Musta aukko sivistyksessäni

Uskomatonta kyllä, Juha saa aivan oman postauksensa, koska sain sen luettua liian myöhään että se olisi ehtinyt mihinkään aikaisempaan enkä toisaalta viitsi hautoa sitä siihen saakka, kun joskus taas saan jotain muuta luettua.

ÄI6-kurssin lukemistoon kuului kaksi suomalaista klassikkoa: Seitsemän veljestä ja Juha. En ollut aluksi kovin innostunut Juhan lukemisesta, mutta velvollisuudentunnossani en tietenkään voinut jättää sitä lukemattakaan, joten suden suuhun, veljet ja sisaret! Onneksi se suu ei ollut aivan niin pimeä loukko kuin pelkäsin.

Juhan hahmot ovat todella inhimillisiä. Heitä on vaikea vihata, sillä mikään ei ole mustaa tai valkoista eikä kukaan ole hyvä tai paha. Nimihenkilö Juha on vanheneva, vääräsäärinen mies joka rakastaa vaimoaan Marjaa hyvin paljon. Marja on vielä nuori ja kaipaa muualle, jännitystä elämään, eikä pahemmin perusta Juhasta. Tunnelma tilalla on jännittynyt, kun Karjalan Shemeikka saapuu tarinoinensa, kauppatavaroinensa ja houkutuksinensa Juhan ja Marjan vieraaksi.

Alkuun päästyäni tavallaan pidin tästä kirjasta, vaikka jotenkin eri tavalla kuin useimmiten pidän kirjoista. Ehkä eniten pidin juuri siitä, että hahmot olivat niin monisyisiä ja arvaamattomiakin. Kirja on paikoin raskaslukuinen, sillä kieli on vanhahtavaa ja toisinaan hankalaa ymmärtää, mutta onneksi itse kirja ei ole kovin pitkä. Noin puolestavälistä eteenpäin luin sen yhdeltä istumalta loppuun - ensinnäkin koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä ja toisekseen koska se oli varsin hyvää ajanvietettä. Keskustellessamme kirjasta äidinkielen koepäivänä muutkin sanoivat lukeneensa kirjan vain muutamalla istumalla.

Koen, että Juhani Aho on ollut musta aukko sivistyksessäni. Tiesin kyllä sen nimisestä kirjailijasta ja ehkä jopa joistain hänen teoksistaan, mutta Juhasta en ollut ikinä kuullut enkä ollut siitä kovin innoissani. Olin kuitenkin väärässä. Vaikka Ahon tyyli on toisinaan raskas, hän kirjoittaa kaunista kieltä, maalailee näkymiä selkeiksi lukijalleen ja luo kaiken kaikkiaan yllättävänkin kiintoisan lukukokemuksen. Suosittelen Juhaa kenelle tahansa, joka etsii jotain hiukan erilaista.

Juhani Aho: Juha. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994. S. 184. Alkuperäisteos julkaistu vuonna 1911.



Liitettäköön loppuun vielä huomautus, että luin eilen silmälääkärin vastaanoton odotushuoneessa yhden Karvinen-sarjakuvapokkarin... numero 43, Aamuhetki kellon kallis. Se ei ollut kovin kummoinen, joitakin ihan hauskoja kohtia, ja oli aivan kelpoa odotushuoneviihdettä. Olisin tietysti voinut myös lukea kuukauden klassikkoa... noh, meni jo.

Kaunis kevät on tullut! Lämmintäkin on jo, olin juuri pihalla haravoimassa ja takin sijaan riitti neule:) Ihanaa. Ja hei - mahtavaa pääsiäistä kaikille! (Jos Kristuksen ylösnousemuksella ja/tai Egyptin orjuuden päättymisellä ei ole sinulle merkitystä, lupaa edes nauttia suklaamunista.)

Klassikkoa klassikon perään

Olin jo luullut selvinneeni lukiosta lukematta Seitsemää veljestä, kunnes opettaja kysyi ÄI6-kurssin alussa, että kuinka moni tämän on lukenut. Heitä ei ollut kuin muutama, joten kirja päätyi kurssin ohjelmistoon. Sen deadline ja käsittely oli muutama viikko sitten, ja itselläni lukeminen meni siihen, että edeltävänä päivänä puolet oli lukematta. No, ei kun lukemaan - sain homman tehtyä - mutta ei kyllä olisi tarvinnut. Opettajan kontrollikysymykset kuuluivat: "Kerro mahdollisimman tarkasti 1) yhdestä veljeksestä 2) yhdestä tapahtumasta." Siitä oli selvinnut lukemalla Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä, mutta olenpahan nyt ainakin sivistyneempi.

Seitsemän veljestä oli vähintäänkin erikoinen kirja. Kieli oli tietysti vanhahtavaa ja paikoin hankalaa, mutta myös repliikkejä oli aika vaikea seurata, koska ne oli kirjoitettu näytelmämuotoon. Välissä ei ollut lyhyitä tapahtumien kuvailuja, vaan kaikki puheen aikana tapahtuva piti päätellä puheesta. Muutoin oli kyllä pitkiä ja tarkkoja kuvauksia niin ympäristöstä kuin veljeksistäkin.

Pidin erityisesti tarinoista, joita Aapo kertoi. Niistä ainakin osa oli minulle tuttuja Mauri Kunnaksen tulkinnasta, mutta en muistanut niitä kovin tarkasti ja oli mukavaa saada välillä vaihtelua veljesten melko yksitoikkoiseen elämään. Tosiaankin, kirja ei ollut siitä mukaansatempaavimmasta päästä, mutta ei toisaalta kuolettavan pitkästyttäväkään. Siinä oli kohtia, joita en voinut jättää kesken, kuten veljesten yöllinen juoksu Impivaarasta Jukolaan, mutta suurimmaksi osaksi kirja pysyi yksitoikkoisen luettavana.

Onhan se yleissivistävä. Ei kovin hauska, mutta tässäkin sillä on hetkensä. Hahmot ärsyttäviä ja pinnallisia, varsinkin Juhani, tai pitkästyttäviä, kuten Simeoni. Menet sekaisin veljeksissä, unohdat täysin, mikä on heidän järjestyksensä (paitsi että siitä, että Juhani on vanhin, ei kyllä pitäisi jäädä epäilystä). Monesti ei huvita, eikä tämä varmasti ole kirjallisuutemme huipputeos, kuten takateksti väittää.

Kaipa se kuitenkin kannattaa lukea. Maisemat on kivoja.

Kolme tähteä.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Gummerus, 2002. S. 336. Alkuperäisteos julkaistu vuonna  1870 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjasto-sarjassa neljän vihon painoksena, romaanina julkaistu 1873.

Kirjan&Kakun kolmas kirja. Olisimme lukeneet Vuonna 1984:n, mutta minä kieltäydyin - se on Eläinten vallankumoukseen.
kirjoja, joita luin ehkä vähän liian nuorena ja sain siitä traumat. Tapa, jolla maan johto siinä vain muutteli historiaa ja väitti ensin yhtä ja sitten toista ja kaikki oli aina yhtä totta, sai minut ahdistuneesti miettimään, onko kaikki, mitä muistan, itse asiassa vain itse itselleni keksimääni satua? Onko mitään oikeasti tapahtunut? Voiko minun muistini riittää sen todisteeksi? Tämä vaivaa minua edelleen toisinaan, enkä siksi halunnut uusia lukukokemusta - päädyimme

Upea kirja! Todella helppo- ja nopealukuinen sekä mukaansatempaava. Uskomattoman realistinen ja helppo samaistua. Surullinen ja järkyttävä, mutta ihana. Mielettömän hienoja hahmoja, syviä ja kiinnostavia.

Spoiler

Kirjan alussa eläimet tekevät vallankumouksen maatilalla, häätävät tyrannisoivan ihmisen ja alkavat pyörittää tilaa keskenään. Kaikki ovat tasa-arvoisia keskenään ja työtä tehdään mielellään, sillä se koituu suoraan omaksi hyväksi, eikä pahan ihmisen hyödyksi. Ruokaa on viimein riittävästi ja kaikki ovat tovereita keskenään. Pikkuhiljaa asiat alkavat kuitenkin mennä pieleen - siat ovat niin paljon älykkäämpiä kuin muut eläimet. Sisältä käsin muutosta on silti vaikea havaita, ennen kuin se on ilmeinen.

Ohi

Kommunismi on minusta hieno aate. Idea on todella hyvä, mutta valitettavasti ja kuten todistettu on, se ei toimi käytännössä. Se todetaan jälleen tässä kirjassa. Esipuhe, joka kannattaa lukea, toteaakin, että kirja heijastelee Orwellin omaa ideologista pettymystä. Hän alkoi suunnitella kirjaansa, kun sai raa'asti huomata, etteivät hänen rakkaat kommunistijohtajansa olleetkaan aivan niin puhtaita pulmusia kuin hän oli luullut heidän olevan. Eläinten vallankumous on todella puhutteleva teos vallasta, ihmisarvosta ja tasa-arvoisuudesta sekä vaarallisista mahdollisuuksista.

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."

Viisi tähteä.

George Orwell: Eläinten vallankumous. WSOY, 2003. S. 126. Alkuperäisteos julkaistiin englanniksi nimellä Animal Farm vuonna 1945.

ÄI6:lla tällä hetkellä luettavana Juhani Ahon Juha. Lisäksi kesken on Valtaistuinpeli (hurraa!) ja mahdollisesti vielä jotain muuta, jota en nyt muista. Kevät ei kestänyt pitkään - eilen satoi lunta. No nyt onneksi tulee vettä, ehkä se sulattaa. Toivotaan

Winter is not coming. Not anymore, OK?