Auringon paahteessa, viidakon kätköissä

Olen kesän aikana ollut todella laiska kirjoittamaan ja pahoittelen sitä. Tähän postaukseen olen kuitenkin yhdistänyt kaksi latinalaisesta Amerikasta kertovaa kirjaa, joissa oli mielestäni hyvin samanlainen tunnelma. Yritän tehdä tänään vielä toisenkin postauksen, jotta voisin vähän korjata saamattomuuteni aiheuttamia vahinkoja. Valitettavasti se ei kuitenkaan tule sisältämään kesän klassikkoa, sillä olen Sadan vuoden yksinäisyydessä vasta puolessa välissä.

Kiinnostuin Varastettujen rukousten vuoresta, kun kirjailija Jennifer Clement tuli puhumaan koulullemme viime vuoden keväänä. Kirja oli silloin aivan uusi ja painoin sen mieleeni. Syksyllä ostin sen syntymäpäivälahjakortillani ja nyt keväällä luin sen. Kyllä, kirjan lukemisen ja siitä kirjoittamisen välissä alkaa jo olla useampi kuukausi... mutta nyt se on löytänyt hyvin sopivan postauskaverin.

Ladydi asuu äitinsä kanssa vuorella viidakossa, pienessä meksikolaisessa kylässä, jossa asuu vain naisia. Kaikki miehet ovat lähteneet Yhdysvaltoihin tai jääneet paikallisten huumekartellien leipiin ja naiset ovat jääneet selviytymään keskenään. Äidit ovat kaivaneet tyttärilleen kuopat johon heidät voi piilottaa, sillä toisinaan kartellien miehet tulevat ja vievät kauneimmat tytöt johtajansa jalkavaimoiksi. Sieltä ei kukaan tule takaisin, ei kukaan, paitsi Ladydin ystävä Paula.

Paulan paluun jälkeen Ladydin matka jatkuu kylästä vuorella lähikaupunkiin ja lopulta jopa itse pääkaupunkiin. Lukija seuraa silmät pyöreinä tytön äidin edesottamuksia ja hänen omia kertomuksiaan kylän elämästä, miehistä ja aikuiseksi kasvamisesta. Jennifer Clement teki paljon tutkimusta kirjaansa varten ja vaikka hahmot ovat keksittyjä, he voisivat yhtä hyvin olla oikeita ihmisiä.

Varastettujen rukousten vuori herättää ajattelemaan omaa etuoikeutettua asemaansa ja arvostamaan kaikkia niitä naisia, jotka päivästä ja vuodesta toiseen taistelevat olemassaolonsa oikeutuksesta. Clement on kirjallaan antanut äänen Meksikon maaseudulle, jossa huumekartellit pitävät valtaa ja pääkaupunki on vain etäinen kimallus silmissä, paikka, jossa kaikki ehkä on paremmin, mutta eihän sitä voi tietää. Kylään syntyy pelkkiä poikia; suunnilleen kymmenen ikävuoden jälkeen osa heistä salaperäisesti muuttuu tytöiksi. Pahinta, mitä voi naiselle tapahtua, on olla kaunis.

Vaikka teos käsittelee vaikeaa aihetta, se ei ole mielestäni masentava. Ladydillä on ihailtavan valoisa elämänasenne ja kirjan loppu jättää hymyn huulille kaikessa hulluudessaan. Yhteiskunnallisista asioista ja naisten oikeuksista kiinnostuneelle tämä kirja on oivallinen valinta.

Neljä tähteä.
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori. Like, 2014. S. 268. Englanninkielinen alkuteos Prayers for the Stolen julkaistu vuonna 2014.

Myös tämän kirjan bongasin koulun järjestämästä kirjailijahaastattelusta. Cecilia Samartin tunnetaan parhaiten Peregrinos -trilogiastaan ja hän oli Suomessa toisen osan ilmestyessä. Olin kuuntelemassa hänen haastatteluaan Kirjasto 10:ssä ja siellä hän puhui jonkin verran myös aiemmista kirjoistaan, kuten tästä Kaunis sydän -kirjasta. Painoin sen mieleeni, sillä se kuulosti minusta kiinnostavalta, ja nyt ostin sen Suomalaisen Kirjakaupan 3 pokkaria 15 euroa -tarjouksesta.

Ana valvoo rakastettunsa kuolinvuoteen äärellä ja muistelee elämäänsä. Hän on syntynyt elsalvadorilaisessa kylässä sisällissodan aikaan, mutta onnellinen lapsuus viidakossa päättyy hirvittävään tragediaan. Anan tie vie latinalaisesta Amerikasta yhdysvaltalaiseen nunnaluostariin ja sieltä Trellisin perheen lastenhoitajaksi. Perhe on monella tapaa  rikkinäinen, mutta Anan läsnäolo tuo taloon iloa ja valoa hänen synkästä menneisyydestään huolimatta.

Alun kuvauksissa Anan kotikylästä on hyvin samanlainen tunnelma kuin Ladydin kotikylässä, ja niinpä päätin heti näiden kirjojen kuuluvan samaan postaukseen. Jotenkin kuumuus, kuivuus ja viidakon äänet välittyvät lukijalle todella elävinä molemmista kirjoista. Anan matkan jatkuessakin häneen jää tietynlainen todella aito tunnelma - jopa rikkaaseen kalifornialaistaloon tulee ripaus latinomaustetta.

Kaunis sydän on hieman epätasapainoinen. Sen alku on osin raaka ja inhottavakin, kun taas loppupuoli käy paikoin liian viihteelliseksi. Eniten pidin tässä kirjassa keskiosasta, joskin on mainittava, että aivan loppu on kaunis ja jää mietityttämään.

Tarina on koskettava ja hahmot hienosti rakennettuja. Erityisesti pidän siitä, kuinka lukija saa seurata Trellisin perheen lasten kasvua aikuisiksi. Samartin kuvaa mielestäni onnistuneesti sitä, miten ihminen muuttuu ja kuitenkin pysyy samana kasvaessaan. Hän ei jätä myöskään aikuisia hahmojaan yksipuolisksi, vaan kaikkien luonteissa on paljon harmaata aluetta.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta, sen aitoudesta ja monipuolisista henkilöistä. Kenties jonain päivänä tartun toiseenkin Samartinin teokseen.

Neljä tähteä.
Cecilia Samartin: Kaunis sydän. Bazar, 2013. S. 363. Englanninkielinen alkuteos Vigil julkaistiin vuonna 2009.