Blue Sargent on ainoa selvänäkemisen lahjaa vaille jäänyt jäsen perheessä, jonka kaikki jäsenet ovat ennustajia. Pienestä asti hänelle on kerrottu, että jos hän suutelee tosirakkauttaan, tämä kuolee. Blue asuu pienessä Henriettan kaupungissa Virginiassa, jossa kaikki olisi hyvin rauhallista ilman paikallisen yksityiskoulun Aglionbyn poikia. Blue on aina pitänyt turvallisen välimatkan korppipoikiin (the raven boys). Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Blue näkee erään heistä paikassa, jossa vain selvänäkijöiden kuuluisi nähdä ihmisiä.
The Raven Boysissa on useampi merkittävä henkilö. Blue tutustuu neljään korppipoikaan: Ganseyyn, Adamiin, Ronaniin ja Noahiin. Myös Bluen äiti ja muut sukulaisnaiset ovat tärkeissä osissa. Hienoa tässä on, että jokainen henkilö on todella aivan oma persoonansa. Kaikilla on merkityksensä ja omat omituisuutensa. Missään vaiheessa he eivät sekoitu toisiinsa. Erilaiset motiivit ja samat päämäärät kietoutuvat yhteen kiehtovalla tavalla.
Tarina kulkee eteenpäin sujuvasti. Stiefvater ei jaarittele, vaan sanoo asiat niin kuin ne ovat ja siirtyy eteenpäin. Hänen tyylinsä on jouheva ja helppolukuinen, ja Twitteristä tuttu omintakeinen huumorintaju paistaa sivuilta. Nautin todella hänen tekstinsä lukemisesta, sillä kaikki on kohdallaan. Tarina on erittäin kiinnostava ja pitää otteessaan läpi kirjan, ja sitä on mainion tyylin ansiosta helppo seurata.
Kirjassa yhdistellään fantasiaa ja kansanperinnettä nykypäivässä ja yhdistelmä toimii erinomaisesti. Se luo aivan omanlaisensa tunnelman, johon en muista törmänneeni missään muualla. Stiefvaterilla on myös kyky luoda tarkkoja ja selkeitä mielikuvia ympäristöstä, siitä, miltä asiat, paikat ja ihmiset näyttävät, kuulostavat, tuoksuvat. Kaikki tämä tuo yhteen kauniin lopputuloksen.
En tiedä mitä muuta sanoisin. The Raven Boys on todella rikas ja monitasoinen kirja, jossa riittää pureksittavaa pitkäksi aikaa. Silti en jotenkin osaa muotoilla siitä tämän järkevämpiä sanoja. Kaipa sanottava on enää: LUE SE!!!
Neljä tähteä.
Maggie Stiefvater: The Raven Boys. Scholastic, 2012. S. 454.
Saatuani ensimmäisen osan loppuun en aikaillut seuraavan varaamisessa. The Dream Thievesistä minulla oli hienot ja pätevät muistiinpanot kännykkääni ylös kirjattuina - ja sitten kännykkäni sekosi ja sai uuden sielun, joten sinne menivät ne muistiinpanot. Yritän silti jotain raapustaa.Blue on tarkoittamattaan ystävystynyt korppipoikien kanssa ja osallistuu nyt täysillä mysteerisen walesiläisen muinaiskuninkaan metsästykseen. Samalla kun Blue selvittelee tunteitaan korppipoikia kohtaan, Ronanin ihmeellinen kyky alkaa tuottaa ongelmia ja vaaroja viisikon tutkimuksiin. Myös Adamin täytyy totutella uudenlaiseen elämäntilanteeseen - monessakin merkityksessä.
Minulle jäi hieman kahtalainen olo tästä kirjasta. Toisaalta se oli kiinnostavampi ja vauhdikkaampi kuin edeltäjänsä, ja toisaalta siinä oli joitain kerronnallisia ratkaisuja, jotka pitkästyttivät minua ja saivat kirjan laahaamaan. Avaan hieman.
Stiefvater käyttää The Raven Cyclessa useita kertojanäkökulmia. Ensimmäinen osa keskittyi Bluen näkökulmaan, mutta muutkin saivat vuoronsa. Tämä toinen osa keskittyy Ronanin kerrrontaan, mutta jälleen muutkin saavat vuoronsa. Ronan on silti ehdottomasti kiinnostavin kirjan hahmoista, ei vain ihmeellisen kykynsä vuoksi, vaan myös siksi, että ensimmäinen kirja antoi hänestä melko epämiellyttävän kuvan. Tämä toinen kuitenkin avaa Ronanin taustoja, ajatuksia, ja tekee hänestä ihmisenä syvemmän ja erittäin mielenkiintoisen hahmon. Hän on siis ansainnut suuren osan kerronnasta, ja hänen kohtansa ovat mukaansatempaavia ja vauhdikkaita. Myöskin muiden korppipoikien ja Bluen osuuksia on mukava lukea.
Sen sijaan kirja alkaa esittelemällä uuden hahmon, Harmaan Miehen (the Gray Man), ja hänen näkökulmansa. Vaikka Harmaa Mies on juonen kannalta erittäin tärkeä hahmo, ja myöskin ajan kanssa paljastui kiinnostavaksi ihmiseksi, hänellä oli mielestäni liikaa sivutilaa, eikä hänellä todellakaan olisi pitänyt aloittaa. En ollut alussa pätkääkään kiinnostunut Harmaasta Miehestä - halusin tutut hahmoni! Ja pidemmällekin tarinaan hänen osuuksiensa kohdalla pitkästyin. Vasta loppupuolella Harmaa Mies kasvoi kiinni minuun ja aloin pitää hänestä. Uusissa hahmoissa ei ole mitään vikaa, mutta Stiefvaterin olisi ehkä pitänyt esitellä Harmaa Mies hieman hienovaraisemmin, eikä vain paiskata häntä päin lukijan kasvoja.
Vaikka The Dream Thieves ei ollut yhtä eheä kokonaisuus kuin The Raven Boys, se oli silti minusta parempi kirja. Juoni pääsi vauhtiin ja hahmot saivat enemmän omaa tilaa olla ja vaeltaa. Luin Maggie Stiefvaterin Tumblrista, että hän oli kirjoittanut The Dream Thievesin ensin, ennen kuin oli ymmärtänyt, että se vaatii edelleen kokonaisen toisen kirjan. Tämä näkyy - The Raven Boys on lumoava ja kiinnostava, mutta The Dream Thieves nostaa koko konseptin aivan uuteen ulottuvuuteen.
Neljä ja puoli tähteä.
Maggie Stiefvater: The Dream Thieves. Scholastic, 2013. S. 450.
Sarjan kolmas osa on Blue Lily, Lily Blue. Viimeinen osa, The Raven King, ilmestyy keväällä.
