Toisen hyllyn aarteet: Naamioiden kaupunki

Pyysin Libertéltä jotain, mistä tulee hyvä mieli ainakin lopuksi ja sain Stravaganza -sarjan ensimmäisen osan. Hän kirjoittaa: "Pidin Stravaganza-sarjasta ja etenkin tästä ensimmäisestä osasta nuorempana hyvin paljon. Se oli kiinnostava ja jollain tapaa eksoottinen vähän matkustelleen maalaisen mielestä. Lucien oli myös ensimmäisiä fiktiivisiä ihastuksiani. En ole lukenut kirjaa pitkään aikaan, joten en voi varmasti sanoa pitäisinkö siitä enää. Naamioiden kaupungin politiikka kiehtoi minua ja haluaisin omistaa jonkin yhtä upean naamion kuin kirjan ylimystö. Toivon Sezzien pitävän kirjasta, jotta voisin tunkea hänen luettavakseen myös sarjan muut osat."

Ja, no, minähän pidin siitä.

Muistan nuorempana katsoneeni näitä kirjoja kirjakaupassa useampaan kertaan, punninneeni niitä käsissäni ja miettineeni, haluaisinki ostaa yhden. Läheltä siis liippasi, etteikö sarja olisi ollut minulle jo ennestään tuttu, mutta ei ollut.

Lucien sairastaa syöpää ja on äärettömän väsynyt, kun hänen isänsä eräänä päivänä tuo hänelle piristykseksi kauniin vanhan muistikirjan. Lucien kiintyy kirjaan ja saa ällistyksekseen pian huomata, että pystyy matkustamaan sen avulla toiseen aikaan ja toiseen paikkaan - Talian Bellezzaan, 1500 -luvulle, jossa hän ei ole sairas. Bellezza on kuten meidän maailmamme Venetsia mutta ei aivan kuitenkaan. Siellä hän saa kuulla olevansa stravagantti ja joutuu nopeasti mukaan kaupungin valtapoliittisen taistelun kiemuroihin. Lucien ystävystyy nuoren Ariannan kanssa ja tulee senaattori Rodolfon suojattina tutuksi myös kaupungin itsevaltaiselle herttuattarelle. Syöpäpotilaan ja stravaganttioppipojan kaksoiselämän tasapainottaminen osoittautuu kuitenkin hankalammaksi kuin Lucien aluksi kuvitteli...

Jälleen tämäkin kirja iskee paremmin ehkä hiukan nuorempiin, mutta se oli silti varsin kiinnostava lukukokemus. Ainakin alkuvaikeuksien jälkeen. Alussa myötähäpeä iski syvään, kun tekstin taso näytti joltain sellaiselta, minkä olen itse kirjoittanut 12-vuotiaana... onneksi tämä vika korjaantui nopeasti ja kirjasta tuli sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.

Rakastan Italiaa sekä maana että kielenä ja niinpä rinnakkaismaailman Talia tuntui heti kuin minua varten tehdyltä. Bellezza, johon Lucien pääsee, tosiaan siis vastaa meidän maailmamme Venetsiaa, ja myöhemmin Lucien pääsee käymään myös siellä. Molempien kaupunkien kuvaus on kaunista - niin hienovaraista ja aidon tuntuista!

Tyyliseikoista vielä sen verran, että kertojanäkökulmia pitäisi oikeasti vähän karsia. Lukijan ei tarvitse tietää kaikkea sitä, minkä kirjalija tietää, ja niinpä poistaisin heti Lucien kotimaailmasta sekä lääkärin että papin kertojat - mikseivät Lucienin vanhemmat voisi olla näiden kohtausten näkökulmina?! Myöskin Bellezzan päässä pahiksien ja vakoojien osuuksia voisi ainakin vähentää. Ylipäätään tehdä selkeämmän linjauksen siitä, ketkä ovat kertojia, ja pitäytyä siinä (tyyliin maksimissaan neljä henkilöä).

Kirjassa on myös paljon vaarallisia tai uhkaavia tilanteita, jotka ratkeavat melkein naurettavan helposti. Olisin kaivannut enemmän syvyyttä, aitoa uhkaa joka ei katoa sormia napsauttamalla tai sopivalla sattumalla, mutta en tietenkään ole enää aivan kohdeyleisöä. Jäi vain vähän sellainen olo, ettei Bellezzan herttuattarella ole ollut koko hallituskautenaan muuta tekemistä kuin kehitellä varasuunnitelmia mitä epätodennäköisimpiä tilanteita varten. Myös loppupuoliskon kohtaukset Lucienin kotona käyvät vähän turhiksi ja ärsyttäviksi ja ratkaiseva hetki on kirjoitettu tyylillä, joka sopisi paremmin elokuvaan tai tv-sarjaan. Se ei ole huonoin mahdollinen valinta kirjaankaan, mutta kaiken kaikkiaan kotiosuudet loppupuolella ärsyttivät minua.

Talian universumin ja meidän universumimme käsitykset siitä, mikä on taikuutta ja mikä tiedettä ovat jokseenkin päikseen vaihdettavissa. Osin se selittyy sillä, että he ovat 500 vuotta ajassa meitä jäljessä, mutta debatti tuntui silti vähän oudolta ja ehkä hieman pakolla kehitellyltä. Eniten se nousi esiin kohtauksissa Rodolfon kanssa, joka kyllä muuten oli ehkä suosikkihahmoni - turvallinen, lämminhenkinen ja luotettava, kuitenkin tarinan edetessä hänestäkin paljastui haavoja ja tuskaa, joka syvensi hahmoa. Lisäksi pidin todella paljon hänen ystävästään Dethridgesta (myöhemmin Crinamorte) joka vanhanaikaisine puheenparsineen oli ihanan sympaattinen ja hellyttävä. Itse Lucien henkilönä ei herättänyt minussa suuria tunteita suuntaan tai toiseen, mutta hänen ystävänsä Arianna ei minusta ollut kovin omaperäinen hahmo. Kuinkahan monta sellaista tyttöhahmoa onkaan kirjoitettu, jotka haluavat olla enemmän kuin sukupuolelleen asetettavat vaatimukset ja kapinoivat äänekkäästi... voimakkaita, itsenäisiä nuoria naisia jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan traditiot... minulla ei ole mitään tätä ihmistyyppiä vastaan ja katson jossain määrin edustavani sitä itsekin, mutta kun. Jotain muuta nyt näihin nuorten kirjoihin, kiitos. Joku hyvä välimuoto avuttoman prinsessan ja omanarvontuntoisen kapinallisen väliltä.

Kaiken kaikkiaan juonenkäänteet ovat kuitenkin kiinnostavia ja henkilöt mukavia, joten kirja on melko nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Ei mitään suurellisen syvällistä, mutta enemmän kuin pelkkää pintaliitoa. (Minun on pakko vielä ilmaista järkytykseni siitä, että kirjassa on edelleen hintalappu kiinni. Mitä on tämä, Liberté???!)

Loppuun vielä muutamat ääntämisohjeet hankalimmista italialaisista nimistä ja sanoista:
1. Giuliana --> dzuliaana
2. Luciano --> lutshaano
3. Chimici --> kiimitshi (oma kielikorvani sanoo sinnikäästi näin, vaikka kirjassa taisikin lukea kimiitshi)
4. Figlia dell'Isola --> filja delliisola

Kolme ja puoli tähteä.
Mary Hoffman: Stravaganza. Naamioiden kaupunki. Tammi, 2008. S. 351, liitteineen 355. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä Stravaganza. City of Masks vuonna 2002.

Libertén postauksen minun kirjastani pääsette lukemaan täällä ja HelMetin haasteesta tämä kirja kuittaa yhden kohdan.