Huhtikuu: Klassismi

Pelkäsin, etten saa kirjaa luettua ajoissa... siispä aloin lukea sitä reippaasti ja se olikin ohi melkein humauksessa. Oho. Sitten olen ollut vain laiska kirjoittamaan, mutta tehdäänpä tämä nyt valmiiksi, niin tulee vielä tämän kuun puolella julkaistua.

Kirja oli listassa nimellä Clèvesin prinsessa, joka kuulostaa minusta paljon paremmalta kuin Clèvesin ruhtinatar, mutta sen niminen suomennos oli niin vanha, etten uskaltanut tarttua siihen. Tämä on siis kirjoitettu 1600-luvulla ja sen kirjoittaja Madame de La Fayette oli kuningattaren hovinainen ja tiesi sen vuoksi runsaasti hovin elämästä ja tavoista. Vaikka kirja sijoittuu 1500-luvun loppuun Henrik II:n hoviin, se itse asiassa kertoo juuri siitä ajasta, jota Madame de La Fayette itse eli. Naamiointi ei ole kovin huolellista, vaan lähinnä pintasilaus (maallikkoon kuten minuun se menee täydestä, mutta tutkijat ovat tämän erottelun tehneet).

Kirjan alussa esitellään kaikki hovin tärkeät ihmiset. Heitä on paljon ja heillä on kaikilla vaikeat nimet, joten jos menet herkästi henkilöissä sekaisin, ei tämä kirja ehkä ole juuri sinua varten. Erityisen tärkeitä teoksen juonen kannalta ovat Clèvesin ruhtinas ja Nemoursin herttua, jotka, kuten puolet hovin miehistä, rakastuvat palavasti 16-vuotiaaseen neiti Chartresiin, joka esitellään hovissa ensimmäistä kertaa. Hänet on kasvatettu hyvin siveäksi ja kainoksi, sillä hän on elänyt yksin ankaran äitinsä kanssa aina tähän päivään saakka. Neiti Chartres suostuu vaimoksi Clèvesin ruhtinaalle, hänestä tulee Clèvesin ruhtinatar, ja sitten hän tapaa Nemoursin herttuan. Hovin komein, miellyttävin ja suosituin mies ei ole koskaan ennen rakastunut keneenkään... eikä Clèvesin ruhtinatar ole edes tiennyt, mitä rakkaus on.

Kirja on täynnä monimutkaisia ihmissuhdekuvioita ja kummallisia hahmoja. Heillä on hyvin erikoisia käsityksiä ja mielipiteitä ja he tekevät niiden mukaisia ratkaisuja. Kirja on nopealukuinen, joskaan ei erikoisen mukaansatempaava, ja sen loppuratkaisu on varmasti yllättävä ja epätavallinen.

Olin ajatellut, että olisin tästä eteenpäin alkanut tähdittää klassikoita, mutta en ihan vielä osaakaan (enkä jaksa ajatella, totta puhuakseni). Pidin kuitenkin tästä kirjasta. Se oli hyvin viihdyttävä.

Marie-Madeleine de La Fayette: Clèvesin ruhtinatar. Otava, 1998. Alkuperäisteos julkaistu ranskaksi nimellä La princesse de Clèves vuonna 1678.

Musta aukko sivistyksessäni

Uskomatonta kyllä, Juha saa aivan oman postauksensa, koska sain sen luettua liian myöhään että se olisi ehtinyt mihinkään aikaisempaan enkä toisaalta viitsi hautoa sitä siihen saakka, kun joskus taas saan jotain muuta luettua.

ÄI6-kurssin lukemistoon kuului kaksi suomalaista klassikkoa: Seitsemän veljestä ja Juha. En ollut aluksi kovin innostunut Juhan lukemisesta, mutta velvollisuudentunnossani en tietenkään voinut jättää sitä lukemattakaan, joten suden suuhun, veljet ja sisaret! Onneksi se suu ei ollut aivan niin pimeä loukko kuin pelkäsin.

Juhan hahmot ovat todella inhimillisiä. Heitä on vaikea vihata, sillä mikään ei ole mustaa tai valkoista eikä kukaan ole hyvä tai paha. Nimihenkilö Juha on vanheneva, vääräsäärinen mies joka rakastaa vaimoaan Marjaa hyvin paljon. Marja on vielä nuori ja kaipaa muualle, jännitystä elämään, eikä pahemmin perusta Juhasta. Tunnelma tilalla on jännittynyt, kun Karjalan Shemeikka saapuu tarinoinensa, kauppatavaroinensa ja houkutuksinensa Juhan ja Marjan vieraaksi.

Alkuun päästyäni tavallaan pidin tästä kirjasta, vaikka jotenkin eri tavalla kuin useimmiten pidän kirjoista. Ehkä eniten pidin juuri siitä, että hahmot olivat niin monisyisiä ja arvaamattomiakin. Kirja on paikoin raskaslukuinen, sillä kieli on vanhahtavaa ja toisinaan hankalaa ymmärtää, mutta onneksi itse kirja ei ole kovin pitkä. Noin puolestavälistä eteenpäin luin sen yhdeltä istumalta loppuun - ensinnäkin koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä ja toisekseen koska se oli varsin hyvää ajanvietettä. Keskustellessamme kirjasta äidinkielen koepäivänä muutkin sanoivat lukeneensa kirjan vain muutamalla istumalla.

Koen, että Juhani Aho on ollut musta aukko sivistyksessäni. Tiesin kyllä sen nimisestä kirjailijasta ja ehkä jopa joistain hänen teoksistaan, mutta Juhasta en ollut ikinä kuullut enkä ollut siitä kovin innoissani. Olin kuitenkin väärässä. Vaikka Ahon tyyli on toisinaan raskas, hän kirjoittaa kaunista kieltä, maalailee näkymiä selkeiksi lukijalleen ja luo kaiken kaikkiaan yllättävänkin kiintoisan lukukokemuksen. Suosittelen Juhaa kenelle tahansa, joka etsii jotain hiukan erilaista.

Juhani Aho: Juha. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994. S. 184. Alkuperäisteos julkaistu vuonna 1911.



Liitettäköön loppuun vielä huomautus, että luin eilen silmälääkärin vastaanoton odotushuoneessa yhden Karvinen-sarjakuvapokkarin... numero 43, Aamuhetki kellon kallis. Se ei ollut kovin kummoinen, joitakin ihan hauskoja kohtia, ja oli aivan kelpoa odotushuoneviihdettä. Olisin tietysti voinut myös lukea kuukauden klassikkoa... noh, meni jo.

Kaunis kevät on tullut! Lämmintäkin on jo, olin juuri pihalla haravoimassa ja takin sijaan riitti neule:) Ihanaa. Ja hei - mahtavaa pääsiäistä kaikille! (Jos Kristuksen ylösnousemuksella ja/tai Egyptin orjuuden päättymisellä ei ole sinulle merkitystä, lupaa edes nauttia suklaamunista.)

Maaliskuu: Renessanssi

Olin ikuisuudet haaveillut Shakespearen teosten, erityisesti Romeon ja Julian, lukemisesta. Harkitsin niitä jo äikän vitoskurssilla, mutta päädyin toisiin kirjoihin - onneksi, sillä nyt sain täysin itse valita, mitkä halusin lukea. Listassa luki: "Hamlet ja muu vapaavalintainen Shakespearen teos", mutta Hamlet ei kiinnostanut minua. Olemme kuitenkin yrittäneet noudattaa listaa, joten korvasin Hamletin lukematta jättämisen lukemalla kolme näytelmää kahden sijasta.

Aloitin Kesäyön unelmasta. Näin sen näytelmäsovituksena ollessani Oxfordissa kielimatkalla ja pidin siitä todella paljon, joten mikä olisikaan ollut luontevampi valinta ensimmäiseksi Shakespearekseni. En myöskään ollut aloittaessani sellaisella tuulella, että olisin jaksanut lukea tragediaa ja vallaton komedia pääsi siksikin armoihini.

Kesäyön unelma sijoittuu antiikin ajan Ateenaan, jossa Lysander ja Hermia rakastavat toisiaan, Demetrius rakastaa Hermiaa ja Helena Demetriusta. Hermian isä tahtoo, että tyttö menee naimisiin Demetriuksen kanssa, mutta tämä on eri mieltä. Helenan ja Hermian, jotka ennen muinoin olivat parhaita ystäviä, välit ovat tietenkin pilalla. Lisäksi läheisessä metsässä majailee keijuja, joiden kuninkaalla ja kuningattarella on oma aviokriisinsä meneillään, puhumattakaan naimisiin menossa olevasta Ateenan herttuasta ja ryhmästä käsityöläisiä, jotka harjoittelevat traagista rakkaustarinaa esitettäväksi herttuan häissä. Tästä lyhyesti sanottuna koostuu Kesäyön unelman soppa, johon kaikki työntävät lusikkansa useampaan kertaan kuin on varmastikaan kenellekään terveellistä, mutta jotenkin he silti onnistuvat keittämään siitä viihdyttävän, suloisen, hauskan, ärsyttävän ja hellyttävän seoksen, josta ei voi kuin nauttia.

William Shakespeare: Kesäyön unelma. Otava, 1999 (tämä suomennos ensi kerran 1961). Alkuperäisteos julkaistu nimellä Midsummer Night's Dream luultavasti 1590-1596.

