Kuolema ei ole kivaa: Before I Die

Jenny Downham: Before I Die. Definitions, 2015 (ensipainos 2007). S. 326

Olin jo pitkään aikonut lukea tämän Jenny Downhamin esikoisromaanin, ja nyt viimein näin sen kirjaston hyllyssä minua kutsumassa. Before I Die oli hyvin erilainen kuin kumpikaan muista lukemistani Downhamin teoksista (You Against Me ja Unbecoming).

16-vuotias Tessa sairastaa kuolemaan johtavaa syöpää. Hän on masentunut ja äkkipikainen, hänellä on vain yksi ystävä eikä hänen äitinsä ikinä tule mukaan sairaalaan. Tessa on kuitenkin päättänyt elää ennen kuin kuolee. Hänellä on lista asioista, jotka hän tahtoo vielä tehdä: rakastua, rikkoa lakia, harrastaa seksiä, kokeilla huumeita, ajaa autoa. Mutta päivät kuluvat, Tessan voimat vähenevät ja lista sen kuin kasvaa.

En oikein tiedä mitä sanoa tästä kirjasta; se jätti minulle hyvin ristiriitaisen olon. Toisaalta pidin sen viestistä, tarinasta, mutta toisaalta en olisi oikein jaksanut Tessaa enkä hänen loputonta valitustaan ja typeriä valintojaan. Lienee siis ainakin turvallista sanoa, että Tessa ei ole kovin samastuttava eikä kovin miellyttävä päähenkilö, mutta kun asiaa pohtii tarinan kontekstissa, se on oikeastaan hyvä asia. Tuskin kukaan meistä olisi kovin rakastettava jos tietäisimme kuolevamme ennen kuin elämämme on oikein edes alkanut. Minua myös aina ärsyttää vastuttoman ja rikollisenkin käytöksen glorifiointi, mutta jälleen, Tessan näkökulmasta katsottuna tässä kirjassa voin sitä ymmärtää: eihän hänellä ole mitään menetettävää, joten miksei kokeilla kaikkea mitä tällä maailmalla on tarjota.

Kirjan muut henkilöt ovat myös tarkkaan ajateltuja ja kirjoitettuja kokonaisuuksia. Tessan isän uupumus, hänen äitinsä heikkous, hänen veljensä suru, viha ja hämmennys, ja jopa Tessan ystävän Zoeyn oma sivujuoni ovat käsinkosketeltavan aitoja tarinoita. Ainoastaan Adam jäi minulle hieman etäiseksi ja ehkä hieman epäuskottavan oloiseksi juonielementiksi - Tessan ja Adamin suhde tuntui hieman liian helpolta ottaen huomioon heidän tilanteensa.

Koko kirjan ajan pohdin sitä kohtaa The Fault in Our Starsissa, jossa Hazel puhuu siitä, kuinka kuolemassa ei ole mitään kaunista, jaloa tai kivaa. Hän puhuu siitä, kuinka popkulttuurissa kuolevat ihmiset usein esitetään uljaina taistelijoina, vaikka todellisuus on täynnä vihaa ja pelkoa. Sitä tämäkin kirja tuntui viime kädessä käsittelevän: Tessan tarina osoittaa hyvin selvästi, ettei kuolemassa ole mitään kivaa. Se on tuskallista ja ahdistavaa, ja kuolevalla on oikeus tuoda nämä tunteet esiin. Ehkä eniten olinkin yllättynyt Tessan epämiellyttävyydestä siksi, että tätä kirjaa on markkinoitu enemmänkin sankaritarinana kuin rehellisenä kuvauksena kuolemasta. Ja vaikka Tessasta ei ikinä tullut lempi-ihmistäni, itkin silti lopussa. Miten olisin voinut olla itkemättä.

Neljä tähteä, ja yksi kohta HelMetin 2017-haasteesta.

Olenko myöhässä? Wishful Drinking & Shockaholic

Carrie Fisher: Wishful Drinking. Pocket Books, 2009. S. 159.

Olin yötä kaverini luona, ja hän tunki minulle käteen ensimmäisen Carrie Fisherin omaelämäkerroista, Wishful Drinking. Kirjan luettuani voin vain sanoa, että olen todella surullinen päästyäni näin tutustumaan Carrie Fisheriin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Fisherin kieli on nopeasti etenevää ja pulppuilevaa. Hän puhuttelee lukijaansa rohkeasti eikä epäröi puhua elämästään, etenkään sen vaikeuksista - ja niitä onkin riittänyt. Kahden julkkiksen lapsen ja laajan fanipiirin ympärilleen keränneen näyttelijänkään elämä ei ole aina helppoa, vaikka niin mielellämme kuvittelisimme, mutta Fisher ei esittele itseään uhrina. Hän kertoo tarinaansa huumorilla ja itsekin itselleen silmiään pyöritellen.

Wishful Drinking käsittelee nimensä mukaisesti Fisherin alkoholi- ja huumeongelmaa, mutta myös Star Warsia, hänen äitiään Debbie Reynoldsia ja hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan Hollywoodissa. Se avaa hyvinkin suoran tuntuisen väylän Fisherin päähän ja maailmaan, ja on kokonaisuudessaan erittäin nautittavaa luettavaa. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, painavista aiheistaan huolimatta kevyt ja hauska kokemus, joka jättää hymyn huulille ja haikean kaipauksen sydämeen.

Carrie Fisher: Shockaholic. Simon & Schuster, 2011. S. 162.

Shockaholic jatkaa Carrie Fisherin puhetta itsestään ja elämästään, ja mikä voisikaan olla parempaa. Toisessa muistelmateoksessaan hän puhuu paljon mielenterveysonglemistaan ja niihin saamastaan sähköshokkihoidosta. Lisäksi Shockaholic keskittyy tarkemmin tiettyihin ihmisiin - kuten Michael Jacksoniin, erääseen USA:n senaattoriin, entiseen isäpuoleensa - ja lähes puolet kirjasta on omistettu Fisherin omalle isälle Eddie Fisherille. Tyyli on jo tuttua, ääneen naurattavan hauskaa, joskin siirtymä vakavampiin aiheisiin on aina kunnioittava ja luonteva.

Fisher kertoo jälleen asioistaan - ja muidenkin asioista - lähes järkyttävän avoimesti. Kirjan koskettavin osa on kuitenkin Michael Jacksonia käsitellyt luku. Fisher tekee alussa selväksi, ettei tuntenut laulajaa erityisen hyvin, mutta puhuu hänestä kuitenkin ymmärryksellä, jota monikaan meistä ei olisi ikinä voinut toivoa saavuttavansa. Luku avasi silmiäni niin sille, miksi monet julkisuuden henkilöt sortuvat päihteisiin, kuin sille, miksi monet julkkikset seurustelevat vain toisten julkkisten kanssa. Suosittelisin koko kirjaa luettavaksi vain tämän yhden luvun takia, sillä se jäi pohdituttamaan pitkäksi aikaa.

Nyt minulla on lukematta enää The Princess Diarist, joka julkaistiin vain noin kuukausi ennen Fisherin kuolemaa. Odotan mielenkiinnolla, mutta tähtiä en näille teoksille jaa. Ne ovat sen ylä- ja ulkopuolella.

Wisful Drinking kuittasi minulle yhden kohdan HelMetin 2016-haasteesta ja kaksi kohtaa 2017-haasteesta, ja Shockaholic kaksi kohtaa 2017-haasteesta.

Paluu Grishojen maailmaan: Shadow and Bone

Leigh Bardugo: Shadow and Bone. Hodder and Stoughton, 2016 (ensipainos 2012). S. 308.

Oikeastaan paluu on väärä sana. Shadow and Bone on kuitenkin ensimmäinen Bardugon kirjoittama kirja, joka sijoittuu Grishaversumiin. Minulle kyseessä on kuitenkin paluu, sillä aloitin Bardugon tuotannon Six of Crows -duologiasta (täällä ja täällä). Odotin Shadow and Bonea kirjastosta monta kuukautta (ja jatko-osa on juuri saapunut!), enkä joutunut pettymään.

Ensimmäisen armeijan sotilas Alina Starkov, ruipelo orpotyttö, yllättää kaikki vaarallisella matkalla Foldin ylitse. Fold on Ravkan poikki leviävä pimeä vyöhyke, jota asuttavat vain volcrat, ylitykseen uskaltautuvia ihmisiä metsästävät hirviöt. Alinassa ei ole ikinä ollut mitään erityistä, kunnes hänestä ensimmäisellä Foldin ylityksellään alkaa purkautua uskomaton, voimakas valo. Alina viedään suorinta tietä toisen armeijan ja Grishojen johtajan Darklingin luo. Yksikään Grisha ei pysty kutsumaan valoa. Darkling on ainut, joka pystyy kutsumaan pimeyttä. Alinan ei pitänyt olla Grisha lainkaan.

Kun Six of Crowsissa Grishat ovat läsnä ja heistä puhutaan, Shadow and Bonessa he ovat tarinan keskiössä. Tapahtumat sijoittuvat samaan maailmaan aikaan hieman ennen Six of Crowsin tapahtumia, mutta eri maahan - Venäjän inspiroima Ravka on kaikkien maailman Grishojen turvapaikka ja kotimaa, jossa heistä koulutetaan toisen armeijan sotilaita kustakin omien kykyjensä mukaisesti. Karkeasti jaoteltuina Grishojen kyvyt jakautuvat kolmeen luokkaan: Corporalkit toimivat ihmiskehon kanssa, Etherealkit ovat kutsujia ja toimivat luonnonelementtien tuulen, veden ja tulen kanssa, ja Materialkit toimivat fyysisten materiaalien kanssa. Toista armeijaa johtaa Darkling, joka kutsuu pimeyttä, ja nyt siihen liitetään Alina Starkov, joka kutsuu valoa.

Huomaan, että kirjan alkuasetelma vaatisi vielä huimasti enemmän kuvausta Ravkan poliittisesta tilanteesta, mutta se tehdään kirjassa itsessään niin paljon paremmin, että kiinnostuneille se riittäköön. Olen kuitenkin kovasti innostunut Bardugon luomasta maailmasta, jota pääsee tässä kirjassa tutkimaan paljon syvällisemmin kuin Six of Crowsissa. Se yhdistelee taitavasti politiikkaa ja fantasiaa tavalla, jota en usein nuortenkirjoissa näe. Oma lukunsa on tietenkin Alinan matka itsensä ja voimansa löytämiseen, ja tämän matkan seuraukset niin hänelle itselleen kuin hänen lapsuudenystävälleen Malille. Kuten aiemmin lukemani Bardugon teokset, kirja on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen, eikä siitä puutu yllättäviä juonenkäänteitä.

Voisin lukea vaikka kuinka monta kirjaa vain Grishojen maailmasta, ja siksi Alinan koulutuksessa viettämä aika olikin minulle kenties antoisinta kirjassa. Se on myös monella tapaa lähestyttävä ajanjakso klikkeineen ja nokkimisjärjestyksineen. Juoni ei kuitenkaan jää junnailemaan, ja loppua kohden jännitys tiivistyy, vaikka Alinan suhde Maliin nouseekin etualalle, eikä se kiinnostanut minua kovin paljon. Mal on kuitenkin mielestäni ainut perinteinen nuortenkirjallisuuden ansa johon Shadow and Bone lankeaa, ja muutoin tämä on oi niin ihastuttava kirja. Suosittelen kaikille fantasian ystäville, erityisesti jos olet kyllästynyt kulutettuun "keskiaikainen Englanti" -fantasiamaailmaan. Ravka on kaukana siitä.

Neljä tähteä.

Kaikkien aikojen kulutetuin tarinani: The Secret Diary of Lizzie Bennet

Bernie Su & Kate Rorick: The Secret Diary of Lizzie Bennet. Simon & Schuster, 2014. S. 377.

Jälleen kerran palaan Ylpeyden ja ennakkoluulon pariin. Kaipasin luettavaksi jotain kevyttä, tuttua ja turvallista, joten mikä olisi voinut olla parempi valinta kuin The Secret Diary of Lizzie Bennet. Olen katsonut The Lizzie Bennet Diariesin taas muutamaan kertaan läpi sen jälkeen kun viimeksi luin tämän kirjan, joten kirja antoi jälleen mukavan lisän kokemukseen.

Lyhyesti kerrattuna suhteeni tähän tarinaan on seuraava: olen nähnyt BBC:n minisarjan (pidän), olen lukenut alkuperäisen kirjan (pidän), olen nähnyt Keira Knightelyn tähdittämän elokuvan (en pidä), olen katsonut tämän Youtube-sarjan (pidän) ja lukenut tämän kirjan (pidän). Knightleyn elokuvan ja alkuperäisen kirjan olen katsonut/lukenut vain kerran, mutta muita mainittuja tarinan muotoja olen kuluttanut useaan kertaan. Jokin tässä kuitenkin jaksaa yhä viehättää, ja huomionarvoista on myös, että esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit on edelleen testaamatta.

Bernie Sun ja Kate Rorickin modernisoima ja uudelleenkertoma Ylpeys ja ennakkoluulo on varmaankin yksi lempiasioistani tässä maailmassa, sekä Youtube-sarjan että tämän kirjan osalta. Se on raikas, samastuttava, pitää hyvin mukana kaikki alkuperäisen tarinan tärkeät elementit ja syventääkin sen joitakin aspekteja. Erityisenä suosikkinani täytyy mainita Lydian kehtiyskaari. Se koskettaa minua joka kerta syvältä, yleensä kyyneliin asti.

Koska olen arvioinut tämän kirjan jo kerran, ja puhunut sarjastakin aiemmissa postauksissa, en nyt kirjoita enempää. Tiedättehän te muutenkin, että rakastan tätä tarinaa hirveästi. Kirjassa on kömpelyytensä, mutta kukaan ei ole täydellinen (ja aika lähelle kyllä päästään).

Viisi tähteä

Sain kirjalla yhden kohdan HelMetin 2016-haasteesta, ja kolme kohtaa 2017-haasteesta. Molemmissa on nyt suoritettuna 31 kohtaa!

Pride Month ja #Queer52-haaste

Hei ja hyvää kesäkuuta ja Pride-kuukautta! Kukaan tätä blogia lukeva on tuskin voinut välttyä huomaamasta, että viimeisen vuoden aikana varmasti yli puolet lukemistostani on ollut HLBT+ aiheista. Mikä siis olisi parempaa kuin tarttua Pride-kuun kunniaksi saman sarjan lukuhaasteeseen!

http://www.yainterrobang.com/

Kyseessä on YA Interrobangin #Queer52-haaste, jossa on koottu 52 kirjan lista HLBT+ aiheista nuorten aikuisten kirjallisuutta. Alkuperäisen haastepostauksen ja kirjalistan löydät täältä. Eilen tutkimme Libertén kanssa, mitkä listan kirjoista ovat saatavilla joko Helsingin seudun HelMet-kirjastoista tai Tampereen seudun Piki-kirjastoista, tai omista hyllyistämme, ja teimme haasteesta Suomi-version, joka sisältää 20 kirjaa. Tässä kokoamamme lista:

1. Adaptation - Malinda Lo
2. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe - Benjamin Alire Sáenz
3. As I Descended - Robin Talley
4. Boy Meets Boy - David Levithan
5. Everything Leads to You - Nina LaCour
6. History Is All You Left Me - Adam Silvera
7. If I Was Your Girl - Meredith Russo
8. More Happy Than Not - Adam Silvera
9. None of the Above - I. W. Gregorio
10. Not Otherwise Specified - Hannah Moskowitz
11. Proxy - Alex London
12. Queens of Geek - Jen Wilde
13. Simon vs. the Homo Sapiens Agenda - Becky Albertalli
14. Starting from Here - Lisa J. Bigelow
15. Symptoms of Being Human - Jeff Garvin
16. The Abyss Surrounds Us - Emily Skrutskie
17. The Chaos - Nalo Hopkinson
18. The Gentleman's Guide to Vice and Virtue - Mackenzi Lee
19. The Miseducation of Cameron Post - Emily M. Danforth
20. We Are the Ants - Shaun Hutchinson

Lukemaan siis! Boy Meets Boyn olen lukenut reilu vuosi sitten, ja aion törkeästi kuitata sen suoritetuksi saman tien. Ensimmäisenä varasin Everything Leads to Youn sekä Symptoms of Being Humanin, joten niitä odotellessa! Täällä blogissani tulen tägäämään haastepostaukset tuolla #Queer52-nimellä, ja samaa tägiä voi käyttää myös muualla sosiaalisessa mediassa haasteesta puhuessaan. Liity ihmeessä joukkoon!

Saatavilla myös kotimaisena: Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi

Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle. Tammi, 2015 (orig. WSOY, 2002). S. 193

Kotimaista sateenkaarikirjallisuutta! Olin halunnut lukea nämä jo jonkin aikaa.

Tampereella lukiota käyvä Kirsikka tietää olevansa lesbo. Hän tietää myös olevansa ihastunut Susannaan, mutta yrittää olla elättelemättä liikoja toiveita. Kuin ihmeen kaupalla tytöt kuitenkin tutustuvat ja ystävystyvät, ja Kirsikan pöytälaatikot alkavat täyttyä Susannasta kertovista tarinoista, runoista, ajatuksista. Hän saa kuitenkin oppia, että yksikin pieni, mitättömän tuntuinen virhe saattaa pilata kaiken - ja millaisia uhrauksia kaiken korjaaminen voikaan vaatia.

Kun enkelit katsovat muualle on Salla Simukan esikoisromaani, ja se näkyy. Kirjoitustyyli kuulostaa kokemattomalta, ei niinkään siltä kuin Simukka kirjoittaisi kirjaa tietäen, miltä sen tulee kuulostaa, vaan ennemminkin arvaillen, miltä kirjat yleensä kuulostavat. Kaikki kirjoittajat käyvät tämän vaiheen läpi, allekirjoittanut mukaan lukien, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa - se vain on hieman kiusallista luettavaa julkaistussa kirjassa.

Kirjan tarinaa voisi kuvailla sanoilla ihan söpö. Siinä ei ole mitään erityisen originaalia tai maatamullistavaa, mutta se on ihan viihdyttävää ja suloista luettavaa. Odotin kuitenkin Simukalta Lumikki-trilogian jälkeen hieman enemmän; toisaalta, tämä on esikoiskirja.

En kokenut päähenkilöä ja kertojaa, Kirsikkaa, erityisen samastuttavaksi hahmoksi siitä huolimatta, että joku voisi pitää meitä hyvinkin samanlaisina ihmisinä. Ehkä se johtuu ikäerosta (onhan Kirsikka kirjassa vasta 16 ja minä jo melkein 21), ehkä jostain muusta. Ylipäätään koin, että kirja on suunnattu hieman itseäni nuoremmalle yleisölle. Lisäksi vuonna 2002 julkaistua kirjaa vaivaa vuonna 2017 sen ikä. Vaikka monilta osin sateenkaarivähemmistöjen asema Suomessa on edelleen yhtä hankala kuin vuonna 2002, on monessa muussa asiassa myös tapahtunut parannusta. Luin kirjaa juuri niihin aikoihin, kun tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan, eikä vuonna 2002 sellaisesta ollut vielä toivoakaan. Tämä on toki positiivinen ongelma :D

Mitään suuria tältä kirjalta ei kannata odottaa, mutta ilokseen se kannattaa lukea.
Kolme tähteä.

Salla Simukka: Minuuttivalssi. Tammi, 2015 (orig. WSOY, 2004). S. 179

Kaksi vuotta myöhemmin Kirsikka ja Susanna muuttavat Turkuun Kirsikan opintojen perässä. Susanna on jäänyt ilman paikkaa, työtä tai oikein mitään muutakaan - edes pianonsoittaminen ei enää oikein maistu. Kirsikan lentäessä opiskelijariennosta toiseen Susanna etsii lohtua ruoasta ja päättää hankkia omia ystäviään. Mutta mitä enemmän heidän sosiaaliset piirinsä erityivät toisistaan, sitä etäisemmäksi elämä kotonakin muuttuu, ja pian Kirsikka ja Susanna joutuvat tekemään raskaan päätöksen: onko heidän enää hyvä yhdessä?

Minuuttivalssi on Susannan kertoma kirja, ja monin tavoin niin paljon parempi kuin edeltäjänsä. Kahdessa vuodessa Simukan kirjoitustyyli on edistynyt valtavasti, ja kirjan käsittelemät isommat teemat vetosivat ainakin minuun paljon enemmän kuin ensimmäisen kirjan söpö tarina. Susanna on mielestäni samastuttavampi kertoja, ja toki hahmojen elämäntilanteen muutos samankaltaiseksi omani kanssa vaikuttaa mielipiteeseeni.

