Tiedän, olen säälittävän tuolla puolen. Sentään sain tämän kuitenkin lopulta luettua - hyvin lopulta, mutta minkäs teet, kun kirja on kuiva kuin aavikko.
Faust on kaikilta mahdollisilta kanteilta katsottuna hyvin kummallinen teos. Se on kirjoitettu näytelmämuotoon, näytökset, näyttämöohjeet ja repliikit ovat kaikki paikallaan, mutta en oikein usko, että sitä on oikeasti tarkoitettu näyttämöllä esitettäväksi. Kohtaukset vaihtuvat niin äkkinäisesti ja monet tapahtumat vaatisivat sellaisia erikoistehosteita, että minun on todella vaikea uskoa, että Goethen aikaisilla välineillä Faustia olisi voitu toteuttaa teatteriin. En siis ole lainkaan perehtynyt aiheeseen, en tiedä, onko sitä esitetty tai tarkoitettu esitettäväksi, nämä ovat vain omia pohdintojani.
Faust oli myös todella sekava teos. Pysyin juuri ja juuri kärryillä juonen pääkäänteistä, mutta runomuotoisessa kielessä kaikki hienostuneemmat vivahteet menivät täysin ohi. Tosiaan, runomuoto, ja vielä vanhahtava kieliasu, ei helpottanut teoksen sisäistämistä lainkaan. Henkilöitä esiteltiin tai siis pikemminkin ei esitelty - heidät vain tuotiin mukaan tarinaan ja ilmeisesti oletettiin lukijan ymmärtävän, miksi he ovat siinä. Paikat vaihtuivat yhtä äkkinäisesti ja monesti uudessa paikassa oli myös kokonaan uudet (esittelemättömät) hahmot. Juoni kiisi käänteestä toiseen, ja puolien kohdalla jäin täysin ulalle siitä, miksi näin tapahtui.
Kuten kuvatekstissä lukee, Faust on julkaistu kahdessa osassa. Se ei ole kovin paksu, joten kai se on rahastuskysymys... Ensimmäinen osa vielä meni joten kuten eikä ollut aivan niin hämmentävä, mutta toisessa osassa tunnuin vain lukevan sanoja voidakseni käännellä sivuja päästäkseni joskus loppuun. Ihmeekseni pääsinkin viimein (olin jo menettänyt uskoni).
En suosittele Faustia kenellekään, ellei ole jotenkin todella perehtynyt aikakauden kirjallisuuteen ja ole oikeasti kiinnostunut yrittäämään ymmärtää tätä kirjaa. Myös masokismiin taipuvat saattavat nauttia.
Johann Wolfgang von Goethe: Faust. Osa 1: Otava, 1936. S. 232. Osa 2: Otava, 1981. S. 351.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti