Ihmisyyden hauras raja: The Swan Riders

Erin Bow: The Swan Riders. Lukenut Madeleine Maby. Simon & Schuster Audio, 2016. Kesto 10 h 25 min.

The Swan Riders on toinen osa Prisoners of Peace -duologiassa, jonka avausosan The Scorpion Rulesin luin vain pari viikkoa aikaisemmin. Gretan ja Talisin maailma oli jäänyt mieleni päälle, enkä voinut luopua siitä, joten oli pakko jatkaa lähes suoraan toiseen osaan.

Seuraavissa kappaleissa spoilereita ensimmäisestä kirjasta.

Gretan uusi elämä tekoälynä ei ala täysin vaivattomasti monessakaan mielessä. Hänellä ja Talisilla on edessään pitkä ratsastus Saskatchewanista Punaisille vuorille tekoälyjen kotipaikkaan, eikä Greta osaa ratsastaa. Matkan aikana hänen täytyisi pitää orgaaninen mielensä rikkomasta uutta tekoälyminäänsä. Ja lisäksi on tietenkin otettava huomioon se, että Pan-Polar Confederacy kapionoi avoimesti Talisin valtaa vastaan, eikä kapinallisten kohtaaminen avoimella preerialla vain kahden joutsenratsastajan suojaamana olisi ideaali tilanne kenellekään.

Aloittamista ennen minua epäilytti kaikista eniten se, osaisiko Erin Bow kirjoittaa uskottavasti ensimmäisessä persoonassa tekoälyn näkökulmasta. Huoli ei ollut täysin aiheeton, mutta enimmäkseen olin positiivisesti yllättynyt. Greta oli ihmisenäkin rauhallinen ja harkitseva, ei suuri tunneihminen, joten muutos tekoälyksi ei lopulta ole hänen persoonallisuudessaan niin suuri. Se kuitenkin kietoutuu jokaiseen muuhun olemisen yksityiskohtaan hyvin kiinnostavalla tavalla, ja luonnollisesti mielen päälle jää iso kysymys: mitä tarkalleen ottaen on ihmisyys ja inhimillisyys? Mieleeni jäi myös, miten kirjassa käsitellään tiedon ja taidon eroa. Vaikka voit ladata aivoihisi kaiken olemassaolevan teoreettisen tiedon ratsastamisesta, fyysisen taidon oppiminen vie silti aikaa, sillä kehon täytyy tottua tekemään asioita, joita se ei ole aiemmin tehnyt. Tämä oli mielestäni erittäin kiinnostavaa ja asia, jota en ollut aiemmin ajatellut.

Spoilerit ohi

Ehkä lempiasiani tässä kirjassa on se, että Talis on läsnä koko ajan, ja saamme tutustua myös hänen menneisyyteensä. Sieltä paljastuukin yllättävän inhimillinen hahmo, ja on sekä hauskaa että koskettavaa lukea Talisin maailmanvalloituksen alkuvaiheista. Talis jaksaisi kiehtoa ja viehättää minua vielä vaikka kuinka monen kirjan verran, ja erityisesti Talis/Rachelin hahmokehitys tässä kirjassa on kirjailijan taidonnäyte. Se hiipii sisään vähän kerrallaan, rakentuu kaikella luontevuudella, kunnes sisään pamahtaa toinen kopio Talisista (Two), ja kontrasti Twon kanssa osoittaa, kuinka huiman matkan Talis/Rachel on verrattain lyhyessä ajassa tullut. Lisäksi hahmo luo epätavallisen mutta mielenkiintoisen kaikupohjan pohdinnoille identiteetistä ja sukupuolesta erityisesti ei-binäärisen linssin läpi.

Ensimmäinen kirja keskittyy pitkälti panttivankilasten elämään leirillään, ja kontakti ja tieto ulkomaailmasta on hyvin rajallista. The Swan Ridersissa opitaan Talisin historian lisäksi myös joutsenratsastajista, kuten kirjan nimikin kertoo, ja heidän elämänsä ja asemansa ovatkin lopulta juonen kannalta avainasemassa. Se, miten tämä juonikuvio rakentuu, oli mielestäni hieman hämmentävää eikä aina täysin koherenttia, mutta pidin sitä kuitenkin sekä mielenkiintoisena että ajatuksia herättävänä. Joutsenratsastajien kautta pohditaan muun muassa uskollisuutta, yhteisöä, uhrauksia ja ihmisen kehollisia oikeuksia.

Voisin pohtia todennäköisesti sivukaupalla sitä, kuinka ilahduttavan erikoinen Bown luoma maailma on. Kuten jo edellisessä arviossa sanoin, siinä yhdistellään ovelasti ilmastonmuutosdystopiaa ja robottien ylivalta -dystopiaa, mutta siitä myös puuttuu yksi YA-dystopian tyypillisimmistä piirteistä: hallitsevan vallan kaataminen. Talis ei ole kasvoton paha, vaan läsnäoleva hahmo, josta ei voi olla pitämättä ja jota ei voi olla ymmärtämättä. The Swan Ridersissa Greta ja Talis käyvätkin paljon keskustelua maailman hallinnasta ja siitä, mikä on hyväksyttävää hallitsijakäytöstä ja mikä ei, mutta vaikka Greta tahtoo muuttaa asioita, hän ei muuta niitä johtamalla kapinaa tai salamurhayritystä Talisia vastaan (joskin kirjassa muutoin on viihdyttävää pohdintaa siitä, olisiko Talisia edes mahdollista oikeasti tappaa). Tämä genren rajoihin sopimattomuus viehättää minua Bown maailmassa suuresti, ja jos hän ikinä kirjoittaa lisää kirjoja samassa maailmassa, tahdon varmasti lukea ne.

Neljä tähteä

HelMet 2019 -haasteesta:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
32. Kirjan nimessä on ammatti
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

#Queer52: The Scorpion Rules

Erin Bow: The Scorpion Rules. Lukenut Madeleine Maby. Simon & Schuster Audio, 2015. Kesto: 10 h 21 min

Olin kuullut The Scorpion Rulesista aiemminkin, mutta en ollut kiinnostunut siitä kovinkaan paljon. Nyt kirja tuli kuitenkin minulle juuri oikeaan aikaan.

Veden puutteen johdettua maailman sotien sarjaan tekoäly Talis otti kontrollin omiin käsiinsä ja muutti sääntöjä ehkäistäkseen enempää väkivaltaa: jokaisen valtionjohtajan on annettava oma lapsensa Talisin panttivangiksi, ja jos valtiot alkavat sotia, niiden panttivangit kuolevat. 17-vuotias Greta on Pan-Polar Confederacyn panttivanki, ja vain muutaman kuukauden päässä 18:sta syntymäpäivästään ja vapaudesta, kun leirille tuodaan Elián, jonka isoäidin johtama uusi valtio tarvitsee kipeästi Gretan äidin hallinnoiman pohjoisen vesivarantoja. Synkkä kohtalo uhkaa kumpaakin nuorta, ellei Greta ole valmis luopumaan säännöistä, joiden kanssa hän on kasvanut ja joiden varaan hänen koko elämänsä perustuu.

Olen lukenut tästä kirjasta paljon arvioita, joissa sitä syytetään tylsäksi ja hitaaksi, ja voin ymmärtää tämän näkökulman. Kirja tapahtuu Talisin panttivankileirillä entisen Kanadan Saskatchewanin alueella, keskellä preeriaa eli ei mitään. Tarinassa on paljon oppitunteja ja maataloustyötä. Minusta tämä kaikki on kuitenkin kirjoitettu kiehtovasti, ja kirjaa kuunnellessani nauroin ääneen monta kertaa. Jotkut valittavat, että vuohista puhutaan liikaa; minusta vuohet olivat aivan huippuja ja lisäsivät kirjan viihdearvoa huomattavasti. Erin Bown kirjoitustyyli ja erityisesti hänen ihastuttavat, moraalisesti kyseenalaiset hahmonsa ovat äärimmäisen viihdyttäviä ja huumori kannatteleekin tätä kirjaa olemasta liian masentava tai hurja. Siinä on monia rankkoja aiheita ja kohtauksia, kuten kuolemaa, kidutusta, sotaa ja menneisyyden traumoja, mutta silti päällimäisenä mieleeni jäi, miten viihdyttäviä etenkin Talis ja Elián ovat.

Bown luoma maailma on mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Siinä yhdistetään nykyinen ilmastokatastrofidystopia perinteiseen robotit-ottavat-vallan-dystopiaan, ja yhdistelmä toimii herkullisesti, mutta siinä on myös paljon uutta ja omaa. Etenkin tekoäly Talis ja hänen moraalisen moraalittomat ratkaisunsa mietityttävät ja kiehtovat minua edelleen. Hänen puolellaan ei oikein voi olla olematta, mutta toisaalla on Elián, joka ei ole kasvanut systeemissä muiden leirin lasten tavoin. Hän vastustaa jokaista sääntöä ja kärsii siitä kipeästi, eikä hänenkään puolellaan voi olla olematta. On myös kiinnostavaa seurata, kuinka Eliánin väsymätön kapina herättelee pikkuhiljaa myös muut leirin lapset näkemään tilanteensa epäoikeudenmukaisuuden. Jopa mallipanttivanki Greta joutuu uudelleenarvioimaan kaiken sen, mihin on aiemmin uskonut, ja kirjasta jääkin hyvin vahvasti tunne, etteivät asiat lähes ikinä ole mustavalkoisia.

Greta on hyvin pidättyväinen ja valmistautunut kuolemaan kunniansa säilyttäen, mutta minusta hänellä on silti vahva oma kertojanäänensä. Monien mielestä hän on mielenkiinnoton, mutta minua puhutteli se, miten Greta ei kertojana ole tyypillinen kapinallinen teinityttö, jonka impulsiivinen ja johtopäätöksiin syöksyvä toimintatapa johtaa juonen kaikkiin ongelmiin. Greta katsoo faktoja, harkitsee niitä, ja tekee ratkaisuja asioihin perehdyttyään. Arvostin tätä. Elián tuo kirjaan impulsiivisen puolen, mikä on myös tervetullutta toiminnan ylläpitämiseksi, mutta siedin häntä paremmin sivuhenkilönä.

Romanssin osalta kirja menee vähän pariinkin suuntaan, ja kumpaankin aika nopeasti. Toisaalta pidin siitä, että romanssi on hyvin sivuosassa tarinaa; toisaalta olisin ehkä kaivannut sille hieman lisää tilaa rakentua. Se, mitä pääromanssista on, on kuitenkin kaunista ja koskettavasti kirjoitettu. Lisäksi kirjaan mahtuu useammankinlaista sateenkaarisuhdetta, mitä arvostan.

Äänikirjan lukijasta on vielä sanottava sen verran, että minulla kesti hieman tottua lukutyyliin, enkä tiedä lämpeninkö sille koskaan täysin. Gretan kerronta ja kaikkien panttivankileirillä kasvaneiden lasten puhe luetaan hyvin katkonaisella tyylillä, mikä sai minut ensin epäilemään, että nauhoitteessa oli jotain vikaa - myöhemmin Greta mainitsee leirin aksentin olevan "clipped", jolloin lukutavassa alkoi olla järkeä. Ainakin se on uniikki. Madeline Maby tekee myös selkeästi erottuvat, erinomaiset eri hahmojen äänet, ja hänen äänensä kaikissa sen hahmovariaatioissa on todella miellyttävä kuunnella.

Neljä tähteä.

Kirja kuittaa seuraavat kohdat HelMetin 2019-haasteesta:

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
19. Et pidä kirjan nimestä
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
29. Kirjassa nähdään unia