Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Rajaniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Rajaniemi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2016

Eeppisen avaruustrilogian eeppinen päätös: Kausaalienkeli

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli. Gummerus, 2015. S. 421. Alkuperäisteos julkaistu englanniksi nimellä The Causal Angel vuonna 2014.

Joulun pyhät ovat ohitse ja postausjonon purkaminen jatkuu! Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogia (edeltävät osat: Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas) on kulkenut mukanani jo monta vuotta, mutta epäröin viimeisen osan aloittamista silti. En nimittäin ollut varma, saisinko siitä mitään irti - olinko unohtanut kaiken edeltävistä osista. Kirjojen juonet ovat erittäin monimutkaisia ja maailma on niin hi-tech että pelkään aina olevani ihan pihalla. Mutta huoli pois, hyvä se oli!

Mestarivaras Jean le Flambeur onnistui pelastautumaan maapallon viimeiseltä ja täydelliseltä tuholta, mutta onnistui myös siinä rytäkässä kadottamaan matkakumppaninsa, oortilaisen Mielen. Mielen avaruusalus Perhonen on tuhoutunut, joten le Flambeurin on varastettava oma vanha aluksensa takaisin sen nykyisiltä omistajilta Mielen pelastaakseen. Samaan aikaan aurinkokunta on ajautumassa kaikkien aikojen sotaan Sobornostin ja zokujen molempien havitellessa suunnatonta valtaa.

Mikäli synopsis on epämääräinen, pahoittelut; kuten juuri mainitsin, tämän sarjan juonenkäänteitä on hankala pitää mielessään kovin pitkään. Lunttasin vähän netistä ja tein parhaani. Kirjaa lukiessani muistan kuitenkin, että siitä oli kenties helpompi pysyä perillä kuin aiemmista osista, sillä viimeisessä osassa tarina fokusoi zokuihin ja Kaminari-jalokiveen ainaisten uusien juonipolkujen esittelemisen sijaan. Tämä oli mielestäni hyvä päätös, sillä monet asiat kaipasivat sulkua ja päätöstä, ja zokut ovat erittäin mielenkiintoinen huomionkohde.

Kausaalienkeli paljastaa jälleen lisää Mielen ja le Flambeurin historioista ja syventää jo ennestään erinomaisia ja mieleenpainuvia hahmoja. Myös Josephine Pellegrini saa odottamattoman positiivista huomiota. Oma suosikkini oli kuitenkin ihastuttava, kaikessa tarinoita näkevä zokutyttö Zinda, ja hänen ja Mielen yhteinen sivujuoni ilahdutti minua erityisesti.

Taistelut ja loppuun kiertyvät juonikuviot ovat toinen toistaan eeppisempiä, mutta Rajaniemi pitää paketin uskomattoman onnistuneesti kasassa ja luovii tiensä loppuun, joka jättää hymyn lukijan huulille. En uskalla sanoa, että kyseessä on sarjan paras osa, koska en muista edellisiä enää kovin hyvin, mutta ehkä joskus luen ne uudestaan yhdessä putkessa, ja sitten uskallan sanoa niin.

Viisi tähteä.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Toisella sijalla

Olen viimeaikoina lukenut jonkin verran sarjojen toisia osia, joten niitä on nyt hyvä kasata tähän samaan postaukseen.


Zombisaaga jatkuu. En olisi todellakaan jättänyt tätä lukematta.

Bobby herää koomasta mielestään vähintäänkin epäilyttävissä olosuhteissa. Hänelle kerrotaan, että koko Skotlanti on zombitartunnan takia karanteenissa, mutta että hän on kyllä turvassa. Seuraavaksi hänen huoneensa ovesta pyrkiikin sisään joukko lapsizombeja eikä Bobbyn auta muuta kuin etsiä vanhat kamunsa ja jatkaa hyväksihavaitulla taistele ja pakene -linjalla. Kaikki kuitenkin mutkistuu, kun Smitty on kadoksissa ja nuoret huomaavat saaneensa zombien lisäksi myös ihmisvihollisia.

Unfed ei ollut samalla tavalla pseudopelottava kuin Undead - se ei ollut pelottava ollenkaan. Vauhtia ja jännitystä kyllä riitti, mutta on jokseenkin hyväntahtoista kutsua tätä kirjaa kauhuksi. Joka tapauksessa, vaikka McKay jossain määrin noudattaakin edellisen kirjan reseptiä, hän on lisännyt siihen uusia mausteita ja pitänyt koostumuksen tuoreena, joten pitkästyminen ei lukijaa kiusaa.

Rakastan edelleen Bobbya ja hänen jalat maassa -asennettaan. Jos sarjan kertoja olisi kuka tahansa muu, en jaksaisi keskittyä. Paitsi ehkä Smitty, mutta tässä osassa hän on ensimmäisen puoliskon ajan teillä tietymättömillä, mikä osaltaan laskee kirjan tasoa. Hänen "tilalleen" kirjoitettu mieshahmo, Russ, on sen sijaan melko kömpelö veto. Häneen liittyvät juonikuviot on helppo arvata ja Smittyn palatessa porukkaan heidän välisensä kukkotappelu on epäoriginaalia ja turhauttavaa. Alice ja Pete pysyvät omina itsenään, eivätkä saa erityistä syvyyttä. Bobbyn suhdetta äitiinsä sen sijaan avataan kiinnostavalla tavalla.

Action-osuudet ovat sujuvia ja hengästyttävää luettavaa. Ne kannattelevat kirjaa silloinkin kun juoni ei oikein muuten etene. Parasta on silti McKayn ihanan nokkela ja ironinen huumori, jota hän viljelee läpi kirjojensa. Joten vaikka Unfed ei ole yhtä hyvä kuin Undead, se on varsin viihdyttävä jatko-osa, jossa on useita erinomaisia kohtauksia ja monia kiinnostavia elementtejä. Lopussa moni asia jätetään auki, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, seuraako jatkoa.

Enemmän suudelmia olisi kyllä saanut olla.

Kolme tähteä.
Kirsty McKay: Unfed. Chicken House, 2012. S. 307.

Uskomatonta kyllä, tämä kirja kelpasi yhden HelMet-haasteen kohdan täyttäjäksi.



Tämä on nyt ensimmäinen Kirotut ensimmäiset osat- projektini varsinainen kohde, eli toinen osa. Luin trilogian aloituksen Kvanttivarkaan syksyllä ja tätä nykyä myös Fraktaaliruhtinas on omistuksessani, ja ne näyttävät kauhean kauniilta vierekkäin hyllyssä. (Tulisiko se Kausaalienkelikin jo pokkariksi...?)

Jean le Flambeur ja Mieli ovat lähteneet Marsista aluksellaan Perhosella mutta heillä on edelleen tehtävä suoritettavanaan. Se vie heidän matkansa emo-Maahan, jossa viimeiset ihmiset vielä sinnittelevät kaupungissaan, villikoodiaavikon ympäröiminä. Maassa Gomelezin suvun tytär Tawaddud lähetetään oppaaksi Sobornostin lähettiläälle, joka on tullut tutkimaan erään valtuustoedustajan salaperäistä kuolemaa. Hioessaan suunnitelmaansa Jeanin, Mielen ja Perhosen on pidettävä Pellegrini tyytyväisenä, jottei kolmikko jää Sobornostin valtapelin jalkoihin.

Fraktaaliruhtinas on miellyttävällä tavalla samankaltainen, mutta kuitenkin hyvin erilainen edeltäjästään. Keskeisiä henkilöitä on nyt vähemmän, mikä helpottaa tarinan seuraamista, ja ensimmäisen osan välinäytökset on jätetty pois. Niiden sijaan kirjassa on henkilöiden kertomia tarinoita, jotka avaavat sarjan maailman historiaa ja henkilöiden taustoja. Vaikka välinäytöksissä oli oma charminsa, tämä oli lukijan yleisen mielenkiinnon tyydyttämisen kannalta parempi ratkaisu. Myös Tawaddudista, vaikka hän tulikin mukaan uutena hahmona, ehti loppuun päästyä tulla merkittävä ja mielenkiintoinen henkilö.

Rakastan Rajaniemen vauhdikkaita ja mielikuvituksellisia visioita. Etenkin Maa on kiehtova kaikessa outoudessaan, sillä sieltähän kaikki lopultakin alkoi. Toisinaan kerronta yltyy niin teknilliseksi ja/tai poliittiseksi, etten jaksanut täysin keskittyä siihen, mutta mitäpä pienistä. Fraktaaliruhtinas myös pitää kiinni edeltäjänsä mallista, jonka mukaan vain kirjassa olemassaolevia asioita ei esitellä erikseen, vaan lukija oppii ikään kuin kokemuksesta, mitä ne tarkoittavat. Pidän siitä. Rajaniemi uskaltaa luottaa lukijoihinsa, ja se on minusta hienoa.

Olimme toissapäivänä katsomassa Kaiken teoria -elokuvaa, ja siinä mainittiin Schrödingerin laatikko. Kyseinen fysiikan pulma on suuressa osassa Fraktaaliruhtinaan juonta, kuten luultavasti myös kaikenlaiset muut fysiikkaan liittyvät asiat joista en tiedä mitään ja jotka siksi assosioin vain tähän kirjaan liittyviksi. Fraktaaliruhtinas kärsi edeltäjäänsä enemmän käsittämättömästä fysiikkaselostuksesta, mikä toisinaan väliaikaisesti herpaannutti mielenkiintoni sitä kohtaan. Upean juonikuvion ja kiinnostavien hahmojen myötä jaksoin kuitenkin aina palata, ja loppu on suorastaan tajunnanräjäyttävä.

Haluan vielä sanoa olevani aika varma, että Rajaniemi on tehnyt Oortista suomalaisten ja muiden pohjoisten kansojen avaruuskodin. Heidän kulttuurinsa on viehättävän eksoottinen ja samalla siinä on jotain niin kovin tuttua saunoineen ja kitkeränmakuisine lakritsiteejuomineen. On mahdollista, että asiasta on varmaakin tietoa, mutta minulla sitä ei ole.

Neljä ja puoli tähteä.
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas. Gummerus, 2014. S. 440. Englanninkielinen alkuteos julkaistu nimellä The Fractal Prince vuonna 2013.

(Rajaniemi on suomalainen, Skotlannissa asuva kirjailija, joka kirjoittaa englanniksi.) Sain myös yhden HelMet -kohdan tällä kirjalla!



Toinen Karousta ja kimeereistä kertova kirja lähti mukaani yksi päivä kirjastosta. Se oli positiivinen yllätys.

Karou on jättänyt Akivan ja lentänyt Eretziin liittymään kimeerien vähiin jäljellä oleviin joukkoihin. Brimstonen oppilaana toimineesta Karousta tehdään joukkojen henkiinherättäjä ja itse Valkoinen Susi valvoo hänen työskentelyään - ja muutakin elämäänsä, niin hyvässä kuin pahassa. Samaan aikaan Akiva on palannut serafiarmeijaan sisarustensa luokse maailma mullistuneena. Hän kärsii ilman Karouta, mutta on vakuuttunut siitä, ettei enää aio vahingoittaa yhtäkään kimeeriä.

Aika taistelun ja tähtivalon käynnistyy hieman hitaasti, mutta kun alkaa tapahtua, siitä ei enää tule loppua. Niin kimeeriarmeija meidän maailmassamme kuin serafiarmeija Eretzissä ovat edelleen aseissa hampaisiin saakka ja jälki on sen mukaista. Samalla valtaapitävät molemmissa heimoissa pelaavat valtapelejään, joiden nappuloiksi myös Karou ja Akiva joutuvat. Kirjaa rytmittävät ihanan tavalliset Zuzanan pätkät. Loppua kohden juoni tiivistyy ja mukana on useita silmät suuriksi räväyttäviä käänteitä.

Kaksi arviota jo kirjoitettuani alan olla niin väsynyt, etten enää tiedä, mitä sanoa:) Toisesta Karou-kirjasta Luojan kiitos puuttuivat ensimmäisen osan ärsyttävät elementit: nimi on minusta erinomaisesti suomennettu, takakansiteksti ei ollut historiallisen karmea ja lapsellisesta kirjoitustyylistäkin oli päästy eroon. Ainoastaan naurettavan suuri fonttikoko on pidetty samana, mutta sen voin antaa anteeksi.

Hieman Aika taistelun ja tähtivalon kärsii trilogian toisen osan paikastaan. Se on väliosa, jossa prosessoidaan tapahtunutta ja valmistaudutaan tulevaan, mutta iso oma rooli puuttuu. Tämän onneksi huomaa vasta kirjan luettuaan, joten kyseessä ei ole iso puute.

Kirjassa tutustutaan moniin uusiin/uudehkoihin hahmoihin ja he ovat kategorisesti erittäin kiinnostavia. Kertojanäkökulmia kylläkin karsisin, sillä niitä oli nyt paljon. Vaikka Karou ja Akiva ovat kumpikin vuorollaan sekä todella ärsyttäviä että todella typeriä, heidän uskolliset seuralaisensa onneksi enimmäkseen eivät ole. Lopussa tapahtuu yhden heidän suhteensa aivan kamalia, mutta ei siitä sen enempää.

Nyt aivotoimintani alkaa olla finaalissa. Toivottavasti kuitenkin saitte tästä viimeisestäkin arviosta jotain irti.

Neljä tähteä.
Laini Taylor: Aika taistelun ja tähtivalon. Tammi, 2013. S. 648. Englanninkielinen alkuteos Days of Blood and Starlight julkaistu vuonna 2012.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kertauksen vuoksi: Kvanttivaras


Luin Hannu Rajaniemen esikoisteoksen Kvanttivarkaan ensi kertaa kesällä 2012, eli kaksi ja puoli vuotta sitten. Oli järkyttävää huomata, miten paljon olin unohtanut kirjasta - en muistanut suorilta kuin pari tärkeimmistä henkilöistä ja täysin epäinformatiivisia välähdyksiä yksittäisistä tapahtumista. Lukemisen myötä jotain palautui mieleen mutta iso osa tapahtumista tuntui aivan vierailta, kuin en olisi niistä ennen kuullutkaan. Näillä pohjilla ei olisi tosiaankaan toisesta osasta hirveästi irronnut.

Jean le Flambeur viruu galaktisessa dilemmavankilassa, kun hänet pelastaa salaperäinen nainen nimeltä Mieli. Mieli tarvitsee suurrikollista toteuttamaan kanssaan salaista tehtävää, mutta sitä varten heidän on ensin saatava selville, kuka Jean le Flambeur oli ennen kuin joutui vankilaan. Vastaus löytyy Mars -planeetan liikkuvasta kaupungista Oubliettesta, ja sitä selvittäessään Jean ja Mieli sekaantuvat planeetan valtapoliittisiin taisteluihin. Niihin tulee nokkansa työntäneeksi Oublietten mestarietsivä Isidore, joka saa tehtäväkseen suojella rikasta miestä tunnetulta varkaalta, joka ilmoitti tulostaan etukäteen...

"Huikea tieteisooppera", sanotaan takakannessa, ja tähän yhdyn täysin. Rajaniemi yhdistelee teoksessaan hämmentävän vaivattomasti fysiikkaa, tekniikkaa, psykologiaa ja uskomattoman monimutkaisia näkymiä ihmiskunnan tulevaisuudesta avaruudessa. Hän on luonut kaikkea muuta kuin tyhmän nuortendystopian - Kvanttivarkaan maailma on moniulotteinen, sisältää sadoittain huolellisia yksityiskohtia ja koostuu varmasti todellisuudessa niin paljon enemmästä kuin mitä lukijalle kerrotaan. Kyseessä on todella kuin kirjallinen ooppera.

Huolimatta hankalasta fysiikka- ja tekniikkasanastosta myös tarinankertojana Rajaniemi loistaa. Hänellä on kolme päähenkilöä, joiden näkökulmien kautta tarina ja sen eri sivujuonet etenevät, ja vauhdikkaasti etenevätkin. Kirjassa on myös välinäytöksiä, joissa tutustutaan aivan uusiin hahmoihin. Heidän merkityksensä avautuu pala palalta tarinan edetessä. Rajaniemi hallitsee jännitteen luomisen taidon: hän ei ikinä paljasta lukijalle liikaa kerralla, mutta ei myöskään sorru siihen, että vihjailisi niin paljon, että lukijaa alkaa vain ärsyttää.

Kvanttivarkaassa ei myöskään turhia selitellä. Jos lukija ei ymmärrä monimutkaista fysiikkaa, ei hän sitä tästä kirjasta opi; sama logiikka seuraa Rajaniemen itsensä keksimiä sanoja ja maailman piirteitä. Lukijan on vain kokemuksen kautta saatava selville, mikä on vaikkapa gevulot tai gogol. Pikkuhiljaa konteksti avaa asiat, erillisiä selittelyitä ei harrasteta. Tämä on mielestäni ihan mahtavaa ensinnäkin siksi, että lukijaa ei aliarvioida ja toisekseen siksi että Rajaniemellä on pokkaa luottaa lukijoidensa älykkyyteen.

Juoni on todella monimutkainen ja siinä on useita sivujuonteita, joten kirjassa ei kannata pitää pitkiä taukoja; toisaalta se ei edes ole kirja jossa erityisesti haluaisi pitää taukoja. Kirjan maailma on äärimmäisen kiehtova ja omaperäinen, henkilöt ovat voimakkaasti omia persoonallisuuksiaan ja kaiken kaikkiaan kokonaisuus on todella toimiva. Se myös jättää innon siirtyä seuraavaan osaan, sillä vaikka sivut loppuvat, tarina on vasta alussa.

Haluan vielä kerran korostaa, ettei teoksen lukemista haittaa lainkaan se, ettei ymmärrä teknistä ja fysiikkasanastoa. Se on erinomainen tieteiskirja, jota on höystetty juuri sopivasti sarkasmilla ja omituisuudella. Loppu sujuukin sitten itsestään.

Viisi tähteä.
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras. Gummerus, 2012. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä The Quantum Thief vuonna 2010.

(Kyllä, nyt kun tuijotatte epäuskoisina kirjan tiedot -riviä. Kvanttivaras ja koko trilogia on kirjoitettu alun perin englanniksi. Rajaniemi on suomalainen, Skotlannissa asuva kirjailija, joka kirjoittaa englanniksi. Ajattelin ihan samaa kuin tekin, kun ensi kertaa kuulin: "Ei voi olla totta. Sen yhden kerran kun meillä on loistava suomalainen kirjailija, hän ei edes kirjoita suomeksi!" Englannintaitoisille täällä on luettavissa kiinnostava ja lyhyt artikkeli kolmen kirjan kustannussopimuksen tekemisestä brittiläisen kustantamon kanssa vain yhden luvun perusteella.)