Kaksi kirjaa, kaksi Tyhmää Tyttöä ja Lauren Oliver

Tämä ja seuraava postaus ovat sarjassamme "kävin kirjastossa". Kävin siis kirjastossa ja jotenkin siellä onnistui olemaan todella paljon kirjoja, joita olen pitkään etsinyt enkä mistään löytänyt, joten lainasin tietysti ne kaikki. Tässä kaksi ensimmäistä.

Delirium -trilogian päättävä Requiem: rakkaus palaa erosi edeltäjistään eniten siinä, että Lenan kertojakaveriksi oli lisätty hänen paras ystävänsä Hana. Muuten kirjassa ei ollut mitään erityisen uutta tai yllättävää... Lena on edelleen Tyhmä Tyttö ja nyt hänellä on edessään valintoja roppakaupalla, kun ihailijoita on kumpaankin käteen, perhesuhteet vaivaavat ja kapinalliset kokoavat joukkoja lopullista hyökkäystä varten. Hana sen sijaan esittää uudenlaisen näkökulman tarinaan: hänet on parannettu, hän on menossa naimisiin uuden pormestarin kanssa ja elää suojattua ja rikasta elämää hajoavassa maailmassa. Jokin Hanan menneisyydessä kuitenkin kiusaa häntä eikä anna hänen valmistella rauhassa naidun naisen elämäänsä.

Minusta Hanan osuudet olivat paljon kiinnostavampia kuin Lenan osuudet - Lauren Oliver ei kai ole onnistunut kehittämään häntä hahmona niin paljon, että hän olisi jaksanut pysyä kovin kiinnostavana enää tässä viimeisessä osassa. Kirja oli kyllä mukaansatempaava, mutta olen äärimmäisen kiitollinen että Oliver on luopunut tavastaan lopettaa joka ikinen luku cliffhangeriin, koska se on minusta oikeasti aika ärsyttävää (ja sitä paitsi Neiti Etsivä teki sen jo). Osa luvuista oli miellyttävän lyhyitä, osa taas normaalipituisia (miellyttävän lyhyellä meinaan alle sivun tai korkeintaan parin sivun pituista, mitä on helppo lukea joutessaan pienen hetken). Tarinan lopetus jäi avoimeksi, mistä pidin paljon, mutta aivan loppulauseissa on hiukan liikaa yrittämisen makua - kuin se olisi haluttu saada kuulostamaan mahtavan vaikuttavalta ja osa tästä pyrkimyksestä paistaa läpi - se ei siis ole täysin luonteva, vaikka viesti on hieno.

Yhteenvetona: hieman ärsyttävä, ei niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta nopealukuinen ja kiinnostava.

Requiem merkitsee kuolleiden kunniaksi pidettyä jumalanpalvelusta tai sävellettyä musiikkiteosta.

Kolme ja puoli tähteä
Lauren Oliver: Requiem: rakkaus palaa. WSOY, 2013. S. 335. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä Requiem samana vuonna.

Mukaani tarttui kirjastosta siis Requiemin lisäksi toinenkin Lauren Oliverin kirja, hänen esikoisteoksensa Kuin viimeistä päivää. Muistan ihmetelleeni sitä kirjakaupassa sen ilmestymisestä lähtien ja kun se nyt oli saatavilla, otin sen. Se oli todella kiinnostava lukukokemus.

Kuin viimeistä päivää kertoo Samanthasta, joka kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa matkalla bileistä kotiin. Hän herää kuitenkin seuraavana aamuna - vain huomatakseen, että aamu ei olekaan seuraava, vaan hänen kuolinpäivänsä aamu uudestaan. Seitsemän kertaa Samantha herää kuolinpäiväänsä ja seitsemän kertaa hän joutuu tekemään erilaisia ratkaisuja ja selvittämään kuolemaansa liittyviä mysteerejä voidakseen lopulta jatkaa eteenpäin.

Asetelma on todella kiehtova. Sam on koulun suosituimman porukan jäsen, mutta näin ei ole aina ollut, ja päivien kuluessa hänen ja muidenkin hahmojen menneisyydestä paljastuu yhä raaempia yksityiskohtia. Kirja käsittelee älykkäästi nuorten elämään liittyviä ilmiöitä kuten suositummuutta, perhesuhteita, ystävyyttä, kiusaamista, rakkautta ja seksiä. Vaikka Sam on alussa äärimäisen Tyhmä Tyttö, hän kasvaa seitsemässä päivässä huomaamaan itsestään ja elämästään asioita, joille hän on ollut aiemmin sokea tai joista hän on päättänyt olla välittämättä.

Minulla on niin paljon asioita mielessäni, etten osaa panna niitä mihinkään järkevään järjestykseen... Noh. Kun sanoin, että kirja käsittelee nuorten elämää älykkäästi, niin se on totta, mutta kielen osalta mukana on paljon ylimääräistä yrittämistä, mikä aiheuttaa lukijassa syvää myötähäpeää. Syytän tästä kuitenkin suomentajaa enkä niinkään kirjalijaa. Takakansiteksti mainostaa kirjan olevan "2000 -luvun nuorten elämästä ja nuorten kielellä" ja voih. Kärsin tästä kammottavan teennäisestä ja vanhentuneesta muka-nuorisokielestä läpi kirjan, mutta olen valitettavasti jo palauttanut sen. Yritän kuitenkin muistella joitain esimerkkejä... ainut mitä näköjään kykenen muistamaan on, ettei kukaan ei sano "seukata" ala-asteen jälkeen - paitsi tässä kirjassa kyllä. Suomennoksessa oli muitakin fiboja, kuten "Ilman hanskaa ei tipu lempeä", jota Samin ystävä Elody toisteli. Päättelin, että tämän on täytynyt olla alun perin "No glove, no love", joka on lyhyt ja ytimekäs iskulause ja sen olisi voinut suomentaa huomattavasti paremmin. En ole myöskään varma, pidänkö nimestä... se oli alun perin Before I Fall, mutta tavallaan ymmärrän suomentajan tarpeen käyttää näinkin osuvaa sanontaa. Alkuperäinen vain heijastuu kirjan sisältöön älykkäämmin, usko tai älä.

Kuin viimeistä päivää koostuu enimmäkseen Samin päivistä, mutta väleissä on hänen "haudantakaisia" pätkiään, joissa jotenkin selitetään tapahtumia. Ne ovat monesti kiinnostavia ja laittavat ajattelemaan asioita. Kirjan alku on hieman hidas, varsinkin ensimmäinen ja toinen päivä, mutta niiden jälkeen juoni saa potkua ja teoksesta tulee todella kiinnostava. Tunnelma muuttuu loppua kohden surullisenhaikeaksi, mutta se sopii kuvaan. Hetken pelkäsin, että Oliver pilaa kirjan lopun kokonaan, mutta sitäkään virhettä hän ei onneksi tehnyt. Loppu piirtää lisäksi hienon ympyrän alussa mainittuihin asioihin. Taitava kuvailu ja erilaisten tunteiden käsittely tulee iholle ja panee lukijankin miettimään kuolemaa, kuinka äkkiä ja nurkan takaa se voi tulla, kuinka siihen ei välttämättä saa valmistautua ja kuinka toista mahdollisuutta ei tule.

Suosittelen vahvasti Kuin viimeistä päivää. Se on enemmän kuin tyhmä nuortenkirja ja todella antoisa lukukokemus.

Neljä ja puoli tähteä (kamalasta suomennoksesta huolimatta).
Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää. WSOY, 2010. S. 412. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä Before I Fall samana vuonna.

Ota kiinni jos saat - osa 2

Tägien mahtumisen vuoksi olen jakanut alkuperäisen postauksen kahteen osaan. Tässä jälkimmäinen puolisko.

Sitten olen edennyt Furubassa taas pikkuisen. Mitäpä näistä sanoisi - äärimmäisen viihdyttävää! Furuba on aina hyvien naurujen paikka, vaikka muistelisin, että näissä osissa oli myös jotain, mikä hienoisesti ärsytti minua. Hahmot ovat kuitenkin tietyllä tavalla aika ohuita, heillä on yksi hallitseva luonteenpiirre ja jossain vaiheessa "I hate Yuki" -vitsit eivät enää ole aivan niin hillittömän hauskoja. Pidän kyllä silti tosi paljon tästä mangasta ja nimenomaan englanniksi.

Lauren Oliverin Pandemonium: Rakkaus on kapinaa on parempi kuin edeltäjänsä ja jättää loppuun vähintään yhtä kiinnostavan cliffhangerin. Tarinaa kerrotaan kahdessa osassa: Silloin ja Nyt.

Spoiler

Alex on kuollut, mutta Lena on selviytynyt invalidien luokse Korpeen. Hänet otetaan vastaan ja yhteisön jäseneksi ja Silloin -luvut kertovat tästä ajasta. Ne vuorottelevat Nyt-lukujen kanssa, jotka kertovat myöhemmästä ajasta: Lena on solutettu uuden henkilöllisyyden turvin takaisin Zombimaahan vakoilutehtäviin. Eräässä suuressa tapahtumassa hän saa tehtäväkseen pitää silmällä Deliriasta Vapaan Amerikan, DVA:n, nuorisojärjestön puheenjohtajaa Juliania. Kun raadonsyöjät hyökkäävät, kaikki menee pieleen ja Lena löytää itsensä yhteisestä sellistä Julianin kanssa.

Ohi

Kahden tarinan limittäinen kertominen toimi, mutta oli yhtä ärsyttävää kuin aina. Joka luvun lopussa teki mieli hypätä yli ja jatkaa samaa juttua, sillä Oliver harrastaa tehokkaita cliffhangereitään ei vain kirjojen, vaan myös kaikkien lukujen lopuissa. Välillä edellisen kirjan kertailu oli ärsyttävää, mutta muuten juoni eteni ripeästi ja oli äärimmäisen koukuttava. Tämä kirja ei myöskään tuntunut yhtä lapselliselta kuin edeltäjänsä Delirium.

Pandemonium merkitsee paholaisten ja demonien asuinpaikkaa, helvettiä, tai helvetillistä kaaosta, merkittävän kovaa ääntä ja vallitsevaa epäjärjestystä [wiktionary].

Neljä ja puoli tähteä.
Lauren Oliver: Pandemonium: Rakkaus on kapinaa. WSOY, 2012. S. 295. Alkuperäinen teos julkaistu englanniksi nimellä Pandemonium vuonna 2012.


Supernyrkkiin on koottu Nuoren Voiman Liiton ja Teoksen järjestämän Novelli palaa! -kirjoituskilpailun parhaat ja lainasin sen mielenkiinnosta, sillä pääsin itse kilpailussa kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Kumpikaan minun novelleistani ei ole tässä antologiassa, mutta bongasin kirjoittajista ainakin kolme koulukaveriani... ja hienoja novelleja olivatkin kirjoittaneet! Joukossa oli pitkiä ja lyhyitä, taiteellisia ja realistisia, ja kaikki olivat hyviä. En tajua, miten Suomessa on näin paljon näin hyviä nuoria kirjoittajia (onko minulla ikinä mitään mahdollisuuksia...?)

Viisi tähteä kokonaisuudelle.
Supernyrkki: Novelli palaa! -kirjoituskilpailun parhaat. Teos, 2013. S. 175.

Tehtiin joskus vuosi sitten Chrystalin kanssa diili näistä Muumi- ja Anna-kirjoista... minä luen Muumia, hän lukee Annaa. Kumpikaan ei ole täyttänyt omaa osuuttaan erityisen kiitettävästi, mutta sain sentään Thaimaassa luettua toisen Muumi-kirjani. Taikurin hattu oli ihan söpö opus, ihan hauska, ihan jännittävä, välillä ihan kiinnostava ja välillä ihan pitkästyttävä. Onneksi se oli niin lyhyt, että eteni nopeasti:) Eikun oikeasti, oli se ihan kiva lukukokemus.

Tove Jansson: Taikurin hattu. WSOY, 2010. S. 140. Alkuperäinen teos julkaistu ruotsiksi nimellä Trollkarlens hatt vuonna 1948.



Ensimmäinen joululahja, jonka avasin, oli myös ainut, jota olin toivonut: Eoin Colferin uutuus W.A.R.P. Salamurhaajan oppipoika. Se oli hienoinen pettymys, ehkä hiukan nuoremmille suunnattu ja liian samankaltainen kuin Fowlit. Varsinkin hahmoissa oli paljon samaa. Kuitenkin se oli myös colfermaiseen tapaan viihdyttävä, hauska, uskomaton ja typeräkin välillä. Toivotaan, että sarja paranee vanhetessaan, sillä potentiaalia tässä on.

Neljä tähteä.
Eoin Colfer: W.A.R.P. Salamurhaajan oppipoika. WSOY, 2013. S. 304. Alkuperäinen teos julkaistu englanniksi nimellä W.A.R.P. Book 1: The Reluctant Assasin vuonna 2013.

Kävin syksyllä Colferia katsomassa Helsingin Kirjamessuilla juurikin tämän uusimman kirjan pohajlta. Hän oli vähintään yhtä hauska mies kuin kirjansa:) Todella miellyttävä ihminen, sain myös hänen nimikirjoituksensa Opalin kostooni!!! Yhteiskuvakin on tallessa koneeni syövereissä. Todellinen fanityttöpäivä Libertén kanssa - ja ihanaa oli!



Tällaista tällä kertaa. Nyt minulla on alkanut ÄI6-kurssi, jonka lukemistoa ovat Aleksis kiven Seitsemän veljestä sekä Juhani Ahon Juha. Innostus ei ole kovin suuri, mutta uskon saavani ne luettua kuitenkin. Lisäksi on tuo aiemmin mainittu helmikuun klassikko sekä Kirjan&Kakun kuukauden kirja Fahrenheit 451. Olen lukenut sen joskus vuosia sitten, joten on mukava palata vanhan tutun pariin  -varsinkin, kun en muista siitä paljon mitään:)

Hyviä hiihtolomia kaikille sitten kun ne alkavat!