Arvio sisältää spoilereita sekä tästä kirjasta että Openly Straightista.
Openly Straight loppuu YA-kirjaksi siitä epätavallisella tavalla, että pääpari ei ole lopussa yhdessä. Ja koska shippaan Rafea ja Beniä, minun piti tietenkin lainata myös jatko-osa saadakseni tämän kaivatun loppuratkaisun.
Ben Carverin elämässä ahkera työnteko on aina ollut tärkeintä. Köyhän perheen poika on hienossa koulussa stipendioppilaana, ja vain erinomaiset arvosanat hyväksytään. Koulun ohella Ben pelaa useita eri urheilulajeja ja osallistuu politiikkakerhoon. Kaikki tämä on yllättäen tuonut arvostetun yliopistostipendin Benin ulottuville - hänen täytyy vain nostaa matematiikan arvosanansa ja kirjoittaa puhe Vietnamin sotasankarista, jonka muistolle stipendi on omistettu. Mutta edellisen lukukauden säätö Rafe Goldbergin kanssa painaa edelleen Benin mieltä, ja kaiken huipuksi hän tapaa kirjastossa kiehtovan Hannahin. Kevään edetessä Ben joutuu ratkaisemaan, kenen arvoja hän tahtoo seurata, ja kuka hän oikeastaan tahtoo olla.
Jos Rafen kirja oli raskasta luettavaa, niin sitä on myös Honestly Ben, joskin hieman erilaisista syistä. Kirjan omistuskirjoituksessa mainitaan mies, muistaakseni Bill Konigsbergin puoliso, ja jotain siitä, että hän on alun perin tuonut Benin äänen todeksi. Täytyy sanoa, että ilman tätä omistuskirjoitusta pitäisin Benin konfliktia kirjassa melkoisen epäilyttävänä läjänä hevonpaskaa, mutta jos omistuskirjoitus tarkoittaa sitä, mitä luulen sen tarkoittavan, pidän konfliktia vain hieman epäilyttävänä.
Suurin ärsytykseni tätä kirjaa kohtaan juontuu siis siitä, että Ben itsepintaisesti pitää itseään heterona. Koko sivujuoni Hannahin kanssa liittyy Benin tarpeeseen todistaa itselleen oma heteroutensa (ja Hannah olisi ansainnut parempaa, sillä hän on ihana). Benin ja Rafen välien jälleen lämmettyä Ben on edelleen vakuuttunut olevansa hetero - Rafesta huolimatta. Ben inhoaa sitä, kun häntä yritetään lokeroida homoksi tai biseksuaaliksi, ja kirjassa onkin paljon draamaa Benin itsemäärittelyn ympärillä. Minulla olisi taas hieman sanottavaa aiheesta.
Ensinnäkin haluan huomauttaa, että meillä kaikilla on oikeus itsemäärittelyyn. Jos Ben sanoo olevansa hetero, niin olkoon sitten. En vain voi kuvitella, millaisessa maailmassa toiseen poikaan rakastunut teinipoika pitää itseään heterona ja tämä myydään minulle kuin siinä ei olisi kyse sisäistetystä homo- tai bifobiasta. Toiseksi, bi-ihmisten näkymättömyys mediassa johtuu osin siitä, että todella monet periaatteessa-bi hahmot ovat juurikin tätä "en tykkää lokeroista" porukkaa, mikä jättää tosielämän bi-ihmiset ilman paljon kaivattua representaatiota. Kolmanneksi, Ben muistaakseni sanoo kirjassa pitävänsä biseksuaalisuutta 50/50 kiinnostuksena naisia ja miehiä kohtaan, ja tästä syystä hän ei koe nimitystä omakseen (hän on kiinnostunut naisista ja Rafesta), mikä on vain vanhanaikaista ja ymmärtämätöntä. <insert facepalm emoji> Kerrataanpa siis vielä: biseksuaalisuus on kiinnostusta omaa ja muita sukupuolia kohtaan, ja kiinnostuksen määrä eri sukupuolia kohtaan voi vaihdella ja olla radikaalistikin erilainen. Kaikki tämä olisi ihan ok, jos Benin juonikaari menisi sisäistetystä bifobiasta ja itsensä heterona pitämisestä oppimisen kautta siihen, että hän ymmärtäisi olevansa biseksuaali joka preferoi naisia, mutta näin ei tapahdu. Siksi ainut syy, miksi pidän tätä vain hieman epäilyttävänä on se, että jos Bill Konigsbergin puolison kokemus seksuaalisesta suuntautumisestaan on sama kuin Benin, niin kai tämäkin sitten on ihan oikea kokemus joka ihmisillä on. Olen silti sitä mieltä, että bi-ihmiset heitettiin tässä nyt bussin alle aika pahasti, mutta kuten sanoin alussa, ei ole minun paikkani kieltää kenenkään oikeutta itsemäärittelyyn.
Kaikesta ihme säädöstä huolimatta Rafe ja Ben ovat super söpöjä tässä kirjassa, ja näyttävät hyvää esimerkkiä terveellisestä kommunikaatiosta (Ben vasta opettelee, mutta hän yrittää parhaansa; on myös tärkeää näyttää, että kotoa opituista huonoista tavoista käsitellä konfliktia voi opetella pois). Rafe on kasvanut ihmisenä edellisestä kirjasta suorastaan huimaa vauhtia ja on selkeästi löytänyt paikkansa omana itsenään, mikä oli ilahduttavaa huomata. Tämä kirja on tietenkin Benin kasvutarina, ja erikoista itsemäärittelyjuonta lukuun ottamatta myös Benin matkan seuraaminen saa hyvälle mielelle, sillä hän todella etsii ja löytää omat arvonsa ja uskomuksensa, ja seuraa niitä.
Parasta kirjassa on kuitenkin Toby. Toby on ehkä parasta jo edellisessä kirjassa, mutta erityisesti tässä kirjassa hän saa ansaitsemansa osan. Toby on höpsö, omalaatuinen, helposti innostuva ihanuus, mutta myös viisas nuori, joka tuntee itsensä ja tietää mikä tekee hänet tyytyväiseksi, ja on kärsivällisyydessään valmis myös opettamaan muita tarpeen niin vaatiessa. Tässä kirjassa Toby muistuttaa Beniä siitä mikä on oikeasti tärkeää, ja tulee samalla itse kaapista gender fluidina. Toby = rakkaus.
Kolme ja puoli tähteä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti