Ääni unohdetuille: Longbourn

Jo Baker: Longbourn. Transworld Publishers, 2013. S. 443

Ylpeys ja ennakkoluulo -intoni jatkuu tämän palvelijoiden näkökulmasta kirjoitetun uudelleenkerronnan parissa. Tiesin tietenkin heti sen nähdessäni, että halusin lukea sen, mutta valitettavasti varsinainen sisältö ei aivan yltänyt takakannen lupausten tasolle.

Sarah tekee Longbournin talossa kaiken sen, minkä tekemiseen sen varsinaiset asukkaat ovat liian yläluokkaisia: pesee pyykit, tiskaa tiskit, vaihtaa lakanat. Pitkät päivät Bennetien sisäkkönä eivät ole sitä mitä Sarah tahtoisi tehdä, mutta hänellä on hyvä ja turvallinen koti rouva ja herra Hillin huomissa, pikku Pollyn isosiskon korvikkeena. Samaan aikaan kun herra Bingelyn muutto läheiselle Netherfieldin tilalle ravistelee yläkertaa, puhaltavat uudet tuulet myös alakerrassa: Longbourn saa uuden miespalvelijan, salaperäisen Jamesin. Talonväen joutuessa draaman kierteisiin Sarah kasvaa päätöksessään varmemmaksi: hän ei voi jäädä loppuiäkseen Longbourniin. Kohtalo odottaa jossain toisaalla.

Sisältövaroitukset kirjalle: epäsuora pedofilia, raaka väkivalta, raiskausmaininnat

Mitä sanoa Longbournista? Se on hyvin meh-kirja. Luin sitä pitkän aikaa - se asui yöpöydälläni ja luin luvun silloin, toisen tällöin. Se edistyi niin hitaasti, että tämä ei millään tapaa haitannut tarinan seuraamista. Toki tähän osaltaan vaikutti se, että tunnen Ylpeyden ja ennakkoluulon kuin omat taskuni, mutta tämän kirjan tarina on suurelta osin eri. Sen päähenkilöt ovat eri, ja Bennetien elämät ovat enimmäkseen vain sivuhuomautuksia Sarahin ja Jamesin tarinassa. Joitain tärkeitä yhtymäkohtia tietenkin löytyy, mutta enimmäkseen tämä on oma itsenäinen tarinansa. Eikä tosiaankaan kovin vauhdikas sellainen.

Kirjallisena valintana kunnioitan sitä, että kirjailija on tehnyt Sarahista ja Jamesista oman elämänsä sankareita sen sijaan, että he olisivat vain jälleen yksi kertojanääni Elizabeth Bennetin ja Fitzwilliam Darcyn lukemattomia kertoja kerrotulle tarinalle. Sarah ja James ansaitsevat saada omat äänensä kuulluksi ja tarinansa kerrotuksi. Nautin myös toisenlaisesta perspektiivistä Longbournin talon elämään: yksi kirjan kuuluisimmista lainauksista on Sarahin tympääntynyt pohdinta siitä, että jos Elizabeth Bennet joutuisi pesemään omat alushameensa, hän viettäisi huomattavasti vähemmän aikaa kuljeskellen pitkin mutaisia peltoja. Mutta yksi tämän kirjan isoista ongelmista on se, että en löytänyt tuttuja hahmojani sen sivuilta. Se kuva, joka Bennetin perheestä tässä kirjassa luodaan, ei resonoinut minulle. Kukaan perheenjäsenistä ei ollut sellainen, kuin he mielestäni ovat, vaan heidän nimensä oli annettu joillekin toisille, epämääräisesti samankaltaisille hahmoille. Tarkoituksena lie ollut syventää heitä, tuoda heihin uusia puolia - etenkin herra ja rouva Bennetiin - mutta tämä oli mielestäni kaiken kaikkiaan epäonnistunut yritys.

Kirja on todella synkkäsävyinen. Sota, joka on Ylpeydessä ja ennakkoluulossa vain kaukainen ajatus, on Longbournissa vahvasti läsnä. Muutenkin tunnelma on kurja: täällä sitä raadetaan kurjassa työssä, kurjassa säässä, kurjien ihmisten alaisuudessa. En sano etteikö tämä olisi todenmukainen kuva työstä pienessä seurapiiritaloudessa 1700-luvun lopussa, mutta en yleensä jaksa käyttää aikaani sellaisen parissa. Luen kirjoja, jotka jollain tavalla tekevät elämästäni iloisempaa tai mielenkiintoisempaa, eivätkä pelkästään, noh, kurjempaa.

Tästä eteenpäin spoilereita.

Erityiset kurjuuden lähteet, jotka minun täytyy mainita: Ensinnäkin ajatus siitä, että Lizzie ei olisi ollut onnellinen avioliitossaan. Kieltäydyn uskomasta tätä. Kuten sanoin, hahmot tuntuvat muutenkin olevan melko out-of-character, mutta tämä iski erityisen syvälle. Toiseksi lopun pitkällinen (muistaakseni ainakin sadan sivun) esitelmöinti Jamesin ajasta sodassa Espanjassa. Tämä ei ollut pelkästään kurjaa, vaan myös huonosti kirjotettu, sillä kerronta hyppää äkkiä varsinaisesta juonesta jonnekin aivan muualle??? Ja viettää siellä (täysin mielenkiinnottomassa maassa) suhteettoman pitkään??? Huoh.

Koko kirjan loppupuoli on muutenkin todella erikoinen. Kaikki siitä eteenpäin kun Sarah lähtee Lizzien mukana Pemberleyyn on epätodennäköistä ja omituista. Maankiertäminen yksinäisenä naisena Jamesiä etsimässä? Koko Jamesin sotahistoriaepisodi?? Rouva Hillin johtopäätös siitä ettei sillä nyt lopulta ollut niin paljon väliä, viettikö hän elämänsä raskaassa palveluksessa vai seurapiirirouvana mukavuuksien äärellä rakastamansa miehen ja lapsensa kanssa??? (#vain joku rikas voi kirjoittaa tämän) Siinä missä alkupuoli on lievästi mielenkiintoista, mutta ei kovin ihmeellistä, on loppupuoli kyllä hyvinkin ihmeellistä mutta valitettavasti ei ollenkaan hyvällä tavalla.

Kaksi ja puoli tähteä

Ilokseni Longbourn sentään kuittaa yhden hieman haastavana pysyneen kohdan HelMet 2017 -haasteesta!

Ylpeydelle ja ennakkoluulolle ei ole loppua: The Story of Lizzy and Darcy

Grace Watson: The Story of Lizzy and Darcy: A 'Pride and Prejudice' Adaptation. Omakustanne, 2017. S. 412. Tiedoston koko: 917 KB.

The Story of Lizzy and Darcy aloitti kesän e-kirjojen lukemiseni. Kuulin kirjasta Twitterissä, kun joku oli listannut hyviä tyttörakkaudesta kertovia kirjoja, ja hardcore Ylpeys ja ennakkoluulo -fanina minun piti tietenkin saada teos heti käsiini. Se on omakustanne, ja saatavilla Amazonista e-kirjana muutamalla hassulla dollarilla, joten ei muuta kuin ostoksille.

Lizzy on palannut yliopistosta kesäksi kotiin ja syksyllä hän aloittaa harjoittelujakson yhdessä Lontoon maineikkaimmista kustantamoista. Ennen pääkaupunkiin muuttoa heidän kotinsa lähelle kuitenkin muuttavat kiinnostavat ystävykset Charlie Bingley ja Darcy Williams, eikä aikaakaan kun Lizzyn sisko Jane on romanssin pyörteissä ihastuttavan ja ystävällisen Charlien kanssa. Tämä johtaa kerran toisensa jälkeen kiusallisiin tilanteisiin, joissa Lizzy joutuu viettämään aikaa hiljaisen ja töykeän Darcyn kanssa, ja jostain käsittämättömästä syystä Charlie on vakuuttunut, että naiset kuuluvat yhteen. Liian myöhään Lizzy saa tietää, että edes syksyn harjoittelupaikka ei tuo helpotusta tilanteeseen...

Tämä kirja on diversiteetin kultakaivos. Lizzy on lesbo, Darcy on bi, Darcy ja Charlie ovat tummaihoisia, ja päähenkilöiden lisäksi kirjasta löytyy muun muassa aseksuaalinen ja transsukupuolinen sivuhahmo. Lukeminen oli suorastaan ilahduttavaa. Kaikki hahmot ovat moniulotteisia ja mielenkiintoisesti kirjoitettuja, ja heistä on helppo aidosti välittää - jopa alkuun epämiellyttävästä Darcysta (kuten tietysti kuuluukin). Darcy ei ole ainut hahmo, jonka sukupuolta on vaihdettu tässä versiossa: Lydiasta ja Kittystä on tullut Sander ja Mark. Alkuun olin hieman epäluuloinen tästä muutoksesta (mielestäni Bennetin perheen viisi tyttölasta kuuluvat olennaisesti tarinan olemukseen), mutta lopulta se toi mukanaan hyvää kommentaaria poikien välisistä suhteista ja heihin kohdistuvista paineista, ja olin tyytyväinen toteutukseen.

Paikoin, etenkin alussa, kirjan omakustanteisuus paistaa läpi tekstin kömpelyydestä ja tarinan hankaluudesta, mutta mitä pidemmälle kirja etenee, sen paremmaksi se muuttuu. Tekstuaalista myötähäpeää ei tarvitse kokea kuin aivan alussa, eikä sielläkään jatkuvasti. Muistuttaisin kuitenkin omakustannetta harkitsevalle, että editoijan palkkaaminen on sen arvoista, sillä se tekee lukukokemuksesta huomattavasti paremman. Myös kannen suunnitteluun on hyvä palkata ammattilainen, jos vain suinkin on varaa.

Tarina etenee rivakkaa vauhtia, käy läpi kaikki perinteiset juonenkäänteet, eikä missään vaiheessa tule tylsää. Myös loppu on ihana. Kaiken kaikkiaan pidin The Story of Lizzy and Darcysta todella paljon: se on ilahduttavan raikas tuulahdus lukemattomia kertoja uudelleenkerrotun tarinan rakenteisiin, ja suosittelen sitä lämpimästi.

Neljä tähteä.

(Minusta Elizabethin lempinimi pitäisi kyllä kirjoittaa Lizzie eikä Lizzy.)

Kaikkien aikojen kulutetuin tarinani: The Secret Diary of Lizzie Bennet

Bernie Su & Kate Rorick: The Secret Diary of Lizzie Bennet. Simon & Schuster, 2014. S. 377.

Jälleen kerran palaan Ylpeyden ja ennakkoluulon pariin. Kaipasin luettavaksi jotain kevyttä, tuttua ja turvallista, joten mikä olisi voinut olla parempi valinta kuin The Secret Diary of Lizzie Bennet. Olen katsonut The Lizzie Bennet Diariesin taas muutamaan kertaan läpi sen jälkeen kun viimeksi luin tämän kirjan, joten kirja antoi jälleen mukavan lisän kokemukseen.

Lyhyesti kerrattuna suhteeni tähän tarinaan on seuraava: olen nähnyt BBC:n minisarjan (pidän), olen lukenut alkuperäisen kirjan (pidän), olen nähnyt Keira Knightelyn tähdittämän elokuvan (en pidä), olen katsonut tämän Youtube-sarjan (pidän) ja lukenut tämän kirjan (pidän). Knightleyn elokuvan ja alkuperäisen kirjan olen katsonut/lukenut vain kerran, mutta muita mainittuja tarinan muotoja olen kuluttanut useaan kertaan. Jokin tässä kuitenkin jaksaa yhä viehättää, ja huomionarvoista on myös, että esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit on edelleen testaamatta.

