#Queer52: None of the Above

I. W. Gregorio: None of the Above. Balzer + Bray, 2015. S. 328.

Tässäpä on kirja, jota toivoisin, etten olisi ikinä lukenut.

Kristinillä on täydellinen elämä lukionsa homecoming-kuningattarena ja menestyneenä aitajuoksijana, yliopistostipendi takataskussa. Hänellä on myös täydellinen poikaystävä, jonka kanssa hän haluaa ottaa uuden askeleen, mutta asiat eivät mene aivan suunnitelmien mukaan. Seksin yrittämisen aiheutettua valtavaa kipua Kristinille hän menee gynekologille, jossa paljastuu, että hän on intersukupuolinen. Kristin näyttää ulkoisesti naiselta, mutta hänelleä on miehen kromosomit ja joitain muita biologisia miehen ominaisuuksia. Ja kuin tämä shokki ei jo riittäisi, Kristin outataan koululleen, ja hänen kaikki ihmissuhteensa ja elämänsuunnitelmansa kääntyvät päälaelleen.

Sisältövaroitukset kirjalle: kaikki HLBT+ yhteisön yleisesti tuntemat haukkumasanat (slurrit), seksuaalinen väkivalta, interfobia, lesbofobia, outtaaminen, mielenterveysongelmien stigmatisointi, kaiken kaikkiaan parempi jättää lukematta

Vihaan kaikkea tässä kirjassa niin paljon. Aloin lukea sitä kuvitellen, että löytäisin 300 sivua hyvää intersukupuolisuus-representaatiota, ja sen sijaan sain suurimman kirjallisen ja representaatiokatastrofin mitä olen aikoihin lukenut. En edes tiedä mistä alkaisin eritellä, mikä kaikki None of the Abovessa on pielessä.

Sen sijaan että kirjassa käsiteltäisiin sensitiivisesti sukupuolen moninaisuuteen liittyviä arkoja ja monimutkaisia kysymyksiä, siinä on otettu toisenlainen näkökulma: itseinho, haukkumasanat ja yleisluontoinen problemaattisuus. Kirjan ehdottomasti yleisin haukkumasana on hermafrodiitti, jota on vanhastaan käytetty intersukupuolisista ihmisistä, mutta ei enää pitkään aikaan. Kirjan maailmassa kukaan ei kuitenkaan ole koskaan kuullutkaan intersukupuolisuudesta, ja niinpä kaikki käyttävät sanaa hermafrodiitti (myös Kristin) siitä huolimatta, että lääkäri kahdessakin eri kohtaa selittää, miksi sana ei ole enää käytössä ja sitä pidetään yleisesti loukkaavana. Samoin tietenkin transsukupuolisten yleisen haukkumasanan "tr*nsu" englanninkielinen muoto "tr*nny" on ahkerassa käytössä, sillä ilmeisesti intersukupuolisuuden ja transsukupuolisuuden erottaminen on ihmisille vaikeaa. Muutenkin kirjassa on yleisessä käytössä melko lailla kaikki mahdolliset sateenkaariyhteisön haukkumasanat joita mieleesi vain tulee, eikä niiden käyttöä missään kohdin tuomita.

Tässä kohdin, kertauksen vuoksi: transsukupuolisuudessa ja muunsukupuolisuudessa on kyse siitä, ettei syntymässä määritelty sukupuoli vastaa henkilön sukupuolikokemusta. Intersukupuolisuudessa taas on kyse siitä, etteivät henkilön biologiset sukuelimet vastaa pelkästään toisen binäärisen sukupuolen ominaisuuksia. Intersukupuolisuudella on monia muotoja, joista jotkin ovat nähtävissä henkilön ulkoisissa sukuelimissä, kun taas toiset (kuten kirjassa esillä oleva AIS-DSD) käyvät ilmi vain sisäisellä tutkimuksella eikä niitä siksi välttämättä todeta heti henkilön syntymässä. Intersukupuolisillekin henkilöille kuitenkin määritellään syntymässä binäärinen sukupuoli, sillä yhteiskuntamme on rikkinäinen. Suomessa tehdään paljon intersukupuolisten lasten suostumuksettomia "korjaus"hoitoja sen sijaan, että esimerkiksi annettaisiin ihmisten määritellä oma sukupuoli-identiteettinsä. Intersukupuolinen henkilö voi siis olla trans, jos hänen sukupuoli-identiteettinsä on eri kuin syntymässä määritelty binäärinen sukupuoli, mutta kaikki intersukupuoliset eivät ole transihmisiä, ja suurin osa transihmisistä ei ole intersukupuolisia. Konseptit eivät siis ole toisistaan riippuvaisia, vaikka voivatkin olla osittain päällekkäisiä.

Sukupuolen moninaisuuden hyväksyminen on kuitenkin Kristinille äärimmäisen vaikeaa. Sukupuoli-identiteetti on selvästi jotain mitä hän ei ole ikinä elämässään joutunut sekuntiakaan miettimään, sillä heti kuultuaan intersukupuolisuudestaan hän joutuu koko kirjan kestävään eksistentiaaliseen kriisiin. Hän jankuttaa kaikille olevansa oikeasti tyttö, mutta tämä ei kuitenkaan riitä hänen omalle sisäiselle sukupuoli-identiteetilleen, vaan kerronnassa hän jatkuvasti sanoo olevansa "rikki", "poika", ja mitä näitä nyt on. Tällaisella positiivisuudella siis representaatiota intersukupuolisille teineille! Tervetuloa kirjaan kuulemaan miten rikki ja vääränlainen olet! Eikä sillä, ei Kristinin jankutus riitä juuri kenellekään muullekaan, vaan kaikki siirtävät hänet heti friikki-kategoriaan, mikä johtaa yllämainittuun slurrien vapaaseen viljelyyn.

Henkilökohtaisesti sukupuoli on minulle täysin käsittämätön konsepti, enkä siksi osaa oikein samastua Kristinin kriisiin. Millaista olisi kuulla 18-vuotiaana yllättäen, ettet olekaan sitä sukupuolta mitä luulit olevasi (jos ajattelemme sukupuolta vain jäykkänä biologisena konseptina)? Paha sanoa, kun ihan itse sen jouduin 21-vuotiaana selvittämään (kun ajattelemme sukupuolta epämääräisenä sosiaalisena konstruktiona joka on olemassa lähinnä ihmisten mielikuvien tasolla). Minulta liikenee kyllä jonkin verran sympatiaa sille, että tämä on varmasti oikeasti todella vaikea asia käsitellä, jos se tulee yllättäen eteen, mutta samaan aikaan olen ärsyyntynyt siitä, että jos Kristin kerran tietää mielikuviensa (eli identiteettinsä) tasolla olevansa tyttö, niin siinähän se sitten olikin. Case closed, olet määritellyt itsesi, kaikki hyvin, elämä jatkuu.

Eikä siinä vielä kaikki! Lisäksi kirjassa on useampi kohtaus joissa seksuaalinen suostumus on hyvin kyseenalaista, minulle ne ainakin olivat selviä seksuaalisen väkivallan tapauksia; mielenterveysongelmista puhutaan todella huonoon sävyyn; lesbofobiaankin asti päästään. Kirsikkana kakun päällä on vielä outtausjuoni. Mitä outtausjuoniin kuitenkin tulee, tämä on paremmasta päästä (sikäli kun parempaa päätä nyt on). Muissa lukemissani outtausjuonikirjoissa outtaaminen tapahtuu kirjan lopussa konfliktin huippukohtana ja dramaattisena juonenkäänteenä, mutta None of the Abovessa Kristin outataan kirjan alkupuolella. Loppuaika menee siihen, että hän yrittää elää outtaamisen seurausten kanssa ja saada elämänsä takaisin raiteilleen. Jos on välttämätöntä tehdä outtaamisjuoni, näin se mielestäni pitäisi tehdä: outtaamisen seuraukset tuodaan ajan kanssa kunnolla esille, ja ne käsitellään asianmukaisesti.

Vielä sananen kirjan hahmoista. Kristin on rasittava etuoikeutettu tyttönen joka ei ole elämässään joutunut kohtaamaan ongelmiaan ja nyt kun ongelmat kohtaavat hänet, hänen ratkaisunsa on piiloutua huoneeseensa loppuelämäkseen ja täyttää kalenterisa ikuisella itseinholla. Suurin osa hänen ystävistään ja tutuistaan ovat vastenmielisiä, ennakkoluuloisia ihmisroskia, ja ne muutamat, jotka eivät ole, ovat turhankin täydellisiä. En muista, että kirjassa olisi ollut ketään, josta olisin erityisesti pitänyt.

Paras neuvoni tätä kirjaa koskien: POLTA SE.

Yksi ja puoli tähteä

Monenlaisten mietteiden That Inevitable Victorian Thing

E. K. Johnston: That Inevitable Victorian Thing. Dutton Books, 2017. S. 326

That Inevitable Victorian Thing kiinnitti huomioni ensin kiehtovalla nimellään, sitten kauniilla kannellaan ja lopulta erikoisella takakansitekstillään. Kaiken kaikkiaan tässä oli siis täydellisesti onnistuneesti käytetty hyväksi kaikki saatavilla olevat lukijan houkuttelutekniikat.

Universumissa, jossa brittiläinen imperiumi ei ikinä kaatunut, kuningatar Victorian jälkeläinen suorassa polvessa, 18-vuotias kruununprinsessa Victoria-Margaret, saa yhden kesän vapautta imperiumin syrjäisessä kolkassa ennen kuin ottaa täydet kruununperillisen velvollisuudet vastuulleen ja menee naimisiin geneettisesti yhteensopivan kandidaatin kanssa. Väärennetyn identiteetin turvin Margaret matkustaa Kanadaan debytointiaan ja kesää varten. Samoihin debytanttijuhliin on saanut kutsun kanadalainen Helena Marcus ja hänen melkein-kihlattunsa August Callaghan, ja näiden kolmen ystävystyessä saa imperiumin tulevaisuus uuden suunnan.

Margaret, Helena ja August ovat kaikki kirjan kertojia, vaikka minun juonitiivistelmäni ja kirjan takakansiteksti antavat ymmärtää kirjan olevan täysin Margaretin näkökulmasta. Kirjalla on siis kolme merkittävää päähenkilöä, ja kaikki muut hahmot ovatkin selkeästi sivussa tapahtumista ja juonesta. Margaret ja Helena ovat mielestäni kokonaisia, monipuolisia henkilöitä, mutta August ja hänen tarinakaarensa jäävät puolinaisen oloisiksi. Augustilla ei tunnu olevan muuta tarkoitusta kuin rakastaa Helenaa ja luoda juoneen hieman lisäjännitettä - ihmisenä hänestä ei ole oikein suuntaan eikä toiseen. Sen sijaan Margaret ja Helena pitävät mielenkiintoa yllä niin itseään kuin tarinaansa kohtaan. Vahvimmillaan kirja on erilaisissa representaatioissa. Helena on kolmikon ainut valkoinen hahmo, ja kaksi muuta ovat mixed race. Kirjassa on myös monenlaista HLBT+ representaatiota, mutta spoilaantumisen välttämiseksi laitan tarkennuksen vasta spoilerivaroituksen alle.

Kirja on futuristinen, mikä näkyy etenkin suuressa roolissa olevasta geeniteknologiasta ja siitä, millaiseksi anglikaanisen kirkon kuvataan kehittyneen imperiumin vuosikymmenien saatossa. Kyseessä on erittäin edistynyt ja suvaitsevainen yhteiskunta, jossa kaikkien on tarkoitus olla kuin kotonaan. Imperiumin rauhaa ja edistyksellisyyttä korostetaan antamalla vastakohta Yhdysvalloista, joiden mainitaan erinäisissä sivulauseissa ajautuneen kaaokseen ja kapinaan itsenäistymisensä jälkeen. Tästä päästään kuitenkin myös kirjan suurimpiin heikkouksiin: imperialismiin ja luokkayhteiskuntaan.

Kirjaa aloitellessani suurin epäluuloni oli se, että kirjailija jättää täysin huomiotta kolonialismin tuhoisat vaikutukset lukemattomille maille ja kansoille saadakseen toteuttaa hauskan AU-ideansa. Suorastaan näin ei käynyt, ja kolonialismin käsittelyä kirjassa kyllä yritetään, mutta se tehdään mielestäni väärää reittiä. Kirjailijan näkökulma on "Jos imperiumi (eli kolonialismi) olisi ollut tällainen, kaikilla olisi ollut kivaa!" eikä "Kolonialismi ja imperiumin olemassaolo on väärin ja pahasta." Tämä on ongelmallista, sillä eihän esimerkiksi naisten sortoa voi oikeuttaa sanomalla "Jos me alistetaankin teitä vaan tälleen vähän!" Vaikka kirjan universumin imperiumissa kaikilla on (väitteiden mukaan) hyvä olla, heidät on silti kolonisoitu. Se on väärin. Kirjan kirjoittaja on kanadalainen, eli siis entisestä brittiläisen imperiumin maasta, mutta sellaisesta, joka selvisi kolonisaatioista suhteellisen hyvin (tietenkin alkuperäisasukkaita lukuun ottamatta). Tämä varmasti vaikuttaa hänen ymmärrykseensä imperialismista ja kolonialismista, mutta näin hankalan aiheen kohdalla olisin suositellut tarkempaa tutustumista esimerkiksi Afrikan maiden kolonisaatiohistoriaan.

Toinen asia, jonka takia tätä "Imperiumissa kaikilla on hyvä olla" -gospelia oli hieman vaikea ostaa on se, että kirjan universumissa on pidetty yllä viktoriaanisia yhteiskuntaluokkia ainakin tietyn verran, mikä on... omituista. Helenan palvelija Fanny on yksi kirjan tärkeämmistä sivuhahmoista, mutta nähdäkseni hänen roolinsa nimenomaan palvelijana oli täysin tarpeeton. Vaikka Helena ajattelee Fannya ystävänä, kirjassa kuitenkin tehdään erittäin selväksi että Fanny ja muut palvelijahahmot ovat eri tasolla yhteiskunnassa kuin päähenkilöt. Kirjan maailmassa kuitenkin käytetään robotteja tekemään kotitöitä, ja saarnataan kaikkien yhdenveroisuutta, joten tällaisten eriarvoistavien mallien ylläpito tuntui tekopyhältä ja tarpeettomalta.

Futuristisesta maailmasta huolimatta kirjan juoni keskittyy pääkolmikon välisiin ihmissuhteisiin. Minulle jännitettä piti ehdottomasti yllä se, että jo aika alkuun arvasin, minkälaista representaatiota tällä asetelmalla voisi saada, mutta jännitti, tuleeko se toteutumaan. No, tulihan se. Sivujuonessa August hölmöilee perheyrityksen suhteen, mutta se juoni jää alikehitetyksi. Sillä on osansa loppuratkaisun suhteen, mutta olisin mieluummin suonut kirjalle lisää pituutta ja Augustin juonelle kunnollisen käsittelyn, kuin nykyisellään kirjaan jääneen yliluistelun tunteen. Kirjan ja ihmissuhdekuvioiden loppuratkaisu oli osaltaan sitä mitä odotinkin, mutta osaltaan jätti minut mietteliääksi. Jäin taas kerran ihmettelemään, miksi tällainen monimutkainen järjestely oli tarpeen, jos kerran imperiumi on niin suvaitsevainen ja ihana paikka kuin sen aktiivisesti väitettiin olevan.

Spoiler-varoitus

HLBT-repin osalta kirjasta siis löytyy naisia rakastavia naisia, intersukupuolinen hahmo ja polyamorinen suhde. Kun hahmot lopussa päätyvät polysuhteeseen, on sen järjestely hieman erikoinen: tarkoituksena on, että Margaret ja August menevät naimisiin imperiumin tulevaisuuden turvaamiseksi, ja Helena tulee hoviin ja on salaa heidän molempien rakastajana. En ymmärrä miksi se pitää tehdä näin vaikeasti - vähintäänkin, miksei Helena voi tässä hyvän elämän kehdossa olla avoimesti heidän kummankin rakastaja, ja miksi tarkalleen ottaen Margaret ei voi mennä naimisiin Helenan kanssa kun tätä kerran rakastaa, ja August toimia vain biologisena isänä kuninkaallisille lapsille sekä Helenan rakastajana. Tämä menee täysin yli hilseeni.

Spoilerit ohi

Pääosa tästä arviosta näyttää olevan omistettu kirjan ongelmille, joten loppuun on vielä hyvä painottaa, että kirjassa oli todellakin myös hyviä piirteitä, ja pidin hahmoista paljon. Olisin mielelläni viettänyt enemmänkin aikaa Helenan ja Margaretin kanssa Toronton debytanttikauden pyörteissä ja kesämökillä. Siitä tulikin mieleeni, että kirjassa ei suinkaan uusinneta vain viktoriaanisen kulttuurin tylsiä piirteitä kuten luokkayhteiskuntaa, vaan myös sen aika hauskoja piirteitä, kuten debytanttikulttuuria ja tanssiaisia. Kirja avautuu Helenan ja Margaretin debytanttikaudella, ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin moninaisista tanssiaisista ja muista tilaisuuksista, joita debytoimiseen liittyy. Juonen siirtyminen Kanadan maaseudulle Helenan perheen kesämökille oli kuitenkin myös erittäin samastuttavaa suomalaiselle lukijalle.

Olen kirjoittanut jo melkoisen maratoniarvion, ja edelleenkin tuntuu, että voisin avata aina uuden yksityiskohdan ja analysoida sitä parin kappaleen verran. Sitä tämä kirja juuri on: yksityiskohtia, joista kyllä muodostuu varsin omalaatuinen kokonaisuus, mutta jossa nimenomaan yksityiskohdilla on merkitystä. Kirjasta jääneet elävät mielikuvat liittyvät nimenomaan erityisiin kohtiin tarinassa enemmänkin kuin sen yleistunnelmaan. Lienee kuitenkin paras, että lopettelen tähän, niin teille jää joitain yllätyksiä vielä lukemisen varalle.

Kolme ja puoli tähteä

Kirja kuittaa yhden kohdan tuoreimmasta HelMet-haasteesta.

Ristiriitaisten tunteiden Tanskalainen tyttö

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö. Otava, 2015. S. 412. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä The Danish Girl vuonna 2000.

En edes tiennyt, että Tanskalainen tyttö oli ensin kirja, ennen kuin näin sen kirjastossa. Onnekseni en ollut ehtinyt katsomaan elokuvaa ensin, vaan sain lukea kirjan pohjalle, kuten mielestäni kuuluukin.

Einar Wegenerin elämä muuttuu, kun hänen vaimonsa Greta eräänä päivänä pyytää häntä poseeraamaan naisten vaatteissa. Kömpelön, Einar-nimisen kuoren alta pilkistää nuori nainen nimeltä Lili, joka toivotetaan tervetulleeksi perheeseen. Avioliiton suhteet muuttuvat, kun Lili alkaa olla paikalla aina vain enemmän kuin Einar, ja lopulta päätös on tehty: Lili saa jäädä, Einarin on mentävä. Alkaa epätoivoinen lääkärin etsiminen ja vaikeat, kivuliaat leikkaukset, jotta Lilistä voisi tulla nainen niin omissaan kuin yhteiskunnan silmissä.

Alkuun haluaisin pyytää anteeksi äskeisen kappaleen jokseenkin transfobista kieltä: se ei ole omaani, vaan kirjoitettu samanlaisella sanastolla kuin itse kirjakin on, ja soveltuu siten kuvaamaan kirjan sisältöä. Tämä on ensimmäinen syy ristiriitaisiin tunteisiini tätä kirjaa kohtaan. Ebershoff julkaisi kirjansa vuonna 2000, kun yhteiskuntamme vielä piti hyväksyttävänä terminä sanaa transseksuaali (nykyisen transsukupuolisen sijasta), ja transsukupuolisuuden ympärillä pyörivä diskurssi oli muutenkin paljon vähemmän kehittynyttä kuin se on tänä päivänä. En siis tiedä, onko kirjan luoma kuva siitä, että Einar ja Lili olisivat eri ihmisiä Ebershoffin oma käsitys siitä, miten transsukupuolisuus toimii, ajan yleinen käsitys vai perustuuko se Lili Elben omiin kertomuksiin. Toivon todella, että kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä muissa tapauksissa tämä ei ole hyväksyttävää. (Miksi? Siksi, että tavallisesti transsukupuolinen ihminen on se sama ihminen nimestään, pronomineistaan ja ulkonäöstään riippumatta, hänen sukupuolensa vain on syntymässä arvattu väärin.)

Lili Elbe oli sukupuolenkorjauksen pioneereja ja hänen tarinansa kertominen on tärkeää. Tutustuin kirjan luettuani hänen Wikipedia-artikkeliinsa, ja totesin Ebershoffin tehneen joitain muutoksia, mutta tarinan ydin toki pysyi samana. Myös tämä Telegraphin artikkeli on lukemisen arvoinen, mikäli Elben historia kiinnostaa. Kuten näistä lähteistä ja kirjastakin käy ilmi, on mahdollista, tosin epäselvää, että Elbe oli intersukupuolinen (eli hänellä oli jo syntyessään miesten ja naisten lisääntymiselimiä - Elben tapauksessa hänen ulkoiset lisääntymiselimensä olivat miehen, ja lisäksi hänellä mahdollisesti oli alikehittyneet munasarjat). Intersukupuolisuus ei toki tee Elben sukupuolikokemuksesta lainkaan vähemmän arvokasta tai aitoa, mutta se vähentää kirjan arvoa transsukupuolisuudesta kertovana, kuten sitä yleensä markkinoidaan. Pitämällä Elben intersukupuolisuutta faktana kirja nimittäin antaa helposti ymmärtää, että mikäli munasarjoja ei olisi löytynyt, Elbe ei olisi eikä ikinä voisi olla oikeasti nainen. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä sukupuolemme ei ole riippuvainen biologiastamme, eivätkä transihmiset ole joko intersukupuolisia tai huijareita. Transsukupuolisuus ja intersukupuolisuus ovat omia ilmiöitään, jotka molemmat kaipaavat kipeästi medianäkyvyyttä, mutta niiden sekoittaminen tällä tavalla voi olla erittäin vahingollista.

Sanoakseni jotain kirjasta itsestään: se on kauniisti kirjoitettu ja välittää yksinkertaisilla vedoilla selkeää kuvaa 1900-luvun alun Kööpenhaminasta ja Keski-Euroopasta. Kirjan tunnelma on hyvin omalaatuinen - herkkä, hiljainen, hieman kolkkokin. Sen hahmot ovat persoonallisuuksia, kaikki erilaisia ja kaikki kovin kiehtovia. Kun otetaan huomioon nämä kirjalliset ansiot, sekä Ebershoffin valitseman tarinan merkitys yhteiskunnalle, pidin Tanskalaisesta tytöstä kovin. En vain aina pitänyt tavasta, jolla se käsitteli aihettaan.

Kolme tähteä.

Tanskalainen tyttö vie yhden itseoikeutetun kohdan HelMetin 2016-haasteesta, ja yhden kohdan 2017-haasteesta.