Ylpeys ja ennakkoluulo -intoni jatkuu tämän palvelijoiden näkökulmasta kirjoitetun uudelleenkerronnan parissa. Tiesin tietenkin heti sen nähdessäni, että halusin lukea sen, mutta valitettavasti varsinainen sisältö ei aivan yltänyt takakannen lupausten tasolle.
Sarah tekee Longbournin talossa kaiken sen, minkä tekemiseen sen varsinaiset asukkaat ovat liian yläluokkaisia: pesee pyykit, tiskaa tiskit, vaihtaa lakanat. Pitkät päivät Bennetien sisäkkönä eivät ole sitä mitä Sarah tahtoisi tehdä, mutta hänellä on hyvä ja turvallinen koti rouva ja herra Hillin huomissa, pikku Pollyn isosiskon korvikkeena. Samaan aikaan kun herra Bingelyn muutto läheiselle Netherfieldin tilalle ravistelee yläkertaa, puhaltavat uudet tuulet myös alakerrassa: Longbourn saa uuden miespalvelijan, salaperäisen Jamesin. Talonväen joutuessa draaman kierteisiin Sarah kasvaa päätöksessään varmemmaksi: hän ei voi jäädä loppuiäkseen Longbourniin. Kohtalo odottaa jossain toisaalla.
Sisältövaroitukset kirjalle: epäsuora pedofilia, raaka väkivalta, raiskausmaininnat
Mitä sanoa Longbournista? Se on hyvin meh-kirja. Luin sitä pitkän aikaa - se asui yöpöydälläni ja luin luvun silloin, toisen tällöin. Se edistyi niin hitaasti, että tämä ei millään tapaa haitannut tarinan seuraamista. Toki tähän osaltaan vaikutti se, että tunnen Ylpeyden ja ennakkoluulon kuin omat taskuni, mutta tämän kirjan tarina on suurelta osin eri. Sen päähenkilöt ovat eri, ja Bennetien elämät ovat enimmäkseen vain sivuhuomautuksia Sarahin ja Jamesin tarinassa. Joitain tärkeitä yhtymäkohtia tietenkin löytyy, mutta enimmäkseen tämä on oma itsenäinen tarinansa. Eikä tosiaankaan kovin vauhdikas sellainen.
Kirjallisena valintana kunnioitan sitä, että kirjailija on tehnyt Sarahista ja Jamesista oman elämänsä sankareita sen sijaan, että he olisivat vain jälleen yksi kertojanääni Elizabeth Bennetin ja Fitzwilliam Darcyn lukemattomia kertoja kerrotulle tarinalle. Sarah ja James ansaitsevat saada omat äänensä kuulluksi ja tarinansa kerrotuksi. Nautin myös toisenlaisesta perspektiivistä Longbournin talon elämään: yksi kirjan kuuluisimmista lainauksista on Sarahin tympääntynyt pohdinta siitä, että jos Elizabeth Bennet joutuisi pesemään omat alushameensa, hän viettäisi huomattavasti vähemmän aikaa kuljeskellen pitkin mutaisia peltoja. Mutta yksi tämän kirjan isoista ongelmista on se, että en löytänyt tuttuja hahmojani sen sivuilta. Se kuva, joka Bennetin perheestä tässä kirjassa luodaan, ei resonoinut minulle. Kukaan perheenjäsenistä ei ollut sellainen, kuin he mielestäni ovat, vaan heidän nimensä oli annettu joillekin toisille, epämääräisesti samankaltaisille hahmoille. Tarkoituksena lie ollut syventää heitä, tuoda heihin uusia puolia - etenkin herra ja rouva Bennetiin - mutta tämä oli mielestäni kaiken kaikkiaan epäonnistunut yritys.
Kirja on todella synkkäsävyinen. Sota, joka on Ylpeydessä ja ennakkoluulossa vain kaukainen ajatus, on Longbournissa vahvasti läsnä. Muutenkin tunnelma on kurja: täällä sitä raadetaan kurjassa työssä, kurjassa säässä, kurjien ihmisten alaisuudessa. En sano etteikö tämä olisi todenmukainen kuva työstä pienessä seurapiiritaloudessa 1700-luvun lopussa, mutta en yleensä jaksa käyttää aikaani sellaisen parissa. Luen kirjoja, jotka jollain tavalla tekevät elämästäni iloisempaa tai mielenkiintoisempaa, eivätkä pelkästään, noh, kurjempaa.
Tästä eteenpäin spoilereita.
Erityiset kurjuuden lähteet, jotka minun täytyy mainita: Ensinnäkin ajatus siitä, että Lizzie ei olisi ollut onnellinen avioliitossaan. Kieltäydyn uskomasta tätä. Kuten sanoin, hahmot tuntuvat muutenkin olevan melko out-of-character, mutta tämä iski erityisen syvälle. Toiseksi lopun pitkällinen (muistaakseni ainakin sadan sivun) esitelmöinti Jamesin ajasta sodassa Espanjassa. Tämä ei ollut pelkästään kurjaa, vaan myös huonosti kirjotettu, sillä kerronta hyppää äkkiä varsinaisesta juonesta jonnekin aivan muualle??? Ja viettää siellä (täysin mielenkiinnottomassa maassa) suhteettoman pitkään??? Huoh.
Koko kirjan loppupuoli on muutenkin todella erikoinen. Kaikki siitä eteenpäin kun Sarah lähtee Lizzien mukana Pemberleyyn on epätodennäköistä ja omituista. Maankiertäminen yksinäisenä naisena Jamesiä etsimässä? Koko Jamesin sotahistoriaepisodi?? Rouva Hillin johtopäätös siitä ettei sillä nyt lopulta ollut niin paljon väliä, viettikö hän elämänsä raskaassa palveluksessa vai seurapiirirouvana mukavuuksien äärellä rakastamansa miehen ja lapsensa kanssa??? (#vain joku rikas voi kirjoittaa tämän) Siinä missä alkupuoli on lievästi mielenkiintoista, mutta ei kovin ihmeellistä, on loppupuoli kyllä hyvinkin ihmeellistä mutta valitettavasti ei ollenkaan hyvällä tavalla.
Kaksi ja puoli tähteä
Ilokseni Longbourn sentään kuittaa yhden hieman haastavana pysyneen kohdan HelMet 2017 -haasteesta!
Minä tykkäsin tästä muistaakseni, varsinkin kirjoitustyylistä, joka oli jonkinlainen rauhallinen ja vakava. Oli mielenkiintoista lukea Ylpeys ja ennakkoluulon miljööstä toisesta näkökulmasta - Y&E:ssä vain rouva Hill mainitaan edes nimeltä. En kyllä muista kirjan juonesta paljoa, mutta jotkut asiat jäivät ärsyttämään, esimerkiksi juurikin se sotakuvaus. Oli tietysti hyvä lukea tuosta ajasta (harvoin sitä lukee 1700-luvun sodista), mutta se tuli jotenkin puskasta eikä tainnut liittyä juoneen yhtään. Ja se, etteikö Lizzy olisi ollut onnellinen avioliitossaan, rikkoo Ylpeys ja ennakkoluulon koko tarkoitusta. Ei kai Kukaan voisi olla onneton Darcyn kanssa :'(
VastaaPoista