Ahmaisin Minuuttivalssin alun hurjaa vauhtia, se oli minulle niin merkittävä. Mitä pidemmälle kirja pääsi, sitä hitaammaksi muuttui kuitenkin tahtini, sillä en ollut vakuuttunut tarinan käänteistä. Loppuun päästyäni olin itse asiassa melko tyytymätön viimeisiin ratkaisuihin, mutta kokonaisuutena kirja oli silti mielestäni parempi kuin ensimmäinen osa.

Seuraavat kappaleet sisältävät spoilereita

Minua puhutteli erityisesti Susannan taistelu lihomisen ja painonsa kanssa. Koin tulleeni kuulluksi: tässä se nyt oli, kirja sateenkaaritytöstä, joka ei ole hoikka. Välillä melkein itkin ilosta, surusta, huomioiduksi tulemisen tunteesta. Siksi meinasinkin paiskata koko kirjan seinään lopussa, kun Susannan kehonkuvaongelmat ratkeavat ystävän kauniilla sanoilla ja yhdellä peiliin katsomisella. Halusin itkeä raivosta. Minulle oli tuotu tämä hahmo, jonka tunteet tiesin ja tunsin liiankin hyvin, vain jotta minulle voitaisiin antaa huonosti piilotettu saarna siitä, miten helppoa itsensä rakastaminen on, kun vain päättää tehdä niin? Kun vain näkee valon? Jos se olisi niin helppoa, ei tässä maailmassa kehonkuvaongelmia olisikaan. Olin todella pettynyt ja vihainen.

En myöskään ollut erityisen ihastunut kirjan loppuratkaisuun Kirsikan ja Susannan seurustelun suhteen. Kun he olivat yhdessä, heillä vaikutti olevan kivaa vain silloin, kun he harrastivat seksiä, ja tauon pitäminen oli mielestäni oikea päätös. Kumpikaan ei vaikuttanut kovin surkealta tauon aikana, ja silti he päättivät jatkaa seurustelua? Tätä minun oli hyvin vaikea ymmärtää. Jos he viihtyivät paremmin yksin kuin yhdessä, miksi ihmeessä jatkaa yhdessäoloa?

Spoilerit ohi

Susannan uudet ystävät Turussa tuntuivat paremmin rakennetuilta ja uskottavammilta hahmoilta kuin tyttöjen Tampereen ystävät ensimmäisessä kirjassa. Yksi asia minua kuitenkin vaivasi: heidän joukossaan ei ollut yhtäkään biseksuaalia, vaikka kaikki olivat Setasta mukaan poimittuja, vaan tarinassa oli tilaa vain homoille ja lesboille. Tämä ei ole epätavallista HLBTQIA+ kirjallisuudessa, mutta satuttaa aina yhtä paljon.

Kolme ja puoli tähteä

Kaiken kaikkiaan Kun enkelit katsovat muualle oli tasaisemmin onnistunut, mutta tylsempi teos kuin Minuuttivalssi, joka oli monilta osin parempi, mutta jota kohtaan minulla on myös enemmän kritiikkiä. Näillä kirjoilla sain kuitattua yhden kohdan HelMetin 2015- ja 2016-haasteista (ensimmäisessä enää neljä jäljellä!) ja seitsemän kohtaa 2017-haasteesta.

Ristiriitaisten tunteiden Tanskalainen tyttö

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö. Otava, 2015. S. 412. Englanninkielinen alkuteos ilmestyi nimellä The Danish Girl vuonna 2000.

En edes tiennyt, että Tanskalainen tyttö oli ensin kirja, ennen kuin näin sen kirjastossa. Onnekseni en ollut ehtinyt katsomaan elokuvaa ensin, vaan sain lukea kirjan pohjalle, kuten mielestäni kuuluukin.

Einar Wegenerin elämä muuttuu, kun hänen vaimonsa Greta eräänä päivänä pyytää häntä poseeraamaan naisten vaatteissa. Kömpelön, Einar-nimisen kuoren alta pilkistää nuori nainen nimeltä Lili, joka toivotetaan tervetulleeksi perheeseen. Avioliiton suhteet muuttuvat, kun Lili alkaa olla paikalla aina vain enemmän kuin Einar, ja lopulta päätös on tehty: Lili saa jäädä, Einarin on mentävä. Alkaa epätoivoinen lääkärin etsiminen ja vaikeat, kivuliaat leikkaukset, jotta Lilistä voisi tulla nainen niin omissaan kuin yhteiskunnan silmissä.

Alkuun haluaisin pyytää anteeksi äskeisen kappaleen jokseenkin transfobista kieltä: se ei ole omaani, vaan kirjoitettu samanlaisella sanastolla kuin itse kirjakin on, ja soveltuu siten kuvaamaan kirjan sisältöä. Tämä on ensimmäinen syy ristiriitaisiin tunteisiini tätä kirjaa kohtaan. Ebershoff julkaisi kirjansa vuonna 2000, kun yhteiskuntamme vielä piti hyväksyttävänä terminä sanaa transseksuaali (nykyisen transsukupuolisen sijasta), ja transsukupuolisuuden ympärillä pyörivä diskurssi oli muutenkin paljon vähemmän kehittynyttä kuin se on tänä päivänä. En siis tiedä, onko kirjan luoma kuva siitä, että Einar ja Lili olisivat eri ihmisiä Ebershoffin oma käsitys siitä, miten transsukupuolisuus toimii, ajan yleinen käsitys vai perustuuko se Lili Elben omiin kertomuksiin. Toivon todella, että kyse on jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä muissa tapauksissa tämä ei ole hyväksyttävää. (Miksi? Siksi, että tavallisesti transsukupuolinen ihminen on se sama ihminen nimestään, pronomineistaan ja ulkonäöstään riippumatta, hänen sukupuolensa vain on syntymässä arvattu väärin.)

Lili Elbe oli sukupuolenkorjauksen pioneereja ja hänen tarinansa kertominen on tärkeää. Tutustuin kirjan luettuani hänen Wikipedia-artikkeliinsa, ja totesin Ebershoffin tehneen joitain muutoksia, mutta tarinan ydin toki pysyi samana. Myös tämä Telegraphin artikkeli on lukemisen arvoinen, mikäli Elben historia kiinnostaa. Kuten näistä lähteistä ja kirjastakin käy ilmi, on mahdollista, tosin epäselvää, että Elbe oli intersukupuolinen (eli hänellä oli jo syntyessään miesten ja naisten lisääntymiselimiä - Elben tapauksessa hänen ulkoiset lisääntymiselimensä olivat miehen, ja lisäksi hänellä mahdollisesti oli alikehittyneet munasarjat). Intersukupuolisuus ei toki tee Elben sukupuolikokemuksesta lainkaan vähemmän arvokasta tai aitoa, mutta se vähentää kirjan arvoa transsukupuolisuudesta kertovana, kuten sitä yleensä markkinoidaan. Pitämällä Elben intersukupuolisuutta faktana kirja nimittäin antaa helposti ymmärtää, että mikäli munasarjoja ei olisi löytynyt, Elbe ei olisi eikä ikinä voisi olla oikeasti nainen. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä sukupuolemme ei ole riippuvainen biologiastamme, eivätkä transihmiset ole joko intersukupuolisia tai huijareita. Transsukupuolisuus ja intersukupuolisuus ovat omia ilmiöitään, jotka molemmat kaipaavat kipeästi medianäkyvyyttä, mutta niiden sekoittaminen tällä tavalla voi olla erittäin vahingollista.

Sanoakseni jotain kirjasta itsestään: se on kauniisti kirjoitettu ja välittää yksinkertaisilla vedoilla selkeää kuvaa 1900-luvun alun Kööpenhaminasta ja Keski-Euroopasta. Kirjan tunnelma on hyvin omalaatuinen - herkkä, hiljainen, hieman kolkkokin. Sen hahmot ovat persoonallisuuksia, kaikki erilaisia ja kaikki kovin kiehtovia. Kun otetaan huomioon nämä kirjalliset ansiot, sekä Ebershoffin valitseman tarinan merkitys yhteiskunnalle, pidin Tanskalaisesta tytöstä kovin. En vain aina pitänyt tavasta, jolla se käsitteli aihettaan.

Kolme tähteä.

Tanskalainen tyttö vie yhden itseoikeutetun kohdan HelMetin 2016-haasteesta, ja yhden kohdan 2017-haasteesta.