Ylioppilaskirjoituksiin valmistavalla kurssilla luimme siis Reko ja Tina Lundánin kirjan Viikkoja, kuukausia. Se kertoo perheestä, jonka isällä todetaan aivokasvain ja elinaikaa annetaan lopulta viikkoja, kuukausia. Kirja perustuu Lundánien omiin päiväkirjamerkintöihin Rekon sairauden ajalta - hän ilmeisesti kuoli pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka teos ilmoittaa olevansa romaani, sitä on vaikea käsitellä fiktiona.Viikkoja, kuukausia on todella koskettava, inhimillinen ja miellyttävän nopealukuinen teos. Postauksen otsikko juontaa juurensa siitä, miten ajattelin kirjasta ennen kuin sain sen aloitettua, sillä eihän se lopulta ollut lainkaan niin masentava. Se oli toki surullinen, mutta myös ärsyttävä, liikuttava, jollain tavalla lohdullinenkin ja tietenkin, kuten jo sanoin, kovin inhimillinen. Aki ja Minna, joiden päiväkirjamerkinnöistä teos koostuu, ovat ihmisiä kovan paineen alla, heillä on kaksi tytärtä ja aivokasvain, mutta elämä jatkuu. Sen huomaavat niin kirjan henkilöt kuin lukijakin.
Symppasin ehdottomasti pariskunnan tyttäriä. He olivat ihanan normaaleja lapsia, vähän rasittavia, mutta niin kovin aitoja. Aikuiset sen sijaan raastoivat hermojani useaan otteeseen, vaan sellaistahan se on. Ei kukaan ole uhrautuva enkeli tuollaisessa tilanteessa.
Olin yllättynyt siitä, miten kiva tämä kirja lopulta oli. Olin yllättynyt myös siitä, että minusta tässä oli vain yksi itketyskohta, vaikka kaikki sanoivat, että itket sitten läpi koko kirjan. Minä tosiaankin taisin ennemmin hakata päätä seinään.
Kolme ja puoli tähteä.
Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia. WSOY, 2006. S. 184.
Vielä piti sanomani näiden koulussa luettujen kirjojen yhteydessä, että luin viidennen jakson koeviikolle psykologian viitoskurssin kirjan Mielen maailma 5 ja historian kakkoskurssin kirjan Kaikkien aikojen hisoria 2. Eurooppalainen ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti