Sain aikaiseksi vähän lisää

Selvästi eilinen inspiraationi pätee edelleen. Erinomaista. Jos eilisillä kirjoilla olikin jokin, edes etäinen, yhteys toisiinsa, niin tämän postauksen kirjoilla ei sitten ole. Ihan vain varoituksen sanana.

Tämä suuri, tunnettu ja kuuluisa kirja oli tietysti luettava jossain vaiheessa, ja päädyin lukemaan sen, kun soitin kriisissä Libertélle Suomalaisesta kirjakaupasta - ostanko Divergentin, The Fault In Our Starsin vai City of Heavenly Firen. Miettikää nyt itsekin, millainen ratkaisu minulla oli käsissäni. Yhdessä asiaa pohdittuamme päädyin kuitenkin tähän kirjaan, ja väittäisin ratkaisun olleen oikein kelpo.

Tulevaisuuden yhdyskunnassa ihmiset on jaettu viiten eri luokkaan: Vaatimattomiin (Abnegation), Sopuisiin (Amity), Uskaliaisiin (Dauntless), Teräviin (Erudite) ja Rehteihin (Candor). 16-vuotiaana jokainen osallistuu soveltuvuustestiin, joka ratkaisee, mihin luokkaan kukin sopii parhaiten, mutta Trisin soveltuvuustestin tulokset ovat epäselvät. Se on huono asia. Se tarkoittaa, että hän on vaarassa - ei ole selvää, miksi, mutta asiasta ei saa puhua kenellekään. Hänen on valittava vanhan luokkansa eli vaatimattomien ja kahden muun vaihtoehdon välillä. Trisin valinta yllättää lopulta jopa hänet itsensä ja saattaa hänet täydellisen uudenlaiseen tilanteeseen elämässään.

Divergent on todella vauhdikas ja koukuttava kirja - kun sen kerran aloittaa, sitä on vaikea laskea käsistään. Tris on erikoinen päähenkilö, hitusen ärsyttävä mutta kovin inhimillinen ja häntä on helppo ymmärtää. Kirjasta syntyvät mielikuvat ovat todella selkeitä ja tarinaa on helppo seurata. (En oikein tiedä, mitä sanoisin. Näkyykö se?) Tämä taitaa jäädä aika lyhyeksi arvosteluksi... Myös hahmot, muutkin kuin Tris, olivat moniulotteisia ja kiinnostavia. Itse pidin Divergentistä, vaikka olen lukenut parempiakin kirjoja. Tarina oli kuitenkin vetävä ja huolellisesti suunniteltu, joten enköhän lue jatko-osatkin jossain vaiheessa.  Joku näissä dystopioissa nyt vaan on, joka viehättää minua. Niin ja pakko vielä sanoa että pidin Fourista ihan hirväesti vaikkei hän todellakaan ole mikään ihannemieheni.

Kolme ja puoli tähteä
Veronica Roth: Divergent. HarperCollins Publishers, 2011. S. 487

Salla Simukan suomalaisittain kuuluisa Punainen kuin veri oli hämmentävän... arkinen kirja. Ei sillä,
että jokaisen teinitytön elämään kuuluisi huumekauppiaiden kohteeksi joutumista tai verisiä rahasäkkejä, mutta luulen, että odotin jotenkin enemmän. Odotin pelottavampaa, epätavallisempaa ja kaikin puolin vähemmän normaalia elämää muistuttavaa. Mutta toisaalta, jos kirjoitetaan ilmaisutaidon lukioita käyvistä teineistä ja kuvaus oli minusta arkista, voidaan olettaa kirjailijan onnistuneen. Hahmot olivat juuri sellaisia, kuin ikäiseni ihmiset ovat, ja lopussa kirja kieltämättä onnistui muuttumaan hyvin oudoksi ja epätavalliseksi, ehkä hieman pelottavaksikin. Rakastin juhlakohtauksen tarkkoja kuvauksia erilaisista huoneista, se kuulosti niin hienolta...

Verrattuna teinien lukioelämään ja vahingossa rikoksiin sotkeutumiseen, kirjan toinen puoli ei ollut lainkaan samaistuttava, ei hirveän kiinnostava ja jopa hitusen epäuskottava. Pitkähköjä pätkiä kirjasta käsitellään aikuisten ihmisten suhdekiemuroita ja huumekauppiaiden elämää ja toimia. Se ei ole lähellä minun elämääni ja tuntuu siksi epäuskottavalta, että minun on hyvin vaikea uskoa kirjailijan tietävän oikeasti, millaista venäläisen tai virolaisen huumediilerin elämä Suomessa on. Osaksi tämän takia ja osaksi siksi, miten erilainen odotin kirjan olevan, minulle jäi vähän sellainen olo, kuin olisin lukenut esiteineille suunnatun kirjan (mitä tämä ei ollut, mutta samanlainen olo minulle jäi). Tiedättehän, sellainen tylsä pettymys? Vaikka pidin kirjasta ja se oli koukuttava, se ei täyttänyt odotuksiani.

Kerronta oli todella sujuvaa ja dialogi hauskaa. Edelleen pisteitä uskottavista teinihahmoista ja relistisista osuuksista.

Kolme ja puoli tähteä
Salla Simukka: Punainen kuin veri. Tammi, 2013. S. 265

Sain Hannele Päiviön Tuulen kutsun 18-vuotissyntymäpäivälahjaksi kummeiltani, perulaista käsityötä olevan punaisen ristikorun ohella.

Tuulen kutsu on eräänlainen aforismikirja. Se sisältää Raamatunsäkeitä, mietelauseita, pieniä tarinoita, sananlaskuja ja viisaiden ihmisten sanomia asioita. Olen lukenut kirjan kerran läpi, vaikkei se oikeastaan ole kirja, jota luetaan läpi, vaan kirja, josta etsitään jotain tilanteeseen tai mielialaan sopivaa, ja jonka ääreen sen jälkeen juututaan. Minulla on tunne, että näin tulee myöhemmin käymään, sillä kun nyt luin tämän kirjan, se nostatti hymyn kasvoilleni ja monet sen sisältämät asiat koskettivat minua. Kokonaisuutena luulen kirjan tulevan isommaksi osaksi elämääni joskus hiukan myöhemmin - nyt se ei ole vielä aivan ajankohtainen, mutta tunteeni sanoo, ettei siihen pitkä aika ole. Siksi onkin hyvä tietää, että minulla on tämä kirja valmiiksi omana.

Tämä kirja ei ole tähditettävää materiaalia.
Hannele Päiviö: Tuulen kutsu. LK-kirjat, 2013. S. 61.