Lähes napakymppi: Truly Devious

Maureen Johnson: Truly Devious. Katherine Tegen Books, 2018. S. 416

Olen mysteerien ystävä ja Maureen Johnsonin (ihmisen, enemmän kuin kirjojen) fani, joten Truly Deviousin ilmestyessä ei ollut epäilystäkään siitä, ettenkö hankkisi ja lukisi sitä mitä pikimmiten. Ilokseni voinkin sanoa, että pidin tästä kirjasta huomattavasti enemmän kuin muista lukemistani Johnsonin kirjoista.

Vuonna 1936 Albert Ellinghamin perustamassa Ellingham Academyssa katosi Ellinghamin vaimo, tytär ja yksi koulun oppilaista. Vuonna 2016 Stevie Bell saapuu kouluun tavoitteenaan ratkaista mysteereiksi jääneet murhat. Pian käy kuitenkin ilmi, että Ellinghamilla on enemmänkin taipumusta tragediaan...

Truly Deviousin tarina kulkee kahdella tasolla: toisaalta lukija pääsee kokemaan vuoden 1936 tapahtumat suoralta kädeltä, toisaaalta hän pääsee yhtä lailla seuraamaan Stevien elämää 80 vuotta myöhemmin. Molemmat tarinat ovat kiehtovia ja jännitys pysyy yllä niin, että aina aikaikkunan vaihtuessa harmittaa: olisin halunnut kuulla vielä lisää! Tasapaino kahden tarinan välillä kuitenkin pysyy hyvin yllä, ja vuoden 2016 tapahtumat saavat oikeutetusti isomman roolin - ovathan ne kirjan varsinainen päätarina.

Stevie on ehdottomasti paras päähenkilö, jonka olen Maureen Johnsonilta lukenut. Hän on kiinnostunut rikoksista, poliisintyöstä ja kuuntelee paljon true crime -podcasteja, mikä oli mielestäni erittäin samastuttavaa. Stevie on myös jatkuvasti vaikeuksissa vanhempiensa kanssa, koska he ovat poliittisesti huomattavast Stevietä konservatiivisempia, mikä on niin tavallinen tilanne teini-ikäisille, että oli hienoa lukea tästä turhautumisesta sanoina paperilla, tunnustettuna totuutena. Lisäksi Steviellä on ahdistushäiriö ja paniikkihäiriö, joita Johnson kuvaa realistisesti mutta tekemättä niistä isoa numeroa. Stevie ei pyytele anteeksi omaa olemistaan tai luonnettaan, ja seuraa rohkeasti omaa tietään, mikä on aina virkistävää luettavaa.

Truly Devious avaa trilogian, mikä tarkoittaa, että se ei rakennu aivan kuin tavallinen murhamysteeri, joka kestää yhden kirjan ajan. Tämä on kuitenkin erinomaisesti toteutettu - murhista selviää riittävästi, ettei lukijalle jää petetty olo, ja jännitys pysyy jatkuvasti yllä, mutta toisaalta jää malttamattomana odottamaan seuraavaa osaa, että saa tietää lisää. Dekkarina kirja on siis todella onnistunut. Se on myös kerronnallisesti sujuva, ja täynnä hyviä lainauksia.

Minor spoilers

Se osa tätä kirjaa, joka aiheutti enemmän silmienpyörittelyä kuin sydämentykytyksiä, on romanssi. Romanssit eivät muutenkaan tunnu olevan Johnsonin vahvaa alaa, sillä yksikään hänen kirjoittamansa romanssi, jonka olen lukenut, ei ole ollut kovin romanttinen. Tässä kuitenkin päästiin jo heteronormative bullshit -alueelle, sillä Stevien love interest on jätkä, joka aiheuttaa hänessä inhon tunteita heti ensi katseesta. He ovat jatkuvasti tukkanuottasilla ja David vaikuttaa kaikin puolin epäluotettavalta ja ikävältä tyypiltä, ja jotenkin heille kuitenkin syttyy romanssi? Ei. Ei. Älkää tehkö tätä minulle.

No more spoilers

Onneksi kirjassa on myös ilahduttava romanssi, nimittäin HLBT+ romanssi! Sen molemmat jäsenet ovat sivuhahmoja, joten en sanoisi tätä HLBT+ kirjaksi, mutta edustusta kuitenkin löytyy. Varoituksen sanana täytyy kuitenkin sanoa, että kirjan muunsukupuolisen hahmon pronomineja ei noudateta aivan niin hyvin kuin pitäisi. Tämä oli mielestäni todella harmittavaa, sillä ei olisi iso homma tarkistaa, että kyseisestä hahmosta puhuttaessa on käytetty oikeita pronomineja sen jälkeen, kun ne on kerrottu. Mutta ilmeisesti ketään ei kiinnostanut riittävästi.

Lopuksi haluan vielä sanoa Ellingham Academysta: minäkin haluan sinne. Opiskella vapaasti omien mielenkiinnon kohteiden mukaan, korvata liikuntatunnit joogalla, asua upeassa, vanhassa ympäristössä mielettömän kirjastokokoelman kanssa.... Joo, minäkin haluan sinne.

Neljä tähteä.

Kuusi kohtaa HelMetin 2018 -haasteesta.