Vannon ikuista rakkautta

Yleensä tämä asettelu koskee vain haaste- tai projektikirjoja, tai monta-kirjaa-yksissä-kansissa -postauksia. The Bane Chronicles on kuitenkin niin pitkään ja hartaasti odotettu ja niin rakkaudella luettu, että se ansaitsee aivan oman kunniapaikkansa.

Kun sain vihdoin käsiini Varjojen kaupunkien viimeisen osan, odotti sen takana mahtava yllätys: tieto siitä, että The Bane Chronicles, tarinoita kaikkien suosikkivelhon elämästä, oli ilmestymässä kirjana marraskuussa! Olin tietysti aivan varma, että menisi kevään puolelle, ennen kuin se olisi saatavilla Suomesta, mutta kas kummaa, marraskuussa se todellakin istui niin ihanan houkuttelevan näköisenä kirjakauppojen hyllyillä. Suostuttelin äidin ostamaan sen minulle joululahjaksi ja sen jälkeen olen ollut onnellinen nainen.

Onneni tietysti tuplaantui tai triplaantui, kun lopulta pääsin lukemaan kirjaa. Se on... ihana. Mitä muuta voisikaan olla mikään mikä kertoo Magnus Banesta?

Kirja koostuu siis 11 tarinasta, jotka paljastavat meille lukijoille ja Magnuksen vannoutuneille faneille pieniä palasia hänen elämästään ja lukuisista seikkailuistaan. Järjestyksessä ne ovat seuraavat:

1. What Really Happened in Peru
2. The Runaway Queen
3. Vampires, Scones and Edmund Herondale
4. The Midnight Heir
5. The Rise of the Hotel Dumort
6. Saving Raphael Santiago
7. The Fall of the Hotel Dumort
8. What to Buy the Shadowhunter Who Has Everything (And Who You're Not Officially Dating Anyway)
9. The Last Stand of the New York Institute
10. The Course of True Love (And First Dates)
11. The Voicemail of Magnus Bane

Suosikkitarinani olivat tietenkin ne, joissa oli mukana Alec. Magnus ja Alec ovat edelleen suosikkiparejani koko kirjallisuushistoriassa ja he ovat niin söpöt yhdessä!!! Nämä tarinat ovat siis What to Buy the Shadowhunter Who Has Everything (And Who You're Not Officially Dating Anyway) ja The Course of True Love (And First Dates). Alecin 18-vuotissyntymäpäivä ja Magnuksen ja Alecin ensitreffit (jotka olisivat olleet katastrofi ellei niistä olisi tullut katastrofi ihan omalla painollaan, jolloin lopputulos ei ollut lainkaan niin katastrofaalinen). Näissä tarinoissa on eniten hauskaa, ja söpöä, ja kaikki on mahtavasti ja täydellisesti ja Alec on suloinen ja Magnus on rakastunut...

Mutta niistä pääsemme silti yhteen minua suunnattomasti tässä kirjassa ärsyttäneeseen asiaan, nimittäin aikajärjestykseen. Aikajärjestys hyvä. Aikajärjestys looginen. Aikajärjestystä noudatetaan kivasti - paitsi näiden tarinoiden kanssa! Jotta numerot 8, 9 ja 10 olisivat kronologisesti oikeassa järjestyksessä, pitäisi niiden olla 9, 10, 8. Koko muu kirja on kronologinen. Olisiko ollut niin vaikeaa laittaa nämä viimeisetkin??! Etenkin se ärsytti minua kun olin jo päässyt hyvään Malec-tunnelmaan, ja sitten alkoikin The Last Stand of the New York Institute, joka salaperäisesti hyppäsi viitisentoista vuotta ajassa taaksepäin eikä ollut Malecia tietenkään siellä! Geez. No, selvisin tästä, mutta oli aika tosi ärsyttävää kyllä.

Jos en saisi valita kumpaakaan Malec -tarinoista, suosikkini olisivat Saving Raphael Santiago sekä edellämainittu The Last Stand of the New York Institute. Vaikka minulla ei ole erityisen lämpimiä tunteita Raphaelia kohtaan pääsarjan puolella, tässä hän oli todella mahtava - niin hauska ja tarina myös antoi hänen hahmolleen kivasti syvyyttä. Instituutin tarina taas kertoo ajasta, kun Valentinen Piiri on voimainsa tunnossa ja tappaa alamaailmalaisia kuin hyttysiä. Tarina oli hyvin kirjoitettu, lisäksi oli kiinnostavaa saada ensikäden kokemus näistä tapahtumista, jotka kaikki pääsarjan lukeneet tuntevat historiana, ja tuntevat hyvin. Oli erilaista lukea tuosta ajasta, kun se oikeasti tapahtui, ja kohdata piiriläisten julmuus toden teolla. Loppu oli myös todella hyvä, joskin Clary Fraysta eli pääsarjan päähenkilöstä kirjoitettu lause: "She was a story in herself, -- just beginning", oli hiukan liian osoittelevaa ja siirappista minun makuuni.

Mitä tulee vähiten-suosikki-tarinaani, se oli The Midnight Heir. Tähän on useita syitä. Ensinnäkin alkupuolen tarinat paljastivat enemmän Magnuksen elämästä, mutta ne eivät ylipäätään olleet yhtä kiinnostavia kuin loppupuolen, sillä kuka jaksaa lukea hirveän pitkään henkilöistä, joihin ei ole aiempaa sidettä ja joista ei kuule novellin loppumisen jälkeen enää koskaan? The Midnight Heir osui neljäntenä tarinana juuri siihen kohtaan, jossa aloin olla kyllästynyt tähän Magnuksen elämän aiempaan vaiheeseen ja toivoa jotain muuta. Lisäksi se oli todella ärsyttävästi kirjoitettu. Olin saanut jo aivan tarpeeksi Herondalea yhden päivän tarpeiksi edellisestä tarinasta, mutta ei, lisää Herondalea tiskiin ja vielä tupla-annoksena! Eikä tarinasta edes ollut pystytty tekemään kovin eheää kokonaisuutta. Kolmas syy, miksi The Midnight Heir ärsytti minua oli se, että se oli täynnä spoilereita prequel -sarjaan The Infernal Devices. Olen lukenut vain ensimmäisen osan ja minusta oli todella ärsyttävää, että The Midnight Heir tuli jotakuinkin paljastaneeksi sarjan hahmojen kohtalot ja sarjan juonestakin ison osan (sen mitä ei ollut vielä paljastettu City of Heavenly Firessa). Cassanda Claren pitäisi todellakin opetella vihjailemaan hienovaraisemmin. Se tarkoittaa, että hän joka tajuaa viittauksen, saa olla tyytyväinen itseensä, ja hän joka ei tajua, ei edes tiedä, että siinä oli jokin viittaus joka olisi pitänyt tajuta! Mutta ei. Sen sijaan hän haluaa spoilata lukijansa omista kirjoistaan.

Mitähän vielä sanoisin? Ne tarinat, joita en tässä erikseen maininnut muualla kuin luettelossa, olivat hyviä ja kiinnostavia, mutta niissä ei ollut mitään kovin ihmeellistä mainittavaa. Ja jos Clare onkin täysin kyvytön vihjailemaan, niin huumorin hän osaa - The Bane Chronicles on hervottoman hauska! Paikkaa myös vähän pääsarjan viimeisen kirjan huumoripuutetta. En edes tiedä, mikä tarinoista oli hauskin. Heti kun yritän valita, valitsen saman tien puolet. Raphael, Peru, Malec-tarinat, Magnusin vastaajaviestit...

Viimeinen tarina on siis bonustarina, jota ei ole aiemmin julkaistu, ja se on myös todella hauska, joskin lopussa surullinen. Tämän viimeisen tarinan takia suosittelen, ettet lue The Bane Chroniclesia ennen kuin olet lukenut Kadotettujen sielujen kaupungin eli pääsarjan viidennen osan. Jos haluat tuntea jotakin muutakin kuin järkyttynyttä tyrmistystä, suosittelen, että luet koko pääsarjan ennen tähän kirjaan tarttumista.

The Bane Chronicles oli todella ihana lukukokemus. Ai niin! Halusin vielä sanoa, että tarinoiden alussa olevat sarjakuvat ovat nerokkaita.

Neljä tähteä
Cassandra Clare, Sarah Rees Brennan, Maureen Johnson: The Bane Chronicles. Walker Books, 2014. S. 503.

Ilokseni tämä myös kuittaa HelMetin haasteesta neljä kohtaa! :)


P.S. Älkää ihmetelkö, Tagit -osio, joka nykyään kulkee nimellä Kaikki tunnisteet, muutti aivan sivun alalaitaan, mutta olen yrittänyt helpottaa tunnisteiden selaamista hiukan tekemällä tuohon sivuun erikseen palkit kirjailija -tunnisteista sekä tuon toisen hyvin epämääräisen... sieltä siis kun jotain painaa, niin saa nähtäväkseen kaikki postaukset, joihin olen lisännyt kyseisen tunnisteen.