Clockwork Angel sijoittuu 1800 -luvun Lontooseen, jonne 16 -vuotias Tessa Grey saapuu New Yorkista veljensä perässä. Heti saavuttuaan Tessa kuitenkin joutuu sieppaajien kynsiin - nämä eivät kuitenkaan ole mitään tavallisia sieppareita, vaan kuuluvat Lontoon maagiseen alamaailmaan. Tessa tutustuu taikuuteen ja yliluonnollisiin olentoihin ja löytää myös itsestään sellaista, jonka ei tiennyt olevan olemassakaan. Lopulta hän saa turvapaikan varjometsästäjien luota ja tutustuu heidän nuorisoonsa: komeaan ja salaperäiseen Will Herondaleen, ystävälliseen Jem Carstairsiin ja nokkavaan Jessamine Lovelaceen. Tessa haluaa selvittää heidän avullaan veljensä olinpaikan ja tulee näin käynnistäneeksi tuhoisan tapahtumaketjun...
Jos olet lukenut Claren aikaisempaa sarjaa, Varjojen kaupunkeja, saatat huomata henkilöissä tiettyjä yhtäläisyyksiä. En sano enempää kuin että se on hieman ärsyttävää... Clare tuntuu jumiutuneen tapoihinsa ja tyyleihinsä liiankin paljon.
Viktoriaanisen Lontoon kuvaus on kaunista ja uskottavaa. Juonikaari on muutamaa yllättävää twistiä lukuunottamatta melko tavanomainen ja ennalta-arvattava, ja Magnuskin esiintyy vasta puolen välin tienoilla... Kirjan yleinen tunnelma on synkähkö, joskin, kuten Claren kirjat aina, se sisältää paljon nokkelaa huumoria ja sujuvaa dialogia. Teos avaa trilogian kunnioitettavasti, mutta ei ole erityisen koukuttava.
Clockwork Angel on hauskaa ja kiinnostavaa perus nuortenfantasiaa. Se maistuu ehkä parhaiten heille, jotka jo tuntevat Claren tuotantoa - ainakin minulla oli sisäpiiriläisen olo lukiessani kirjaa:) Toisaalta sitä on selvästi suunnattu myös uusille lukijoille, sillä alamaailmaa ja varjometsästäjiä kuvaillaan ainakin vanhan tutun mielestä turhankin tarkasti. Eli tunsit sitten jo Claryn ja Jacen tai et, voit tutustua heidän viktoriaanisiin inkarnaatioihinsa kaikessa rauhassa:)
Kolme ja puoli tähteä
Cassandra Clare: The Infernal Devices Book One. The Clockwork Angel. Walker Books, 2010. S. 482
Sitten tämän kesän tapaukseen, Varjojen kaupunkien päätösosaan. Järkälemäisessä kirjassa on yli 700 sivua, se on jopa korkeampi kuin kolme ensimmäistä osaa sisältävä yhteisniteeni ja fonttikoko on valtava. Kirjassa oli paljon hyvää... mutta valitettavasti myös paljon huonoa.
Sebastianilla menee lujaa, ja mitä lujempaa Sebastianilla menee, sitä tukalammassa asemassa ovat jäljellä olevat varjometsästäjät. He kerääntyät Idrisin suojausten taakse ja yrittävät ratkaista, mikä on paras seuraava liike. Clarya ja Jacea, ainoita ihmisiä jotka todella tietävät, kuinka Sebastian ajattelee, ei kuunnella, joten nefilit syöksyvät huonosta valinnasta toiseen. Neuvoston alamaailmalaisjäsenten katoaminen on viimeinen pisara ja newyorkilaisnuoret päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä. Heidän pitää matkata paikoista vaarallisimpaan, pelastaa läheisensä ja löytää vielä tie ulos, vaikkei kenenkään tiedetä ikinä onnistuneen siinä. Samaan aikaan seurataan myös New Yorkin ihmissusilauman ja vampyyriklaanin välienselvittelyjä sekä Sebastianin suurimman ja tuhoisimman hyökkäyksen valmisteluja...
City of Heavenly Firen yleistunnelma oli hiukan kiireessä tehty. Tämä johtui monesta asiasta, mutta varsinkin siitä, että kirjan rytmitys oli todella kummallinen. Oli pitkiä pätkiä, joiden aikana tarina ei edennyt lainkaan ja lukija käänteli tylsistyneenä sivuja - sitten taas jaksoja, jolloin kirjaa ei meinannut voida laskea käsistään. Vaikutti siis kuin editointi ja parantelu olisi jäänyt kesken. Tarina tuntui pääsevän alkuun vasta puolen välin jälkeen (mihin mennessä, tämänpituisessa kirjassa, olet jo lukenut noin 1½ normaalin nuortenkirjan verran tavaraa). Myöskään uuden päähenkilön, Emma Carstairsin, esittely tässä vaiheessa sarjaa ei ehkä ole paras idea (varsinkaan, kun hän on jokseenkin samanlainen henkilö kuin edeltäjänsä Tessa, joka on jokseenkin samanlainen henkilö kuin edeltäjänsä Clary). Cassandra Clarella on uusi lempilapsi ja hän haluaa kaikkien muidenkin rakastavan tätä. Se ei vain nyt taida oikein toteutua.
Kun kirja lopulta pääsi vauhtiin, pidin todella paljon kohdasta, jossa kerrottiin hahmojen syvimmistä toiveista. Se oli kauniisti kuvattu, ihana ja sydäntäsärkevä samaan aikaan, ja varsinkin Claryn osio oli yksi lempikohdistani koko kirjassa. Toinen suosikkikohtani on lopussa, katolla, kun eräät viimeinkin oppivat keskustelemaan <3 ja tietysti on myös pakko mainita luolakohtaus. Viimeinkin! Olin jo menettänyt uskon ja toivon, että he ikinä pääsisivät asiaan, puhumattakaan siitä, että Clare onnistuisi tekemään kohtauksesta uskottavan, mutta uskottava se oli (enimmäkseen) ja minä olin hämmästynyt.
Olin huumorin suhteen pettynyt tässä kirjassa. Kuten edellisessä arviossa sanoin, Claren kirjoissa on tavallisesti todella paljon nokkelaa sananvaihtoa ja odotan aina hyviä nauruja tarttuessani hänen teokseensa. City of Heavenly Fire oli kuitenkin, varsinkin alkupuoliskollaan, hyvin vakava kirja, mikä teki sen lukemisesta jopa vähän raskasta. Loppupuolella oli enemmän hauskoja kohtia, mutta totuttuun naurut per aukeama -tahtiin ei kyllä sielläkään päässyt. Toisaalta ne muutamat todella hyvät jutut, joita tässä kirjassa oli, olivat odottamisen arvoisia.
Kertojia oli mielestäni liikaa. Ymmärrän Emman merkityksen juonen ja kerronnan tarpeiden kannalta, mutta mielestäni hänellä oli paljon enemmän kohtia kuin juonen ja kerronnan tarpeiden kannalta oli tarpeellista, joten osa Emman osuuksista sekä monien aikuisten hahmojen (tietenkin Magnusta lukuunottamatta) osuudet tuntuivat usein vähän pitkästyttäviltä ja kirjaa olisi saanut huomattavasti tiiviimmäksi, jos kertojia olisi ollut vähemmän. Mielestäni myöskään pahiksen näkökulma ei ole välttämätön, tai ainakin sitä olisi voinut supistaa. Vähän sama ongelma kuin Valtaistuinpelissä, eli ehkä ihan kaikkia tapahtumia ei tarvitsisi kertoa ihan kaikkien hahmojen kannalta.
Kohdissa, joissa juoni eteni, se kuitenkin eteni reippaasti ja sujuvasti. Oli ihanaa palata viimeisen kerran tuttujen hahmojen pariin eikä minua haitannut, vaikka iso osa kirjasta meni juonen edistämisen sijaan heidän yksityiselämänsä vatvomiseen, sillä he ovat minun rakkaitani! Kirjassa oli joitakin todella hienoja ja syvällisiä keskusteluja niin yleismaailmallisen filosofisella kuin henkilöiden keskinäisiä suhteitakin käsittelevällä tasolla. Huomasin eritoten tätä kirjaa lukiessani, kuinka hahmot ovatkaan kehittyneet sarjan aikana - joistakin on tullut lähestulkoon eri ihmisiä! Se kertoo kuitenkin kirjailijan omistautumisesta ja kyvyistä. Myös kuvaus oli kaunista ja luontevaa ja ainakin minun oli hyvin helppo kuvitella kaikki ympäristöt, joissa kirjassa oltiin.
Inhoan sitä, kun henkilöitä kuolee. Pidän heistä yleensä, enkä halua, että he kuolevat. Tässä kirjassa kuolemia oli kuitenkin aivan liian vähän, ja huomasin inhoavani myös sitä, kun kirjalija ei osaa luopua rakkaistaan. Selviytyjien määrä ja henkilöllisyydet on epäuskottavaa ja ärsyttävää - tämä kirja olisi tarvinnut vielä ainakin yhden kuoleman! Tai jos edes Simonin olisitte voineet jättää rauhaan (nauran ilkeästi kirjaa lukemattomien mutta lukemista suunnittelevien sydänkohtaukselle), niin olisin vielä hyväksynyt. Mutta tämä oli kyllä jo typerää.
City of Heavenly Firessa oli vikansa, mutta se oli silti kunnianarvoisa ja toimiva päätös sarjalle. Siinä oli paljon ihania, ihania ja kamalia, kamalia kohtia, mutta ilman tätä yhdistelmää se ei olisi Varjojen kaupungit -kirja ollenkaan.
Kolme ja puoli tähteä
Cassandra Clare: City of Heavenly Fire. THE MORTAL INSTRUMENTS Book Six. Walker Books, 2014. S. 733
Jos olet lukenut Claren aikaisempaa sarjaa, Varjojen kaupunkeja, saatat huomata henkilöissä tiettyjä yhtäläisyyksiä. En sano enempää kuin että se on hieman ärsyttävää... Clare tuntuu jumiutuneen tapoihinsa ja tyyleihinsä liiankin paljon.
Viktoriaanisen Lontoon kuvaus on kaunista ja uskottavaa. Juonikaari on muutamaa yllättävää twistiä lukuunottamatta melko tavanomainen ja ennalta-arvattava, ja Magnuskin esiintyy vasta puolen välin tienoilla... Kirjan yleinen tunnelma on synkähkö, joskin, kuten Claren kirjat aina, se sisältää paljon nokkelaa huumoria ja sujuvaa dialogia. Teos avaa trilogian kunnioitettavasti, mutta ei ole erityisen koukuttava.
Clockwork Angel on hauskaa ja kiinnostavaa perus nuortenfantasiaa. Se maistuu ehkä parhaiten heille, jotka jo tuntevat Claren tuotantoa - ainakin minulla oli sisäpiiriläisen olo lukiessani kirjaa:) Toisaalta sitä on selvästi suunnattu myös uusille lukijoille, sillä alamaailmaa ja varjometsästäjiä kuvaillaan ainakin vanhan tutun mielestä turhankin tarkasti. Eli tunsit sitten jo Claryn ja Jacen tai et, voit tutustua heidän viktoriaanisiin inkarnaatioihinsa kaikessa rauhassa:)
Kolme ja puoli tähteä
Cassandra Clare: The Infernal Devices Book One. The Clockwork Angel. Walker Books, 2010. S. 482
Sebastianilla menee lujaa, ja mitä lujempaa Sebastianilla menee, sitä tukalammassa asemassa ovat jäljellä olevat varjometsästäjät. He kerääntyät Idrisin suojausten taakse ja yrittävät ratkaista, mikä on paras seuraava liike. Clarya ja Jacea, ainoita ihmisiä jotka todella tietävät, kuinka Sebastian ajattelee, ei kuunnella, joten nefilit syöksyvät huonosta valinnasta toiseen. Neuvoston alamaailmalaisjäsenten katoaminen on viimeinen pisara ja newyorkilaisnuoret päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä. Heidän pitää matkata paikoista vaarallisimpaan, pelastaa läheisensä ja löytää vielä tie ulos, vaikkei kenenkään tiedetä ikinä onnistuneen siinä. Samaan aikaan seurataan myös New Yorkin ihmissusilauman ja vampyyriklaanin välienselvittelyjä sekä Sebastianin suurimman ja tuhoisimman hyökkäyksen valmisteluja...
City of Heavenly Firen yleistunnelma oli hiukan kiireessä tehty. Tämä johtui monesta asiasta, mutta varsinkin siitä, että kirjan rytmitys oli todella kummallinen. Oli pitkiä pätkiä, joiden aikana tarina ei edennyt lainkaan ja lukija käänteli tylsistyneenä sivuja - sitten taas jaksoja, jolloin kirjaa ei meinannut voida laskea käsistään. Vaikutti siis kuin editointi ja parantelu olisi jäänyt kesken. Tarina tuntui pääsevän alkuun vasta puolen välin jälkeen (mihin mennessä, tämänpituisessa kirjassa, olet jo lukenut noin 1½ normaalin nuortenkirjan verran tavaraa). Myöskään uuden päähenkilön, Emma Carstairsin, esittely tässä vaiheessa sarjaa ei ehkä ole paras idea (varsinkaan, kun hän on jokseenkin samanlainen henkilö kuin edeltäjänsä Tessa, joka on jokseenkin samanlainen henkilö kuin edeltäjänsä Clary). Cassandra Clarella on uusi lempilapsi ja hän haluaa kaikkien muidenkin rakastavan tätä. Se ei vain nyt taida oikein toteutua.
Kun kirja lopulta pääsi vauhtiin, pidin todella paljon kohdasta, jossa kerrottiin hahmojen syvimmistä toiveista. Se oli kauniisti kuvattu, ihana ja sydäntäsärkevä samaan aikaan, ja varsinkin Claryn osio oli yksi lempikohdistani koko kirjassa. Toinen suosikkikohtani on lopussa, katolla, kun eräät viimeinkin oppivat keskustelemaan <3 ja tietysti on myös pakko mainita luolakohtaus. Viimeinkin! Olin jo menettänyt uskon ja toivon, että he ikinä pääsisivät asiaan, puhumattakaan siitä, että Clare onnistuisi tekemään kohtauksesta uskottavan, mutta uskottava se oli (enimmäkseen) ja minä olin hämmästynyt.
Olin huumorin suhteen pettynyt tässä kirjassa. Kuten edellisessä arviossa sanoin, Claren kirjoissa on tavallisesti todella paljon nokkelaa sananvaihtoa ja odotan aina hyviä nauruja tarttuessani hänen teokseensa. City of Heavenly Fire oli kuitenkin, varsinkin alkupuoliskollaan, hyvin vakava kirja, mikä teki sen lukemisesta jopa vähän raskasta. Loppupuolella oli enemmän hauskoja kohtia, mutta totuttuun naurut per aukeama -tahtiin ei kyllä sielläkään päässyt. Toisaalta ne muutamat todella hyvät jutut, joita tässä kirjassa oli, olivat odottamisen arvoisia.
Kertojia oli mielestäni liikaa. Ymmärrän Emman merkityksen juonen ja kerronnan tarpeiden kannalta, mutta mielestäni hänellä oli paljon enemmän kohtia kuin juonen ja kerronnan tarpeiden kannalta oli tarpeellista, joten osa Emman osuuksista sekä monien aikuisten hahmojen (tietenkin Magnusta lukuunottamatta) osuudet tuntuivat usein vähän pitkästyttäviltä ja kirjaa olisi saanut huomattavasti tiiviimmäksi, jos kertojia olisi ollut vähemmän. Mielestäni myöskään pahiksen näkökulma ei ole välttämätön, tai ainakin sitä olisi voinut supistaa. Vähän sama ongelma kuin Valtaistuinpelissä, eli ehkä ihan kaikkia tapahtumia ei tarvitsisi kertoa ihan kaikkien hahmojen kannalta.
Kohdissa, joissa juoni eteni, se kuitenkin eteni reippaasti ja sujuvasti. Oli ihanaa palata viimeisen kerran tuttujen hahmojen pariin eikä minua haitannut, vaikka iso osa kirjasta meni juonen edistämisen sijaan heidän yksityiselämänsä vatvomiseen, sillä he ovat minun rakkaitani! Kirjassa oli joitakin todella hienoja ja syvällisiä keskusteluja niin yleismaailmallisen filosofisella kuin henkilöiden keskinäisiä suhteitakin käsittelevällä tasolla. Huomasin eritoten tätä kirjaa lukiessani, kuinka hahmot ovatkaan kehittyneet sarjan aikana - joistakin on tullut lähestulkoon eri ihmisiä! Se kertoo kuitenkin kirjailijan omistautumisesta ja kyvyistä. Myös kuvaus oli kaunista ja luontevaa ja ainakin minun oli hyvin helppo kuvitella kaikki ympäristöt, joissa kirjassa oltiin.
Inhoan sitä, kun henkilöitä kuolee. Pidän heistä yleensä, enkä halua, että he kuolevat. Tässä kirjassa kuolemia oli kuitenkin aivan liian vähän, ja huomasin inhoavani myös sitä, kun kirjalija ei osaa luopua rakkaistaan. Selviytyjien määrä ja henkilöllisyydet on epäuskottavaa ja ärsyttävää - tämä kirja olisi tarvinnut vielä ainakin yhden kuoleman! Tai jos edes Simonin olisitte voineet jättää rauhaan (nauran ilkeästi kirjaa lukemattomien mutta lukemista suunnittelevien sydänkohtaukselle), niin olisin vielä hyväksynyt. Mutta tämä oli kyllä jo typerää.
City of Heavenly Firessa oli vikansa, mutta se oli silti kunnianarvoisa ja toimiva päätös sarjalle. Siinä oli paljon ihania, ihania ja kamalia, kamalia kohtia, mutta ilman tätä yhdistelmää se ei olisi Varjojen kaupungit -kirja ollenkaan.
Kolme ja puoli tähteä
Cassandra Clare: City of Heavenly Fire. THE MORTAL INSTRUMENTS Book Six. Walker Books, 2014. S. 733
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti