Vanhempieni kotona minulla oli huoneessani erillinen lempikirjahylly. Enää minulla ei sellaista ole, mutta pidän edelleen päässäni mentaalista lempikirjahyllyä. Toisen lukukerran jälkeen Simon Vs. on ehdottomasti varmistanut paikkansa siellä.
Kukaan ei tiedä Simonin olevan homo paitsi Blue, hänen mysteerinen sähköpostikirjekaverinsa, johon hän on vähä vähältä rakastumassa - ja nyt Martin Addison. Martin löytää Simonin sähköpostit ja käyttää niitä kiristääkseen Simonia auttamaan häntä puhumaan Abby Susolle, uudelle tytölle, joka on Simonin ystävä. Simon suostuu, sillä hän ei tahdo menettää Blueta, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Riittääkö Simonin vasemmalla kädellä tehty auttaminen Martinille? Ja riittääkö Simonille tuntea Blue vain läppärinsä ruudulla?
Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran viime vuonna loppuvuodesta, ja alkuperäinen arvioni löytyy täältä. Aion siis tällä kierroksella keskittyä arviossani enemmän yksityiskohtiin, joita tässä kirjassa rakastan tai jotka eivät aivan vakuuttaneet. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin sanoa, että rakkauteni tätä kirjaa kohtaan on suuri ja loppumaton.
Ensinnäkin täytyy tuoda esiin Simonin ja Bluen sähköpostit. NE OVAT SÖPÖIN ASIA IKINÄ JA OLEN VALMIS TAPPELEMAAN TÄSTÄ. Vaikka koko kirjan kerrontaa lukee mielikseen, sähköpostien ei haluaisi ikinä loppuvan. Niiden turvallinen, onnellinen, happy-place tunnelma suorastaan valuu ulos sivuilta ja kietoo lukijan itseensä. Sähköpostien loppuminen tuntuu rikolliselta. Jos Becky Albertalli julkaisisi kirjan, jossa olisivat kaikki Simonin ja Bluen sähköpostit eikä mitään muuta, olisin ensimmäisenä ostamassa sitä.
Otetaan toiseksi asia, josta hiukan mutristelen huuliani. Se ei ole enää sama kuin viime arviossani - nyt ajattelen, että vaikka tämä on edelleen turhauttava piirre, se istuu tämän kyseisen kirjan juonen kulkuun ja toimii kirjan kontekstissa. (Voit lukea alkuperäisestä turhautumisestani ensimmäisen arvion spoileriosiosta.) Tällä kertaa minua harmitti kohta, jota ihmettelin ensimmäiselläkin lukukerralla, mutta jonka ehdin jo unohtaa ennen arvioni kirjoittamista. Simon nimittäin puhuu vanhemmistaan useaan kertaan siihen sävyyn, että he eivät ole kovin tiukkoja asioista, autolla ajamista lukuun ottamatta. Sitten kuitenkin, kun Simon tulee kännissä kotiin kirjan loppupuolella, hän joutuu kahdeksi viikoksi arestiin, ja hänen vanhempansa ottavat koko jutun todella ärsyttävän vakavasti. Tämä tuntuu olevan täysin ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä Simonin vanhemmista on aiemmin kerrottu, ja millainen kuva heistä on annettu. Elokuvassa kohtaus hoidetaan tavalla, jota heiltä odottaisin, ja olen ikuisesti kiitollinen siitä. Täytyy vielä lisätä, että muutenkin inhoan rangaistuksena sitä, että otetaan puhelin ja läppäri teiniltä pois. Se on yksityisyyttä loukkaavaa ja todella kontrolloivaa. Sitä paitsi, kuka 17-vuotias ei juo? (Minä, kun olin 17, mutta noin niin kuin yleisesti.) Kukaan ei vahingoittunut, Simon ei ajanut autoa humalassa, mitään pahaa ei tapahtunut. Chill the eff out.
Kolmanneksi haluan kiinnittää huomioni jo edellämainittuun kerrontaan. Se toimii upeasti kahdella tasolla. Ensinnäkin Becky Albertallin kirjoitustyyli on sellainen, mikä vetää mukanaan ja saa kaiken tuntumaan älyttömän aidolta. Siitä huolimatta, etten ole 17-vuotias yhdysvaltalainen homopoika, tämä kirja saa minut vakuuttumaan siitä, että olen. Jokainen tunne tulee iholle ja kirjassa on aivan uskomaton intensiteetti. Toiseksi Simonilla on todella vahva oma ääni. Tajusin tämän vasta nyt, luettuani sekä Simon Vs.:n kahdesti että Leah on the Offbeatin välissä - niitä yhdistää Albertallin aito ja mukanaanvievä kirjoitustyyli, mutta niitä erottaa hahmojen aivan erilaiset kertojanäänet. Simon puhuu kuten Simon puhuu, ei vain kuten kuka tahansa teinikirjan päähenkilö, ja Simon myös kirjoittaa kuten hän puhuu, mistä Bluekin huomauttaa. Se on suloista, ja osoittaa, miten paljon työtä Albertalli on hahmoihinsa laittanut.
Viimeiseksi haluan sanoa kirjan lopusta, siis ehkä viimeisistä kahdestakymmenestä sivusta tai niillämain. Kun kaikki on ratkennut ja tarina ei kuitenkaan lopu vielä siihen. Tämä on parasta koko kirjassa. Tuo lyhyt näkymä oikean seurustelusuhteen ensiaskeliin nostaa tämän kirjan muiden vastaavien tarinoiden yläpuolelle: kaikki ei lopu yhteen päätymiseen, vaan siitä kaikki vasta alkaa.
Neljä ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti