Miksi, oi miksi en ollut aiemmin kuullut Rainbow Rowellista?!
Cath ja Wren ovat kaksoset, jotka muuttavat kotoa aloittaessaan yliopiston. Cath on ahdistunut ja sisäänpäin kääntynyt ihminen, kun taas Wren haluaa käyttää tilaisuuden hyväkseen, irrottautua kaksosleimasta ja saada uusia ystäviä. Cathin kauhuksi tytöt eivät muuta yhdessä, vaan molemmat saavat oman uuden huonekaverin ja runsaasti uusia kokemuksia.
Mistä kirjan nimi sitten tulee? Rowell on kehittänyt kirjaansa varten kokonaisen fantasiakirjasarjan, jonka päähenkilönä on orpo Simon Snow, valittu pelastamaan maagien maailma tuholta. Tämän kuvitteellisen sarjan kirjoissa Simon käy maagien koulua yhden vuoden kerrallaan. Sarjassa on kahdeksan kirjaa, koulussa on kahdeksan vuotta, ja Simonilla on erityinen suhde koulun rehtoriin.
Kuulostaako tutulta? Sitä minäkin. Alkuun minua ärsytti, miten paljon Simon Snown maailma muistuttaa Pottereita, mutta lopulta se oli vain huvittavaa. Yhtäläisyydet menevät niin pitkälle, että neljännessä elokuvassa kaikilla on pidemmät hiukset. Ihan totta. (Tosin sitten minua ärsytti, että kirjassa mainittiin myös Harry Potter. Olin jo alkanut ajatella, että Simon Snow on Fangirlin maailman Harry Potter.)
Cath on lukenut Simon Snow-kirjoja alusta asti ja on niiden suuri fani. Hän on myös aktiivinen sen fandomissa, eli fanien yhteisössä, joka toimii ennen kaikkea internetin välityksellä. Cath kirjoittaa fanfictionia, suomeksi yleensä fikkejä, joissa hän ottaa kirjailijan luomat hahmot ja maailman, ja antaa heille oman tarinansa. (Tämä ei ole laitonta, jos tekstejään ei yritä myydä, eikä raha ole fikkien pointtikaan: ne pistetään nettiin kaikkien luettavaksi ja iloksi, tai piilotetaan omaan pöytälaatikkoon.) Fangirlin aikana Cath kirjoittaa erittäin suosituksi tullutta fikkiä, jonka nimi on Carry On, Simon. Sarjan kahdeksas ja viimeinen kirja ei ole vielä ilmestynyt, ja Cath kirjoittaa Carry Onia kuin se olisi tämä viimeinen osa.
Haluaisin sanoa muutaman sanasen kirjan hahmoista. Cath ja Wren molemmat ärsyttivät minua. Cathista puhun lisää kohta; se ei oikeastaan ollut hänen vikansa. Wren oli minusta epätasapainoinen hahmo, joka ei tuntunut löytävän kultaista tietä missään vaiheessa. Hänen käytöksensä ja mielialansa heilahtelivat läpi kirjan ja välillä hän oli kamala ihminen, ja toisinaan maailman paras sisko. Tuntui, että oli jäänyt hahmon rakentaminen tässä hieman puolitiehen.
Sivuhahmoista haluan mainita kolme. Ensinnäkin ihana Levi. Liian ihana. Aivan liian täydellinen. Hänelle oli yritetty antaa vähän särmää, mutta ei se oikein riittänyt. Toiseksi Nick. Hänestä pidin, sillä olen saanut oman kokemukseni tämän maailman nickeistä, ja hän oli erittäin uskottava. Kaikki eivät aina ole niin kivoja kuin miltä aluksi vaikuttavat. Kolmanneksi Reagan. Reagan oli ehdottomasti suosikkihenkilöni koko kirjassa. Hänessä oli asennetta ja huumoria, hän ei kuunnellut Cathin hölynpölyjä, piti jalat maassa ja teki niin kuin tahtoi. Reagan oli loistava.
Sitten Cath. Kirjan alusta saa kuvan, että Cath on varautunut ja ujo. Minä olen varautunut ja ujo. Cath stressaa koulun ruokalaan menemistä, sillä hän ei tietäisi mistä jono alkaa ja miten ruokalassa kuuluu käyttäytyä. Minä stressaisin samaa asiaa. En kuitenkaan jäisi sen takia useammaksi kuukaudeksi huoneeseeni istumaan! Pystyin tietyllä tasolla samastumaan Cathin käytökseen, mutta hänen täysin yliampuva reaktionsa kaikkeen ärsytti minua suunnattomasti. Pikku hiljaa kirjan myötä (epäselvästi) kävi ilmi, ja kuulin myös jostain, että Cath kärsii ahdistushäiriöstä. Tämä toki antaa hänen käytökselleen ymmärrettävän selityksen, mutta olisin toivonut, että se olisi kerrottu melko alussa selvin sanoin. Tämän tiedon kanssa päähenkilö ei olisi ärsyttänyt minua lainkaan niin paljon.
Muutenkin Fangirlin isoin ongelma on se, ettei asioita selitetä. Myös kaksosten isällä on mielenterveysongelmia, mutta tämäkin selviää lukijalle vasta pitkällä kirjassa, ja siihen asti Cathin huoli isänsä pärjäämisestä tuntuu liioitellulta. Cath on syvällä Simon Snown maailmassa, iso vaikuttaja sen valtavassa fandomissa, ja tälle ympäristölle tyypillistä sanastoa viljellään läpi kirjan. Ongelma? Jos lukija ei ole lukenut fikkejä ja tutustunut siinä maailmassa käytettävään sanastoon, häneltä menee todella paljon ohi. Luin kirjan lopusta, että Rainbow Rowell on käyttänyt paljon aikaa fandom-maailmassa, ja se näkyy hänen tekstistään. Hän olettaa, että kaikki muut tuntevat sanaston yhtä hyvin kuin hän itse, ja sillä hän sulkee ulos melkoisen yleisön. Minulle tämä ei ollut ongelma, mutta monelle se varmasti on.
Loppuun vielä vähän intoilua. Ensinnäkin pidän hirveästi tämän kirjan kannesta! Siinä on ihanat värit ja fontti ja hyvä tasapaino ja ja ja... se miellyttää visuaalista silmääni kovin. 10 pistettä kansitaiteilijalle. Toiseksi, alun ärsytyksestä huolimatta tykästyin Simon Snown maailmaan kirjan aikana ja erityisesti pidin Cathin kirjoittamasta fanfictionista - hän vei tarinaa paljon kiinnostavampaan suuntaan kuin "oikea" kirjailija. Siksi onkin ihanaa, että tänä syksynä Rainbow Rowellilta ilmestyi uusi kirja: Carry On! Hän on sukeltanut luomaansa maailmaan tällä kertaa täysillä, ja minulla on syytä uskoa, että hänen kirjansa on lähempänä Cathin kuin hänen itse luomansa "oikean" kirjailijan versiota. Olen pyytänyt Carry Onia ylioppilaslahjaksi, joten pian tiedämme;)
Olen puhunut paljon asioista, jotka tässä kirjassa olivat pielessä. Se oli kuitenkin mielestäni kiinnostava kokonaiskuva yhden tytön elämästä, ja Rowellin tekstiä oli mukava lukea. Hänen tyylinsä on todella kiva. Kirja käsittelee monia vaikeita aiheita ja tilanteita erityisesti nuoren ihmisen elämässä, ja se on varmasti monelle hyvin samastuttava. Haluaisin siis loppuun painottaa, että pidin Fangirlistä.
Kolme ja puoli tähteä
Rainbow Rowell: Fangirl. Macmillan, 2013. S. 459.
Fangirlin jälkimainingeissa innostuin lainaamaan myös Rowellin aiemman teoksen, Eleanor & Park. Nämä ovat kaksi hyvin erilaista kirjaa.Eleanor muuttaa vuoden jälkeen takaisin äitinsä, isäpuolensa ja sisarustensa kotiin. Hänen perheensä, eikä vähiten hän itse, on värikäs tapaus ja Eleanor onnistuukin herättämään huomiota kaikkialla minne hän menee. Eleanor aloittaa uudessa koulussa, ja tutustuu pikku hiljaa lähistöllä asuvaan Parkiin. Kahden erilaisen nuoren maailmat kohtaavat ja sulautuvat yhteen koulubussin penkillä.
Sisältövaroitukset kirjalle: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, perheväkivalta
Eleanor & Park sijoittuu 1980-luvulle. Se on kauniisti ja sydäntäsärkevästi kirjoitettu tarina oikeasta elämästä, sen ihanuudesta ja kamaluudesta. Alkuun luulin kirjan olevan vain höttöinen teiniromanssi, mutta se paljastuikin olemaan niin paljon enemmän. Eleanor & Parkissa on sopiva tasapaino onnellisella höttöydellä ja raskailla, vakavilla aiheilla. Tämän yhdistelmän takia se jäi vahvasti mieleeni.
Kirja on paljon onnistuneempi kokonaisuus kuin Fangirl. Hahmot ovat huolella tehtyjä, heistä tulee nopeasti rakkaita ja he ovat ennen kaikkea uskottavia. Myös sivuhahmoihin, kuten Eleanorin ja Parkin perheisiin, on kiinnitetty huomiota ja perheenjäsenet ovat saaneet ansaitsemaansa syvyyttä. Tarina ei ole, kuten sanottu, vain höttöinen teiniromanssi, vaan siinä käsitellään niin rakastumiseen kuin perhe-elämään liittyviä vakavampia teemoja taidolla ja herkkyydellä. Eleanor & Park on riipaisevaa luettavaa. Myöskään juonikaari ei ole ennalta-arvattava, ja erityisesti loppu jää pohdituttamaan viikoiksi - ehkä vuosiksi - eteenpäin.
Varon spoilaamasta teitä, joten en kerro kirjan juonesta tai tapahtumista tämän enempää. Sen kuitenkin sanon, että Luojan kiitos joku muukin ymmärtää, miten naurettava tarina Romeo ja Julia on. Kiitos, Eleanor.
Jos se ei vielä käynyt selväksi, Eleanor & Park teki minuun syvän vaikutuksen ja suosittelen sitä lämpimästi ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Viisi tähteä.
Rainbow Rowell: Eleanor & Park. Orion Books, 2013. S. 324
