Joulukuu: Postmodernismi, osa 2

Tätä kirjaa olen odottanut koko vuoden! Ehkä niiden odotusten ja kaiken sen hehkutuksen takia, mitä olen tästä kirjasta kuullut, minun on aivan ensin todettava olevani hieman pettynyt.

Nyt ei saa ymmärtää väärin: Linnunradan käsikirja liftareille on erinomainen kirja. Se on loistava tieteisparodia ja täysin älyvapaa seikkailu, postmodernismille tyypillisesti vailla rajoitteita tai ennalta-arvattavia juonikuvioita. Se vain... en oikein tiedä. Minulle jäi sellainen olo, että jotain puuttuu.

Maailmanloppu on tulossa. Arthur Dentin koti aiotaan purkaa, mutta noin kahdentoista minuutin päästä sillä ei ole enää paljonkaan väliä, sillä Maa tulee räjäyttää galaxienvälisen valtaväylän tieltä. Arthur on koko Maapallon väestön ainut selviytyjä, sillä juuri ennen tuhon hetkeä hänen ystävänsä Ford Prefect paljastuu avaruusolennoksi ja liftaa heille kyydin räjäyttäjäalukseen. Sieltä Arthur ja Ford päätyvät matkalle halki galaxin varastetussa avaruusaluksessa maanisdepressiivisen robotin, ylipirteän tietokoneen sekä eräiden muiden henkilöiden kanssa.

Kirjassa on todella paljon erikoisia juonenkäänteitä, joten en ala nyt enempää spoilata. Ihailen syvästi kirjailijan kykyä pitää kaikki älyttömyyden langat käsissään ja saada tarina vaikuttamaan täysin rajoituksettomalta. Itse kirjoittajana nimittäin tiedän että kun kirjoittamisen aloittaa, juonikuvioita vain alkaa ilmestyä ja sellaista tunnelmaa, että juoni on täysin päätön ja suunnitelmaton, täytyy pitää yllä kynsin ja hampain ja suunnitella huolellisesti.

Juonen rakenteesta tai sisällöstä ei tyhjä olo jäänytkään. Osaksi se tuli kohdista, jotka tuntuivat silkalta täytteeltä (tässä 156 -sivusessa kirjassa sitä tosin ehkä kaivattiin), mutta välinpitämättömästi tehdyltä,  yritän-tässä-olla-hauska-ja-mitään-ei-tapahdu -tyyppiseltä täytteeltä. Se meni kirjan muun tason alapuolelle. Muutoin en ole oikein varma, mistä se tuli. Olisin ehkä odottanut enemmän syvyyttä, tai jotain. Henkilöiden tunteita kyllä käsiteltiin kiitettävästi, siitä se ei johtunut, ja myös parodiana meidän maailmaamme sekä scifi- ja fantasiakirjallisuutta kohtaan kirja täytti ja ylitti odotukset... mutta jotain nyt kerta kaikkiaan puuttui. Ehkä se oli vain pituutta.

Tästä arviosta on hyvää vauhtia tulossa yhtä sekava kuin itse kirjasta. Sanoisin kuitenkin vielä, että rakastan Adamsin huumorintajua (paitsi silloin, kun hän yrittää liikaa). Linnunradan käsikirja liftareille on kuitenkin täynnä kohtia, joissa nauroin ääneen erittäin vapautuneesti. Kaiken kaikkiaan muutenkin pidin kirjasta hirveän paljon, vaikka se ei ihan odotuksiin vastannutkaan. Täytyy vielä sanoa, että Marvin on ihana.

Neljä ja puoli tähteä
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille. WSOY, 1989. S. 156. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä The Hitch-Hiker's Guide to the Galaxy vuonna 1979.


Uskomatonta. Tämän vuoden klassikot olivat nyt sitten tässä. (Tajusin vasta nyt, kolme päivää kirjan lopettamisen jälkeen.) Sain haasteen kauniisti aikataulussa suoritettua ja kaikki kirjat luettua. Hämmentynyt olo. En nyt kuitenkaan ala tähän sen enempää vuodattamaan, sillä tulossa on vielä jälkipuinti -postaus, jossa käyn vuotta ja sen aikana lukemiani klassikoita tarkemmin läpi, saatte viimein nähdä persoonallisesti merkintöjä täynnä olevan listani, jota tässä olen noudattanut ja ylipäätään fiilistelen viimeisen kerran tätä Suurta Klassikkokirjahaastetta. Ensi vuodelle on jo omansa, mutta sillä ei ole vielä nimeä. Siinä on myös vähän vähemmän tiukat säännöt.