Ennen kuin aloin lukea The Bellesiä, en tiennyt siitä kovin paljon muuta kuin kannen ja sen, että monet ihmiset joiden kirjallisia mielipiteitä pidän arvossa, olivat kehuneet kirjaa. Tämä yhdistettynä kannesta ilmiselvään representaatioon sai minut lopulta antamaan kirjalle mahdollisuuden, vaikka olinkin alkuun skeptinen.
Camellia "Camille" Beauregard ja hänen siskonsa ovat bellejä, Orléansin valtakunnan ainoita jotka eivät synny iho harmaana ja silmät punaisina. He syntyvät kauneuden lahja veressään ja voivat voimiensa avulla tehdä myös tavallisista orléansilaisista kauniita. Yksi heistä valitaan heidän yhteisen debyyttiseremoniansa jälkeen hovin suosikiksi ja hänestä tulee hallitsijaperheen henkilökohtainen belle, ja Camille on päättänyt päästä tähän haluttuun asemaan. Palatsissa alkaa kuitenkin käydä ilmi, että hovissa ja valtakunnassa on meneillään enemmän kuin kansalle kerrotaan, ja pian Camille joutuukin tekemään vaikeita valintoja ammattiylpeytensä ja oikeudentuntonsa välillä.
Sisältövaroitukset: seksuaalinen ahdistelu/raiskausyritys, psykopatia, bury your gays
Tämä kirja on kirjoitettu todella kauniisti. Dhonille Claytonin kirjallinen tyyli on kuvallisessa runsaudessaan poikkeuksellinen ja luo todella vahvoja, eläviä mielikuvia Orléansin maailmasta ja sen asukkaista. Välillä itse asia tuntui jäävän kuvailun jalkoihin, mutta ei ärsyttävyyteen asti. Tekorunollinen tai liikaa yrittävän lyyrinen kirjoitustyyli käy aina hermoilleni, mutta Clayton tietää mitä tekee - ja kun kyseessä on kirja, jossa kauneus on kaiken keskiössä niin juonellisesti kuin teemallisesti, tämä sopii kuvaan. Myös tarinallisesti kirja toimii ja juoni etenee hyvää tahtia.
Vahvasti sidoksissa tyyliin on maailmanrakennus, joka on parhaita koskaan lukemiani. Orléans on huolellisesti luotu kokonaisuus, jonka rattaat raksuttavat toisiaan vasten ilman puuttuvia hampaita. Siihen on selvästi haettu inspiraatiota New Orleansin ja lähiseutujen amerikan- ja karibianranskalaisesta kulttuurista, mutta Orléans kauneushoitoineen, teekuppilemmikkeineen, posti-ilmapalloineen ja matriarkaalisine perimysjärjestyksineen on niin täydellisen kiehtovalla tavalla omanlaisensa ettei varsinaisesta oikeaan kulttuuriin perustumisesta voida puhua. Se, miten kaikki Orléansissa kietoutuu lopulta kauneuden ympärille, miten koko yhteiskuntajärjestys rakentuu kauneudentavoittelun perustalle, on sekä kiinnostavaa että hirvittävää että erinomaisesti tehty. Kuningattaren neuvostoon kuuluu kauneusministeri ja muotiministeri, ja kauneuslait siitä, mitä kaikkea bellejä saa pyytää tekemään ulkonäölleen ovat merkittävä osa valtakunnan lainsäädäntöä. Kauneus ulottuu kaikkialle ja on kaikessa ensimmäinen prioriteetti. Monesti tämä tuntui myös karulta reflektiolta omasta maailmastamme ja mietinkin lukiessani paljon meidän kulttuurimme ja Orléansin kulttuurin monia yhtäläisyyksiä. The Belles on siis paitsi taidokkaasti kirjoitettu, myös erinomainen yhteiskuntakritiikki omaa maailmaamme kohtaan.
Isoin ongelmani kirjan kanssa oli Camille. En jaksanut kiinnostua hänestä kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan, ja niinpä kirja eteni minulla hitaasti. Camille oli mielestäni ärsyttävä enkä saanut itseäni välittämään hänestä. Yksi hänen siskoistaan, Edel, olisi kiinnostanut minua suuresti, mutta valitettavasti Edeliä on tässä kirjassa vain vähän - joskin ilmeisesti enemmän jatko-osassa The Everlasting Rose. Lisäksi Camillen (heterot) romanssikuviot eivät oikein innostaneet minua ja jäivät monin paikoin aika hämäriksi.
Heteroudesta päästäänkin sopivasti postauksen viimeiseen aiheeseen eli siihen, kuinka kirjassa tapetaan kaksi wlw-hahmoa vain juonen/Camillen kehityksen edistämiseksi, eli siis klassinen bury your gays -liike. Tämä ei liene ollut tarkoituksellista, sillä kirjassa on monenlaista representaatiota monista muista asioista, ja esimerkiksi transihmisten oikeus korjata sukupuoltaan bellejen avulla säädetään laiksi kirjan aikana (tämä ei ole mikään iso asia, mutta mainitaan). Siitä huolimatta koen, että kustannusprosessin aikana jonkun olisi pitänyt huomata kuolevat lesbot ja puuttua asiaan. Tarkoituksellista tai ei, vahingollisten ja mariginalisoivien juonikuvioiden edistäminen ei ole tätä päivää.
Kolme tähteä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti