sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Vaakakupeissa onnellisuus ja tuskallisuus: This Is Kind of an Epic Love Story

Kacen Callender: This Is Kind of an Epic Love Story. Balzer + Bray, 2018. S. 286

Tämän kirjan takakansitekstissä sitä suositellaan ihmisille, jotka pitävät Boy Meets Boysta ja Simon Vs. the Homo Sapiens Agendasta. Simon Vs. on yksi lempikirjoistani, joten tietenkin tartuin This Is Kind of an Epic Love Storyyn innolla. Se olikin hyvä, mutta eri syistä kuin takakansiteksti antoi ymmärtää.

Nate Bird ei usko onnellisiin loppuihin, ei ainakaan sen jälkeen kun hänen parhaasta ystävästään Florencesta tuli hänen tyttöystävänsä ja sitten taas paras ystävänsä vaikka Nate olisi mieluusti pitänyt hänet tyttöystävänään. Florence on kuitenkin päättänyt, että Naten on aika siirtyä eteenpäin, ja kuin tarjottimella ilmestyy tilaisuus: Naten lapsuudenystävä Oliver James palaa kaupunkiin, ja vuosien takaisen konfliktin selvittäminen tuo pintaan ystävyyden lisäksi muitakin vanhoja tunteita.

Aivan ensiksi täytyy antaa propsit tämän kirjan kansitaiteelle, joka yksinkertaisessa selkeydessään ja rohkeilla väriyhdistelmillään puhuttelee minua suunnattomasti. Se antoi itsensä myös todella kauniille bookstagram-kuvalle (minua voi seurata @elesumubooks Instagramissa).

Parasta tässä kirjassa on sen vähemmistörepresentaatio. Kaikki tärkeimmät hahmot, Nate, Flo ja Ollie, ovat rodullistettuja sateenkaari-ihmisiä. Ollie on myös kuulovammainen. Tässä päästään suoraan aliedustettuihin identieettien intersektioihin, ja minusta on äärimmäisen hienoa ja tärkeää että ne ovat tässä kirjassa näkyvillä etusijalla. Sateenkaarevuutta ei kuitenkaan sen kummemmin käsitellä tai siitä edes keskustella - on vain normaalia, että ihmiset ovat kiinnostuneita monista sukupuolista, mukaan lukien omastaan. Tämä on A+ esimerkki siitä, miten kirjoitetaan sateenkaareva tarina ilman että sateenkaarevuus on sen pääasia tai osallinen pääkonfliktissa. Lisäksi Ollien kuulovamman vuoksi kirjassa käytetään paljon viittomakieltä, mitä en ollut ennen nähnyt mutta mistä nautin suuresti. Viittomakieli on minusta aina ollut kiinnostavaa ja haluaisin oppia sitä. Kirjassa kuvaillaan viittomat niitä käytettäessä, ja ensimmäisellä kerralla kerrotaan niiden merkitys. Sen jälkeen on lukijan tehtävä muistaa, mitä eri viittomat tarkoittavat. Tästä pidin.

Ärsyttävintä tässä kirjassa oli jo alussa mainitsemani virheelliset odotukset. Älkää erehtykö: siitä huolimatta että kirjaa verrataan Simon Vs.:än, se ei ole hyvän mielen romanttinen komedia, vaan melko angstinen draama. Se on silti hyvä kirja! Mutta odotukseni olivat väärät ja siksi jossain määrin petyin lukukokemukseen.

Lisäksi minua ärsytti Naten pessimismi ja kyvyttömyys puhua ihmisille asioista. Hänen pessimisminsä johtaa hänet toistuvasti olettamaan tietävänsä, mitä muut ihmiset ajattelevat, tahtovat tai aikovat, eikä hän sitten puhu asioista, ja kaikki menee pieleen kun hän onkin olettanut väärin. Tämä oli minusta raivostuttavaa. Konfliktina onnellisten loppujen olemassaolo on mielestäni kiinnostava ja olen pohtinut sitä itsekin monesti: onko hetkellinen onnellisuus sitä (potentiaalisesti) seuraavan särkyneen sydämen arvoista? Teemana tätä käsitellään kirjassa mielenkiintoisesti, mutta tarinan sisällä Naten liki täydellinen pessimismi asiasta oli minulle välillä liian raskasta.

Juonen tahti ei aina aivan toimi ja tarinan sisäisen aikajanan seuraaminen oli minulle toisinaan hankalaa. Hahmot ovat monipuolisia ja todellisen tuntuisia, mutta heidän motiivinsa jäivät välillä minulle epäselviksi (ja/tai käsittämättömiksi). Olen kuitenkin sitä mieltä että kokonaisuutena kirja on hyvä ja tärkeä niin viestiltään kuin representaatioltaan, ja luulen että omien ristiriitaisten tunteideni negatiivisen puolen lähtökohtana ovat suurelta osin vääränlaiset odotukseni.

Neljä tähteä

HelMet 2019:
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti