suloinen. Myös Amandan ystävyyssuhteet ovat ihania - rakastan aina sitä, kun kirjoissa kuvataan ystäviä, jotka oikeasti ovat ystäviä ja käyttäytyvät kuten ystävien kuuluu.

Takaumissa näytetään Amandan elämää ennen muuttoa isänsä luo, sitä kuinka hänen isänsä oli vaikea hyväksyä Amandan erilaisuutta, ja Amandan matkaa itsensä löytämiseen, samoin kuin hänen suhdetta äitiinsä sukupuolenkorjausprosessin aikana. Nämä kohdat auttavat tutustumaan Amandaan paremmin ja ymmärtämään häntä ihmisenä, ja ne tuovat kirjaan syvyyttä jota sen nopeatahtinen juoni kaipaa. Amandan isällä on myös tapahtumahetken kerronnassa vaikeuksia hyväksyä Amandaa, mutta hän yrittää kovasti, ja se lisää realismin tuntua. Tiedän, ettei minunkaan muunsukupuolisuuteni hyväksyminen ollut vanhemmilleni aivan helppoa, ja se vaati työtä. Tärkeintä on se, että yrittää.

Toisaalta tämä kirja putoaa aivan samaan, hyödyttömään, turhauttavaan juonikuvioon kuin niin moni muukin HLBT+ ihmisistä kertova kirja (esim. Simon Vs., Inheritance, Symptoms of Being Human): outtaamiseen. Amanda ei alkuun kerro menneisyydestään kenellekään uudessa kotikaupungissaan, ja kun hän lopulta kertoo, tämä "ystävä" (arvion alussa mainittu bi-tyttö) päätyy käyttämään tätä tietoa häntä vastaan ja outtaamaan hänet koko koululle. Tämä johtaa raiskausyritykseen ja väkivaltaan sekä traumaattiseen eroon Grantista. Suloisen ja kevyehkön kirjan jälkeen tämä loppu on todella raskasta ja ahdistavaa luettavaa. Tiedän, että nämä asiat ovat realistisia: outtaamisia tapahtuu, ja transihmiset kohtaavat paljon väkivaltaa, mutta olen väsynyt lukemaan niistä. Olen väsynyt siihen, että kirjoissamme pitää aina olla kurjaa ja ikävää. Ja toki tiedän, etteivät läheskään kaikki HLBT+ kirjat käytä outtaamisjuonta, mutta riittävän monet käyttävät, että se tuntuu liialta. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, etteivät läheskään kaikki sateenkaarikirjat käsittele kaapista tulemista, mutta niistä, jotka käsittelevät, moni käsittelee sitä nimenoman outtaamisen kautta, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Jos et keksi, mitä ne vaihtoehdot ovat, lue esim. Leah on the Offbeat, George, tai Running with Lions. Lisäksi samasta juonenpätkästä on vielä nostettava esiin, että outtaamisen tekee nimenomaan biseksuaalinen henkilö, mikä ikävästi vahvistaa stereotypiaa bi-ihmisistä epäluotettavina tyyppeinä. Ei näin.

Kolmas asia mistä voi olla montaa mieltä on se, että Amandan tarinaa ja olemusta on siloiteltu mahdollisimman helposti sulatettavaan, normatiiviseen muottiin. Itseäni tämä ei häirinnyt, ja ymmärrän miksi Russo on tehnyt tämän ratkaisun (hän selittää tätä kirjan lopussa), mutta tiedän lukijoita, joita se on ärsyttänyt valtavasti. Kirjassa on kuitenkin esiintyy myös muunlaisia transihmisiä, joten lukijalle ei jää kuvaa, että kaikki transihmiset ovat täysin binäärisiä, aina tienneet identiteetistään, menevät helposti kokemansa sukupuolen edustajasta, ovat heteroita, jne.

Hyvin kaksijakoiset fiilikset tästä kirjasta, siis. Toisaalta niin söpö ja niin tärkeä tarina, toisaalta niin synkkä ja turhauttava loppuhuipennus. Vaikka aivan loppu onkin toiveikas, ja vaikka rakastan sitä että Amandan ystäväporukka ei ikinä käänny häntä vastaan, en vain pääse yli tästä outtaamisjuonesta.

Kolme tähteä.