Aloitin Kesäyön unelmasta. Näin sen näytelmäsovituksena ollessani Oxfordissa kielimatkalla ja pidin siitä todella paljon, joten mikä olisikaan ollut luontevampi valinta ensimmäiseksi Shakespearekseni. En myöskään ollut aloittaessani sellaisella tuulella, että olisin jaksanut lukea tragediaa ja vallaton komedia pääsi siksikin armoihini.
Kesäyön unelma sijoittuu antiikin ajan Ateenaan, jossa Lysander ja Hermia rakastavat toisiaan, Demetrius rakastaa Hermiaa ja Helena Demetriusta. Hermian isä tahtoo, että tyttö menee naimisiin Demetriuksen kanssa, mutta tämä on eri mieltä. Helenan ja Hermian, jotka ennen muinoin olivat parhaita ystäviä, välit ovat tietenkin pilalla. Lisäksi läheisessä metsässä majailee keijuja, joiden kuninkaalla ja kuningattarella on oma aviokriisinsä meneillään, puhumattakaan naimisiin menossa olevasta Ateenan herttuasta ja ryhmästä käsityöläisiä, jotka harjoittelevat traagista rakkaustarinaa esitettäväksi herttuan häissä. Tästä lyhyesti sanottuna koostuu Kesäyön unelman soppa, johon kaikki työntävät lusikkansa useampaan kertaan kuin on varmastikaan kenellekään terveellistä, mutta jotenkin he silti onnistuvat keittämään siitä viihdyttävän, suloisen, hauskan, ärsyttävän ja hellyttävän seoksen, josta ei voi kuin nauttia.
William Shakespeare: Kesäyön unelma. Otava, 1999 (tämä suomennos ensi kerran 1961). Alkuperäisteos julkaistu nimellä Midsummer Night's Dream luultavasti 1590-1596.
Toiseksi luin Romeon ja Julian. Olin haaveillut tästä niin pitkään. Tiesin kyllä tarinan, totta kai, mutta halusin lukea alkuperäisen tekstin. En vain ollut ikinä tiennyt, milloin sen todella tekisin - nyt valinta oli siis alusta asti selvä.
Voi herran tähden. "Sukuriidat estävät kahta nuorta rakastavaista tapaamasta toisiaan, on niin kamalan traagista ja kuinka paljon he toisiaan rakastavatkaan... Ja vasta heidän kuolemassaan ymmärretään riitojen turhuus, kun on liian myöhäistä..." Suunnilleen tähän tapaan Romeota ja Juliaa yleensä kuvataan. En mitenkään kykene olemaan samaa mieltä.
Spoiler (mielipideväritteinen)
Romeo ja Julia ovat kaksi typerää lasta, jotka tapaavat kerran Julian isän juhlissa ja luulevat sen jälkeen olevansa niin kamalan rakastuneita. Naimisiin mennään yhden keskustelun jälkeen ja sen jälkeen Romeo menee ja tappaa Julian serkun, josta todelliset ongelmat tietenkin vasta alkavat. Muutaman väärinkäsityksen seurauksena molemmat kuolevat ja suvut lopulta tajuavat, kuinka tyhmiä ovat olleet. Sitten ollaan niin ystäviä, niin ystäviä.
Ohi
En tällä tarkoita, että tarina tai näytelmä olisi minusta ollut huono tai typerä. Odotukseni olivat vain niin eri suunnassa kuulemieni kuvausten pohjalta... mutta kyseessähän on maailmanhistorian pikaisin pikaromanssi. Edes Britney Spears ei pystyisi tähän. Joka tapauksessa tarina oli viihdyttävä, kiinnostava ja yleissivistävä ja pidin siitä kyllä.
William Shakespeare: Romeo ja Julia. Otava, 2013. S. 134. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä Romeo and Juliet vuonna 1597 (kirjoitettu luultavasti 1591-1595).
Kolmanneksi olin valinnut Macbethin. Se oli mielestäni näistä kolmesta paras, sillä henkilöt olivat syvempiä ja heidän motiivinsa kiinnostavampia, tapahtumat synkempiä mutta mielenkiintoisempia kuin kahdessa muussa. Esipuhe oli kolmekymmentä kahdeksan sivua pitkä ja spoilasi kaikki tapahtumat, mutta siinä esitettiin kiinnostavia näkökantoja ja tulkintatapoja, joten se kannattaa kyllä lukea. Ehkä kuitenkin vasta jälkeenpäin.
Pidin pahuuden ja omantunnon välisestä suhteesta tässä teoksessa. Sen paremmin Macbeth kuin lady Macbethkään ei ole pelkästään paha tai mikään pahuuden ruumiillistuma, eikä kumpikaan heistä tavoittele ensisijaisesti muiden kurjuutta. Mutta vallanhimo on sokaiseva, ja veren virtaan astuttuaan on vaikea kääntyä enää takaisin, kuten Macbeth toteaa. Lady Macbethin kehitys kovasta yllyttäjästä murtuneeksi naiseksi on todella kiinnostava, kuten myös Macbethin eteneminen pidetystä taanista vihatuksi tyranniksi.
Tapahtumat toki etenivät äärimmäisen nopeasti, kuten olen päätellyt Shakespearella olevan tapana, mutta tässä näytelmässä se ei häirinnyt minua lainkaan niin paljon kuin esimerkiksi Romeossa ja Juliassa. Myös näytelmän rytmi tuntui selkeämmältä ja tasaisemmalta ja juonen kulkua oli helppo seurata. Jos haluat tutustua laadukkaaseen Shakespeareen, lue Macbeth. Se on tosi hyvä.
William Shakespeare: Macbeth. WSOY, 2004. S. 165. Alkuperäisteos julkaistu samalla nimellä vuonna 1623, kirjoitettu luultavasti 1606.
Tällaista tänään. Tarkoitus oli saada tämä julkaistuksi jo maaliskuun puolella, mutta olin laiska... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä kuussa vuorossa on klassismi ja kirjani on Madame de le Fayetten Clèvesin ruhtinatar. Kirjassa&Kakussa jäi tämän kuun kirja välistä kun kukaan ei muistanut mikä se oli:) mutta lauantaina tavataan ja jutellaan novelleista. Siellä on ensi kuulle nyt parikin vaihtoehtoa, katsellaan sitten mitä päätetään. Nyt lähden kotiin, huima kolmen tunnin koulupäivä on ohi, ja menen kirjaston kautta hakemassa tuon klassismikirjan sekä ÄI8-kurssin lukemiston Viikkoja, kuukausia. Ai niin, lisäksi aloitin vielä Margaret Atwoodin Herran tarhurit ja Cassandra Claren Luukaupungin!
Hyvää huhtikuuta ja kaunista kevättä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti