Sanoja teoista: How I Resist

Maureen Johnson (toim.): How I Resist: Activism and Hope for a New Generation. Wednesday Books, 2018. S. 224. Tiedoston koko: 31233 KB

Tiedättekö, miten usein on helpompaa kantaa huolta ongelmista kaukana kuin ongelmista lähellä? Minä huomaan tekeväni tätä politiikassa. Suomen hallituksen toinen toistaaan tökerömmät ja törkeämmät linjaukset masentavat minua, enkä tiedä, mitä voisin tilanteelle tehdä, joten käännän huomioni USA:n politiikan järkyttävään tilanteeseen. Sillekään en voi juuri mitään tehdä, mutten koe niin paljon, että minun pitäisikään voida. Ja sitten kun voin jotain tehdä - esimerkiksi ostaa tämän kirjan - teen sen ilomielin ja epäröimättä.

How I Resist sai alkunsa USA:n viimeisimpien presidentinvaalien tuloksen aiheuttamassa kaaoksessa. Kirjailija Maureen Johnson, joka puoltaa Twitterissä aktiivisesti vasemmistolaista politiikkaa ja on poliittisen Says Who Podcastin toinen juontaja, halusi kantaa kortensa kekoon vastarinnan hyväksi. Niinpä hän kokosi joukon aktivisteja kirjoittamaan siitä, miten he tekevät vastarintaa, ja mitä erityisesti ei-vielä-äänestysikäiset nuoret voivat tehdä auttaakseen tilannetta. Tuloksena on How I Resist, monipuolinen antologia toivosta ja vastarintaliikkeen jäsenyydestä, jonka soveltaminen myös USA:n ulkopuolisiin olosuhteisiin on hyvin mahdollista.

Muistan elävästi kuinka pian USA:n 2016 presidentinvaalien jälkeen Maureen Johnson sanoi Twitterissä: tahdon tehdä vastarintaoppaan teineille, kuka on mukana? Kirjan esipuheessa hän kertoo ajatusprosessin olleen suurinpiirtein seuraava: jotain täytyy tehdä -> mitä minä osaan tehdä? -> osaan kirjoittaa kirjoja -> kirjoitetaan siis kirja vastarinnasta. Tämä oli upea muistutus siitä, että meillä kaikilla on erilaisia taitoja, ja ne kaikki voidaan valjastaa hyvien voimien käyttöön tavalla tai toisella! Ja kirja itsessään jatkaa samaa ajatusta hyvin konkreettisesti, sillä se koostuu monien eri ihmisten tuottamasta sisällöstä monissa eri formaateissa. Niinpä luettavaksi tulee sarjakuvaa, nuotteja, haastatteluja, esseitä ja paljon muuta siitä, miten erilaisia taitoja voi hyödyntää hyvien asioiden edistämiseen, ja mitä kaikkea hyvien asioiden edistämiseksi voi tehdä. Jo kirjan ostaminen itsessään auttaa, sillä sen tuotot menevät ACLU:lle, joka tekee Amerikassa ihmisoikeustyötä mm. nykyisen hallinnon uhrien auttamiseksi.

Ymmärrettävästi kirja on hyvin USA-keskeinen, eikä kaikki sen sisältö kosketa suomalaista lukijaa, mutta yllättävän iso osa koskettaa. Joko emotionaalisesti tai oikeasti elämässä. Jos nykypolitiikka niin Jenkeissä kuin maailmalla ahdistaa sinua yhtä paljon kuin minua, se antaa myös toivoa ja uskoa siihen, että asiat kääntyvät paremmiksi. Monet kirjan vinkeistä ovat sovellettavissa myös suomalaiseen ympäristöön, ja toivon viesti ei vanhene. Lisäksi kaikkien osallistujien osiot ovat lyhyitä, joten kirjaa on helppo lukea vähän kerrallaan, bussipysäkillä tai välipalaa syödessä.  Minulle How I Resist oli positiivinen kokemus ja luulen, että pitäisit siitä myös.

En tällä kertaa anna tähtiä, mutta ilolla vedän yli yhden kohdan HelMet 2016-haasteesta!

Feminismin alkeet: We Should All Be Feminists

Chimamanda Ngozi Adichie: We Should All Be Feminists. Fourth Estate, 2014. S. 48

We Should All Be Feminists oli vuosi tai pari sitten Suomessakin isosti esillä, kun kaikille maan yhdeksäsluokkalaisille jaettiin kopio tästä 50-sivuisesta esseestä. Kun tarvitsin HelMet-haasteeseen afrikkalaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan, päätin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lukea tämän paljon puhututtaneen ja suuresti kehutun feministisen manifestin.

Adichien essee perustuu samannimiseen TED-puheeseen, jonka hän piti joitain vuosia takaperin. Hän puhuu feminismistä afrikkalaisesta näkökulmasta, käyttäen paljon esimerkkejä omasta elämästään. Essee käy läpi feminismin peruspilarit, ja on varsin toimiva feminismin perusteiden esittely. En tiedä miten valveutuneita suomalaiset yhdeksäsluokkalaiset ovat, mutta varmasti moni heistä on oppinut tästä kirjasesta hyviä asioita.

Itselleni We Should All Be Feminists ei tarjonnut juurikaan uutta pureksittavaa lukuun ottamatta konkreettisia esimerkkejä siitä, miten afrikkalaisten naisten tilanne on vielä monin paikoin heikompi kuin länsimaalaisten. Adichie ei sano mitään, mitä ei olisi sanottu jo aiemmin, joskin hän sanoo sen tiiviissä, helposti ymmärrettävässä ja nopeasti luettavassa muodossa, hyvin kirjoitettuna. Henkilökohtaisesti kaipaisin syvempää analyysia, mutta jos feminismi on vieras tai vähän pelottava aihe, ei tämä ole huono paikka aloittaa.

Adichie oli jokin aika sitten otsikoissa transfobisten kommenttien takia, ja tätä esseetä lukiessa oli helppo huomata, mistä ne nousivat. Adichien käyttämä kieli on hyvin binääristä ja monin paikoin cisseksististä: hän tiedostaa tekstissään vain miesten ja naisten olemassaolon, ja määrittelee sukupuolet biologisten ominaisuuksien kautta. Kuten tiedämme, sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, "biologinen sukupuoli" on vähintäänkin epämääräinen sanapari, ja sukupuolikokemukset, -identiteetit ja -ilmaisu ei rajoitu cismiehiin ja -naisiin. Essee ei kyllä muutenkaan ole millään tasolla intersektionaalinen, vaan se puhuu feminismistä vain naisten ja miesten välisenä asiana. Minun feminismini kattaa myös monia muita osa-alueita, kuten rodullistetut ihmiset, luokkaerot, ableismin, seksuaalisen ja romanttisen suuntautuneisuuden, jne. Feminismin rajoittaminen cissukupuolisia ihmisiä koskevaksi asiaksi on minulle vierasta ja tuntuu epätarkoituksenmukaiselta.

Essee on saanut niin paljon kehuja ja huomiota, että odotin jotain paljon enemmän. Feministisen julistuksen sijaan sain keskiverron feminismin alkeiskurssin. Sillekin on paikkansa, mutta esseen saama huomio sen tasoon nähden tuntuu kohtuuttomalta.

Kolme tähteä

Yllä mainittu kohta HelMet 2016 -haasteesta.

Saman kurssin hyvin erilaiset kirjat: Introducing Sociolinguistics ja English Around the World

Aion taas esitellä hieman koulukirjoja. Tällä kertaa kyse on kirjatentistä kurssille nimeltä Variety in Present-Day English, jota varten luin seuraavat opukset. English Around the World tuli luettua jo viime syksynä, mutta Introducing Sociolinguistics lykkääntyi eräiden kiireiden takia, ja niinpä luin sen vasta nyt. Maanantaina menen tenttiin, jossa osaaminen olisi opintojeni tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää, mutta jää nähtäväksi. Kiinnostuksen tasoni ei ole enää kovin korkea.

Edgar W. Schneider: English Around the World: An Introduction. Cambridge University Press, 2011. S. 258

English Around the World on juuri sitä, miltä se kuulostaakin, eli kurssikirja, joka käy läpi englannin päävariantit ympäri maailmaa ja niiden historian. Se on perusteellinen, eikä sen lukemista aloittaessa tarvitse tietää lingvistiikasta melkein mitään, sillä se on tarkoitettu aloittelijoille. Kirjaan kuuluu myös netissä saatavilla olevia äänitiedostoja, joissa on näytteitä kirjassa käsitellyistä varianteista, ja ne ovat todella hyödyllisiä ja auttavat ymmärtämään, mistä kirjassa puhutaan.

Inhosin tätä kirjaa. Inhosin sitä niin paljon. Tekstistä paistaa läpi Edgar W. Schneiderin (joka on saksalainen) ylemmyydentunto ja käsitys siitä, miten englanti on kaikkia muita kieliä parempi kieli. Siinä on kauttaaltaan rasistisia piirteitä ja huomautuksia. Kirjailija oikeuttaa kolonisaatiota ja valkoista ylivaltaa sanakäänteissään, vaikka pinnalla tietenkin vakuuttelee niiden epätoivottavuutta. Teksti on raskasta ja sitä on uuvuttava lukea, sekä tyylin että sen puolesta, että se on kerta kaikkiaan huonosti kirjoitettu. Pilkut ovat väärissä paikoissa ja täytesanoja on liikaa, väärin käytettyinä. Toivon todella, että kenenkään ei tarvitsisi lukea tätä kirjaa kurssejaan varten, ja jos sinun tarvitsee, niin tarjoan syvimmät sympatiani.

Yksi ja puoli tähteä



Miriam Meyerhoff: Introducing Sociolinguistics. 2nd Edition. Routledge, 2011. S. 417

Edellisen kirjan (johon minä ja ystäväni viittaamme nykyään yksinomaan rasistikirjana) hirveyden jälkeen minua epäilytti suuresti tarttua Introducing Sociolinguisticsiin. Niinpä olikin ihanan positiivinen yllätys, kun melko nopeasti sain huomata, että Miriam Meyerhoff kirjoittaa helposti ymmärrettävää, selkeästi seurattavaa, kaikin puolin miellyttävää tekstiä. Kirjan taittokin on silmää miellyttävä ja lukemista helpottava, sillä tekstin massaa rikkovat erilaiset infolaatikot ja tilastot.

Meyerhoff esittää asiansa aina lukuisien esimerkkien ja case studyjen kautta, mikä helpottaa hahmottamista ja tekee muistiinpanojen tekemisestä nopeaa. Esimerkit ja tutkimukset ovat ympäri maailmaa, mikä myös tuo mielenkiintoista vaihtelua ja osoittaa harkintaa kirjailijan osalta - esimerkin ei tarvitse olla englanniksi tai englanninkielisestä tutkimuksesta, jotta lukija voi sen ymmärtää. Kaikki termit on selitetty sekä tekstissä itsessään että sen sivussa, ja ne on siksi hyvin helppo tarkistaa. Luvut ovat suhteellisen pitkiä (25-35 sivua), mutta tekstiä on helpompi lukea, kun asiaa ei ole esitetty niin tiiviisti, vaan sille annetaan tilaa, ja aivoille jää aikaa hengähtää. Informaatio on helppo sisäistää, vaikka sosiaalitieteet olisivat vieraampikin alue. Minulle tämä kirja osui vielä sillä tavalla hyvään saumaan, että olin juuri käynyt sosiaalipsykologian ja sosiaaliantropologian kurssit, ja pystyin soveltamaan tämän kirjan kanssa pitkälti samaa tietopohjaa.

Olisivatpa kaikki kurssikirjat kuin Introducing Sociolinguistics.

Neljä tähteä

Jaaritellen johdateltu: Toista maata? Johdatus antropologiaan

Thomas Hylland Eriksen: Toista maata? Johdatus antropologiaan. Gaudeamus Helsinki University Press, 2004. S. 402. Alkuteos julkaistu englanniksi nimellä Small Places, Large Issues vuonna 1995.

Suoritan sivuaineopintoina sosiaalitieteitä, ja yksi sosiaalitieteiden perusopintoihin kuuluvista alakohtaisista kursseista on sosiaaliantropologian johdantokurssi. Suoritin kyseisen kurssin verkkokurssina, johon kuului sarja videoluentoja ja luettava kirja - tämä.

Thomas Hylland Eriksen on norjalainen antropologi joka on kirjoittanut kirjansa sekä norjaksi että englanniksi. Suomennos on tehty englanninkielisestä versiosta. Eriksen aloittaa kirjansa käymällä läpi antropologian historiaa ja teoreettista pohjaa, ja siirtyy sitten käsittelemään tieteenalan varsinaisia tutkimuskohteita ja -aiheita. Kaikkea valaistaan esimerkein todellisista antropologisista tutkimuksista.

Kurssini oli rakennettu niin, että luennoista ja kirjasta pidettiin erilliset tentit, ja niinpä katsoin kaikki luennot ja tein luentotentin ennen kuin edes varasin tenttikirjaa kirjastosta. Kirjaa aloittaessani minulla oli siis jo ennakkoymmärrys antropologian perusteista, ja harmikseni sain huomata, että kirja käsittelee paljon aivan samoja asioita kuin luennot. Kirjassa on kuitenkin enemmän tilaa, joten asioissa mennään syvemmälle ja niitä selitetään laajemmin. Kenties tästä kuitenkin johtui, että mielestäni kirja oli paikoin, etenkin alussa, melko jaaritteleva eikä tuntunut pääsevän eteenpäin.

Jaarittelun toinen puoli on kuitenkin se, että mikään ei jää epäselväksi. Opetuksellisesti kirja on kattava ja vieraatkin asiat selitetään selkeästi (ja pitkästi). Luin kirjan ensin läpi kokonaan, ja sitten kävin sen läpi uudestaan tehden muistiinpanoja, enkä oikeastaan huomannut selostuksen pitkällisyyttä ennen kuin muistiinpanojentekovaiheessa. Välillä sain hyppiä sivukaupalla eteenpäin, kun tekstissä ei tunnuttu sanovan mitään oleellista.

Kirjan esimerkit oikeista kansoista ja oikeista tutkimuksista ovat kiehtovia ja jos maailman eri kansat kiinnostavat sinua, on kirja lukemisen arvoinen jo vain sen takia. Sukupuolta käsittelevässä luvussa kannattaa varautua transfobiaan ja feminististä raivoa synnyttäviin kuvauksiin eri kansojen "syistä" alistaa naisiaan, eikä kirjoittajakaan mikään maailman valveutunein ole. Aina kun kirjassa puhutaan jotain nykyteknologista, siitä myös huomaa, että sen kirjoittamisesta on kulunut jo hetki. Faksit, CD-levyt ja Internetin uutuudenkiilto loistavat läsnäolollaan.

Jos et tiedä mitään antropologiasta mutta aihe kiinnostaa, sanoisin että tämä on aivan kelvollinen johdatusteos. Kieli ei ole ylitieteellistä ja asiat selitetään niin, että aloittelijakin ymmärtää. Tenttikirjana kyseinen teos on melko pitkällinen, mutta tenttikirjojamme emme voi itse valita.

Kolme tähteä

Kirja kuittaa kaksi kohtaa hankalasta HelMet 2016 -haasteesta!

Rehellisesti masennuksesta: Depressiopäiväkirjat

Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat. Kosmos, 2017. S. 157

Depressiopäiväkirjat jäi vuoden 2017 viimeiseksi kirjaksi. Se ei alunperin ollut kiinnostanut minua kuin etäisesti, mutta samaisen opiskelukaverin, jonka kanssa raahasimme matkalaukullisen kirjoja Tukholmasta, ostettua ja luettua tämän, ja näytettyä minullekin valittuja paloja, päätin sittenkin tarttua kirjaan. Se oli hyvä päätös.

Anni Saastamoinen kirjoittaa taistelustaan masennuksen kanssa avoimesti, sydäntäsärkevästi, samastuttavasti, hauskasti. Minulla ei ole diagnosoitua masennusta, eikä mitään lainkaan niin vakavaa kuin Saastamoisella, mutta epäilen kärsiväni lievästä masennuksesta, joka talviaikaan aina pahenee. En tiedä, oliko paras idea lukea tätä kirjaa loppuvuodesta, oman henkisen tilani ollessa huonoimmillaan, sillä vaikka pystyin samastumaan moneen asiaan tässä kirjassa, se ei erityisesti auttanut omaa oloani. Tiedän kuitenkin muita masennuksesta kärsiviä ihmisiä, joille tämä kirja on ollut suuri tuki ja lohtu ja tärkeä samastumisen kohde, joten en sano, ettei tätä pitäisi lukea masentuneena. Sanon vain, että kuuntele itseäsi, ja laita kirja tauolle, jos tuntuu liian pahalta.

Saastamoisen kirjoitustyyli on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Kirja etenee huimaa vauhtia, ja itse luin sen kahdessa erässä - eihän se toki ole pitkäkään. Ystäväni, jolta kirjan lainasin, luki sen yhdessä illassa. Tässä kohdin on kuitenkin hyvä sanoa, että mikäli sinulla on hankala suhde kiroiluun, tämä opus kannattanee jättää välistä. Saastamoisen kieli on nimittäin varsin värikästä, ja runsaat kirosanat kuuluvat hänen tyyliinsä. Toisaalta ne myös monta kertaa tuovat raskaalle aiheelle kaivattua kevennystä.

Depressiopäiväkirjoja on vaikea kuvailla. Niiden parissa saa niin nauraa kuin itkeä, ja sydäntäsärkevistä pohjamudista huolimatta lopusta jää käteen pieni toivon kipinä. Masennus on kamala sairaus, jota en toivoisi kenenkään ristiksi, mutta se on todellista, ja on tärkeää, että siitä puhutaan. Saastamoisen kirja tuo paljon kaivattua rehellisyyttä suomalaiseen masennuskeskusteluun, joka usein pyörii sen ympärillä, kuka "saa" olla masentunut, tai kenet "lasketaan". Pahan olonsa sanoittaminen voi olla se kaikista vaikein tehtävä, vielä senkin jälkeen, kun on pystynyt tunnustamaan sairautensa itselleen, mutta kukaan muu ei voi sinun puolestasi päättää, että et olekaan masenunut, koska sitä tai tätä. Tämä on sellainen kirja, jonka toivoisin kaikkien lukevan - erityisesti niiden, jotka eivät ole itse masentuneita tai koskaan olleet läheisissä tekemisissä masentuneen ihmisen kanssa.

Ja lopuksi, muistathan tämän: Aivot ovat elin siinä missä maha, keuhkot tai mikä tahansa muukin elin. Niin kuin mikä tahansa muukin elin, aivot voivat sairastua. Sairaus voi olla masennus, tai jokin muu mielenterveyden häiriö, mutta riippumatta sairauden luonteesta, siinä ei ole mitään hävettävää. Niin kuin hakisit apua astmaan tai keliakiaan, hae apua myös mielesi sairauteen. Se on raskasta ja voi tuntua jopa mahdottomalta, mutta lopulta se auttaa. Ja jos läheisesi mieli sairastuu, älä vähättele, vaan ota selvää, ole tukena, ja pidä huolta myös itsestäsi.

Tämä on taas yksi niitä kirjoja, joille en osaa antaa tähtiä. Suosittelen kuitenkin lämpimästi.

Pääsykoekirjoista

Olen kevään mittaan useasti maininnut lukevani pääsykokeisiin au pair -työni ohella. Nyt voin ilokseni mainita, että tämä urakka on ohitse! Pääsykokeeni olivat toukokuun loppupuolella, ainakin toinen niistä meni mielestäni hyvin, ja nyt vain kuumeisesti odotan tuloksia. Tässä välissä on siis hyvä puhua vähän pääsykoekirjoista.

Hain opiskelemaan englantia Tampereen, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoihin. Tampereella ja Itä-Suomella oli yhteinen koe, Helsingillä omansa. Tarkoituksenani on erikoistua englannin kääntämiseen, mutta koe oli molemmissa tapauksissa yleinen englannin valintakoe. Valintakoekirjoja oli molempiin luettavana kolme, joista yksi oli yhteinen, eli yhteensä opiskelin viisi eri kirjaa, joista kahta ei tarvinnut lukea kokonaan.

Kirjoitan seuraavaksi jokaisesta kirjasta lyhyesti, arvioiden niiden selkeyttä, kiinnostavuutta ja muita olennaisia seikkoja, kun otetaan huomioon olevan kyse kirjoista, joista olisi tarkoitus omaksua mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman vaivattomasti. Aloitan suurimmasta pettymyksestä ja etenen suosikkiini.

Jeremy Munday: Introducing Translation Studies

Koska olen kiinnostunut käännöstieteestä ja pidin tämän kirjan kannesta ja kuvauksesta, aloitin luku-urakkani tammikuussa tästä kirjasta. Se oli sekä hyvä että huono päätös. Hyvä sikäli, että pääsin vaikeimmasta yli ensimmäisenä; huono sikäli, että tekstin vaikeuden takia jumitin tässä ensimmäisessä kirjassa turhan kauan.

Introducing Translation Studies oli ehdottomasti viidestä kirjastani kuivin. Vaikka aihe kiinnostaa minua, teksti ei kerta kaikkiaan ole lainkaan vetävää. Kirjassa esitellään teoria toisensa perään ja kaikkiin perehdytään hyvin perinpohjaisesti. Tämä on ylivoimaista, ainakin kaltaiselleni henkilölle, jolle akateeminen teksti on vielä vieras laji, ja kirjan laskee käsistään muistaen yhtä sieltä, toista täältä, tunnistaen monta nimeä tietämättä lainkaan, mitä nämä nimet saavuttivat. Samankaltaisia teorioita on niputettu samoihin lukuihin, mikä on sinällään selkeää, mutta myös sekoittavaa ja epäkronologista. Tämä hämmensi ainakin minua. Lisäksi tämä tekee luvuista älyttömän pitkiä ja hankalia pilkkoa osiin.

Kirjan hyviä puolia on ehdottomasti sen selkeä asettelu. Joka luvun alussa on listattu avainasiat, joita luvussa käsitellään, otsikot ovat värillisiä, tärkeitä sanoja on lihavoitu sinisellä, ja kaikki taulukot ja muut grafiikat ovat helppolukuisia. Visuaalisesta asusta ja luettavuudesta Introducing Translation Studies saakin täydet pisteet. Valitettavasti näillä ominaisuuksilla ei voi korvata tylsää ja sekavaa tekstiä.

Mick Short: Exploring the Language of Poems, Plays and Prose

Tämän kirjan suurin ongelma oli myös pitkät luvut. Minun on vaikea keskittyä opiskelemiseen tuntia tai kahta pidempään kerrallaan, ja on harmittavaa, jos siinä ajassa ei saa edes yhtä asiaa kunnolla käsiteltyä. Visuaalinen luettavuus ei myöskään ole kovin hyvä; kirja on vanha, ja painojälki on epäselvää verrattuna uudempiin teoksiin.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Short painottaa runoja muiden tekstityyppien kustannuksella, mutta minä en pidäkään runoista. Onneksi ne on sijoitettu kirjan alkuun, niin että niistä viimein yli päästyäni loppukirja sujui mukavasti. Shortin kirjoitustyyli on enimmäkseen helppolukuista, vaikkei hän selitäkään kaikkia termejä, joita käyttää. Tämä kirja oli siis jo huima parannus listan edellisestä kohdasta, ja minun olikin vaikea asettaa tätä ja kahta seuraavaa kirjaa paremmuusjärjestykseen.

Susan Bassnett: Translation Studies

Bassnettin käännöstieteen kirja oli selkeämpi ja miellyttävämpi lukea kuin Mundayn. Se käy läpi vähemmän teorioita ja tekee sen aikajärjestyksessä, mikä helpottaa hahmottamista. Teksti on sujuvaa ja etenee nopeasti. Kaiken kaikkiaan kirjassa on vain kaksi opiskelua hankaloittavaa seikkaa.

Ensinnäkin, lukujen pituuksien epämääräisyys. Osa luvuista on lyhyitä ja helposti päihitetty, kun taas toiset jatkuvat kymmeniä sivuja. Jouduin aina alkaessani tarkistamaan mihin asti luku jatkuu, sillä joka kerta ei ole aikaa maratonilukea. Toiseksi, kuten edellinenkin kirja, se on pienikokoinen, eikä painojälki tai muukaan visuaalinen luettavuus ole parhaasta päästä.

Martin Montgomery, Alan Durant, Tom Furniss, Sara Mills: Ways of Reading

Ways of Reading käsittelee samoja asioita kuin Shortin teos, mutta aloittaa alkeellisemmalta tasolta, minkä vuoksi se soveltuu mielestäni paremmin pääsykoekirjaksi. Lukijalta ei oleteta minkäänlaista tietoa aiheista, joista on puhe, ja kaikki selitetään. Kirjan kirjoitustyyliä on helppo seurata ja vaikka sen visuaalinen luettavuus ei ole yhtä hyvä kuin listan ensimmäisessä ja viimeisessä kirjassa, on se silti parempi kuin Bassnettin ja Shortin teoksissa. Ways of Reading on isokokoinen, otsikot ja sisällysluettelot on aseteltu selkeästi ja avainsanoja on tummennettu. Parasta mielestäni kuitenkin oli, että kirja on jaettu viiteen sectioniin, jotka on jaettu noin kymmenen sivun pituisiin uniteihin. Opiskeleminen oli tasatahtista ja selkeää, kun jako oli tehty tasapitkäksi.

George Yule: The Study of Language

Ehdoton suosikkini. The Study of Languagessa yhdistyvät kaikki hyvän pääsykoekirjan ominaisuudet: suuri koko; uusi, selkeä painojälki; visuaalista hahmottamista auttava värikkyys; selkeä jäsentely ja sen esittäminen; tekstin sujuvuus, kiinnostavuus ja jopa satunnainen hauskuus; kaiken selittäminen alusta pitäen. Tästä kirjasta ei jäänyt kerta kaikkiaan mitään valitettavaa, vaan se on erittäin onnistunut teos. Jos olet kiinnostunut englanninkielisen lingvistiikan perusteista, niin suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Itse minun olisi todellakin pitänyt aloittaa opiskeluni tästä kirjasta, sillä se selittää perinpohjaisesti kaiken sen terminologian, jota muissa kirjoissa iloisesti viljellään ympäriinsä.


Näistä kirjoista luin osittain Introducing Translation Studiesin ja Ways of Readingin, muut kokonaan. Olen tarkoituksella jättänyt tähdet laittamatta. Pyydän myös teitä muistamaan, että tämä oli ensikosketukseni yliopistotason kirjallisuuteen ja siksi kommenttini saattavat tuntua naiiveilta. Kirjoitin kuitenkin vain oman näkemykseni siitä, miten hyvin nämä viisi kirjaa toimivat kontekstissaan ja miten paljon sain niistä irti.

//Täysin toiseen asiaan siirtyäkseni, tämä on blogini kahdessadas postaus! 200! Olen iloinen ja ylpeä tästä saavutuksestani, kuten olen myös iloinen ja ylpeä kaikista teistä seuraajistani. Tiedän olleeni tänä keväänä epäaktiivinen, mutta yritän saada tilanetta korjattua nyt kun opiskelu on ohi ja pian tämä au pair -keikkakin päättyy. Olen ottanut tavoitteekseni saada julkaistua kaikki täällä lukemani kirjat ennen kotiinpaluuta. Jos se onnistuu, on seuraavien muutaman viikon aikana tiedossa melkoinen määrä postauksia. Nähdään siis pian!

Ylpeästi feministi! Naisena olemisen taito

Tämä kirja on ollut lukulistallani siitä saakka, kun tutustuin Libertéhen. Ostin sen viime vuonna eurolla läheisestä Kierrätyskeskuksesta (todellakin paikka jossa tehdä kirjalöytöjä!) ja pakatessani Englantiin lähtöä varten Naisena olemisen taito halusi tulla mukaan. Aloinkin lukea sitä nopeasti, enkä katunut.

Caitlin Moran on kirjoittanut mielettömän feministisen manifestin/elämäntaito-oppaan/omaelämäkerran, joka käsittelee melko lailla kaikkea mahdollista naisen elämässä. Aiheet kulkevat naisen ruumiin kummallisuuksista häiden järjestämiseen ja sen yli. Kaiken keskiössä on se, miten me naisina toimimme yhteiskunnassa, mitä meiltä odotetaan ja onko se reilua. Sanalla sanoen feminismi.

Rakastuin tähän kirjaan syvästi. Pidän itseäni melko kovan linjan feministinä, ja oli ihanaa lukea, kuinka joku on selittänyt kaikki ajatukseni ymmärrettävällä, selkeällä, helposti lähestyttävällä ja hauskalla tavalla. Kaikkien naisten ja mieluusti myös muiden sukupuolten edustajien kuuluisi lukea tämä kirja! En ole kaikesta samaa mieltä Moranin kanssa, mutta nekin kantansa, joista olen eri mieltä, hän on perustellut erittäin hyvin ja niitä oli ilo lukea.

Moran on sanavalmis ja häikäilemätön, eikä epäröi käsitellä tabuimpiakaan aiheita ronskilla, mutta täysin asianmukaisella otteella. Se on hyvä. Yleensä asiat muuttuvat paremmiksi vasta, kun niistä todella puhutaan eikä vain mutista nurkissa. Ronskin tyylinsä takia Moran on kuitenkin henkisesti vaativaa luettavaa. Naisena olemisen taito vaatii riittävän energisen mielentilan. Välillä kirjasta täytyy myös pitää taukoa, sillä se on hyvin typerryttävä kokemus.

Vaikuttavimpana osana minulle jäi mieleen aborttia käsittelevä luku. Vaikka Moran puhuu kirjassa omasta elämästään hyvin avoimesti, abortti on niin herkkä aihe, että olin syvästi vaikuttunut, kun hän kertoi avoimesti omasta abortistaan ja motiiveistaan. Kirjasta jäi todella voimaantunut olo ja se valoi uskoa niin itseeni naisena kuin maailman naisiin yhdessä, mutta abortti-luku todella muutti jotain minussa. Se oli kirsikka kermakakun päällä - tämä, kuten jo kuvailtu, on mieletön kirja.

Viisi tähteä, totta kai.
Caitlin Moran: Naisena olemisen taito. Schildts&Söderströms, 2013. S. 335. Englanninkielinen alkuteos How to be a Woman ilmestyi vuonna 2011.

Tällä kirjalla saan kaksi kohtaa HelMet 2015- ja kuusi kohtaa HelMet 2016 -haasteesta.