Selailin kesäisessä e-kirjainnostuksessani Kindle Storea ja etsin jotain halpaa, mihin vielä jäljellä olevat, Amazon-tililleni lataamani rahat riittäisivät. Törmätessäni Rainbow Islandsiin valita alkoi olla selvä, sillä tunsin tämän kuvion.
Dystooppisessa, vanhoillis-kristillisessä yhteiskunnassa kaikki, jotka jäävät kiinni ei-heteroudesta, saavat valinnan: lähtö leirille, jossa heidän "parannetaan", tai elinikäinen karkotus saarille muiden kaltaistensa joukkoon. Jason valitsee saaret, odottaen kuihtunutta, kärsivää kourallista ihmisiä, mutta löytäen kukoistavan yhteiskunnan, jossa hänet otetaan avosylin vastaan. Pian kuitenkin käy selväksi, että kaikki on vaarassa luhistua.
Minäkin haluan muuttaa sateenkaarisaarille. Harnois kuvaa sateenkaariväen luomaa yhteiskuntaa kauniisti ja houkuttelevasti. Se, mikä alkoi homofoobisen yhteiskunnan yrityksenä tappaa poikkeavat ihmiset sukupuuttoon, on kehittynyt homo- ja lesbosaaresta upeaksi yhteistyötä tekeväksi maailmaksi: alkuperäiset saaret ovat nimeltään Alexandros ja Sapphos, biseksuaaliset merirosvot seilaavat vesiä saarten ja mannermaan välillä ryöstäen mannermaalaisia laivoja, ja aseksuaalien taivaskaupunki leijuu kaiken tämän yllä mielettömän teknologiansa kanssa. Jos tämä kuulostaa sinusta etäisesti tutulta, niin olet oikeassa: Harnoisin kirjaa inspiroi pitkä Tumblr-postaus, jonka aloitti homofoobinen ehdotus lähettää kaikki homot ja lesbot omille saarilleen kuolemaan sukupuuttoon. HLBT+ yhteisö kuitenkin otti idean omakseen ja loi upeita maailmoja ja tarinoita sen ympärille, joista osaa Harnois on tässä kirjassa käyttänyt, ja osaa ei.
Ehdottomasti parasta tässä kirjassa on sen maailma ja elävältä tuntuva kuvaus. Olisin onnellisena lukenut vain rauhallisesta elämästä saarilla ja merirosvolaivoilla. Juoni kuitenkin tarvitsee konfliktia, ja tässä tapauksessa se syntyy, kun saarelaisille paljastuu, että mannermaalla ollaan pettyneitä heidän kukoistavaan elämäänsä ja heidät aiotaan tuhota kerrasta. On siis aika valmistella vastaisku, aloittaa sota ennen kuin vihollinen ehtii. Kun sotajuoni alkaa rakentua, kirjan tahti kiihtyy liiaksikin. Mihinkään ei käytetä riittävästi aikaa, ja vaikka kuvaus hyökkäyksestä mannermaalle on mielenkiintoinen, loppuu kirja aivan liian pian sen jälkeen. 163-sivuinen kirja on muutenkin todella lyhyt, eli sotavalmisteluja olisi hyvin voinut hieman lihavoittaa ja tarinaa jatkaa pidemmälle, sillä minua häiritsee, etten tiedä, miten saarelaisille lopulta kävi. Tämäkin kirja tuntuu loppuvan kun sen juoni on vielä aivan kesken.
Rainbow Islands sopii mainiosti myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole perehtynyt HLBT+ maailman saloihin, sillä ei ole Jasonkaan. Saarille tultaessa kirjasta käytetään merkittävä osa erilaisten identiteettien selittämiseen ja Jasonin omaan identiteetin etsintään. Ei siis tarvitse olla ekspertti, ainoastaan kiinnostunut.
Lyhyydestään ja juonen rytmiongelmista huolimatta Rainbow Islands oli todella ilahduttavaa luettavaa, ja jos joku omistaa laivan ja tahtoisi antaa minulle kyydin Sapphokselle, olen valmis lähtemään milloin tahansa.
Neljä tähteä.
Sain myös yhden kohdan HelMetin 2017 -haasteesta!