Toiseksi luin Romeon ja Julian. Olin haaveillut tästä niin pitkään. Tiesin kyllä tarinan, totta kai, mutta halusin lukea alkuperäisen tekstin. En vain ollut ikinä tiennyt, milloin sen todella tekisin - nyt valinta oli siis alusta asti selvä.

Voi herran tähden. "Sukuriidat estävät kahta nuorta rakastavaista tapaamasta toisiaan, on niin kamalan traagista ja kuinka paljon he toisiaan rakastavatkaan... Ja vasta heidän kuolemassaan ymmärretään riitojen turhuus, kun on liian myöhäistä..." Suunnilleen tähän tapaan Romeota ja Juliaa yleensä kuvataan. En mitenkään kykene olemaan samaa mieltä.

Spoiler (mielipideväritteinen)

Romeo ja Julia ovat kaksi typerää lasta, jotka tapaavat kerran Julian isän juhlissa ja luulevat sen jälkeen olevansa niin kamalan rakastuneita. Naimisiin mennään yhden keskustelun jälkeen ja sen jälkeen Romeo menee ja tappaa Julian serkun, josta todelliset ongelmat tietenkin vasta alkavat. Muutaman väärinkäsityksen seurauksena molemmat kuolevat ja suvut lopulta tajuavat, kuinka tyhmiä ovat olleet. Sitten ollaan niin ystäviä, niin ystäviä.

Ohi

En tällä tarkoita, että tarina tai näytelmä olisi minusta ollut huono tai typerä. Odotukseni olivat vain niin eri suunnassa kuulemieni kuvausten pohjalta... mutta kyseessähän on maailmanhistorian pikaisin pikaromanssi. Edes Britney Spears ei pystyisi tähän. Joka tapauksessa tarina oli viihdyttävä, kiinnostava ja yleissivistävä ja pidin siitä kyllä.

William Shakespeare: Romeo ja Julia. Otava, 2013. S. 134. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä Romeo and Juliet vuonna 1597 (kirjoitettu luultavasti 1591-1595).

Kolmanneksi olin valinnut Macbethin. Se oli mielestäni näistä kolmesta paras, sillä henkilöt olivat syvempiä ja heidän motiivinsa kiinnostavampia, tapahtumat synkempiä mutta mielenkiintoisempia kuin kahdessa muussa. Esipuhe oli kolmekymmentä kahdeksan sivua pitkä ja spoilasi kaikki tapahtumat, mutta siinä esitettiin kiinnostavia näkökantoja ja tulkintatapoja, joten se kannattaa kyllä lukea. Ehkä kuitenkin vasta jälkeenpäin.

Pidin pahuuden ja omantunnon välisestä suhteesta tässä teoksessa. Sen paremmin Macbeth kuin lady Macbethkään ei ole pelkästään paha tai mikään pahuuden ruumiillistuma, eikä kumpikaan heistä tavoittele ensisijaisesti muiden kurjuutta. Mutta vallanhimo on sokaiseva, ja veren virtaan astuttuaan on vaikea kääntyä enää takaisin, kuten Macbeth toteaa. Lady Macbethin kehitys kovasta yllyttäjästä murtuneeksi naiseksi on todella kiinnostava, kuten myös Macbethin eteneminen pidetystä taanista vihatuksi tyranniksi.

Tapahtumat toki etenivät äärimmäisen nopeasti, kuten olen päätellyt Shakespearella olevan tapana, mutta tässä näytelmässä se ei häirinnyt minua lainkaan niin paljon kuin esimerkiksi Romeossa ja Juliassa. Myös näytelmän rytmi tuntui selkeämmältä ja tasaisemmalta ja juonen kulkua oli helppo seurata. Jos haluat tutustua laadukkaaseen Shakespeareen, lue Macbeth. Se on tosi hyvä.

William Shakespeare: Macbeth. WSOY, 2004. S. 165. Alkuperäisteos julkaistu samalla nimellä vuonna 1623, kirjoitettu luultavasti 1606.

Tällaista tänään. Tarkoitus oli saada tämä julkaistuksi jo maaliskuun puolella, mutta olin laiska... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä kuussa vuorossa on klassismi ja kirjani on Madame de le Fayetten Clèvesin ruhtinatar. Kirjassa&Kakussa jäi tämän kuun kirja välistä kun kukaan ei muistanut mikä se oli:) mutta lauantaina tavataan ja jutellaan novelleista. Siellä on ensi kuulle nyt parikin vaihtoehtoa, katsellaan sitten mitä päätetään. Nyt lähden kotiin, huima kolmen tunnin koulupäivä on ohi, ja menen kirjaston kautta hakemassa tuon klassismikirjan sekä ÄI8-kurssin lukemiston Viikkoja, kuukausia. Ai niin, lisäksi aloitin vielä Margaret Atwoodin Herran tarhurit ja Cassandra Claren Luukaupungin!

Hyvää huhtikuuta ja kaunista kevättä!!