HelMetin 2015 -vuoden kirjahaasteessa minua pitkään vaivannut kohta on numero 35, "Kirja kirjailijalta jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla". Nimikirjaimeni, EK, eivät ole tulleet spontaanisti mistään vastaan, ja K on kirjaimena sen verran harvinaisempi muissa kielissä kuin suomessa, etten oikein tiennyt, mistä aloittaa etsintäni. (Kotimainen kirjallisuus kuuluu repertuaariini suhteellisen harvoin, kuten ehkä olette huomanneet.) Eräänä päivänä alkuvuodesta olin kirjastossa lukemassa tenttiin, ja lempilukupaikkani on englanninkielisen fiktion vieressä. Tajusin katseeni nostaessani, että voisin poiketa K-hyllyn kautta, ja katsoa tärppääkö mikään. Erin Kelly oli ainut K-hyllyn kirjailija joka jakoi myös etunimeni nimikirjaimen, ja hänen kirjansakin kuulosti kiinnostavalta.
Viimeistä yliopistovuotta seuraavan kesän häämöttäessä kielinero Karen Clarke tapaa näyttelijälupaus Biba Capelin. Biba, joka asuu pohjoislontoolaisessa talossa isoveljensä Rexin ja vaihtuvan ystävävalikoiman kanssa, on hyvin omalaatuinen persoona. Villit juhlat, vapaa elämäntyyli ja Biban vastustamaton viehätysvoima vievät Karenin mukanaan, mutta kesä ei kestä ikuisesti. Ja kaikkihan me tiedämme, mitä seuraa pitkästä ilosta.
Sydämessäni on paikka mysteereille ja trillereille, joten otin kirjan ilman muuta mukaani. Varsin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että hyvältä kuulostava juoni oli ainut hyvä asia tässä kirjassa. Ja sitä se kyllä oli, se on myönnettävä - juoni siis, se oli varsin kelvollinen. Jännitys pysyy yllä, kun tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa (90-luvun villiä kesää ja Karenin elämää 10 vuotta myöhemmin, samaisen kesän seurausten kanssa) ja lukija saa pikku hiljaa koota tapahtumien palapeliä mielessään kasaan. Loppuun on jätetty muutama todella hyvä yllätys-juonenkäänne, joita en osannut odottaa, ja jotka kantavat tarinaa viimeisille sivuille saakka. Trillerinä A Poison Tree on siis aivan lukukelpoinen - en vain pitänyt sen mistään muista osista.
Kirja tuntuu niin sanotusti laittavan raksit kaikkiin vääriin ruutuihin. Karenin ja Biban suhde on queerbaitingin sanakirjamääritelmä (annetaan vahvasti ymmärtää, että tarinassa on muodostumassa ei-hetero parisuhde, kunnes vedetäänkin jarrut pohjaan viime hetkellä, hyvin kirjaimellisesti). Enkä edes puhu yksittäisestä kohdasta tekstissä, vaan tämä piirre nousee esiin toistuvasti. Lisäksi teksti ilmaisee toistuvia negatiivisia tunteita ja ajatuksia lihavia ihmisiä kohtaan, toksinen maskuliinisuus odottaa joka nurkan takana, ja vammaistenkaan kaltoinkohtelulta ei säästytä. Tämä kaikki teki kirjan lukemisen todella uuvuttavaksi, enkä oikein voi sanoa suosittelevani sitä kenellekään, sillä kuka nyt tällaista roskaa tahtoisi lukea?
Vielä sananen hahmoista. Karen on kliseinen good-girl-gone-bad, joka löytää manic pixie dream girl -ystävänsä avulla huumeiden ja juomisen ihmeellisen maailman ja alkaa halveksia entisen elämänsä vakautta, akateemista menestystä ja vanhoja ystäviään. Biba on tietenkin kyseinen MPDG, ja koko hänen hahmonsa voi tiivistää sanaan HUOH. Ainut asia josta kirja saa Biban suhteen pisteitä on se, että lopulta Karenkin alkaa nähdä Biban sellaisena kuin hän todella on - vaarallisena, arvaamattomana, välinpitämättömänä narsistina. Rex on läsnä ilmeisesti lähinnä vakuuttelemassa lukijoille Karenin heteroseksuaalisuutta ja ottamassa juonen painon harteilleen? En ole ihan varma.
Kaksi tähteä
Jo alussa mainittu kohta HelMet 2015 -haasteesta, sekä yksi kohta 2018-haasteesta.
Selvisit siitä! Jo se, että luit tän kirjan loppuun, on saavutus. Tosin nyt mua jäi häiritsemään, mikä tää kelvollinen trillerijuoni on 😂. Joudut sen joskus ehkä mulle kertomaan, koska itse en tämän arvion (ja lukuprosessin aikaisten kauhukuvien) jälkeen kyllä aio itse kirjaa lukea
VastaaPoistaSen voin tehdä :D
Poista