Täytyy heti alkuun todeta, etten yleensä pidä kansista, joissa on tyyppi, mutta tämän kirjan kansitaide on minusta äärimmäisen onnistunut.
Alicella on kolme ongelmaa: hän ei halua juristiksi, hän ei ole tullut kaapista aseksuaalisena melkein kenellekään, ja uusi työkaveri Takumi saa hänet kyseenalaistamaan kaiken elämässään. Aseksuaalisuus on pitkään ollut osa Alicen identiteettiä, mutta vain hänen paras ystävänsä Feenie tietää siitä, ja edellinen tyttöystävä jätti Alicen seksin takia. Niinpä hän on jumissa epäoptimaalisessa tilanteessa Feenien ja tämän poikaystävän kämppiksenä työskennellessään samalla kirjastossa ja väistellessään vanhempiensa kysymyksiä oikeustieteelliseen hakeutumisesta. Takumin ilmestyminen työpaikalle kuitenkin sekoittaa Alicen elämän viimeisetkin palikat, ja hänen on joko tartuttava haasteeseen ja aseteltava ne uudelleen siten kuin hän itse tahtoo, tai jälleen kerran taivuttava olemaan se Alice, jota muut häneltä odottavat.
Let's Talk About Lovessa ehdottomasti parasta ovat hahmot. Alice, näkökulmahahmo, on hauska ja samastuttava nuori nainen, ja ihmiset hänen ympärillään ovat kukin hyvin persoonallisia tapauksia. Erityisesti Alicen perheenjäsenet tuntuivat kipeän aidoilta, ja myös miespääosa Takumi on rakennettu monisävyiseksi hahmoksi. Alicen kamppailu oman tiensä löytämiseksi on koskettavaa ja kiinnostavaa luettavaa olematta kuitenkaan liian raskasta - Let's Talk About Love on söpö hyvänmielenkirja vakavista aihepiireistä huolimatta.
Alice itse sai minut monesti ajattelemaan ystäviäni, jotka ovat aseksuaalisuus-spektrumilla, ja jos aseksuaalisuus on sinulle vierasta, niin kirja on hyvä esittely orientaation peruspalikoihin. Vaikka Alice tietää olevansa ace, hän käsittelee yhä asiaa itsekseen paljon, ja kirjan aikana myös terapeutin kanssa, joten lukija saa hyvän käsityksen aseksuaalisuudesta. (Propsit kirjalle myös positiivisesta terapiakuvauksesta!) Alice on muutenkin identieettien intersektiossa: hän on nuori, musta, biromanttinen ja aseksuaalinen nainen. Mutta Alice on paljon muutakin. Hän rakastaa sisustussuunnittelua, syö paljon roskaruokaa ja luokittelee ihmisiä ja asioita värikoodatulla söpöysskaalalla. Alicessa on mielestäni ihanaa juuri se, kuinka hän edustaa monia sorrettuja identiteettejä ja tämä on osa hänen päivittäistä elämäänsä, mutta päällimmäisenä hänestä jää kuitenkin mieleen aivan muita asioita.
Let's Talk About Love on Claire Kannin esikoisteos, ja se näkyy kirjan kielessä ja rytmissä. Kirjoitustapa tuntui mielestäni välillä irtonaiselta ja paikasta toiseen hyppivältä, mikä vaikeutti tarinan seuraamista ja vei pois sen maailmasta. Lisäksi aika edistyy toisinaan kummallisin harppauksin, joita en aivan hahmottanut. Kirja kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta Alicen kertojanääni on kuitenkin vahva ja persoonallinen, eikä tarinassa ole tylsiä hetkiä, vaan se edistyy koko ajan. Jännite on luotu todella onnistuneesti Alicen ja Feenien, Alicen ja Takumin, Alicen ja Alicen vanhempien välille, ja aikaharppauksista ja tyylin ajoittaisesta rikkonaisuudesta huolimatta juoni pysyy erittäin hyvin kasassa. Myös loppuratkaisu on hyvin ajateltu ja siitä jää mukavan lämmin, mutta silti voittoisa olo.
Kaiken kaikkiaan tämä kirja on äärettömän suloinen ja hymyilyttävä ja käsittelee tärkeitä aiheita, vaikka ei olekaan joka kohdasta erinomaisesti kirjoitettu. Aion kuitenkin seurailla, mitä Claire Kann tekee seuraavaksi, sillä hänen kirjallinen uransa lähti liikkeelle erittäin lupaavasti!
Neljä tähteä
Tämä oli viimeinen 2018 lukemani kirja! (Tiedän, tämä ei ole ollut hyvä blogitalvi.) Alkaneelta vuodelta onkin jo kertynyt pitkä jono, jonka kimppuun yritän päästä mahdollisimman pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti