Ota kiinni jos saat

Yritän nyt siis ottaa kiinni siitä, mitä kaikkea luin viime vuoden lopun ja Odysseian välissä.

Ensimmäisenä tulee mieleen RAA5- eli pitkän ranskan vitoskurssilla luettu ranskankielinen kirja, joka minun tapauksessani oli Maigret et la corps sans tête eli suomeksi Maigret ja päätön ruumis (en tiedä onko kirjaa suomennettu, siksi ei kursiivia). Nimestä voi päätellä, että kyseessä on dekkari, mutta sen lisäksi minusta varsinkin aluksi tuntui, ettei koko kirjasta sitten mitään muuta päätelläkään. Lukeminen oli todella haastavaa - pysyin juuri ja juuri kärryillä siitä, kuka puhui ja jos paikka vaihtui. Mutta ihmeekseni, mitä pidemmälle luin, sitä enemmän ymmärsin, ja todellakin päädyin pitämään kirjasta. Tähän asti ainoat lukemani dekkarit ovat olleet Agatha Christieitä, joten Maigret oli siksikin virkistävää vaihtelua.

Spoiler

Canal de Saint-Martinista löytyy käsivarsi. Se ei ole epätavallista; niitä löytyy aina silloin tällöin, sillä ihmisillä on tapana paloitella varsinkin prostituoituja kuoliaaksi. Mutta tämä käsivarsi on miehen, ja se tekee siitä epätavallisen. Pariisin poliisi hälytetään tutkimaan tapausta ja sen johtoon asetetaan komissaario Maigret. Kokenut poliisimies ei kuitenkaan lähde tapauspaikalle ilman valkoviinilasillista läheisessä bistrossa.

Bistron omistajatar on vähäpuheinen nainen, mutta pikku hiljaa Maigret'lle selviää hänestä enemmän ja enemmän kiinnostavia seikkoja. Matkoilla oleva mies, muutama rakastajapoika ja tytär, johon naisella on huonot välit... Maigret tarttuu lankoihin ja rupeaa kerimään vyyhtiä auki vähä vähältä.

Ohi

Kirja oli siitä erikoinen dekkari, että sen loppuratkaisu oli melko ilmeinen hyvin pian alun jälkeen - muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Silti se jaksoi kiinnostaa. En tiedä, mikä sen teki, mutta kirja ei kertaakaan tuntunut pitkästyttävältä, vaan tarinaa luki mielenkiinnolla eteenpäin. Se oli ikäänkuin rauhallinen rikosromaani - ei hurjaa jännitystä, sydämentykytyksiä tai uuden murhan pelkoa, vaan tyyni, tasaisesti etenevä kertomus, jonka edessä ei ollut sumuverhoa. Kiitän ranskanopettajaa kokemuksesta ja yritän muistaa palauttaa hänen kirjansa mahdollisimman pian:)

Kolme ja puoli tähteä.
Georges Simenon: Maigret et la corps sans tête. Presses de la Cité, 1956 (1. painos, kirjassa ei lukenut kyseisen painoksen julkaisuaikaa). S. 221.


Olen ollut L.M. Montgomeryn suuri ihailija yhdeksän vanhasta saakka ja uusin Montgomery-Marigoldin lumottu maailma. Luin sen Thaimaassa ollessani ja nautin. Montgomeryn tapa kirjoittaa on niin ainutlaatuinen: mikä tahansa hänen kirjoittamansa on lumottua. Tunnelmat, maisemakuvaukset, ajatukset ja henkilöt välittyvät lukijalle selkeinä ajan verhon takaa: hän vie matkalle menneisyyteen. Marigold on hahmona vähintään yhtä kiehtova kuin Anna tai Emilia, mutta mittakaava on eri. Siinä missä Annaan ja Emiliaan tutustutaan heidän ollessaan jo ajattelevia olentoja, lapsia vielä mutta ei pitkään enää, Marigold esitellään sylivauvana. Hänen kehitystään seurataan vauvasta murrosiän kynnykselle, sukutalon ainoa lapsi, jonka isä on kuollut ja talossa määräävät kaksi ankaraa isoäitiä. Maailma on todella lumottu; kun Marigoldilla ei ole leikkitovereita, hän keksii niitä, hän kertoo itselleen tarinoita, hän juokseen ympäri Cloude of Sprucen maita iloisena ja aina kiinnostuneena. Montgomeryn kirjoille tyypillinen sukuylpeys on läsnä myös Lesleyn suvussa - lisäksi hän lainaa itseään, vertaa Harmonyn Lesleyden sukuylpeyttä Murrayhin Blair Waterissa. Rakastan sitä, kun kirjailijat lainaavat itseään<3 tulee niin viisas olo, kun huomaa viittauksen ja voi naureskella itsekseen: minäpä huomasin, huomasinpas. Haha.
kokemukseni on

Jos haluat lukea jotakin todella lumottua ja nostalgista, lue Marigold. Ajatuskin kirjasta saa hymyilemään.

Viisi tähteä.
L.M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma. Minerva, 2012. S. 349. Alkuperäinen teos julkaistu englanniksi nimellä Magic for Marigold vuonna 1929.

Päästäksemme kirjoihin, joita olen poiminut Among Othersista. Kun varasin tämän, minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä se käsittelee. Kävi ilmi, että kyseessä on toisen maailmansodan aikainen homoromantiikka ja siinä vaiheessa vasta kiinnostuinkin.

Spoiler

Mary Renaultin The Charioteer kertoo Lauriesta, joka on haavoittunut Dunkirkissä sodan alkuvaiheessa, menettänyt toisen jalkansa ja päätynyt kotiin Englantiin hoidettavaksi. Työvoimapulan iskiessä sairaalaan tuodaan työskentelemään miehiä, jotka kuuluvat kristilliseen kveekari-liikkeeseen ja kieltäytyvät siksi aseista. Sodan aikana nämä miehet kohtaavat paljon pilkkaa, vastustusta ja vihamielisyyttä, mutta Laurie yrittää suhtautua heihin avomielisesti. Tässä joukossa sairaalaan saapuu töihin myös Andrew Raynes.

Voisiko Laurie ikinä kertoa Andrewlle tunteistaan? Voisiko hän ikinä kertoa niistä kenellekään? Ei varmastikaan. Vaan samassa saapuu Laurien elämään hänen entinen koulutoverinsa Ralph Lanyon, jonka mukana Laurie pääsee tutustumaan kaupungin homomiesten piireihin - ja äkkiä hän huomaakin olevansa jumissa kahden tulen välissä.

Ohi

Aivan upea teos. Romanttinen, vakava, humoristinen ja aivan oikeasta aiheesta. Julman realistista kuvausta kaikesta. Henkilöhahmot ja heidän tunteensa ovat samaistuttavia, inhimillisiä, ihania ja kamalia. Vaikka englanti on välillä hankalaa ja vanhahtavaa, jälleen enemmän lukemisen jälkeen ymmärtää enemmän. Ihana kirja - en paremmin sano.

Viisi kirkasta tähteä.
Mary Renault: The Charioteer. Vintage Books, 2003. S. 347. Alkuperäinen teos julkaistu vuonna 1959.

Robert A. Heinlein on siis myös Among Othersin satoa. Olin lainannut tämän kirjan ihan Näin ei voi jatkua ja kahdesta novellista Coventry sekä Sopeutumaton. Näin ei voi jatkua kertoo tulevaisuuden Yhdysvalloista, uskonnolliseen diktatuuriin vajonneesta valtiosta, jossa maanalainen vastarintaliike Kabal suunnittelee vallankaappausta. Coventryssa hypätään kenties joitakin sukupolvia eteenpäin huomaamaan, että olivat asiat miten tahansa, eivät ihmiset sittenkään ole tyytyväisiä tilanteeseen. Sopeutumaton muistuttaa enemmän Galaksin kansalaista, jonka luin Heinleiniltä aiemmin - se on perinteistä avaruusscifiä, mutta hahmot tulevat paljon lähemmäksi ja ovat paljon sympaattisempia kuin Galaksin kansalaisessa.
kiinnostuksestani häneen ja muutaman mutkan kautta tästä tuli myös ensimmäinen Kirja&Kakku -kirja. Alussa tämä oli koukuttavampi kuin sittemmin - mutta pidin kirjan rakenteesta. Se koostuu pienoisromaanista

Keskustelut kirjapiirissä olivat aika huikeita. Pohdimme muun muassa, millainen mieletön tulevaisuudenusko kirjoittajalla on ollut, mihin kaikkeen hän uskonut ihmiskunnan yltävän, vaikka kirjan ilmestyessä elettiin kylmän sodan aikaa ja vaikutti siltä, että maailmanloppu voi tulla milloin tahansa. Ja toisaalta, mitä kaikkea ei ole voinut edes kuvitella tulevaksi - viimeisessä novellissa avaruuteen lähetetään kirjeitä. Kirjeitä. Oikeasti. Hän on kuitenkin löytänyt mielettömiä näkymiä esimerkiksi hypnoosin käytöstä ja psykologian kehityksestä, joka kuitenkin 50-luvulla oli vielä melko nuori tiede.

Tämä oli syvällisempi ja huomattavasti parempi kirja kuin Galaksin kansalainen, mutta ei silti mitään kaunokirjallisuuden huipputasoa. Kolme ja puoli tähteä.

Robert A. Heinlein: Kapina 2100. Book Studio, 2000. S. 287. Alkuperäinen teos julkaistu englanniksi nimellä Revolt in 2100 vuonna 1953.

//MUOKKAUS 2.6.2015// postauksen jälkiosa löytyy nykyään toisesta postauksesta samalla nimellä, lisäyksellä "osa 2".