Bernie Sun ja Kate Rorickin modernisoima ja uudelleenkertoma Ylpeys ja ennakkoluulo on varmaankin yksi lempiasioistani tässä maailmassa, sekä Youtube-sarjan että tämän kirjan osalta. Se on raikas, samastuttava, pitää hyvin mukana kaikki alkuperäisen tarinan tärkeät elementit ja syventääkin sen joitakin aspekteja. Erityisenä suosikkinani täytyy mainita Lydian kehtiyskaari. Se koskettaa minua joka kerta syvältä, yleensä kyyneliin asti.

Koska olen arvioinut tämän kirjan jo kerran, ja puhunut sarjastakin aiemmissa postauksissa, en nyt kirjoita enempää. Tiedättehän te muutenkin, että rakastan tätä tarinaa hirveästi. Kirjassa on kömpelyytensä, mutta kukaan ei ole täydellinen (ja aika lähelle kyllä päästään).

Viisi tähteä

Sain kirjalla yhden kohdan HelMetin 2016-haasteesta, ja kolme kohtaa 2017-haasteesta. Molemmissa on nyt suoritettuna 31 kohtaa!

Ylioppilaslahjaksi toivottua ja saatua

Jatkamme siis edelleen vuoden 2015 kirjoilla. Pyysin ylioppilaslahjaksi neljää kirjaa, joista kaksi on tässä postauksessa. Kolmas on seuraavassa ja neljättä en ehtinyt lukea ennen Englantiin lähtöäni. Täällä olen myös ehtinyt lukea melko vähän, töiden takia ja siksi, että olen aloittanut pääsykokeisiin lukemisen.

Pitkän linjan lukijat tietävät rakkaudestani Jane Austeniin ja muistavat ehkä postauksen, jossa intoilin Youtube-sarjasta The Lizzie Bennet Diaries. The Secret Diary of Lizzie Bennet on websarjan kumppani, jossa fanit pääsevät sukeltamaan syvemmälle sarjan tapahtumiin, saavat enemmän tietoa ja henkilökohtaisemman tason paljastuksia. Se on myös mainio modernisaatio romaanista Ylpeys ja ennakkoluulo.

Tämä on viides formaatti, jossa kulutan tätä tarinaa. Aivan ensimmäisenä näin BBC:n kuusiosaisen tv-sarjan, jota tähdittävät Jennifer Ehle ja Colin Firth. Seuraavaksi näin elokuvaversion, jonka pääosassa on Keira Knightley. Niin paljon kuin häntä rakastankin, pidän silti tv-sarjaa elokuvaa parempana. Elokuvan jälkeen luin alkuperäisen kirjan, ja sen jälkeen katsoin websarjan. Nyt olen lukenut websarjan pohjalta tehdyn kirjan. Tämä on luultavasti ainut tarina koskaan, jota olen päässyt tarkastelemaan näin monelta eri kantilta.

Päiväkirja yltää edeltäjiensä rimalle kevyesti. Se on älykkäästi ja hauskasti kirjoitettu ja ihana lisä websarjalle. Hahmot pitävät websarjassa saamansa äänen ja alkuperäistarinassa saamansa persoonallisuuden, mutta henkilökohtaisempi näkökulma tekee heistä syvällisempiä. Kaikki käänteet ja tapahtumat, joita sarjassa ei käsitellä, nähdä tai ohitetaan nopeasti, tulevat päiväkirjassa esiin.

Alussa kirja tuntuu hieman hakevan tyyliään. Sen on tarkoitus olla Lizzien henkilökohtainen päiväkirja, mutta joissain kohdissa se kuulostaa enemmän yleisölle kirjoitetulta. Tämä ongelma kuitenkin jää taakse ennen puoltaväliä. En voi sanoa, että mikään muu tässä kirjassa olisi häirinnyt minua. Katsoin websarjan vastikään uudestaan, ja minun nähdäkseni aika- ja tapahtumajärjestys piti. Eli jos et ole katsonut sarjaa, voi sarjan ja kirjan hyvin katsoa ja lukea yhtä aikaa. Kirjan voi lukea myös erillisenä, mutta Lizzie puhuu päiväkirjassaan sarjasta niin paljon, että minusta kirjasta saa eniten irti tuntiessaan myös tarinan audiovisuaalisen puolen.

The Secret Diary of Lizzie Bennet oli kaikkea mitä odotin ja enemmän. Websarjan ja/tai Jane Austenin faneille tämä on must-read; muillekin suosittelen lämpimästi. En tiedä, mitä enempää sanoisin. Olen niin iloinen, että sain tämän kirjan käsiini.

Bernie Su ja Kate Rorick: The Secret Diary of Lizzie Bennet. Simon & Schuster, 2014. S. 377.

Saan tällä kirjalla myös yhden vaikean kohdan HelMetin 2015-haasteesta!

Viime lokakuussa ilmestyi kirja nimeltä The Anatomy of Curiosity - kolmen pienoisromaanin kokoelma, joka sisältää myös kirjoittajiensa kuvaukset kyseisten teosten kirjoittamisprosessista. Sitä edelsi tämä kirja: The Curiosities: A Collection of Stories. (Sitä taas edelsi heidän yhteinen tarinabloginsa Merry Sisters of Fate.)  Pyysin yo-lahjaksi molempia kirjoja, sillä eräs kirjailijoista on rakas Maggie Stiefvaterini, ja kaksi muuta ovat hänen hyviä ystäviään niin työssä kuin muussa elämässä, joten olin kiinnostunut tutustumaan heidänkin teksteihinsä.

Tämä postaus on viikkokausia myöhässä, sillä en osaa laittaa ajatuksiani tästä kirjasta sanoiksi. Pidin siitä hirveän paljon. Stiefvaterilla, Grattonilla ja Yovanoffilla on kaikilla oma, tunnistettava tyylinsä ja tyylilajinsa, mutta kirjassa on silti yhtenäinen tunnelma. Jokaiseen tekstiin tuo kiinnostavan lisän kirjailijoiden kommentit niin tarinan alussa kuin sen marginaaleissa. Tarinat ovat täynnä erikoisuuksia, pieniä ja suuria kummallisuuksia, curiosities, ja joskus loppu kääntää kaiken päälaelleen. On lyhyitä ja pitkiä tarinoita, on scifiä ja fantasiaa ja nykyaikaa, on lohikäärmeitä ja sarjamurhaajia ja kaikkea siltä väliltä.

Nämä kolme äärettömän lahjakasta naista ovat tuottaneet omalaatuisen, kiinnostavan, hauskan ja mukaansatempaavan novellikokoelman, jota lukiessa sekä viihtyy että ajattelee. Heidän omat kommenttinsa kirjoitusprosesseista ja kasvustaan kirjoittajina ovat kirsikka kakun päällä. Tämä on projekti, jollaisen haaveilen toteuttavani joskus omien ystävieni kanssa. Siihen ei riitä pelkät kirjoitetut tarinat; tarvitaan myös lujaa ystävyyttä ja luottoa toisen arvostelukykyyn. Merry Sisters of Fatella on tämä kaikki.

Viisi tähteä.
Maggie Stiefvater, Tessa Gratton, Brenna Yovanoff: The Curiosities. A Collection of Stories. Carolrhoda Lab, 2012. S. 291.

Mistä olenkaan elämässäni jäänyt paitsi

Hei kaikki! Minulla on noin miljoona (ainakin kaksi) postaamatonta kirjaa odottamassa teitä, mutta tänään ei puhuta kirjoista. Tänään puhutaan elämäni mullistaneista projekteista (jotka tosin ovat juontaneet elämäni mullistaneista kirjoista, kun nyt mietin asiaa.) Selostuksesta luultavasti tulee pitkä ja vaikeaselkoinen, mutta yritän parhaani.

Aloitetaan tunnustetuista faktoista. Rakastan syvästi kirjailijoiden L. M. Montgomery ja Jane Austen tuotantoa. Monet tiesivätkin sen jo, he jotka eivät, tietävät sen nyt. Olen lukenut lähes koko Montgomeryn tuotannon ja omistankin siitä suuren osan. Ikisuosikkini on kuitenkin Anna -sarja. Olen lukenut lähes koko Jane Austenin tuotannon ja omistan sen kokonaan. Ikuinen suosikkini on kuitenkin Ylpeys ja ennakkoluulo. Ja nyt alkaa se vaikeaselkoinen osa.

Kaksi koulukaveriani (Kallion lukio, ilmaisutaito, taidehörhö, you know...) ovat aloittamassa Annoihin perustuvaa YouTube -sarjaa, johon he hakevat nyt näyttelijöitä. Olen tietenkin menossa koekuvauksiin, sillä miten voisin olla menemättä?! Projektissa tarina ja hahmot on modernisoitu nykypäivään ja se etenee Annan pitämänä videoblogina (jossa hän siis kuvaa itseään ja kavereitaan ja kertoo elämästään). Idea ei ole uusi, vaan YouTubessa on muutamiakin tällaisia sarjoja, mistä pääsemmekin... Jane Austeniin!

Kun kaverini ilmoittelivat projektistaan, he mainitsivat muutamia vastaavanlaisia sarjoja esimerkeiksi: Carmilla, Emma Approved sekä The Lizzie Bennet Diaries. Tästä Austeniin tutustuneet jo tietävätkin, mistä oikein intoilen tänään, mutta niille, jotka eivät tiedä:

(Ja minulta oikeasti kesti kolme ja puoli kappaletta päästä asiaan. Vähän on säälittävää.) Lizzie Bennet on siis Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo päähenkilö, ja kyseinen YouTube -sarja on tehty juuri kuvailemallani periaatteella: tarina ja henkilöt on siirretty nykypäivään ja se koostuu Lizzien videoblogeista. Yksi jakso on keskimäärin ehkä noin viisi minuuttia pitkä ja niitä on 100, plus kaksi bonusjaksoa, plus kolme spinoff -sarjaa.

Menkää. Katsomaan se. Heti. Aloitin eilen aikomuksenani todellakin vain aloittaa - katsoin 70 jaksoa. Tänään minun ei pitänyt todellakaan katsoa ollenkaan - katsoin loput 32 jaksoa. (Spinoffit sentään vielä odottavat.) Näyttelijät ovat erittäin taitavia, videot itkettävät ja naurattavat, ne ovat niin todentuntuisia, ja modernisointi on tehty äärimmäisen hyvin. Olen rakastunut! Sarja on kaiken kaikkiaan niin erittäin onnistunut että en tiedä mitä muuta vielä sanoisin. En osaa eritellä upeasta kokonaisuudesta yksittäisiä upeuden tekijöitä, kuten olen aiemminkin huomannut. Olen vain... huokaus. En ymmärrä miten olen voinut missata tämän aiemmin. (Vaikka et olisi lukenut Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, voit silti nauttia The Lizzie Bennet Diariesista. Sarjan katsominen ei vaadi minkäänlaista alkuperäisen tarinan tuntemista, sillä tapahtumat esitetään aitoina, nyt tapahtuvina asioina.)

Seuraavana aikomuksenani on katsoa Carmilla, jonka Liberté on nyt katsonut. Ja ne spinoffit tietysti. Luultavasti katson myös Emma Approvedin. Jossain väleissä voisi yo-kirjoituksiinkin lukea (toissijaista). Aion vielä miina-ansoittaa tämän postauksen:

Toivottakaa minulle onnea koekuvauksiin! En malta odottaa. Olisi mahtavaa päästä mukaan tällaiseen projektiin, mutta jos en pääse, ei se mitään - voin aina katsoa sitä kunhan se alkaa ilmestyä!