Kirjan etukannessa lukee: "Nörtti. Urheilija. Rikollinen. Prinsessa. Murha." Takakannessa lukee: "Viisi opiskelijaa kävelee jälki-istuntoon. Vain neljä poistuu hengissä." Tietenkin assosiaatio 80-luvun teinielokuvaan The Breakfast Clubiin on väistämätön ja nopea, mutta mitäpä tarinaa ei pieni murha parantaisi? Tiesin, että tahdon lukea One of Us Is Lyingin heti kun kuulin siitä.
Koulun älykkö Bronwyn, paha poika Nate, baseball-tähti Cooper, prom-prinsessa Addy ja ulkopuolinen Simon, epätodennäköinen joukko yhdessä, löytävät itsensä jälki-istunnosta eräänä syysiltapäivänä. Kesken jälki-istunnon Simon saa allergisen reaktion juomastaan vedestä ja kuolee. Se jättää neljä muuta opiskelijaa epäilyksen alle, ja pian selviää, että heillä kaikilla on salaisuuksia, jotka he haluaisivat pitää itsellään, mutta jotka uhkasivat paljastua Simonin pitämässä About That juorusovelluksessa. Kaikki vakuuttavat syyttömyyttään, mutta jonkunhan on pakko valehdella, eikö?
Tämä on niitä kirjoja, joita on vaikea arvioida paljastamatta liikaa. Yritän kuitenkin sanoa jotain yleisesti, ja lisää spoilerivaroituksen alla.
Kirjan hahmot ovat erinomaisia. Kaikilla neljällä epäillyllä on oma kertojanäänensä, mikä päästää lukijan tutustumaan heihin intiimisti ja oppimaan heistä muutakin kuin sen stereotypian, jolle heidän hahmonsa perustuu. Kaikissa on jotain muutakin, ja kaikki tuntuvat todella inhimillisiltä ja aidoilta. Erityisenä suosikkinani täytyy mainita Addy, joka aloittaa kirjan kynnysmattona ja nättinä tyttönä, mutta jonka kasvutarina on mieletön ja teki hänestä lopulta suosikkihahmoni koko kirjassa.
Juoni on mielenkiintoinen (luin koko opuksen 24 tunnissa), mutta ennalta-arvattava. Arvasin kaikkien salaisuudet sekä lopun ison paljastuksen paljon ennen kuin ne tulivat tekstissä esiin. Tämä teki lukemisesta vähän tylsää - olisin paljon mieluummin yllättynyt - mutta juoni kantoi kuitenkin riittävästi. Loppu oli hieman turhan rusetilla yhteen sidottu nätti paketti minun makuuni, mutta toiset tykkäävät sellaisesta. Omasta puolestani saisi jäädä hieman enemmän langanpätkiä tuuleen heilumaan.
Spoiler-varoitus
Ensinnäkin täytyy puhua Cooperista, jonka salaisuus on se, että hän on homo. Tätä... ei käsitelty parhaalla mahdollisella tavalla. Arvasin totuuden kyllä hyvin aikaisin, sillä Addyn salaisuus oli jo, että hän oli pettänyt poikaystäväänsä, joten toinen hetero pettämisskandaali olisi ollut mielikuvituksetonta ja tylsää. Lisäksi Cooperin salaisuuden paljastamista viivytettiin todella pitkälle kirjaan, mistä sai vaikutelman, että tulossa oli jotain todella dramaattista. Siitä, kannattaako hahmon seksuaalisuutta käyttää tällaisena shokkielementtinä ja yllätysjuonenkäänteenä, voi olla montaa mieltä. Itse en ole suuri fani. Vaikka olinkin tyytyväinen, että olin ollut oikeassa Cooperin salaisuudesta, se olisi mielestäni kannattanut tuoda esiin paljon rauhallisempaan tyyliin.
Muuten Cooperin kokemus on mielestäni hyvin kirjoitettu ja hänen syynsä kaapissa pysymiseen ovat oikeita ja uskottavia. Mistä pääsemmekin ikuiseen valituksen aiheeseeni, eli outtaamiseen. Cooper outataaan poliisitutkinnan yhteydessä, ja vaikka tämä ei mielestäni ollut huonoin mahdollinen tapa outata hahmo - siinä oli järkeä juonen kontekstissa ja se tuntui aidolta - olen kuitenkin lähtökohtaisesti tätä juonenkäännettä vastaan. Toisaalta taas kohtaus, jossa Cooper tulee kaapista perheelleen, on sydäntäsärkevän aito, ja tekee monille varmasti hyvää nähdä oman kokemuksensa kaltainen kohtaus paperilla. Ja loppukirjan ajan Cooper saakin sitten olla onnellinen poikaystävänsä kanssa, mitä tietenkin arvostan.
Toiseksi täytyy puhua mielenterveydestä. Tässä paljastan, kuka on kirjan murhaaja, eli jos luit äskeisen, mutta et tahdo tietää, hyppää nyt alaspäin spoilerittomalle alueelle. Kirjassa siis mainitaan, että Simonilla sekä hänen ystävällään Janaella on masennus. Simonin masennus teki hänestä itsetuhoisen, ja hän halusi aiheuttaa samaa vahinkoa kuin kouluampuja, mutta "paremmalla" tavalla, eli tappamalla itsensä ja lavastamalla sen murhaksi. Tämän voi lukea mielenterveyttä stigmatisoivana juonenkulkuna. Itse luin sen enemmänkin tyyliin "Simon on masentunut ja on siksi itsetuhoinen, lisäksi Simon on kamala ihminen ja tahtoo pahaa muille, eivätkä nämä asiat liity toisiinsa". Tämä oli kuitenkin minun tulkintani, eikä niinkään erityisesti kirjassa painotettu versio, joten juonikulku on helppo lukea niin, että Simonin masennus teki hänestä kamalan ihmisen, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Tilanne ei siis ole ideaali.
Spoilerit ohi
Tässä kirjassa oli myös yksi harvoja hetkiä, kun huomasin shippaavani heteroparia. Heidän suhteensa on söpösti kirjoitettu ja tervehenkinen, ja oikeasti tykkäsin siitä. Kuten sanottu, Addy ja hänen kehityskaarensa oli kuitenkin suosikkini, ja kaiken kaikkiaan tässä kirjassa parasta olivat hahmot: juoni tuntui selkeästi kakkoselta. En tiedä, onko se hyvä asia kirjassa, jonka vedon pitäisi juonikuvauksen perusteella perustua juurikin juoneen, mutta näin asia nyt oli.
Kolme ja puoli tähteä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti