Valitettavasti tämäkin kirja kuuluu sarjaan "odotin niin paljon, sain niin vähän".
Cameron on vasta 12-vuotias, kun hänen vanhempansa kuolevat, ja kotiin muuttaa uskonnollinen Ruth-täti, joka kyllä yrittää parhaansa, mutta hän ja Cam eivät ole aivan samalla aaltopituudella. Kesät kuluvat ja Cam kasvaa, tutkien kiinnostustaan tyttöihin - kunnes jää kiinni, ja Ruth-täti lähettää hänet konservatiiviseen, kristilliseen God's Promise -sisäoppilaitokseen, jossa "parannetaan" teinejä "luonnottomista" seksuaali- ja sukupuolitaipumuksista.
Oi voi. Halusin niin paljon pitää tästä kirjasta. Halusin löytää Camista tarttumapintaa ja elää hänen kokemuksensa hänen kanssaan, mutta - ei. Vaikkakaan The Miseducation of Cameron Post ei ole tässä asiassa pahin löytämäni kirja, se on kirjoitettu tylsästi. Se on kirjoitettu unenomaisella, kannestakin välittyvällä elokuunkeltaisella sävyllä, joka jättää etäisyyden lukijan ja tapahtumien väliin. Sitä on myös liikaa, ja etenkin alusta voisi karsia runsaasti tekstiä. Cameronin persoonallinen ääni rikkoo tasaisena etenevän tekstin virran toisinaan, mutta ei riittävästi. Jokin näissä kirjoittajan omaan nuoruusaikaan (tässä tapauksessa 1980-luvulle) sijoittuvissa, muistelmallisesti kirjoitetuissa kirjoissa ei vain iske minuun. En tiedä, onko se edellä kuvattu tyyli, vai se, että kokemukset tuntuvat toisaalta niin henkilökohtaisilta, ja toisaalta niin tunnetuiksi oletetuilta, etten pysty samastumaan niihin. Tunnetuksi oletetulla tarkoitan sitä, että minä en tiedä, millaista on teinitytön elämä 1980-luvun Montanassa, mutta tätä kirjaa lukiessa tuntuu, kuin minun tulisi tietää.
Kirjan rytmi tuntuu heittelevän omituisesti. Alkuun pääsemisessä kestää iän kaiken ja takakannen perusteella tapahtumien liikkeelle panevaksi voimaksi olettamani sisäoppilaitokseen lähettäminen tapahtuu merkittävän myöhään kirjan juonikaaressa. Mielestäni kirja muuttui tässä kohdin huomattavasti kiinnostavammaksi, joskin myös karmeammaksi, sillä "parantamisen" ja "heteroksi käännyttämisen" aiheuttama henkinen väkivalta nuoria kohtaan on järkyttävää. Loppuosa siis sujuu vauhdikkaammin, mutta kirja loppuu aivan kesken. Pidän avoimista lopuista, mutta en sellaisista, mitkä antavat vaikutelman kuin pitkä käsikirjoitus olisi leikattu keskeltä kahtia, ja sanottu, että tämä osa julkaistaan. Loppu ei kokoa juuri mitään yhteen ja tuntuu lähinnä siltä, että tarinaa olisi ollut jäljellä vielä ainakin 20 sivua. Juonen rytmi ei siis toimi erityisen hyvin oikein missään kohtaa tätä kirjaa.
En nyt kuitenkaan sanoisi, että kyseessä on varsinaisesti huono kirja. Se ei vain ollut myöskään erityisen hyvä. Jos elokuunkeltainen tyyli vetoaa sinuun, ehkä nautit tästä kirjasta enemmän kuin minä. Hieman petetyksi tunnen siis oloni, sillä tarinan alkuasetelmassa olisi ollut ainekset vauhdikkaaseen ja mielenkiintoiseen nuoruuskuvaukseen.
Kaksi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti