Ei ikinä enää!

Nyt se on ohi. Ikinä enää en lastaa eväitä tarjottimelle, teippaa tekstejä vaatteistani piiloon ja astele saliin kuuden tunnin ylioppilaskirjoituskoitokseen.

Ei tule ikävä.

Jos muistelette aikaisempia postauksiani aiheesta, mieleenne ehkä palautuu, että vuosi sitten syksyllä kirjoitin englannin ja äidinkielen. Keväällä osallistuin ranskan ja italian kokeisiin. Tänä syksynä jäljellä olivat toinen kotimainen kieli ruotsi ja reaaliaine uskonto. Ja nyt, ei ikinä enää.

Ruotsin koe meni hienosti. Sain alustaviksi pisteiksi 250/299, ja neljällä edellisellä kerralla nämä pisteet olisivat taanneet minulle L:n, joskin hädin tuskin. Nyt siis toivon, etteivät rajat nouse tai pisteeni laske. Tämä uskontokin oli ihan inhimillinen... luulisin.

(Reaalikokeet tietysti itsessään eivät ole kovin inhimillisiä. Koeaikaa on kuusi tuntia ja humanistireaaleissa kirjoitetaan kuusi vastausta. Ne ovat lähes järjestään esseevastauksia. Tahdin on siis oltava vastaus per tunti, ja lisäksi pitäisi syödä ja käydä vessassa.)

Minulla kävi tuuri. Kokeessa oli kaksi helppoa tehtävää, joissa oli a, b ja c -kohdat ja joiden tekemiseen meni vain puoli tuntia. Pelkäsin ennen koetta, että joudun väsäämään viimeisen vastauksen kymmenessä minuutissa - kun oli viimeisen vastauksen aika, minulla oli puolitoista tuntia aikaa. Lähdin 20 minuuttia ennen ajan loppumista ja olin saanut kirjoittaa kaikki vastaukseni rauhassa.

On samaan aikaan helpottava ja omituinen tunne, että kirjoituksen ovat ohi. Iloitsen siitä, ettei minun tarvitse enää huolehtia niistä, ja olen hämmästynyt siitä, että 4.12. minusta tulee ylioppilas! Mutta olen myös hämmentynyt siitä, ettei tarvitse enää ajatella ylioppilaskirjoituksia. Ei tarvitse enää lukea, ei muistutella mieliin vastaustekniikkaa. Olen pitkän vuoden ajan elänyt kirjoitusten maailmassa, ja nyt ne äkkiä ovatkin ohi.

En osaa vielä olla haikea. Kyllä se iskee, aikanaan, mutta toistaiseksi saan tyytyä hämmästelemään tilannettani. Täysin koulu ei ole vielä ohi, sillä maanantaina on filosofian koe ja tiistaina median johdantokurssin päätös. Haluaisin myös saada valmiiksi vielä yhden kirjallisen ilmaisun kurssin, jossa olen työstänyt omaan romaaniani viimeisen vuoden ajan.

Viimeisiä kuitenkin viedään. Se on omituista, hauskaa, pelottavaakin. Mutta hyvällä tavalla. Minun tulee kyllä ikävä Kallion lukiota.