Viimeistä kertaa: Annan jäähyväiset

L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset. WSOY, 2010. S. 430 (liitteinen 441). Englanninkielinen alkuteos The Blythes Are Quoted julkaistu vuonna 2009.

Pitempiaikaiset lukijani tietävät, että olen suuri L. M. Montgomeryn ja muiden tyttökirjailijoiden ihailija. Tarkoituksenani on kerätä koko Montgomeryn tuotanto ajan kanssa, ja olenkin jo melko hyvissä kantimissa. Annan jäähyväiset hyppäsi silmilleni kirjastossa, enkä ollut ikinä ennen edes kuullut kirjasta, saati nähnyt sitä, joten se piti tietenkin heti ottaa mukaan.

Annan jäähyväiset on novellikokoelma, jossa Blythen perhe ei ole pääosassa, mutta he esiintyvät vähintään mainintoina kaikissa novelleissa. Novellit sijoittuvat ajallisesti aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun Annan lapset ovat vielä lapsia, ja aikaan sen jälkeen, kun Annalla on jo lapsenlapsiakin. Novellit kertovat Glen St. Maryn ja lähikylien väestä, niin lapsista, vanhuksista kuin aikuisista, heidän elämästään ja ongelmistaan. Blytheistä aina puhutaan, välillä hyvään ja välillä huonoon sävyyn. Englanninkielinen nimi The Blythes Are Quoted (karkeasti "Blythejä lainataan") onkin hyvin kuvaava. Novellien välissä on Annan ja hänen poikansa Walterin kirjoittamia runoja, ja perheenjäsenten kommentteja niihin.

Kirja herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Se palaa elävästi Montgomeryn aiempien teosten tunnelmaan, Prinssi Edvardin saaren romantisoituun elämään jossa kaikki on aina lopussa hyvin. Tarinoista löytyvät Montgomerylle tyypilliset haaveilijalapset, pitkään lykätyt avioliitot, katkerat vanhukset, äkkirakastumiset ja tietenkin kaikkitietävä Anna Blythe. Kuten jo sanoin, perhe mainitaan joka tarinassa, ja vaikka kaikki päähenkilöt eivät pidä heistä, yleensä lähistöltä löytyy kuitenkin joku, joka on valmis ylistämään Blythejen ylivertaista elämää ja viisautta. Tätä tapahtuu kirjassa niin paljon, että minultakin meni hermot muutamaan otteeseen - eivät he nyt niin täydellisiä ole! Toinen asia, mitä minun oli hankala käsitellä, on (ajankuvaan kuuluva) jatkuva seksismi. Erityisesti mieleeni jäi kohta erään novellin lopussa. Novellin päähenkilö on nainen, joka on adoptoinut pojan, vaikkei ole naimisissa eikä hänellä ole kokemusta lastenkasvatuksesta. Hänen ystävänsä tohtori Granger  on kosinut häntä elämänsä aikana useaan kertaan, ja nainen on aina kieltäytynyt. Novellin lopussa tohtori Granger komentaa (kyllä) päähenkilön menemään kanssaan naimisiin, sanoen jokseenkin näin: "Nyt sinä menet minun kanssani naimisiin eikä mitään vastalauseita!" Tämä ei ollut suinkaan ainut avoimen seksistinen kohta kirjassa, mutta järkytti minua eniten. Ei toista voi käskeä tekemään mitään tällaista, edes leikkimielisesti, kuten se on kirjassa tarkoitettu. Alkaa heti taas ahdistaa, kun vain ajattelenkin kyseistä kohtaa.

Ei varmasti yllätä ketään, kun sanon, että näin pitkässä novellikokoelmassa kaikki tarinat eivät ole kovin vauhdikkaita tai kiinnostavia. Monissa on kuitenkin omalaatuisia ja mielenkiintoisia hahmoja, jotka saavat kiinnostumaan kohtaloistaan. Tarinat ovat enimmäkseen sujuvasti kirjoitettuja ja tuttu ja turvallinen paluu Montgomeryn ja Annan maailmaan, viimeistä kertaa. Myöskään suomennoksesssa ei ollut moittimista.

Sananen vielä kirjan julkaisuvuodesta. Kuten ylhäältä näkyy, ei siitä ole kuin vajaa kymmenen vuotta. Tilannetta on selvitetty sekä kirjan alku- että jälkisanoissa: Montgomery lähetti käsikirjoituksen kustantajalleen vain päivää ennen kuolemaansa. Osa tarinoista ja runoista on synkkiä, ja tyyli erilaista kuin Montgomeryn yleensä - kenties kirjailija aavisti kuoleman lähestyvän. Kustantaja kuitenkin päätti järjestellä kirjan uudestaan ja jättää joitain osia siitä pois, ja näin syntyi Tie eiliseen (The Road to Yesterday). Alkuperäinen käsikirjoitus löytyi vasta 2000-luvulla, ja se päätettiin julkaista kokonaisuudessaan, siinä asussa ja järjestyksessä kuin kirjailija itse sen oli tarkoittanut. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että näin tehtiin, sillä kirja antaa kiinnostavan kuvan etenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jota Anna-kirjoissa ei käsitellä.

Kolme ja puoli tähteä

Yksi 2016- ja neljä 2017-haasteen kohtaa!

Koukussa

http://shop.lundagard.fi/

Muistanette kun taannoin intoilin teille The Lizzie Bennet Diariesista? Käy ilmi, että tämä ei tosiaankaan jäänyt ainoaksi YouTube -sarja -koukukseni, vaan nyt olen lisäksi katsonut Carmillan (todella outo mutta erinomainen! uusi kausi tulossa keväällä) ja aloittanut The Autobiography Of Jane Eyrea. Edellinen perustuu samannimiseen romaaniin ja jälkimmäinen kirjaan nimeltä Kotiopettajattaren romaani, jonka olen lukenut joskus muinoin. Vaikuttaa hyvältä.

Katsoin myös ensimmäisen jakson Emma Approvedia, mutta Emma ärsytti minua niin paljon, etten voinut jatkaa. (Sikäli kyllä oikein, että hän on todella hermoja raastava myös alkuperäisteoksessa, Jane Austenin Emmassa.) Katsoin seitsemän ensimmäistä jaksoa Green Gables Fablesia, mutta se ei ollut mielestäni kovin hyvä enkä kestänyt Dianan näyttelijää, joten jätin koko jutun sikseen. Green Gables Fables siis perustuu Montgomeryn Anna -sarjaan.

Annoista varmaan kaikki muistavatkin, että kerroin meneväni koekuvauksiin myöskin niihin perustuvaa sarjaa varten. Dianan koekuvaus oli perjantaina pari viikkoa sitten ja saman viikon lauantai-iltana sähköpostini kilahti. Olin pompata innosta kattoon, kun siinä luki, että olin päässyt toiselle kierrokselle! Olin koko loppuillan aivan ylimaallisessa tilassa tämän takia ja seuraavana maanantaina koitti jännitetty hetki. Alkukierroksen noin kymmenestä meitä jatkoon päässeitä oli neljä ja tekstikin oli toinen (sen olin kyllä jo tiennyt etukäteen). Nyt aikaa on tosiaan jo vierähtänyt tovi ja odottelen edelleen viestiä, jossa olisi uutisia suuntaan tai toiseen... uskon, että sellainen tulee. Se vain kestää vähän kauemmin. (Olisin oikeasti halunnut julkaista tämän postauksen vasta kun tiedän, sainko osan vai en, mutta kyllästyin odottamaan. Kerron sitten kyllä, jos he joskus saavat päätöksensä tehtyä.)

YouTube -sarjoista on siis tullut uusi juttuni, jolla täytän tyhjää aikaa ja välillä täyttäkin. Ehkä tämä innostus jossain vaiheessa hieman laantuu. Ainakin sen verran että saisin aloitettua ylppäreihin lukemisen. Toivotaan.

Ja koska olen paha ihminen ja tykkään levittää huonoja tapojani:

Mistä olenkaan elämässäni jäänyt paitsi

Hei kaikki! Minulla on noin miljoona (ainakin kaksi) postaamatonta kirjaa odottamassa teitä, mutta tänään ei puhuta kirjoista. Tänään puhutaan elämäni mullistaneista projekteista (jotka tosin ovat juontaneet elämäni mullistaneista kirjoista, kun nyt mietin asiaa.) Selostuksesta luultavasti tulee pitkä ja vaikeaselkoinen, mutta yritän parhaani.

Aloitetaan tunnustetuista faktoista. Rakastan syvästi kirjailijoiden L. M. Montgomery ja Jane Austen tuotantoa. Monet tiesivätkin sen jo, he jotka eivät, tietävät sen nyt. Olen lukenut lähes koko Montgomeryn tuotannon ja omistankin siitä suuren osan. Ikisuosikkini on kuitenkin Anna -sarja. Olen lukenut lähes koko Jane Austenin tuotannon ja omistan sen kokonaan. Ikuinen suosikkini on kuitenkin Ylpeys ja ennakkoluulo. Ja nyt alkaa se vaikeaselkoinen osa.

Kaksi koulukaveriani (Kallion lukio, ilmaisutaito, taidehörhö, you know...) ovat aloittamassa Annoihin perustuvaa YouTube -sarjaa, johon he hakevat nyt näyttelijöitä. Olen tietenkin menossa koekuvauksiin, sillä miten voisin olla menemättä?! Projektissa tarina ja hahmot on modernisoitu nykypäivään ja se etenee Annan pitämänä videoblogina (jossa hän siis kuvaa itseään ja kavereitaan ja kertoo elämästään). Idea ei ole uusi, vaan YouTubessa on muutamiakin tällaisia sarjoja, mistä pääsemmekin... Jane Austeniin!

Kun kaverini ilmoittelivat projektistaan, he mainitsivat muutamia vastaavanlaisia sarjoja esimerkeiksi: Carmilla, Emma Approved sekä The Lizzie Bennet Diaries. Tästä Austeniin tutustuneet jo tietävätkin, mistä oikein intoilen tänään, mutta niille, jotka eivät tiedä:

(Ja minulta oikeasti kesti kolme ja puoli kappaletta päästä asiaan. Vähän on säälittävää.) Lizzie Bennet on siis Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo päähenkilö, ja kyseinen YouTube -sarja on tehty juuri kuvailemallani periaatteella: tarina ja henkilöt on siirretty nykypäivään ja se koostuu Lizzien videoblogeista. Yksi jakso on keskimäärin ehkä noin viisi minuuttia pitkä ja niitä on 100, plus kaksi bonusjaksoa, plus kolme spinoff -sarjaa.

Menkää. Katsomaan se. Heti. Aloitin eilen aikomuksenani todellakin vain aloittaa - katsoin 70 jaksoa. Tänään minun ei pitänyt todellakaan katsoa ollenkaan - katsoin loput 32 jaksoa. (Spinoffit sentään vielä odottavat.) Näyttelijät ovat erittäin taitavia, videot itkettävät ja naurattavat, ne ovat niin todentuntuisia, ja modernisointi on tehty äärimmäisen hyvin. Olen rakastunut! Sarja on kaiken kaikkiaan niin erittäin onnistunut että en tiedä mitä muuta vielä sanoisin. En osaa eritellä upeasta kokonaisuudesta yksittäisiä upeuden tekijöitä, kuten olen aiemminkin huomannut. Olen vain... huokaus. En ymmärrä miten olen voinut missata tämän aiemmin. (Vaikka et olisi lukenut Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, voit silti nauttia The Lizzie Bennet Diariesista. Sarjan katsominen ei vaadi minkäänlaista alkuperäisen tarinan tuntemista, sillä tapahtumat esitetään aitoina, nyt tapahtuvina asioina.)

Seuraavana aikomuksenani on katsoa Carmilla, jonka Liberté on nyt katsonut. Ja ne spinoffit tietysti. Luultavasti katson myös Emma Approvedin. Jossain väleissä voisi yo-kirjoituksiinkin lukea (toissijaista). Aion vielä miina-ansoittaa tämän postauksen:

Toivottakaa minulle onnea koekuvauksiin! En malta odottaa. Olisi mahtavaa päästä mukaan tällaiseen projektiin, mutta jos en pääse, ei se mitään - voin aina katsoa sitä kunhan se alkaa ilmestyä!

Oman hyllyn unohdetut: Chronicles of Avonlea

Ei ole ensimmäinen kerta, kun puhun L. M. Montogomerystä tässä blogissa, eikä varmasti viimeinen. Erinäisten tyttökirjavaiheiden aikana olen tullut ostaneeksi joitain hänen suomentamattomia teoksiaan englanniksi, mutta ollutkin sitten vielä liian nuori ja englantia-osaamaton ymmärtääkseni niitä, ja niin ne ovat vain jääneet hyllyyni olemaan. Tämä oli siis mainio tilaisuus tehdä asialle jotain!

Valitsin ensimmäiseksi lukemattomaksi omaksi kirjakseni Montgomeryn novellikokoelman Chronicles of Avonlea, joka sijoittuu Anna -kirjoja lukeneille tuttuihin maisemiin, kuten Avonleaan, Spencervaleen ja Carmodyyn. Myös tuttuja nimiä vilahtelee, ja jopa Anna itsekin on sivuhenkilönä kahdessa tarinoista - yhtä ihastuttavana kuin aina. Kirja koostuu siis kahdestatoista lyhyehköstä tarinasta, jotka ovat kaikki todella suloisia, hauskoja ja sympaattisia, ja ainakin Montgomeryn tyyliä laajemmin tuntevalle ennalta-arvattavia. Minua tämä ei tosin häirinnyt. Uskonto oli aiempaan tapaan suuressa roolissa varsinkin kahdessa tarinoista, mutta minua ei tämäkään häirinnyt. Sehän kuuluu ajankuvaan.

Jos sanoisin muutaman suosikkitarinan, niin ehkä Each In His Own Tongue ja Quarantine at Alexander Abraham's. Muutkin kertomukset olivat kyllä taattua laatua ja kokonaisuudessaan kirja oli nautittava kokemus. Englanti on hiukan vanhahtavaa mutta aivan ymmärrettävää - olisin siitä varmasti jo aiemminkin selviytynyt. Ainut asia mikä hiukan vaikeutti kirjan lukemista oli hyvin kapeat marginaalit, eli käytännössä sormia oli pidettävä koko ajan tekstin päällä.

Neljä ja puoli tähteä
L. M. Montgomery: Chronicles of Avonlea. Bantam Books, 1993 (ensipainos 1943). S. 183

Koska teen haastetta yhteistyössä Libertén kanssa, linkkailemme aina toistemme vastaavat postaukset omiimme. Täältä voitte siis lukea hänen ensimmäisen Oman hyllyn unohdetut -postauksensa.