Italian ysikurssiin kuului italiankielisen kirjan lukeminen, mikä kohtalaisen heikon italiantaitoni takia pelotti hieman etukäteen. Minun ei kuitenkaan tarvinnut hommata omaa kirjaa, vaan opettaja toi näytille luokkaan omia ja lapsiensa kirjoja. Minä sitten valitsin lainaan tämän mukavan fantasiamaiselta näyttävän kirjan.Täytyy sanoa, että valinta oli onnistunut.
Il Libro Prigioniero [il liibro pridzonieero] tarkoittaa suomeksi suunnilleen "vankikirja". Se kertoo kymmenvuotiaasta Corneliasta, jonka elämä mullistuu hänen perheensä muuttaessa kadonneen sukulaisen vanhaan taloon ja hänen löytäessään sieltä toinen toistaan kummallisempia asioita. Cornelian yrittäessä saada selville näiden asioiden merkitystä hän löytää paikallisesta kirjastosta salin, jossa asuu 800 vuotta vanha velho Nikolaus Arborescente, joka paljastaa tytölle tämän olevan keiju. Tämä johtaa Cornelian sekä hänen uudet ystävänsä Lunan ja Freccian [fretsha] mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, kuten jahtaamaan aarnikotkaa ja pakoilemaan pahaa nekromantikkoa. Cornelian tulisi myös oppia käyttämään voimiaan... mutta sitä varten hänen saatava auki muinainen kirja nimeltä Theoria Naturalis Fatae... eikä se olekaan niin helppoa, kuin miltä kuulostaa.
Vaikka päähenkilö on kymmenvuotias, kuten ovat myös hänen ystävänsä, ja vaikka kirja jo ulkoasunsakin puolesta on suunnattu nuoremmille, pidin siitä yllättävän paljon. Siitä puuttuu ärsyttävä lastenkirjamaisuus (tai jos sitä on, onnellisesti en ymmärtänyt niitä kohtia lainkaan) ja henkilöitä käsitellään ymmärtävinä ihmisinä. Tapahtumia kuvaillaan kuten missä tahansa nuortenkirjassa ja hahmot ovat omia persoonallisuuksiaan ylihuolehtivaisesta Arborecentesta aina epäluuloiseen ja suorapuheiseen Lunaan. Koko kirjassa ei ylipäätään ole sellaista tunnelmaa, että tämä on nyt suunnattu lapsille. Päähenkilöt vain sattuvat olemaan lapsia.
Il Libro Prigioniero ei juurikaan keskity kaksoiselämän elämisen tuottamiin hankaluuksiin, vaan asiat sujuvat melko mukavasti omalla painollaan. Oli myös mielestäni hiukan arveluttava ratkaisu esitellä uusi, kohtalaisen merkittävä henkilö, toiseksi viimeisessä luvussa - häntä kyllä tarvittiin lopussa mutta ehkä hänet olisi sitten voinut ottaa mukaan jo aiemmin. Myöskin Cornelian uskomattomat kyvyt oppia uskomattoman nopeasti häiritsivät minua hieman. Kirjalle on ilmeisesti jatko-osia, ja vaikka niitä tuskin koskaan luen, toivon, että hän siellä kohtaa opinnoissaan jotain, mikä tuottaa hänelle vaikeuksia.
Monticellin luoma maailma on todella kiinnostava ja erilainen. Hän käyttää perinteisia fantasian elementtejä, kuten aarnikotkia ja keijuja, iloisesti sekaisin omien keksintöjensä, kuten puhuvien kellojen ja ihmisiksi muuttuvien lintujen, kanssa. Valle Nascostan historia on mietitty tarkasti ja sulautettu taitavasti osaksi tarinaa, niin että lukijalle selviää pala palalta, miksi Cornelian keijuus on epätavallista ja mitä oikein tapahtui kymmenen vuotta sitten. Monticelli on erityisen taitava luomaan tunnelmia: silloinkaan, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä tapahtui, sain kiinni tilanteen luonteesta ja henkilöiden asenteista. Pidin erityisesti kohdista, joissa Cornelia meni Anderin johdolla syvälle Macchiaan [makkia], sillä niiden taianomaisuudessa ja intesiivisyydessä oli jotain hyvin ainulaatuista. Myös Stanza Rossa eli punainen huone oli erikoinen ja kiinnostava tapahtumapaikka.
Olen todella ylpeä siitä, että sain tämän kirjan luettua ajallaan ja kokonaan, sillä joululoman lopussa näytti jo siltä, että tästä saattaa tulla ensimmäinen kirja koulu-urani historiassa, josta pidän esitelmän vaikken ole lukenut sitä kokonaan. Onneksi näin ei käynyt, sillä kuten sanottu, pidin kirjasta ja halusin oikeasti lukea sen loppuun. Uskon kokemuksen olleen avuksi myös italiantaidoilleni (ainakin kirjoitin sen jälkeen ensimmäisen kerran täydet pisteet aineesta). Jos joku lukijoistani on kiinnostunut italiankielisen kirjan lukemisesta, tätä voin ainakin hyvillä mielin suositella. Sen saatavuudesta Suomessa en tosin tiedä mitään.
En uskalla antaa tähtiä tälle kirjalle, kun en kuitenkaan kaikkea ymmärtänyt.
Miki Monticelli: Il Libro Prigioniero. Edizioni Piemme, 2007. S. 327.
Il Libro Prigioniero myös kuittasi kolme kohtaa HelMetin haasteesta - lasken sen haasteeseen, sillä en saanut viime vuoden puolella luettua kuin noin 30 sivua.
Il Libro Prigioniero [il liibro pridzonieero] tarkoittaa suomeksi suunnilleen "vankikirja". Se kertoo kymmenvuotiaasta Corneliasta, jonka elämä mullistuu hänen perheensä muuttaessa kadonneen sukulaisen vanhaan taloon ja hänen löytäessään sieltä toinen toistaan kummallisempia asioita. Cornelian yrittäessä saada selville näiden asioiden merkitystä hän löytää paikallisesta kirjastosta salin, jossa asuu 800 vuotta vanha velho Nikolaus Arborescente, joka paljastaa tytölle tämän olevan keiju. Tämä johtaa Cornelian sekä hänen uudet ystävänsä Lunan ja Freccian [fretsha] mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin, kuten jahtaamaan aarnikotkaa ja pakoilemaan pahaa nekromantikkoa. Cornelian tulisi myös oppia käyttämään voimiaan... mutta sitä varten hänen saatava auki muinainen kirja nimeltä Theoria Naturalis Fatae... eikä se olekaan niin helppoa, kuin miltä kuulostaa.
Vaikka päähenkilö on kymmenvuotias, kuten ovat myös hänen ystävänsä, ja vaikka kirja jo ulkoasunsakin puolesta on suunnattu nuoremmille, pidin siitä yllättävän paljon. Siitä puuttuu ärsyttävä lastenkirjamaisuus (tai jos sitä on, onnellisesti en ymmärtänyt niitä kohtia lainkaan) ja henkilöitä käsitellään ymmärtävinä ihmisinä. Tapahtumia kuvaillaan kuten missä tahansa nuortenkirjassa ja hahmot ovat omia persoonallisuuksiaan ylihuolehtivaisesta Arborecentesta aina epäluuloiseen ja suorapuheiseen Lunaan. Koko kirjassa ei ylipäätään ole sellaista tunnelmaa, että tämä on nyt suunnattu lapsille. Päähenkilöt vain sattuvat olemaan lapsia.
Il Libro Prigioniero ei juurikaan keskity kaksoiselämän elämisen tuottamiin hankaluuksiin, vaan asiat sujuvat melko mukavasti omalla painollaan. Oli myös mielestäni hiukan arveluttava ratkaisu esitellä uusi, kohtalaisen merkittävä henkilö, toiseksi viimeisessä luvussa - häntä kyllä tarvittiin lopussa mutta ehkä hänet olisi sitten voinut ottaa mukaan jo aiemmin. Myöskin Cornelian uskomattomat kyvyt oppia uskomattoman nopeasti häiritsivät minua hieman. Kirjalle on ilmeisesti jatko-osia, ja vaikka niitä tuskin koskaan luen, toivon, että hän siellä kohtaa opinnoissaan jotain, mikä tuottaa hänelle vaikeuksia.
Monticellin luoma maailma on todella kiinnostava ja erilainen. Hän käyttää perinteisia fantasian elementtejä, kuten aarnikotkia ja keijuja, iloisesti sekaisin omien keksintöjensä, kuten puhuvien kellojen ja ihmisiksi muuttuvien lintujen, kanssa. Valle Nascostan historia on mietitty tarkasti ja sulautettu taitavasti osaksi tarinaa, niin että lukijalle selviää pala palalta, miksi Cornelian keijuus on epätavallista ja mitä oikein tapahtui kymmenen vuotta sitten. Monticelli on erityisen taitava luomaan tunnelmia: silloinkaan, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä tapahtui, sain kiinni tilanteen luonteesta ja henkilöiden asenteista. Pidin erityisesti kohdista, joissa Cornelia meni Anderin johdolla syvälle Macchiaan [makkia], sillä niiden taianomaisuudessa ja intesiivisyydessä oli jotain hyvin ainulaatuista. Myös Stanza Rossa eli punainen huone oli erikoinen ja kiinnostava tapahtumapaikka.
Olen todella ylpeä siitä, että sain tämän kirjan luettua ajallaan ja kokonaan, sillä joululoman lopussa näytti jo siltä, että tästä saattaa tulla ensimmäinen kirja koulu-urani historiassa, josta pidän esitelmän vaikken ole lukenut sitä kokonaan. Onneksi näin ei käynyt, sillä kuten sanottu, pidin kirjasta ja halusin oikeasti lukea sen loppuun. Uskon kokemuksen olleen avuksi myös italiantaidoilleni (ainakin kirjoitin sen jälkeen ensimmäisen kerran täydet pisteet aineesta). Jos joku lukijoistani on kiinnostunut italiankielisen kirjan lukemisesta, tätä voin ainakin hyvillä mielin suositella. Sen saatavuudesta Suomessa en tosin tiedä mitään.
En uskalla antaa tähtiä tälle kirjalle, kun en kuitenkaan kaikkea ymmärtänyt.
Miki Monticelli: Il Libro Prigioniero. Edizioni Piemme, 2007. S. 327.
Il Libro Prigioniero myös kuittasi kolme kohtaa HelMetin haasteesta - lasken sen haasteeseen, sillä en saanut viime vuoden puolella luettua kuin noin 30 sivua.
Oon niin ylpee susta! Ja noi lausuntaohjeet oli kivat, sillä olisin lausunu esimerkiks kirjan nimen hyvin väärin.
VastaaPoistaItalian lausuminen on enimmäkseen tosi helppoa, mutta on valitetettavaa et sit siellä on noi muutamat kierot kohdat... ja mun sisäinen kielitieteilijä itkee verta kun ihmiset lausuu niitä mitä kammottavimpina variaatioina, joten oli pakko laittaa lausuntaohjeet;)
Poista